Oiva annos Sibeliuksen laulumusiikkia

17.10.2020 Hedvig Paulig, sopraano & Folke Gräsbeck, piano Kalevi Aho -salissa Lahdessa

Toinen konsertti, johon osallistuin tämän vuoden Sibelius-festivaalilla, oli Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa järjestetty Sibelius-lauluresitaali. Sen solistina piti esiintyä kansainvälisen Sibelius Singing 2020 -laulukilpailun voittaja tai ainakin finalisti. Koska viime maaliskuulle kaavailtu kilpailu jouduttiin perumaan, oli esiintyjäksi vaihtunut vuoden 2011 kilpailun voittaja Hedvig Paulig. Duopartnerina hänellä oli eturivin Sibelius-pianisti Folke Gräsbeck.

Aloitusnumero oli Kuusi laulua op. 50, eli vuonna 1906 sävelletyt kuusi saksankielistä runoa (Lenzgesang, Sehnsucht, Im Feld ein Mädchen singt, Aus banger Brust, Die stille Stadt ja Rosenlied). Kokonaisuus on mielestäni epätasainen, niin tekstien kuin musiikin laadun osalta, eikä edusta Sibeliuksen laulutuotannon parhaimmistoa. Im Feld ein Mädchen singt -laulun haikeasta melodiasta pidän kovasti, Die stille Stadt -laulu on eheä, koskettava paketti ja Rosenliedissä on jotain suorastaan schubertiaanista. Pauligin ja Gräsbeckin tulkinnat olivat oikein passeleita.

Seuraavaksi oli vuorossa Belsazarin pidot, tai tarkalleen ottaen Folke Gräsbeckin polveileva miniesitelmä kappaleesta ja sen taustoista ennen varsinaista esitystä. Gräsbeckin soitto teki todella vaikutuksen, sillä niin kiehtovasti hän tavoitti osien tunnelmat – ja soitti tietenkin ilman nuotteja. Hedvig Paulig lauloi kauniisti toisessa osassa juutalaistyttönä.

Sitten kuultiin kaksi laulua opuksesta 57 ja kaksi laulua opuksesta 37. Jag är ett träd ja Hertig Magnus ovat Ernst Josephsonin tekstejä, jotka duomme esitti intensiivisesti. Soluppgång-laulussa Pauligin selkeä ruotsi ja kaunis fraseeraus pääsivät oikeuksiinsa (toki monessa muussakin konsertin kappaleessa), mutta Var det en dröm? olisi hyötynyt dramaattisemmasta äänestä ja tulkinnasta.

Väliin kuultiin pari pianokappaletta, Balladen varhaisversio ja Syringa, joista Gräsbeck muotoili kiehtovia pieniä helmiä. Opuksesta 90 (Kuusi laulua Runebergin teksteihin) oli valittu Norden, Sommarnatten ja Vem styrde hit din väg? Nämä ohjelman tuoreimmat sävellykset (vuosilta 1917–18) saivat kaikki arvoisensa tasapainoisen esityksen, mutta paikoin Paulig olisi voinut vähentää vibraton käyttöä.

Konsertin viimeinen numero oli minulle hienoinen yllätys. Ei siis välttämättä itse kappale, vaan sen jättäminen viimeiseksi. Luonnotar on niin vaativa teos, että sen olisi luullut olevan varmemmalla pohjalla ohjelman alkupuolella. Mutta hienosti Pauligin voimavarat riittivät, esitys oli oikein pätevä ja sisäistynyt, vaikkei aivan Isokosken tai Mattilan tasolle yltänytkään. Ylimääräisenä kuultiin vielä Illalle.