Vivaldin pyhä sotaoratorio

30.5.2017 Antonio Vivaldin oratorio Juditha triumphans Saksalaisessa kirkossa Helsingissä

Vivaldin tiedetään säveltäneen ainakin neljä oratoriota, mutta niistä on meidän päiviimme säilynyt vain yksi - ja siitäkin on alkusoitto kateissa. Juditha triumphans devicta Holofernis barbarie vuodelta 1716 sai Helsingin Saksalaisessa kirkossa komean esityksen Kajsa Dahlbäckin jatkotutkintokonserttina. Esiintymässä olivat Suomalainen barokkiorkesteri ja Akademiska Damkören Lyran, jälkimmäinen Jutta Seppisen johdolla. Oratorio alkoi vaikuttavasti kuoron sisäänmarssilla ja ensimmäisellä sotaisalla numerolla.

Oratorion latinankielinen libretto perustuu Vanhan testamentin apokryfikirjoihin kuuluvaan Juditin kirjaan. Vivaldin musiikki kuvitti hienosti kertomuksen hurjia tapahtumia ja esitys sopi erinomaisesti pienen kirkkosalin intiimiin tilaan. Mukana oli vähän dramatisointia (esimerkiksi oivallinen kuoron juhlimiskohtaus ja Holoferneen päihtyminen), kuoron liikkumista ja solistien pukuja, jotka toivat esitykseen lisämaustetta. Solistitehtävissä oli ainoastaan naisia: sopraano Kajsa Dahlbäck (Vagaus) sekä mezzot Katariina Heikkilä (Holofernes), Essi Luttinen (Juditha) ja Ylva Gruen (Abra ja Ozias). Komeasti kimmeltelivät heidän äänensä ja koloratuurikuvionsa kirkon hyvässä akustiikassa. Kaikilta solisteilta kuultiin erinomaisia numeroita. Gruen teki teknisesti varman suorituksen, mutta tulkinnallisesti hän ei aivan yltänyt kokeneempien solistien tasolle.

Avantin ja Mattilan kevään lumousta

27.5.2017 Avanti! Kamariorkesteri, joht. Olari Elts, sol. Karita Mattila, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Kamariorkesteri Avantin konsertissa musisoitiin teemalla Kevään lumous. Ohjelmisto oli avantimaiseen tapaan hyvin mielenkiintoinen keitos, joka alkoi John Cagen teoksella 4'33". Tämä pelkästä hiljaisuudesta muodostuva kappale näytti hämmentävän kovasti osaa yleisöstä. Saattoihan sen aikana pohtia, onko kyse säveltäjän vinkeästä huumorista, vakavasta taidekäsityksen kritiikistä vai jostain aivan muusta... Toisena numerona kuultiin kantaesityksenä Lauri Kilpiön teos Sinfoninen kuva. Pidin kovasti tästä kappaleesta, jossa säveltäjä kertoo pohtivansa, miten "sointilähtöinen nykymusiikki ja sinfoniset kvaliteetit ovat sovitettavissa yhteen". Hyvinhän ne olivat, kokonaisuus toimi erinomaisesti!

Ja sitten lavalle saapui kaikkien odottama, säteilevä Karita Mattila. Hän aloitti kolmella Henri Duparcin laululla (L'invitation au voyage, Chanson triste ja Phidylé). Kyllä oli samettia korville! Väliajan jälkeen kuultiin toiset kolme laulua, nimittäin Sibeliuksen På verandan vid havet, Flickan kom ifrån sin älsklings möte ja Våren flyktar hastigt. Kaikissa lauluissa tavoitettiin tekstin sisältö, merkitykset ja sävyt niin täydelleen kuin vain Mattila osaa. Nautinollista! Aika ajoin kuulee joidenkin haikailevan nuoren Mattilan tyttömäisen raikkauden ja kirkkaiden ylä-äänien perään, mutta minua nykyinen, kypsä ja kokenut nainen puhuttelee taiteilijana paljon enemmän. Voi mitä draaman tajua ja tunnetilojen ilmentämiskykyä!

Konsertin päätti Schumannin Sinfonia nro 1 B-duuri, lisänimeltään "Kevät". Elts johti aika mahtipontisen, mutta eläväisen tulkinnan. Meininkiä ja vauhtia riitti kohtalaisesti myös toiseen osaan.

Rakastuin Ainoon

26.5.2017 Erkki Melartinin ooppera Aino Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisooppera tarjoili Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistona yhden(!) konserttiesityksen Erkki Melartinin oopperasta Aino. Vuonna 1909 valmistunutta oopperaa on esitetty viimeksi Helsingissä välirauhan aikana vuonna 1941. Joten oli jo aikakin tuoda tämä teos esille!

Olen aiemminkin marmattanut siitä, miten vähän Suomessa arvostetaan ja esitetään ennen 1970-lukua sävellettyjä kotimaisia oopperoita. Monissa Euroopan maissa pidetään kantarepertoaarin ulkopuolisia "omia" oopperoita sitkeästi ohjelmistossa, vaikka ne eivät taiteellisesti olisikaan mitään suuria merkkiteoksia. Pidetäänkö siis muualla omaa kulttuuria suuremmassa arvossa? Meilläkin olisi kymmenkunta 1900-luvun säveltäjää, joiden teoksia juuri Kansallisoopperan olisi syytä pitää esillä - vaikka yksikin teos vuodessa. Jos ja kun raha ratkaisee, niin itse olisin tyytyväinen edes konserttiversioihin.

Milloin esimerkiksi Oskar Merikannon oopperoita on esitetty viimeksi Kansallisoopperassa? Aivan - 1930-luvulla. Tauno Pylkkäseltä on sentään kuultu yksi konserttiesitys viimeisten 30 vuoden aikana, mutta hänellä olisi useita kiinnostavia teoksia. Poissaolollaan loistavat esimerkiksi Selim Palmgrenin Daniel Hjort sekä Armas Launiksen, Väinö Raition ja monien muiden oopperat. Raitiota ollaan onneksi saamassa vierailuesityksenä syksyllä - kiitokset siitä jo ennakkoon! Mutta pahoin pelkään, että tämän itsenäisyyden juhlavuoden jälkeen oma oopperahistoriamme unohdetaan jälleen tylysti.

No, riittäköön tämä valitusosastoksi ja siirrytään kehuihin: Ainon esitys oli aivan mahtava kokemus. Melartinin myöhäisromanttiseen tyyliin hehkuvassa, impressionistisia sävyjä sisältävässä sävelkielessä oli jotain tavattoman vetoavaa. Wagnerin vaikutus on selvä johtoaiheineen kaikkineen. Teoksen orkestraatio on hienoa ammattityötä ja orkesteri suorastaan loisti nuoren Klaus Mäkelän johdolla. Kyseessä oli Mäkelän debyytti Kansallisoopperassa. Jalmari Finnen libretollakin on ansionsa, ja erinomainen solistikaarti teki tekstille oikeutta. Ainona lauloi intensiivisesti Helena Juntunen ja Väinönä väkevästi Juha Kotilainen. Muissa solistitehtävissä olivat Jyrki Anttila (Jouko), Anna-Kristiina Kaappola (Ainikki) ja Jeni Packalen (Taina). Kuorokin oli tänään erinomaisessa vedossa ja kruunasi esityksen täsmällisellä ja luonteikkaalla laulullaan. Lisää tällaista, kiitos!

Kirkko-ooppera ei kolahtanut

25.5.2017 Matti Heinisen ooppera Rakkauden ateria Kouvolan keskuskirkossa

Luterilaisen Kulttuurin Säätiö päätti juhlistaa reformaation merkkivuotta uudella kotimaisella kirkko-oopperalla, mikä on tietysti kannatettava ajatus. Teos tilattiin nuorelta säveltäjältä, Matti Heiniseltä, mitä voi pitää ennakkoluulottomana ratkaisuna. Ooppera sai kantaesityksensä Kuopiossa jo 10.4. ja sitä esitetään tällä erää vain muutamalla paikkakunnalla. Tuotannosta on vastannut Suomalainen Kamariooppera ja produktion taiteellisena johtajana toimi Jorma Hynninen. Libreton laati Raamatun tekstin pohjalta Veera Airas, joka on myös ohjannut teoksen.

Minuun ooppera ei tehnyt suurempaa vaikutusta. Heinisen sävelkieli ei puhutellut ihmeemmin, ohjaus oli melkoisen mitäänsanomaton ja suurin osa laulajistakin tasoltaan vaatimattomia. Tämä selittyy sillä, että lähes kaikki opetuslapset olivat Sibelius-Akatemian Kuopion osaston opiskelijoita ja mukana oli joku Kuopion konservatoriostakin. Evankelista Johanneksen roolin tehnyt Jorma Hynninen jätti oopperalavat jo vuonna 2013, mutta pääsi vielä laulamaankin tässä pienehkössä tehtävässä. Esityksen kiistaton tähti oli Jeesuksen osassa ollut Kristian Lindroos. Hänen väkevää baritoniaan kelpasi kuunnella, mutta roolin esittäminen jäi kovin ohueksi. Simon Pietarina esiintynyt Ossi Jauhiainen teki myös kohtuullisen hyvän suorituksen.

Oopperan johti Heikki Liimola. Musiikista vastasi pääasiassa Jan Lehtola urkujen ääressä, lisäksi paikoin oli mukana lyömäsoittimia ja käsikelloja. Yleisökin pääsi osallistumaan, sillä teokseen sisältyi kaksi yhdessä laulettavaa virttä sekä Isä Meidän -rukous.

Nuoria solisteja ja satuoopperaa Kuusankoskella

24.5.2017 Kymi Sinfonietta, joht. Esa Heikkilä Kuusankoskitalossa Kouvolassa

Konsertin alkupuoliskolla Kymi Sinfoniettan solisteina esiintyi kuusi musiikin opiskelijaa, joiden ikähaitari oli 12-19 vuotta. Avaukseksi baritoni Okko Lakka esitti aarian Ein Mädchen oder Weibchen Mozartin Taikahuilusta. Tätä seurasi kaksi sellonumeroa: Inka-Liisa Piispa ja Faurén Elegia sellolle ja orkesterille sekä Joel Nachtigall ja 1. osa Elgarin Sellokonsertosta e-molli.

Neljäntenä numerona sopraano Lotta Pylkäs esitti kupletin Ich lade gern mir Gäste ein Johann Strauβ nuoremman Lepakosta. Nuorten solistien osuuden päättivät viulisti Neea-Noora Piispa 1. osalla Mozartin Viulukonsertosta nro 3 G-duuri sekä sellisti Maria Urpalainen, joka esitti David Popperin Unkarilaisen rapsodian.

Kokonaisuus oli varsin tasokas, vaikka solisteista vanhimmat erottuivat tietysti nuoremmistaan sekä teknisesti että tulkinnallisesti. Parhaiten mieleen jäivät Okko Lakan eläytyvä ja laulullisesti jäntevä Papageno-tulkinta sekä sellistit Joel Nachtigall ja Maria Urpalainen.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Jaakko Kuusiston satuooppera Prinsessa ja villijoutsenet, jonka libretto perustuu H. C. Andersenin satuun. Teos on Kuusiston ensimmäinen ooppera vuodelta 2002. Orkesteria oli vahvistettu Kotkan seudun musiikkiopiston ja Pohjois-Kymen musiikkiopiston soittajilla, ja näistä oppilaitoksista oli koottu myös kuoro. Esa Heikkilä teki johtajana jämptiä ammattityötä.

Ooppera jouduttiin esittämään noin puolikkaalla lavalla, sillä orkesteri täytti toisen puolen. Tilan rajoitteet huomioiden Piia Kleimolan ohjaus oli oikein näppärä. Lavastus oli hyvin vähäistä ja sen oikeastaan korvasivat taustaseinälle heijastetut kuvat ja videot, jotka kuvittivat kohtaukset. Puvustuksen oli suunnitellut Seija Kiuru.

Solisteina esiintyivät Emilia Vesalainen-Pellas (Eliisa), Leena Arffman (kuningatar eli äitipuoli), Helena Berg (eukko/haltija), Kai Huopainen (kuningas), Peter Nordman (nuori kuningas) ja Juha Pikkarainen (piispa). Joukossa oli useita minulle tuntemattomia kymenlaaksolaisia kykyjä, jotka ovat esiintyneet myös ammattilavoilla. Prinssien osissa olivat Irene Sipari-Vilhunen, Hannele Vaniala, Niina Villanen ja Varpu Eronen.

Meriseikkailu oopperamaailmassa

21.5.2017 Howard Moodyn ooppera Sindbad - A Journey Through Living Flames Cité de la musique-Philharmonie de Parisissa

Cité de la musique-Philharmonie de Parisin "vanhan rakennuksen" eli nykyisin Philharmonie 2:n konserttisalissa esitettiin englantilaisen Howard Moodyn ooppera Sindbad. Se kantaesitettiin joitakin vuosia sitten Brysselin La Monnaiessa, ja säveltäjä sovitti teoksen uudelleen tätä Orchestre de Parisin tuotantoa varten.

Amélie Pariasin ohjaus nojasi suuren lapsikuoron hyödyntämiseen ja liikutteluun sekä lavalla että salin muissa osissa. Solistitehtävissä olleet sopraano Laura Holm ja baritoni Mathieu Gardon olivat kaikin puolin toimiva ja laulullisesti tasapainoinen pari. Moodyn helposti lähestyttävää musiikkia soitti pieni, kaiketi 13-henkinen orkesteri, jota johti jämptisti viittoen Lionel Sow.

Mozartin pikkusievä varhaisooppera

20.5.2017 Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Bastien und Bastienne Opéra National de Parisin Amphithéâtre Bastillessa

Opéra Bastillen amfiteatteri kantaa Olivier Messiaenin nimeä, vaikka säveltäjän tuotantoon kuuluu vain yksi ooppera. Nyt tällä pienellä näyttämöllä esitettiin kuitenkin Mozartin teos, tarkemmin sanoen hänen vuonna 1768 (eli 12-vuotiaana) säveltämänsä yksinäytöksinen singspiel Bastien und Bastienne. Kuulimme siitä kylläkin ranskankielisen version Bastien et Bastienne. Sävellys ei tietenkään yltänyt Mozartin kypsempien mestariteosten tasolle, mutta miellyttävää ja paikoin idearikasta musiikkia tässäkin teoksessa kuultiin.

Mirabelle Ordinaire oli siirtänyt 1700-luvun alun paimenkylän tapahtumat tivolimaailmaan. Ratkaisu oli toimiva monessakin mielessä - ei vähiten siksi, että tuotanto oli suunnattu "nuorelle yleisölle", johon tivolin visuaalisuus vetoaa. Ohjauksessa oli mukavia oivalluksia, joita Philippine Ordinairen lavastus ja Philippe Albaricin valaistus tukivat erinomaisesti. Mainiot puvut oli suunnitellut Sylvie Blondeau.

Myös esiintyjät olivat varsin nuoria. 12-henkistä orkesteria johti Iñaki Encina Oyón, joka osoittautui musikaaliseksi ja osaavaksi kapellimestariksi. Solistit Pauline Texier (Bastienne), Juan de Dios Mateos Segura (Bastien) ja Andriy Gnatiuk (Colas) olivat iästään huolimatta jo ammattitaitoisia ja ilmaisuvoimaisia laulajia sekä mainioita näyttelijöitä.

Yllätyskonsertti Saint-Séverinissä

20.5.2017 Hina Ikawa, urut ja Mayako Ito, laulu Église Saint-Séverinissä Pariisissa

Osuin kävelemään tutun Saint-Séverinin ohi lauantai-iltapäivänä ja poikkesin sisään. Kirkossapa oli juuri alkamassa konsertti, jota oli tietenkin jäätävä kuuntelemaan. Urkuri Hina Ikawa ja sopraano Mayako Ito esittivät kappaleita mm. Mendelssohnilta, Alainilta, Vierneltä, Saint-Saënsilta, Faurélta ja Mozartilta. Ihan oli hieno ja tasapainoinen konsertti, jonka helmi oli Iton kirkas ja miellyttävä sopraanoääni.

Dresdeniläiset Pariisissa

19.5.2017 Sächsische Staatskapelle Dresden, joht. Christian Thielemann, sol. Renée Fleming Théâtre des Champs-Élyséessä Pariisissa

Dresdenin Staatskapelle esiintyi Pariisissa parin konsertin verran Christian Thielemannin johdolla. Ensimmäisen eli perjantai-illan konsertin ohjelmassa oli Richard Straussin musiikkia ja solistina yhdysvaltalainen sopraano Renée Fleming.

Konsertti alkoi laulusarjalla Vier letzte Lieder (Neljä viimeistä laulua) op. 150. Thielemann seurasi laulusolistia aivan uskomattoman hienosti, ja miten sävykästä orkesterin soitto olikaan! Fleming tulkitsi laulut hienostuneella ja älykkäällä otteella, mutta jotenkin hauraalta hän kuulosti tällä kertaa. Ei tietoakaan äänen entisestä oopperalava-loistokkuudesta! Thielemann joutui komentamaan orkesteria soittamaan hiljempaa lukuisia kertoja, ettei Flemingin herkkä ääni olisi jäänyt jalkoihin (ja siltikin se jäi pari kertaa). Saas nähdä enteileekö tämä uraansa lopettelevan sopraanon olevan oikeasti finaalissa. Tarkkailua ja vertailua on hyvä tehdä syyskuun alussa, kun Fleming tulee vielä esiintymään Helsingissä.

Väliajan jälkeen oli vuorossa Alppisinfonia eli Eine Alpensinfonie op. 64. Dresdeniläisillä on aina ollut erikoissuhde "omaan" Straussiinsa (mm. useimmat säveltäjän oopperat kantaesitettiin kaupungissa) ja sen kyllä kuuli. Alppisinfonia on minusta kuulostanut aiemmin lähinnä tylsältä tilkkutäkiltä, mutta Thielemannin johdolla esitys oli erinomainen.

"Vakavarainen vanhapoika etsii naista tositarkoituksella"

13.5.2017 Gaetano Donizettin ooppera Don Pasquale Kuusankoskitalossa Kouvolassa

Pohjois-Kymen musiikkiopiston tämän vuoden oopperatuotantona nähtiin Donizettin Don Pasquale. Se sai ensi-iltansa jo huhtikuun lopulla Kouvola-talossa ja kuuden näytöksen jälkeen oli vuorossa vielä pari esitystä Kuusankoskitalossa.

Ooppera esitettiin alan monitoimimies Hannu Heikkilän (1922-2003) vanhana suomennoksena, mikä toi esitykseen aivan oman sävynsä verrattuna alkuperäistekstiin. Valerijs Avramenko johti pientä, vain 11-henkistä Vox musicae -orkesteria. Soitto kulki erinomaisesti, mutta salin hankalassa akustiikassa orkesterin balansoiminen laulajien kanssa ei aina onnistunut.

Don Pasquale oli Pia Lunkan ensimmäinen oopperaohjaus, mitä ei välttämättä uskoisi lopputuloksen perusteella. Ohjaus oli nimittäin niin toimiva ja sujuva, ja komiikkaa annosteltiin sekä tilanteita rakennettiin taitavasti. Miellyttävän lavastuksen ja puvut oli suunnitellut Tarmo Tanttu, valoista vastasi Jori Pölkki.

PKMO:n oopperakuoro teki hyvän vaikutuksen laulamalla tarkasti ja puhtaasti, mutta sävyjä unohtamatta. Solisteista Heikki Aalto (Don Pasquale) ja Riku Pelo (Tohtori Malatesta) sekä lauloivat erinomaisesti että olivat myös mainioita näytteleviä koomikoita. Terhi Solanterä (Norina) selvitti vaativat numeronsa vaivattomasti, mutta diktion selkeydessä olisi vielä parannettavaa. Pekka Kuivalaisen (Ernesto) laulussa oli paikoin horjuvuutta ja puskemista, joka hävitti äänestä kaikki sävyt. Jukka Mörsky oli mainio pienessä roolissaan päihtyneenä Notaarina.

Venäläisiä herkkuja Lahdessa

11.5.2017 Sinfonia Lahti, joht. Okko Kamu, sol. Jonathan Roozeman, sello Sibeliustalossa Lahdessa

Sinfonia Lahden konsertti alkoi Šostakovitšin Sellokonsertolla nro 1 Es-duuri. Nuori sellisti Jonathan Roozeman oli aivan elementissään ja yhteistyö kapellimestarin kanssa toimi saumattomasti. Että osasikin sello soida tunnetta tihkuen! Kamu balansoi esityksen aivan erinomaisesti, joten sello ei peittynyt orkesterin alle kertaakaan (tätä on joskus tapahtunut muissa kuulemissani esityksissä). Kappaleen jälkeen Roozeman kiitti orkesteria ja yleisöä residenssitaiteilijakaudestaan ja soitti ylimääräisenä Sarabande-osan jostain J. S. Bachin sellosarjasta.

Väliajan jälkeen päästiin nauttimaan Stravinskyn Petruška-baletin musiikista. Tämäkin oli aivan nappisuoritus Kamulta ja orkesterilta! Teoksen jännät käänteet ja tahtilajivaihdokset selvitettiin ongelmitta, ja koko esitystä leimasi eräänlainen leikkisyys. Kamu piti yllä vauhtia eikä säästellyt vaskien tehoissa.

Konsertin jälkeen oli mahdollisuus kuulla samaan hintaan vielä kevätillan kamarimusiikkina Schubertin Jousikvintetto C-duuri. Soittajina olivat viulistit Hannaliisa Pitkäpaasi ja Annikaisa Tikkala, alttoviulisti Lasse-Matti Laakso sekä sellistit Sanna Palas-Lassila ja Jonathan Roozeman. Esitys oli taidokas ja tunnelmaltaan vahva, mutta jaksamisen rajat alkoivat tulla yleisöllä vastaan. Ehkä jokin vähän lyhyempi kappale olisi ollut paikallaan...?

Täyden kympin Mozart-laulua!

9.5.2017 Helsingin Barokkiorkesteri, joht. René Jacobs, sol. Sophie Karthäuser, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin Barokkiorkesterin konserttisarjassa saatiin jälleen johtajavieraaksi belgialaissyntyinen vanhan musiikin guru René Jacobs. Laulusolisti oli myös belgialainen, sopraano Sophie Karthäuser. HeBO jatkaa tällä ohjelmalla Euroopan-kiertueelle ja konsertoi toukokuun aikana kuudella paikkakunnalla Espanjassa, Saksassa ja Belgiassa.

Ohjelma aloitettiin viisiosaisella sarjalla Joseph Martin Krausin oopperasta Dido och Aeneas. Hienoa oli hebolaisten soitto, vaikka Aapo Häkkisen fortepiano ei meinannutkaan kuulua katsomoon saakka ja Jacobsin johtaminen oli aika merkillisen näköistä. Krausin teos esitettiin kuulemma nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Sitä seurasi kolme Mozartin aariaa: Basta, vincesti, Alma grande e nobil core sekä Bella mia fiamma, addio.

Väliajan jälkeen siirryttiin Beethoveniin: Aluksi aaria Ah! perfido ja perään Sinfonia nro 1 C-duuri. Beethovenin sinfoniat ovat kuulemma Jacobsin uusi aluevaltaus; hän ei ole johtanut niitä koskaan ennen. Minä kyllä pidin hänen näkemyksestään, olipahan hieman tavallisuudesta poikkeava esitys periodisoittimilla.

Karthäuser osoittautui aivan uskomattoman hienoksi, etten sanoisi täydelliseksi Mozart-sopraanoksi. Hänen laulunsa oli kuulasta, raikasta, sävykästä, luonnollista, linjakasta, tunteikasta ja ties mitä - adjektiiveja voisi listata paljonkin. Aivan upeita esityksiä, en muistakaan milloin olisin kuullut livenä näin hienosti tulkittuina Mozartin (ja Beethovenin) konserttiaarioita. Ylimääräisenä saimme onneksi vielä Mozartin aarian Nehmt meinen Dank, ihr holden Gönner. Aah, hunajaa korville!

Kunnon satsaus lastenoopperaan

5.5.2017 Jaakko Kuusiston ooppera Koirien Kalevala Kuopion kaupunginteatterissa

Savonlinnan Oopperajuhlien tilaamaa Koirien Kalevala -oopperaa esitettiin täysille katsomoille kesinä 2004, 2005 ja 2007. Tämän jälkeen teos on päässyt lavalle ainakin Oulussa vuonna 2009 ja Naantalissa vuonna 2010. Itse en ole aiemmin vaivautunut tätä oopperaa katsomaan, mutta nyt tuli tilaisuus korjata puute Kuopiossa, jossa huhti-toukokuun esitykset ovat myös myyneet erittäin hyvin. Teosta on usein kutsuttu lastenoopperaksi, mikä saattaa turhaan karkottaa varttuneempaa yleisöä. Kyllä tämä reilun tunnin pläjäys toimii aikuisikään ehtineellekin oikein hyvin!

Paikallisen kaupunginteatterin, Savonia-ammattikorkeakoulun ja Kuopion konservatorion yhteistuotannossa lähes kaikki esiintyjät ja orkesterin jäsenet olivat opiskelijoita. Kapellimestarina toimi Rauno Tikkanen. Virpi Rautsialan ansiokas ohjaus ei sortunut ns. lastenoopperoiden perisyntiin eli yleisön aliarvioimiseen, vaan oli monitasoinen, älyllisiäkin virikkeitä tarjoava, nokkela ja toimiva. Tapahtumia ja visuaalisuutta oli paljon, jotta pienempienkin katsojien mielenkiinto pysyi yllä. Mukana oli lavalla hortoillut Herra Hakkarainen, tanssijoita ja orkesterimontun molempiin päihin jaettu kuoro. Riitta Röpelinen oli suunnitellut hauskan puvustuksen ja Tarja Väätäinen yllättävän monipuolisen lavastuksen.

Jaakko Kuusiston musiikki toimi erinomaisesti kohtausten osana sisältäen monia hauskoja lainoja tai viittauksia. Sami Parkkisen libretto oli myös mainio - erityiskiitos siitä, että Kalevalan vanhahtavaa kieltä ja nykylapsille "outoja" sanoja oli otettu jonkin verran mukaan. Solisteista Väinämöisen roolin tehnyt Henri Tikkanen oli omaa luokkaansa. Tämä ei tietysti ole ihmekään, sillä hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa ja omaa jo kokemusta esiintymislavoilta. Muista laulusolisteista parhaimman vaikutuksen tekivät Johanna Nylund Lemminkäisen äitinä ja Jukka Onttonen Ilmarisena. Vertti Aittola oli aivan mainio näyttelijä osassaan Lemminkäisenä, joka toimi tarinan kertojakissana.

Taas Gluckia Jyväskylässä

1.5.2017 Christoph Willibald Gluckin ooppera Paride ed Elena Siltasalissa Jyväskylässä

Vapun brunssi ja muut normaalit kuviot jäivät minulta väliin, kun suuntasin tällä kertaa Jyväskylään. Paikallisen ammattikorkeakoulun musiikin koulutus oli näet tuottanut useiden kumppaneiden kanssa Gluckin oopperan Paride ed Elena (suom. Paris ja Helena).

Paride ed Elena vuodelta 1770 on viimeinen Gluckin Wienin-kauden ns. reformioopperoista, joiden libretot laati Ranieri de' Calzabigi. Jyväskylässä teos esitettiin nyt tiettävästi ensimmäistä kertaa Suomessa. Minäkään en ollut nähnyt tätä oopperaa aiemmin, joten siinä oli lisäsyy lähteä Keski-Suomen suuntaan.

Ooppera kertoo Troijan prinssi Pariden (Paris) ja Spartan kuningatar Elenan (Helena) rakkauden kiemuroista. Kuvioon ovat sotkeutuneet jumalattaret Afrodite, Hera ja Pallas Athene sekä Eros-jumala. Ville Saukkosen ohjaus aloitti tyylikkäästi tapahtumien pohjustamisen jo alkusoiton aikana. Toteutus oli selkeä ja levollinen, ja ohjaus hyödynsi hyvin kuoroa sekä tanssijoita. Saukkonen oli suunnitellut myös lavastuksen ja puvustuksen.

Produktion hyvää kokonaisarvosanaa puolsivat myös laulusuoritukset. Taru Haili ja Miia Saari olivat erinomaisia päärooleissa, joissa oli todella paljon laulettavaa. Muissa tehtävissä esiintyivät Kaisu Tajakka, Sanna Laakso, Katariina Poikela, Heikki Niininen, Ulrika Ekström ja Leila Saari. Ohjaaja oli hieman laajentanut henkilögalleriaa, ehkä saadakseen lavalle lisää elämää. Kuoro lauloi osuutensa tarkasti ja vaikuttavasti. Orkesteria johti Anna Vähäsöyrinki, joka teki varsin hyvää työtä, vaikka pieniä ajoitus- ja balanssiongelmia olikin. Soittajisto pystyi elävään, lämpimään ja sävykkääseen musisointiin, jota rikkoivat ajoittaiset vaskien epäpuhtaudet.