Venäläistä herkkua
24.3.2016 Radion sinfoniaorkesteri ja Musiikkitalon Kuoro, joht. Tugan Sohijev, sol. Garry Magee Musiikkitalossa Helsingissä
Kapellimestari Tugan Sohijev on toiminut Moskovan Bolshoi-teatterin musiikillisena johtajana vuodesta 2014 lähtien. Venäjän tärkeimmät oopperatalot ovat kovasti osseettien käsissä, sillä Sohijevin maanmies Valeri Gergijev johtaa tunnetusti Pietarin Mariinski-teatteria.
Sohijev saapui Helsinkiin johtamaan kokonaisen konsertin venäläistä musiikkia. Ja mikä konsertti se olikaan! Ilta alkoi Aleksandr Borodinin Polovetsitansseilla kuorolle ja orkesterille oopperasta Ruhtinas Igor (Prinssi Igor). Tutut sävelmät soivat paikoin kuulaina ja kepeinä, paikoin väkevinä ja jopa uhkaavina. Tapani Länsiö oli tehnyt kuoron valmentajana todella hyvää työtä, sillä mikään läpihuutokappale tämä ei ole ammattilaiskuorollekaan. RSO soitti hyvin tarkasti Sohijevin komennossa. Hänen kokemuksensa oopperakapellimestarina näkyi ja kuului miehen hengittäessä ja eläytyessä hienosti kuoron mukana.
Toisena teoksena kuultiin Rahmaninovin Kevät, joka on kantaatti baritonille, kuorolle ja orkesterille. En ollut koskaan aikaisemmin kuullut tätä kappaletta enkä myöskään livenä Garry Mageeta, joka teki nyt oikein hyvän vaikutuksen. Kantaatin teksti eli tarina uskottoman vaimon murhaa hautovasta miehestä oli aivan hurmaavan venäläinen - jos nyt tällainen stereotypia sallitaan. Magee osoittautui teknisesti vahvaksi ja kantavaääniseksi baritoniksi, jonka pakista löytyi niin metallista voimaa kuin romanttista tunnelmointia. Aivan mahtava esitys!
Väliajan jälkeen oli vuorossa päätösnumerona Tšaikovskin Sarja orkesterille nro 3 G-duuri vuodelta 1888. Neliosaisesta teoksesta piti alun perin tulla sinfonia, mutta sitten suunnitelmat jostain syystä muuttuivat. Säveltäjä näyttää osaamisensa palettia ja suorastaan tuhlailee erilaisia aiheita ja värejä läpi teoksen. Ei ihme, että kappale oli Tšaikovskin suurimpia menestyksiä hänen elinaikanaan. Pidin erityisesti toisen osan eli Valse melancoliquen melodioista. Neljännestä osasta löytyi hyvin kekseliästä musiikkia, kun kuulimme teeman ja siitä kymmenen muunnelmaa. Konserttimestari Petri Aarnion soolo-osuus viimeisessä muunnelmassa oli hunajaa korville. Teos päättyi vauhdikkaalla poloneesilla, joka ei jättänyt yleisöä kylmäksi.
Pääsiäisen sielunmessut
20.3.2016 Lohjan kaupunginorkesteri, Dominante-kuoro ja solistit, joht. Esa Heikkilä Mäntsälän kirkossa
Pienenä varaslähtönä pääsiäisviikkoon toimi tämä Lohjan kaupunginorkesterin konsertti Mäntsälässä. Sama ohjelma oli esitetty jo aiemmin Porvoossa ja Helsingissä. Konsertin nimivalinta (Pääsiäisen sielunmessut) herätti ihmetystä, kun sielunmessuja oli ohjelmassa vain yksi (miksi siis monikko?) eikä sekään liity juuri pääsiäiseen.
Konsertin aloitti Mozartin Laudate Dominum, jonka laulusolistina toimi sopraano Mari Palo. Toisena kappaleena kuultiin numero "Multa kuivatkoon hänen itkunsa" Harri Ahmaksen kamarioopperasta Käärmesormus. Alun perin mezzosopraanolle kirjoitettu aaria kuultiin nyt naiskuoron esittämänä. Kolmantena numerona koko Dominante-kuoro esitti orkesterin kanssa Mozartin motetin Ave verum corpus. Ensimmäisen puoliskon päätti Puccinin Messa di Gloriasta osa Gloria, jossa solistina oli tenori Mika Pohjonen.
Tauon jälkeen konsertti jatkui Mozartin Requiemilla. Solisteina olivat Palon ja Pohjosen lisäksi mezzosopraano Tuija Knihtilä ja basso Heikki Orama. Heikkilä johti vauhdikkaan ja kontrastikkaan esityksen. Orkesterista ja kuorosta löytyi tarvittaessa tehoja, mutta myös herkkää ja sävykästä tunnelmointia. Tempo oli lähes koko teoksen ajan niin ripeä, että sielunmessuun usein yhdistettävä (ja monien mielestä kuuluva) harras tunnelma jäi kovasti vajaaksi. Omasta mielestäni oli ihan piristävää kuulla vaihteeksi tällainenkin tulkinta.
Vaatimaton operetti-ilta Turussa
19.3.2016 Johann Strauβ nuoremman operetti Wieniläisverta (Wiener Blut) Domino-teatterissa Turussa
Strauβin Wieniläisverta-operetti on turkulaisen Linnateatterin ja Helsingin Aleksanterin teatterin yhteistuotanto. Näkemäni esitys Turussa oli viimeinen neljästä; seuraavaksi vuorossa on kolme esitystä Helsingissä ja tämän jälkeen vielä pieni maakuntakierros.
Operetin oli ohjannut Jukka Saarman, joka vastasi myös lavastuksesta yhdessä Tarja Nevalaisen kanssa. Puvustus oli samoin Nevalaisen, koreografia Aita Vuolannon ja valot oli suunnitellut Esa Näykki.
Saarmanin ohjaus toi mieleen maalaiskuntien kesäteatterit ja niiden innostuneet harrastajavoimat. Tämä tarkoittaa (kaikella ystävyydellä), että olisi ohjaajaksi voinut ammattilaisenkin rekrytoida. Pientä orkesteria (2 viulua, sello, basso, huilu ja piano) johti sinänsä ansiokkaasti Janne Hovi, mutta melko aneemiselta soitto kuulosti - varsinkin kun sähköpianon ääntä vielä voimistettiin niin, että se paikoin peitti kaikki muut soittimet. Turun oopperakuoron jäsenet esiintyivät toisessa ja kolmannessa näytöksessä juhlakansana.
Ohjaaja-lavastaja Saarman ehti myös tenorisolistiksi Kreivin osaan. Hänen puolisonsa Kreivittären roolissa nähtiin Essi Luttinen. Tanssijatar Franzi oli Riikka Sirén, ministeriä esitti Jarmo Mäkinen, kamaripalvelija Josef oli Ville Salonen ja midinetti Pepinä valloitti Mia Heikkinen. Solistit selvittivät osansa suurin piirtein kunnialla, muutamia pieniä virheitä ei ehkä kannata laskea. Harmillisempaa oli se, että Salonen unohti esityksen alussa numeronsa sanat. Poikkeuksen solistien tasossa teki Mäkinen, jolle ei laulun lahjoja ole suuremmin suotu. Käsittämätön valinta operettirooliin! Laulajien sähköistä vahvistamista moitin myös - tai ainakin miksausta, joka ei aina ollut kohdallaan.
Bachin kantaatteja Jyväskylässä
12.3.2016 Helsingin Barokkiorkesteri, EMO Ensemble ja solistit, joht. Aapo Häkkinen Taulumäen kirkossa Jyväskylässä
HeBO:n Jyväskylän-konsertissa kuultiin pelkästään J. S. Bachin musiikkia. Ohjelman runkona oli kolme kantaattia hänen ensimmäiseltä Leipzigin-kaudeltaan, vuodelta 1723. Kuorona oli nuorista laulajista koostuva EMO Ensemble, joka suoriutui osuudestaan varsin hyvin. Johtajana toimi asialleen omistautunut Aapo Häkkinen, joka myös soitti cembaloa.
Konsertin aluksi Anna-Maaria Oramo soitti uruilla Bachin herkän koraalialkusoiton Erbarm dich mein, o Herre Gott BWV 721. Musiikki jatkui saumattomasti ensimmäisellä kantaatilla, joka oli Warum betrübst du dich, mein Herz BWV 138. Laulusolisteista Teppo Lampela oli mukana ainoastaan tässä kappaleessa. Hän hoiti kontratenoriosuutensa tarkasti ja ammattitaitoisesti.
Väliin kuulimme Cembalokonserton D-duuri BWV 1054. Onneksi istuin konsertissa aitiopaikalla, sillä Aapo Häkkisen vikkelien sormien seuraaminen oli aivan lumoavaa. Konsertin päättivät kantaatit Siehe zu, daß deine Gottesfurcht nicht Heuchelei sei BWV 179 ja Christus, der ist mein Leben BWV 95.
Slovakialainen sopraano Ingrida Gápová oli minulle uusi tuttavuus, jolla oli enkelimäisen kirkas ääni ja hyvä, hallittu tekniikka. Brittitenori Ian Honeymaniin suhtauduin hieman kaksijakoisesti: Vanhana näyttelijänä hän eläytyi osiinsa perusteellisesti, mutta toisinaan se tuntui kaikkine viuhtomisineen ja maneereineen menevän vähän yli. Tai ehkä se vaan on sitä, että Bachin kantaattien kohdalla tuollaiseen ei ole tottunut... Pieniä ongelmiakin Honeymanilla tuntui laulamisen kanssa olevan - liekö miestä vaivannut flunssa? Saksalaisen basson Cornelius Uhlen rauhallisuus ja jäyhyys muodosti melkoisen kontrastin Honeymanin show:lle.
Manon Lescautin tarina 1900-luvulle siirrettynä
12.3.2016 Elokuvissa: Giacomo Puccinin ooppera Manon Lescaut The Metropolitan Operasta
Flunssa mokoma palasi alkuviikosta, joten jouduin taas jättämään pari konserttia väliin. Olisi ollut mukava kuulla pitkästä aikaa Esa Ruuttusta SibA:n järjestämässä laulukonsertissa, mutta ehkä vielä joskus...
No, viikonloppuna oli taas terveempi olo, joten pääsin liikenteeseen. The Metropolitan Operan Live in HD -lähetysten sarjassa oli lauantaina vuorossa Puccinin Manon Lescaut. Ohjaaja Sir Richard Eyre oli sijoittanut tapahtumat 1940-luvun Ranskaan. Konsepti toimi ihan mainiosti ja tavanomaiseen tai jopa vähän tylsähköön rakkaustarinaan oli saatu hyvä ote. Produktio oli talon normaaliin tapaan visuaalisesti näyttävä; lavastus oli Rob Howellin ja puvustus Fotini Dimoun.
Des Grieuxin roolissa piti kuultaman Jonas Kaufmannia, mutta hänen peruutuksensa jälkeen osaan hyppäsi kahden viikon varoitusajalla Roberto Alagna, joka ei kuulemma ollut aikaisemmin roolia tehnyt. Pettymys oli suuri, sillä Kaufmann vaan on niin kertakaikkisen loistava, enkä ole koskaan ollut suuri Alagna-fani. Mutta täytyy sanoa, että hienosti oli mies roolin oppinut ja sisäistänyt parissa viikossa. Pari kertaa ylä-äänet eivät syttyneet aivan täydellisesti, mutta muuten oikein hyvää työtä häneltä!
Manonina lauloi Kristine Opolais, jonka suorituksesta on vaikea keksiä moitittavaa. Ammattitaitoinen esitys joka suhteessa, lisäpisteitä tunteiden hienosta ilmentämisestä myös kasvoilla ja ruumiinkielellä. Velipoika Lescautin osan lauloi Massimo Cavalletti ja Gerontena oli Brindley Sherratt. Puccinin musiikki pääsi todellakin oikeuksiinsa maestro Fabio Luisin pätevässä komennossa.
Motetteja ranskalaisen barokin ytimestä
6.3.2016 Suomalainen barokkiorkesteri ja Helsingin kamarikuoro, joht. Nils Schweckendiek Ritarihuoneessa Helsingissä
Suomalaisen barokkiorkesterin konsertti oli saanut otsikon "Majesteettisia motetteja Aurinkokuninkaan kappelista". Ohjelmassa oli Jean-Baptiste Lullyn musiikkia 1600-luvun jälkipuoliskon Ranskasta. Konsertin alkupuoliskolla kuultiin teokset Plaude laetare Gallia ja Miserere. Väliajan jälkeen oli vuorossa Te Deum.
Konsertti osoitti, että Schweckendiek on pätevä ja osaava mies myös barokkimusiikin johtajana. Lullyn teatraalisuuteen taipuvat suuret motetit saivat eloisat ja tyylinmukaiset esitykset, kiitos myös FiBO:n osaavien soittajien. Helsingin kamarikuoroa oli hauska kuulla vaihteeksi tällaisenkin ohjelmiston parissa. Hyvinhän se sujui, joskin parissa solistiosuudessa häivähti pientä horjumista. Ainoa miinus (vaikka ymmärränkin ratkaisun perusteet) tulee kuitenkin latinan lausumisesta ranskaksi - se kuulosti suoraan sanottuna kamalalta!
Huippuesitys Mendelssohnin oratoriosta
5.3.2016 Radion sinfoniaorkesteri, Savonlinnan Oopperajuhlakuoro ja solistit, joht. Hannu Lintu Musiikkitalossa Helsingissä
Jouduin flunssan vuoksi jättämään väliin kaksi viikolle 9 suunniteltua kyldyyririentoa (mm. Jääkausi-kamarioopperan kantaesityksen - toivottavasti lisäesityksiä on tulossa!?). Onneksi toivuin viikonloppuun mennessä sen verran, että pääsin tähän kauan odottamaani RSO:n konserttiin.
Ohjelmassa oli Felix Mendelssohnin oratorio Elias. Kuorona oli Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, jonka kanssa RSO kuulemma aloittaa tämän esityksen myötä säännöllisen yhteistyön. Matti Hyökki oli valmentanut kuoron mahtavaan kuntoon - tarvittavaa iskuvoimaa ja volyymia löytyi tähän oopperamaiseen teokseen, jossa kuoro on suuressa roolissa. Pienissä tehtävissä esiintyi lisäksi Helsingin kamarikuoron osaavia laulajia.
Esityksen solistit olivat kaikki erinomaisia: Soile Isokoski, Karen Cargill, Michael Schade ja Arttu Kataja. Solistien korkeasta tasosta huolimatta joudun antamaan pari lisäpistettä Arttu Katajalle, joka oli Eliaan osassa aivan häikäisevän hyvä - oratoriosolisti parasta A-luokkaa!
Illan tähtitaivaalle on syytä kohottaa myös Hannu Linnun nimi. Hän teki kapellimestarina Mendelssohnin mahtipontisesta, jylhästä ja julistavasta musiikista "selvää", monessakin mielessä. Teoksen parissa ei todellakaan pitkästynyt, niin kuin käsiohjelman mukaan Linnulle itselleen kävi opiskeluaikoina. Loppuunmyyty sali kiitti esityksestä huumaavin aplodein ja huudoin.
