Laulutaidetta parhaimmillaan

30.1.2016 Professorin lauluja -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

Sibafest jatkui osaltani laulumusiikilla. Professori Petteri Salomaa oli valinnut konserttiin kolme eri osiota itselleen tärkeää musiikkia. Tyyliltään tai teemoiltaan osiot eivät liittyneet toisiinsa mitenkään ilmeisesti, mutta ne esittelivät hienosti baritonimme kykyjä ja erilaisia puolia tulkitsijana. Taitavana ja tunneilmaisua pursuavana pianistipartnerina oli Kirill Kozlovski.

Konsertti alkoi viidellä Schubertin liedillä: Der Einsame, Fischerweise, Der Kreuzzug, Alinde ja Am Fenster. Ja kylläpä oli hunajaa korville! Salomaa on viime vuosina laulanut julkisesti varsin vähän, ja ne muutamat kuulemani esityksetkin ovat menneet vähän niin ja näin. Siksi olikin todellinen ilo kuulla, että entinen laulukunto on taas löytynyt. Salomaan täyteläinen, ilmaisuvoimainen ja sävykäs baritoni teki liedeistä kertakaikkisen tyylikkäitä tulkintoja. Tätä olisi tahtonut enemmänkin!

Toisena osiona kuultiin Jacques Ibertin Chansons de Don Quichotte -laulusarja. Neljässä laulussa liikuttiin tunneskaalalla aikamoinen matka, ja Salomaa onnistui näissäkin kappaleissa erinomaisesti. Varsinkin viimeinen, eli Chanson de la mort de Don Quichotte, oli mykistävän tehokas esitys.

Väliajan jälkeen oli vuorossa uudempaa musiikkia: Rodion Shtshedrinin vuonna 2003 valmistunut laulusarja Vuosisatani, villi petoni. Sen laulujen sanat ovat Stalinin Neuvostoliiton tuhoaman Osip Mandelstamin runoja. Laulujen väliset tekstiosuudet luki näyttelijä Tiia Louste. Tämä teos ei todellakaan voi jättää kuulijaa kylmäksi! Pianon parkuminen ja laulajan valitus olivat vaikuttavaa ja järkyttävääkin kuultavaa. Shtshedrin sävelsi teoksen alun perin tenorille, mutta teki siihen muutoksia Salomaata varten niin, että hän pystyy baritonina teoksen esittämään. Hyvin korkeassa rekisterissä liikutaan silti edelleen, ja Salomaa oli selvästi äärirajoillaan kappaleen kanssa. Mutta upeasti hän vaativasta esityksestä suoriutui!

Omituinen Taikahuilu lapsille

30.1.2016 Pikku-Taikahuilu Musiikkitalossa Helsingissä

Sibafestin ohjelmaan kuului lapsille suunnattu versio Mozartin oopperasta Taikahuilu. Tämä Pikku-Taikahuiluksi ristitty lyhennelmä sai kantaesityksensä Savonlinnan Oopperajuhlilla viime kesänä. Kuudelle laulusolistille sovitettu teos kesti hieman yli tunnin ja sen musiikista vastasivat pianisti Maarja Plink ja huilisti Jacintha Damström.

En ole koskaan ymmärtänyt Taikahuilun markkinointia lasten tai koko perheen oopperana. Mielestäni sen tapahtumat, käsiteltävät teemat ja monet yksityiskohdat (Yön kuningatar pakottaa tyttärensä Paminan murhaamaan, Papageno valmistelee itsemurhaa jne. jne.) eivät ole aivan pienimmille lapsille sopivia. Olen kuullut puolustavana argumenttina sen, että eivät pienet lapset ymmärrä kaikkia tapahtumia ja viittauksia. Eivät tietenkään (siis samalla tavalla kuin aikuiset), mutta kyllä Pikku-Taikahuilussakin kuulin pari kertaa lähellä istuneiden lasten sanovan vanhemmilleen että pelottaa. Kokonaisuutta ei pelasta se, että lavalla toikkaroi hetken aikaa lauma eläimiä. Tässä sovituksessa juuri ne eläimet ja muut sadunomaisimmat kohdat oli jätetty pois, mutta väkivaltaa Martina Roosin ohjaus kyllä toi lavalle!

No, ehkä olen vaan tullut liian vanhaksi... Yleisössä oli hyvin paljon 2–4-vuotiaita, joiden vanhemmilla ei ehkä ollut ennakkotietoa tämän "lastenoopperan" sisällöstä. Lisäksi pienimpien lasten jaksamisen ja keskittymiskyvyn rajat tulivat selvästi vastaan jo oopperan puolivälissä. Ehkä alaikäraja esitykseen olisi ollut paikallaan, ainakin suosituksena?

Yön Kuningattaren ja Papagenan osat lauloi Johanna Engelbarth oikein pätevästi. Papageno Sampo Haapaniemi valloitti yleisön iloisella olemuksellaan ja hyvillä näyttelijäntaidoillaan; toki myös laulaminen sujui häneltä. Saara Kiiveri oli Pamina ja 1. daami, ja suoriutui tehtävästään hyvin. Sen sijaan Toomas Kolk epäonnistui Sarastrona täysin. Kuinka monta nuottia voikaan yhden aarian aikana laulaa väärin! Hän esitti myös 2. daamin osan. Juho Punkeri oli armoitettu koomikko 3. daamin, Akan ja Papin osissa. Monostatoksesta hän teki totisemman ja jotenkin ponnettoman hahmon. Laulajana Punkeri oli kuitenkin ensemblen vahvimpia. Tuukka Säily oli Taminon roolissa valju ja mitäänsanomaton, ja laulussakin oli vähän moitteen sijaa.

Kauneuden ytimessä Tavernerin ja Tavenerin kanssa

29.1.2016 Pre-Sibafest: Taverner–Tavener -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

Viikon kestävän Sibafestin alla kuultiin Musiikkitalon Camerata-salissa "ennakkokonsertti". Se yhdisti renessanssiajan mestari John Tavernerin (n. 1495-1545) ja brittisäveltäjä John Tavenerin (1944-2013) musiikkia. Jälkimmäinen halusi tuottaa musiikkia, joka on kuin Jumalan ääni - mutta kyllä sama luonnehdinta sopii täysin myös Tavernerin sävellyksiin.

Konsertissa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyettä johtivat kuoronjohtoluokan opiskelijat Dominik Lukas Vogt, Riku Laurikka, Visa Yrjölä, Simo Häkli, Anna Karjula, Lily Solomonov, Eleriin Müüripeal ja Elisa Huovinen.

Ohjelman aloitti gregoriaaninen laulu Gloria tibi Trinitas. Konsertin rungon muodosti Tavernerin neliosainen Missa Gloria tibi Trinitas. Sen osien välissä kuultiin aina yksi tai kaksi Tavenerin laulua. Vokaaliyhtye esitti kappaleet erinomaisella intensiteetillä ja ammattitaidolla. Konsertti tarjosi alusta loppuun saakka hivelevän kaunista musiikkia upeina esityksinä. 16-jäseninen yhtye kasvoi messun osissa 18-henkiseksi, kun johtajista Riku Laurikka ja Simo Häkli liittyivät mukaan. Kuoronjohtajien moniosaamisesta todisti myös se, että viimeisessä numerossa johtaneen Elisa Huovisen tilalle laulajistoon siirtyi jo aiemmin osuutensa johtanut Lily Solomonov.

Bruckneria ym. HKO:n kenraaliharjoituksessa

29.1.2016 Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoitus, joht. Hartmut Haenchen Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:n perjantain iltakonsertin ohjelmassa on luvassa Mozartin Maurerische Trauermusik, Martinůn sinfoninen runo Memorial to Lidiche ja Brucknerin Sinfonia nro 5 B-duuri. Aamun kenraaliharjoituksessa keskityttiin näistä Bruckneriin ja "pikkukappaleet" soitettiin nopeasti alta pois ilman taukoa.

Hartmut Haenchen johti sinfoniasta esityksen, joka oli minun mieleeni. Itsekin hämmästyin tätä, sillä Brucknerin sinfoniat eivät kuulu suosikkeihini. Mutta kenraaliharjoituksessa kuultu esitys oli selkeydessään jotain muuta kuin tavanomainen sointipuuro. Upea tulkinta - pisteet HKO:lle ja etenkin Haenchenille!

Indigossa ooppera kohtasi metallimusiikin

28.1.2016 Perttu Kivilaakson ja Eicca Toppisen ooppera Indigo Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi tilasi ennakkoluulottomasti uuden oopperan Apocalyptica-yhtyeen sellohevimiehiltä. Kivilaakso ja Toppinen tarttuivat haasteeseen, jossa heitä avusti musiikin editoinnin, sovituksen ja orkestroinnin osalta (eli siis hyvin suurelta osin) Jaakko Kuusisto. Oopperan ympärillä on ollut melkoista mediapöhinää ja näytökset ovat myyneet hyvin, joten pakkohan tämä oli minunkin käydä katsomassa. Näytöksen aluksi oli pieniä teknisiä ongelmia, kun "rautaesirippua" ei saatu ylös, joten ooppera pääsi alkamaan myöhässä.

Indigon musiikki oli mielenkiintoinen, mutta melkoisen epätasainen ja pirstaleinen kokoelma erilaisia tyylejä ja teemoja. Oopperamusiikki kohtasi metallimusiikin estetiikan, niin kuin käsiohjelmassa hienosti todettiin. Oopperan intohimoisena ystävänä tunnettu Kivilaakso oli ladannut sävelkieleen jaksoja Verdin ja Puccinin tyyliin, ja oli siellä lisäksi muistumia mm. Wagnerin musiikista. Indigossa oli useita todella kauniita ja häpeämättömän romanttisia aarioita ja duettoja. Myös muutamat vaikuttavat ensemble- ja kuoronumerot jäivät mieleen.

Teoksen heikoin lenkki oli ehkä libretto. Sami Parkkisen englanninkieliselle, paikoin jähmeälle ja turhanpäiväisyyksiin juuttuvalle tekstille en anna kamalasti pisteitä. Muutamissa kohdissa sanat vaikuttivat hyvin lapsellisilta ja yksinkertaisilta, aivan kuin ne olisi kirjoitettu peruskoululaisen kielitaidolla. Tarinassa sinänsä oli mielenkiintoisia yhtymäkohtia oman aikamme ilmiöihin. Vilppu Kiljusen ohjaus oli simppeli, mutta kuitenkin ihan miellyttävä ja hienovaraisia tehokeinoja käyttävä. Sampo Pyhälän lavastus pelasi paljolti lavan liikkuvilla osilla.

Esityksen johti Jaakko Kuusisto oikein pätevästi. Hän oli hienosti sisällä musiikissa, mikä on varmaankin väistämätöntä, kun jokainen nuotti on kulkenut omien käsien kautta. Laulajista parhaan vaikutuksen minuun tekivät Marjukka Tepponen Aureliana ja Mari Palo Myrnana; myös konkari Päivi Nisula oli erinomainen Mrs Swansonina. Markus Nykänen oli Danielin osassa muutaman kerran äärirajoillaan. Jaakko Kortekangas aloitti Tri Hackertina jotenkin vaisusti, mutta parani ja lämpeni toisessa näytöksessä. Christian Juslin ei sykähdyttänyt Carlin roolissa lainkaan. Pienemmissä tehtävissä olivat Koit Soasepp ja Petri Bäckström sekä Lapsivanhuksena Olavi Merikanto. Lisäksi esityksessä käytettiin tanssijoita, joille koreografian oli tehnyt Reija Wäre.

Tunnelmasta toiseen Tapiolassa

28.1.2016 Tapiola Sinfonietta, joht. Klaus Mäkelä, sol. Mika Kares Tapiolasalissa Espoossa

Tapiola Sinfoniettan iltapäiväkonsertin johti ennakkoon ilmoitetun Jean-Jacques Kantorowin sijaan nuori kotimainen lupaus Klaus Mäkelä. Ohjelma alkoi Tšaikovskin teoksella Sarja orkesterille nro 4 G-duuri, lisänimeltään Mozartiana. Tšaikovski on käyttänyt tässä useita Mozartin teemoja ja sävelmiä ja lähinnä orkestroinut ne isommalle kokoonpanolle. Siis selväpiirteinen kunnianosoitus ihaillulle kollegalle! Mäkelän työskentely vaikutti oikein lupaavalta ja ihmeen eheän kokonaisuuden hän Mozartianasta sai aikaan.

Toisena teoksena kuultiin Dvořákin Raamatullisia lauluja op. 99. Solistina oli basso Mika Kares, jonka komeaa ja soinnikasta laulua oli upea kuunnella. Hänen kantava äänensä kuului vaivatta lavan takaosasta orkesterin yli. Mukavan lisän esitykseen toi se, että jokaisen kymmenen laulun kohdalla heijastettiin taustan valkokankaalle kuva eri maalauksesta. Ne olivat Tapiola Sinfoniettan fagotistin, myös taidemaalariksi valmistuneen Bridget Allaire-Mäen käsialaa.

Ja tietenkin konsertin päätteeksi - tuttuun tapaan - lipun hintaan sisältyneet leivoskahvit!

Paluu sadan vuoden jälkeen

23.1.2016 Elokuvissa: Georges Bizet'n ooppera Helmenkalastajat The Metropolitan Operasta

The Metropolitan Operan Live in HD -lähetykset jatkuivat Finnkinon teattereissa Bizet'n Helmenkalastajilla (Les Pêcheurs de Perles). Kyseessä oli uusi produktio, joka oli varmasti ansainnut aikansa ja paikkansa. Edellisen kerran teos on nimittäin nähty The Metissä sata vuotta sitten, jolloin lavalla lauloivat itse Enrico Caruso ja Giuseppe De Luca!

Kapellimestari Gianandrea Noseda nosti teoksen musiikin loistavalle tasolle. Hän esimerkiksi maalasi uhkaavan myrskyn tunnelmat orkesterillaan aivan upeasti. Penny Woolcockin ohjaus ei oikeastaan sykähdyttänyt suuresti suuntaan tai toiseen - hyvää ja toimivaa perustyötä siis. Alkusoiton aikana nähdyt, köysien varassa ilmassa liikkuneet sukeltajat olivat ilmakuplineen kaikkineen hieno oivallus. Dick Birdin lavastus oli perinteikäs, mutta näyttävä.

Leïlan roolissa tässä produktiossa oli sopraano Diana Damrau, jonka näin samassa osassa vuonna 2014 Wienissä. Katsojille tarjottiin kertakaikkisen upeaa laulua ja eläytymistä; tuntuu että hänen roolityönsä oli vain syventynyt parin vuoden takaisesta.

Nadirin osassa oli tenori Matthew Polenzani ja Zurgana baritoni Mariusz Kwiecien. Hekin tarjosivat hienoja hetkiä ja elämyksiä, vaikka laulu ei ollutkaan aivan yhtä moitteetonta kuin Damraulla. Näyttelijöinäkin miehet jäivät kyllä kakkossijalle. Pienessä Nourabadin roolissa esiintyi bassobaritoni Nicolas Testé.

Mendelssohnin urkusonaatit

22.1.2016 Hans Davidsson, urut Musiikkitalossa Helsingissä

Musiikkitalon Organo-salin konsertti oli eilisen messun tapaan osa Sibelius-Akatemian järjestämää kirkkomusiikin alan kansainvälistä konferenssia. Pieni tila täyttyi yllättäen kokonaan ja salin reunoille jouduttiin kantamaan lisätuoleja. Konsertti oli omistettu viime vuonna kuolleen Jacques van Oortmersenin muistolle.

Ohjelmassa oli Felix Mendelssohn-Bartholdyn kuusi urkusonaattia (op. 65) vuodelta 1845. Urkurina oli tanskalainen professori Hans Davidsson, joka soitti Verschueren-uruilla. Annikka Konttori-Gustafsson esitteli englanniksi jokaisen sonaatin sisältöä ja rakennetta. Mukavana lisänä oli kaksi virsinumeroa: Ennen sonaattia no. 3 veisattiin yhteislauluna ensimmäinen säkeistö koraalista Aus tiefer Not schrei ich zu dir ja ennen sonaattia no. 6 laulettiin ensimmäinen säkeistö koraalista Vater unser im Himmelreich. Mendelssohn käytti näitä koraalisävelmiä ko. sonaateissa. Kyllä huomasi että yleisössä oli paljon kirkkomuusikkoja - niin komeasti laulu kajahti!

Davidsson teki sonaateista eloisan, hyvin jäsennellyn ja tasapainoisen kokonaisuuden, josta pahin romantiikan ajan painolasti puuttui kokonaan. Bach-tyyliset jaksot veivät välillä ajatukset jopa barokkimusiikin suuntaan. Itse en ollut aiemmin kuullut kaikkia tämän opuksen sonaatteja kokonaisuutena, joten olin oikein tyytyväinen että ne esitettiin nyt yhdessä. Esittelyjaksot ja lyhyt väliaika pitivät huolen siitä, ettei paketti muodostunut liian raskaaksi. Sonaatit poikkesivat melkoisesti perinteisestä muodosta, mutta hienosti niissä kuljetiin ensin pimeydestä valoon sekä edelleen ilon ja ylistyksen kautta päättävään rukoukseen.

Messu sadan vuoden takaa

21.1.2016 Messu Oskar Merikannon tyyliin (1916) Johanneksenkirkossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian järjestämän kirkkomusiikin alan kansainvälisen konferenssin ohjelmaan kuului messu vuoden 1916 mallin mukaan. Rekonstruktio jumalanpalveluksesta toisena loppiaisen jälkeisenä sunnuntaina sisälsi Oskar Merikannon ja Richard Faltinin musiikkia. Liturgina toimi kirkkomuusikko ja pastori Samuli Korkalainen. Kanttorina oli Jussi Hirvonen ja urkurina Peter Peitsalo. Kuoro oli koottu SibA:n kirkkomusiikin aineryhmän opiskelijoista.

Ihan oli mielenkiintoinen kokemus, mutta hämmästyttävää oli todeta miten vähän jumalanpalveluksen sisältö on muuttunut sadassa vuodessa. Monet liturgiset sävelmät olivat samoja kuin nuoruudessani; sittemmin niitä toki on uudistettu ja muutettu melkoisesti. Kuoro oli läpi messun suuressa roolissa ja lauloi upeasti mm. Faltinin motetin Min skapare, som gaf mig lifvet. Myös Merikannon koraalialkusoitot - hänen "omalla soittimellaan" esitettyinä - tekivät vaikutuksen.

Viimeinen Puccini uunista ulos

15.1.2016 Giacomo Puccinin oopperat Le Villi ja Gianni Schicchi Latvijas nacionālā operassa Riiassa

Puccinin oopperoista Le Villi on ollut jo pitkään ainoa, jota en ole nähnyt. Nyt oli tilaisuus hoitaa tämä puute pois, kun Latvian kansallisooppera esittää teosta double bill -illassa yhdessä Gianni Schicchin kanssa.

Le Villi osoittautui mielenkiintoiseksi ja syyttä väheksytyksi teokseksi. Ehkä sen pääsy lavoille vain harvoin johtuu (ainakin osittain) teoksen pienimuotoisuudesta ja vain noin tunnin kestosta. Siitä ei siis ole yksinään koko illan oopperaesitykseksi, vaan se tarvitsee jotain lisuketta kumppanikseen.

Viesturs Kairišsin ohjaus oli hyvin tehokas ja loi oopperasta lähes kauhunäytelmän yhdessä Reinis Dzudzilon lavastuksen ja Krista Dzudzilon pukujen sekä maskeerausten kanssa. Musiikki oli vauhdikasta, eikä kapellimestari Jānis Liepiņš onnistunut kaikin osin balansoimaan orkesterin pauhua laulajien kanssa. Kuorosta löytyi hienosti iskuvoimaa ja tarkkuutta.

Solisteista Annan roolin laulanut Evija Martinsone teki vahvimman vaikutuksen. Miessolisteilta (Raimonds Bramanis Robertona ja Armands Siliņš Guglielmona) olisin kaivannut enemmän tarkkuutta. Bramanis sai yläsävelensä syttymään vain satunnaisesti.

Tuttu Gianni Schicchi sai humoristisen ja lähes farssimaisen tulkinnan. Kairišsin ohjaus oli näppärä, mutta Gianni Schicchin hahmoa liioiteltiin aivan suotta. Ja mikä ihmeen idea oli pukea hänet wanna-be-cowboyksi? Lavasteet ja puvut olivat Ieva Jurjānen käsialaa.

Laulusolistit onnistuivat kautta linjan varsin hyvin. Basso Romāns Poļisadovs oli vaikuttava Simone-serkku ja mezzosopraano Andžella Goba teki Zita-serkusta herkullisen hahmon. Laurettan roolin esittänyt Inga Šļubovska-Kancēviča onnistui hittiaariassaan erinomaisesti. Liepiņš johti tasapainoisemman esityksen kuin Le Villistä.

P.s. Le Villi esitetään toukokuun 2016 lopussa opiskelijaproduktiona Helsingin Ruoholahdessa. Lisätietoja Metropolia Ammattikorkeakoulun sivuilta. Suosittelen!

Englantilaista tunnelmointia

14.1.2016 Sibelius-Akatemian kamariorkesteri, joht. Pekka Kuusisto Temppeliaukion kirkossa Helsingissä

Jouduin jättämään tammikuun alkupuolelle suunniteltuja konsertteja väliin kovien pakkasten ja flunssan vuoksi. Nyt olikin jo korkea aika päästä nauttimaan musiikista!

SibA:n kamariorkesteri konsertoi englantilaisissa tunnelmissa, konsertin alkupuoliskolla Purcellin, Brittenin ja Byrdin sävelin. Pekka Kuusiston innostus ja ilo tarttui myös orkesteriin, ja opiskelijoiden suoritus oli aivan erinomainen. Tenori Topi Lehtipuu lauloi solistina kahdessa numerossa: Purcellin Let the night perish ja Brittenin Now sleeps the crimson petal. Alkupuoliskon päätti Michael Tippettin vaikuttava Fantasia on a theme by Corelli, jossa Kuusiston lisäksi solisteerasivat viulisti Elias Lassfolk ja sellisti Oskari Holopainen.

Väliajan jälkeen kuultiin Arvo Pärtin Cantus in memoriam Benjamin Britten. Tässä kappaleessa Topi Lehtipuu pääsi orkesterin jäseneksikin soittaessaan putkikelloa. Päätösnumerona oli Brittenin Serenade for horn, tenor and strings. Lehtipuu tulkitsi osuutensa hyvin sielukkaasti ja teksteihin sopivasti. Käyrätorvea puhalteli upeasti ja tarkasti Markus Maskuniitty.

Ylimääräisenä kuultiin viimeinen osa eli Départ Brittenin laulusarjasta Les Illuminations. Lehtipuun ääni oli tässä puhdasta hunajaa ja kauneutta!

Vuoden 2015 tilinpäätös ja Top 15

Niin se saatiin päätökseen tuo vuosi 2015, kaikesta maailman myllerryksestä huolimatta. Vuoden aikana kävin 188 konsertissa, oopperaesityksessä tai muussa kyldyyririennossa. Näistä 40 oli ulkomailla ja 148 Suomessa.

Keskiarvoksi tuli siten taide- tai kulttuuritilaisuus joka toinen päivä koko vuoden ajan! Tahti oli ehkä vähän liiallinen - pitää yrittää hillitä tänä vuonna. Yksi suuri syyllinen tuohon vauhtiin oli Sibeliuksen juhlavuosi, jonka ansiosta mielenkiintoisia konsertteja oli tarjolla tavanomaista vuotta enemmän.

Blogin kirjoittamisen aloitin vasta huhtikuussa 2015. Kokosin alkuvuoden tapahtumista tiiviit kuukausittaiset yhteenvedot, minkä vuoksi julkaisuja kertyi vuoden 2015 aikana "vain" 120 kappaletta.

Päättyneen vuoden kohokohdiksi (Top 15) nostan perusteellisen harkinnan tuloksena seuraavat oopperaesitykset tai konsertit. Niitä ei ole listattu paremmuuden mukaan vaan kronologisessa järjestyksessä. Luettelon esitykset eivät välttämättä ole mielestäni "parhaat" vuonna 2015 näkemäni tai kuulemani, vaan ennemmin mieleenpainuvimmat. Jokaisen tapahtuman jälkeen on kursiivilla lyhyt perustelu esityksen ansioista.

Vuoden 2015 oopperat ja konsertit - Top 15

28.1. Ignaz Pleyelin marionettiooppera Die Fee Urgele (Urgele-keiju) Sibeliustalossa Lahdessa
Lähes kadonnutta taidemuotoa edustava, hurmaavasti ja ammattitaidolla toteutettu esitys.

31.1. Dmitri Šostakovitšin ooppera Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth Deutsche Oper Berlinissä
Vaikuttava ja kylmäävä teos.

10.2. Toshio Hosokawan ooppera The Raven (Korppi) Kansallisoopperassa Helsingissä
Mezzosopraano Virpi Räisäsen ja ohjaaja Zaida Bergrothin taidonnäyte.

29.3. J. S. Bachin H-mollimessu, joht. Heikki Liimola Tampereen tuomiokirkossa
Puhtaaksiviljeltyä henkistä ja hengellistä kauneutta.

6.4. Kaija Saariahon ooppera Émilie Kansallisoopperassa Helsingissä
Tasapainoinen teos ja tuotanto, johon Camilla Nylund istui täydellisesti.

2.5. Giuseppe Verdin ooppera Luisa Miller Oper Stuttgartissa
Ne Verdin melodiat veivät mennessään...

6.6. Paul Hindemithin ooppera Cardillac Estonia-teatterissa Tallinnassa
Hieno tuotanto ja satsaus pieneltä talolta.

23.7. Seppo Pohjolan ooppera Harrbådan neito ja Jean Sibeliuksen ooppera Neito tornissa (Jungfrun i tornet) Snellman-salissa Kokkolassa
Taas kerran saavutus Kokkola Operalta. Sibeliuksen harvinaisuuden vieläkin harvinaisempi näyttämöversio!

29.7.-1.8. Festival della Valle d'Itria Martina Francassa Italiassa
Neljä mahtavaa oopperaesitystä. Ja Fabio Luisi.

14.8. Benjamin Brittenin War Requiem, joht. Leif Segerstam Musiikkitalossa Helsingissä
Koskettava ja ajatuksia herättävä teos.

28.8. Alban Bergin ooppera Wozzeck (konserttiversio), joht. Hannu Lintu Musiikkitalossa Helsingissä
Karita Mattilaa ja muita solisteja oli nautinto kuunnella.

24.9. Leonardo Vincin ooppera Catone in Utica Theater an der Wienissä
Kontratenorien juhlaa. Huikea Franco Fagioli.

11.10. Helsingin Barokkiorkesteri, joht. Dmitry Sinkovsky Musiikkitalossa Helsingissä
Solistina iloinen ”nokkahuilun Paganini” Maurice Steger.

6.11. Olli Kortekankaan ooppera Oma vika Manillan Vanhassa Viinatehtaassa Turussa
Riipaisevan omakohtainen tulkinta Sauli Tiilikaiselta.

20.12. Radion sinfoniaorkesteri, joht. Hannu Lintu, sol. Karita Mattila, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä
No, Karita Mattila teki sen taas!

Hyvää musiikkivuotta 2016 kaikille!

"Perustuotanto" Don Giovannista Jyväskylässä

31.12.2015 W. A. Mozartin ooppera Don Giovanni Jyväskylän teatteritalossa

Jyväskylän Oopperan tuotanto Don Giovannista sai ensi-iltansa loppuunmyydyssä teatterisalissa uudenvuoden aaton iltana. Kaupunginteatterin entinen johtaja Kari Arffman oli ohjannut yllättävän perinteisen produktion. Lavalla oli kyllä kohtalaisesti liikettä ja tapahtumia, mutta paikoin meininki oli silti vähän jähmeän tai väkisinväännetyn oloista. Ohjaus pelasi hyvin yhteen Karmo Menden lavasteiden ja pukujen sekä laulajien persoonien kanssa. Jyväskylä Sinfonia ja erityisesti kapellimestari Ville Matvejeff ansaitsevat kiitokset soitosta, joka tuki hyvin nuoria laulajia ja siirtyi saumattomasti tunnelmasta toiseen. Pieniä tarkkuusongelmia esiintyi lähinnä teoksen alkupuolella, mutta eivätköhän ne hioudu pois seuraavien esitysten aikana. Jyväskylän Oopperakuorosta irtosi sävyjä ja voimaakin, vaikka suuri osa mieslaulajista on jo iäkkäänpuoleisia.

Ja sitten solisteihin: Jyväskylässä aiemminkin esiintynyt baritoni Kevin Greenlaw oli vakuuttava ja varma Don Giovanni. Sairastuneen Juha Kotilaisen korvannut puolalainen Krzysztof Szumanski lauloi Leporellon roolin oikein asiallisesti, mutta valitettavasti sama toistui hänen olemuksessaan ja näyttelemisessään. Eihän Leporello nyt sentään mikään kirjanpitäjä tai Kelan virkailija ole! Szumanskin roolityöstä oli siivottu tai unohdettu pois lähes kaikki osaan kuuluva herkullinen komiikka. Don Ottavion roolin laulanut tenori Simo Mäkinen yllätti tällä kertaa positiivisesti. Hän lauloi mm. ensimmäisen aariansa oikein sävykkäästi ja sai isot suosionosoitukset. Masettona tohotti ihan kelvollisesti Sampo Haapaniemi. Komtuurin osassa esiintynyt Jari Parviainen lauloi hänkin hyvin, mutta loppukohtauksessa hahmon uhkaavuus ja kammottavuus jäi jotenkin vajaaksi.

Naissolisteista Sirkka Lamminen lauloi Donna Annan osan. Yllättäen suorituksessa oli teknisesti pientä toivomisen varaa, mikä kuului myös laimeissa loppuaplodeissa. Lisäksi Lammisen äänenvärissä oli nyt jotain, joka potki minulla vähän vastaan. Donna Elvirana kuultiin Reetta Haavistoa, joka teki hahmosta pontevan ja tätimäisen tulkinnan. Zerlinan roolin lauloi Matvejeffin Kroatiasta löytämä sirkeä Ena Pongrac, joka oli aivan omiaan nuoren tytön osaan.

Kaiken kaikkiaan siis toimiva ja varmasti etenevä "perustuotanto", josta ei kuitenkaan noussut esiin erityisiä kohokohtia tai mieleenpainuvia huippusuorituksia. Mukava ilta tuli Jyväskylässä koettua, mutta tuskinpa muistelen tätä tuotantoa enää vuosien kuluttua.