Romeon ja Julian tarina Zingarellin paketoimana

27.1.2018 Niccolò Antonio Zingarellin ooppera Giulietta e Romeo Theater an der Wienissä

Niccolò Antonio Zingarelli (1752-1837) kuuluu siihen suureen oopperasäveltäjien joukkoon, jonka teoksia ei tiettävästi ole esitetty Suomessa koskaan. Hän syntyi Napolissa ja teki lyhyttä Pariisissa pyrähtämistä lukuun ottamatta uransa nykyisen Italian alueella. Mm. Milanon ja Rooman vuosien jälkeen hän palasi Napoliin, jossa toimi konservatorion johtajana - tunnetuimpana oppilaanaan Vincenzo Bellini. Zingarelli peri Paisiellon viran Napolin katedraalin kuoromestarina ja hoiti tehtävää elämänsä viimeiset parikymmentä vuotta.

Theater an der Wienissä esitetty konserttiversio Giulietta e Romeosta (Julia ja Romeo) oli minulle ensimmäinen kokemus Zingarellin oopperoista. Teos kantaesitettiin Milanon La Scalassa vuonna 1796. Libretto perustuu Luigi Da Porton 1520-luvulla kirjoittamaan novelliin. Shakespearen tunnettu näytelmä on 1590-luvun toisinto, jonka nimessä päähenkilöiden nimien järjestys on merkityksellisesti toinen: Romeo and Juliet.

On melkein käsittämätöntä, että Giulietta e Romeon sävellystyön kerrotaan kestäneen vain kahdeksan päivää. Olisikohan lukua vähän paranneltu alaspäin? Niin tai näin, mutta Zingarellin kauniiseen ja rikkaaseen musiikkiin oli todella helppo ihastua. Armonia Atenea -orkesteri oli tämänkin teoksen kanssa kuin kotonaan ja kapellimestari George Petrou osoittautui taitavaksi myös fortepianon ääressä. Kuorona toimi kuusitoista Arnold Schoenberg Chorin mieslaulajaa.

Romeon osaan kiinnitetty Max Emanuel Cencic oli sairastunut, mutta hänen tilalleen oli onneksi saatu ukrainalainen kontratenori Yuriy Mynenko (translitterointi saksalaisittain). Ja kylläpä oli taitavaa hänen laulunsa ja esimerkillinen eläytymisensä! Juliana säteili ruotsalainen mezzosopraano Ann Hallenberg. Gilberton osan laulaneen Xavier Sabatan kerrottiin olevan flunssassa, ja hän selvästi säästelikin ääntään, mutta lauloi taudista huolimatta kauniin sävykkäästi. Daniel Behle (Everardo) ja Irini Karaianni (Matilde) tekivät moitteettomat suoritukset. Teobaldona laulanut Sebastian Monti jätti hieman valjun vaikutelman.

Taas kerran oopperaohjaus yli ymmärrykseni

26.1.2018 Nikolai Rimski-Korsakovin ooppera Sadko Slovenské národné divadlossa Bratislavassa

Bratislava sijaitsee kätevästi vain noin tunnin junamatkan päässä Wienistä. Slovakian kansallisteatterin uudella näyttämöllä ensi-iltansa tänään saanut Sadko oli oikein hyvä syy tehdä tuo matka. Kyseessä on säveltäjän seitsemäs ooppera, jonka hän teki kypsässä 50 vuoden iässä vuosina 1894-95. Sadko osoittautui muutamiin aiemmin näkemiini Rimski-Korsakovin oopperoihin verrattuna musiikillisesti kiinnostavammaksi ja mehukkaammin orkestroiduksi. Orkesteri oli erinomaisen eläytyvä ja tarkkavaistoinen Rastislav Štúrin johdolla ja kuorokin hämmästytti tasokkuudellaan.

Mutta eipä tullut kolmen tähden elämystä tästäkään esityksestä - kiitos ohjaaja Daniel Kramerin. 1100-luvun Novgorodista oli siirrytty epämääräiseen aikaan ja paikkaan, mitä sinänsä en ihmettele - modernisointi on ehkä ainoa järkevä vaihtoehto tämän oopperan tekemiseen nykyaikana. Mutta lopputulos oli todella hämärä ja jäsentymätön eikä siinä tuntunut olevan mitään tolkkua tai kiinnekohtia. Ja samaa omituisuutta tarjoili Anette Murschetzin lavastus: Lava oli peitetty hiekkakerroksella ja sen lisäksi näyttämön yllä roikkui suuri kalteva valkokangas. Sille heijastettu video poukkoili aivan käsittämättömällä tavalla: jalkapallo-ottelua, TV:n matkailumainoksia, pomppivaa animaatiopenistä, sotakuvastoa ja Tom & Jerry -piirrettyä, noin esimerkiksi. Huh huh. Muuna lavastuksena oli mm. sohvia ja nojatuoleja, joita kuorolaiset rahtasivat jossain vaiheessa näyttämön täyteen. Constance Hoffmanin puvustus ei sentään ollut yhtä käsittämätön; esimerkiksi naiskuoron joutsenasut olivat erittäin kauniit.

Lähes kaikki solistit onnistuivat osuuksissaan. Pidin eniten Sadkon vaimon Lyubavan roolin tehneestä mezzosopraano Monika Fabianovásta. Hänellä oli tavattoman kaunisvärinen ja sävykäs ääni sekä varma tekniikka. Sadkon osassa nähty Michal Lehotský oli hieman epätasainen, mutta parhaimmillaan oikein mainio tenori. Basso Peter Mikuláš oli vaikuttava Meren kuningas ja Ľubica Vargicová hänen viehättävä tyttärensä Volchovna. Pienempien osien esittäjistä nostan esille baritoni Aleš Jenisin, joka säväytti venetsialaisena kauppiaana.

Volksoper osaa operetin

25.1.2018 Johann Strauβ nuoremman operetti Eine Nacht in Venedig Volksoper Wienissä

Olen nähnyt Johann Strauβ nuoremman operetin Eine Nacht in Venedig (suom. Yö Venetsiassa) tätä ennen vain kerran, vuonna 2013 Lohjalla. Esitys ei ollut kovin ihmeellinen, minkä vuoksi ajattelin käydä katsomassa todellisten osaajien version Wienissä. Volksoperin nykyinen tuotanto on vuodelta 2013, ja kaikkiaan teosta on veivattu talossa vuoden 1922 ensiesityksen jälkeen viitisensataa kertaa! Eine Nacht in Venedig kantaesitettiin Berliinissä lokakuun alussa 1883, mutta jo kuusi päivää myöhemmin se nähtiin myös Theater an der Wienissä säveltäjän johtamana.

Odotukseni operetti-illan suhteen olivat kohtuullisen korkealla ja ne kyllä täyttyivät. Yö Venetsiassa -esityksen kaikki palaset olivat kohdallaan ja ammattitaidolla toteutettuja. Hinrich Horstkotte oli nimi sekä ohjauksen, lavastuksen että puvustuksen takana. Aivan mahtava kokonaisuus, jonka osat tukivat toisiaan erinomaisesti! Ohjauksessa oli paljon tyylikästä huumoria ja näyttämön takaseinän peittäneessä Venetsian laguunissa vilahteli monenlaisia vitsikkäitä hahmoja. Ehkä paras oli merenneito, joka joutui pakenemaan hyökkäävää haita.

Thomas Rösnerin johdolla soittanut orkesteri teki huipputyötä ja osoitti olevansa kokenut Strauβin musiikin esittäjä. Solisteista ihailin eniten Anninan roolin tehnyttä Mara Mastaliria, jonka kirkas sopraanoääni oli kerrassaan lumoava. Ja hämmästyttävän hyvät tenoritkin oli tuotantoon löydetty, he olivat Vincent Schirrmacher (Guido, Urbinon herttua) ja JunHo You (Caramello, herttuan parturi). Jälkimmäisen kerrottiin olevan toipumassa flunssasta, mutta ei sitä kyllä mistään huomannut. Mahdottoman taitavaa laulamista ja kauniit äänet molemmilla!

Muista solisteista mainittakoon Roman Martin (Pappacoda, "makaronikokki"), jolla oli operetin alussa kovin erilainen käsitys temposta kuin kapellimestarilla, sekä Juliette Khalil (Ciboletta, senaattori Delacquan keittäjä), joka sai hassutella roolissaan koko rahan edestä. Myös kolme vanhoiksi horiskoiksi puettua senaattoria olivat oikein huvittavia.

Händeliä sodassa ja rakkaudessa

24.1.2018 Georg Friedrich Händelin ooppera Publio Cornelio Scipione Theater an der Wienissä

Händel sävelsi Scipionen Lontoossa, jossa se myös kantaesitettiin maaliskuussa 1726. Tässä oopperassa liikutaan - yllätys, yllätys - sodan ja rakkauden antiikkisessa maailmassa. Tapahtumat sijoittuvat Hispanian Carthago Novaan (nyk. Espanjan kaakkoisrannikolla sijaitseva Cartagena), jonka Rooman armeija valloitti karthagolaisilta osana toista puunilaissotaa vuonna 209 eKr. Armeijan päällikkönä oli Publio Cornelio Scipione, joka löi vuosia myöhemmin Karthagon lähellä Hannibalin joukot sodan ratkaisseessa taistelussa. Hänet tunnetaan tämän vuoksi lisänimellä Africanus.

En ollut kuullut Scipionea aiemmin, joten Theater an der Wienin konserttiesityskin oli oikein tervetullut. Musiikillisesti ooppera ei todellakaan ole Händelin hienoimpia, mutta mielellään sen kuunteli kun esitys osui olemaan näinkin hyvä. Armonia Atenea -orkesteria johti Markellos Chryssicos, joka hallitsi tehtävänsä erinomaisesti. Soitto oli tasapainoista sekä hienosti tunteita ja tunnelmia korostavaa.

Solisteista minuun teki ehkä suurimman vaikutuksen espanjalainen (vai pitäisikö sanoa katalonialainen) kontratenori Xavier Sabata. Hän eläytyi Lucejon osaan loistavasti ja moni aaria, esimerkiksi toisen näytöksen Cedo a Roma, oli mykistävän hieno. Eikä moittimista ollut toisessakaan kontratenorissa, ukrainalaisessa Yuriy Mynenkossa. Hän lauloi Scipionen osan. Kreikkalaissopraano Myrtò Papatanasiu oli säteilevä Berenice, joka teki esimerkiksi Scoglio d'immota fronte -aariassa selvää Händelin huikeista korukuvioista. Venäläinen sopraano Dilyara Idrisova oli tyttömäinen Armira ja unkarilainen nuori tenori György Hanczar oli kaunisääninen, mutta kovin vaisu Lelio. Venäläinen bassobaritoni Pavel Kudinov pääsi Ernandona lavalle vasta kolmannessa näytöksessä. Hän lauloi ainoan aariansa erittäin vakuuttavasti ja komeasti.

Kiinnostava uusi ooppera joukkomurhaajasta

21.1.2018 Heinz-Juhani Hofmannin ooppera Maailmantappaja WHS Teatteri Unionissa Helsingissä

Heinz-Juhani Hofmannin uusimmassa oopperassa sukelletaan joukkomurhaajan sisälle. Ulkopuoliseksi ajautunut ihminen päätyy umpikujaan, josta ainoana ulospääsytienä on äärimmäinen väkivallanteko. Ooppera pohtii tämän syitä - mikä johtaa totaaliseen syrjäytymiseen? Säveltäjän itsensä kirjoittama libretto ei juurikaan tarjoa suoria vastauksia, vaan herättää ajatuksia ja jättää ilmeisen tarkoituksellisesti pohdittavaa katsojalle.

Pitkänsillan kupeessa sijaitsevassa WHS Teatteri Unionissa nähdyn tuotannon on ohjannut Jaakko Nousiainen. Lavan tapahtumia kuvattiin reaaliaikaisesti ja ne näkyivät yleisölle suurelta näytöltä. Live-videosta vastasi Eetu Lipponen. Mahtoiko idea pienoismallin käyttämisestä ja kuvaamisesta olla peräisin Kansallisoopperassa viime vuonna nähdystä Blank Out -oopperasta? Tässä tuotannossa kaupunkinäkymä oli tosin rakennettu legoista. Nousiainen ja Lipponen olivat yhdessä suunnitelleet esityksen konseptin ja visualisoinnin. Valot olivat Eero Alavan ja Matti Strahlendorff vastasi äänisuunnittelusta. Tallenteelta toistetuilla äänillä luotiin hienoa tilavaikutelmaa.

Oopperan ainoana laulusolistina oli sopraano Annika Fuhrmann, jolla oli myös varsin pitkiä puheosuuksia. Fuhrmann eläytyi joukkomurhaajan tunnetiloihin hyvin ja hän selvisi Hofmannin suurta tarkkuutta vaativasta musiikista mainiosti. Näyttämön takaosassa soitti pieni Varjo Ensemble (viulu/alttoviulu, sello, huilu ja harppu), jota johti Taavi Oramo.

Ruotsalainen kamariooppera vierailulla

20.1.2018 Stefan Lindgrenin ooppera Hon som fick veta Kulttuurikeskus Ritzissä Vaasassa

Vaasan Oopperaviikkojen ohjelmassa piti olla perjantai-iltana 19.1.2018 Timo-Juhani Kyllösen kamariooppera Tango solo. Se kantaesitettiin Espoon Sellosalissa tammikuussa 2011, jolloin en harmillisesti päässyt teosta näkemään. Mutta puihin meni tämä Vaasan tilaisuuskin, sillä esitys peruutettiin jo viikkoja sitten.

Onneksi lauantai-illan ohjelmaksi jäi toinen kiinnostava kamariooppera, ruotsalaisen Stefan Lindgrenin Hon som fick veta. Teos kantaesitettiin Tukholmassa huhtikuussa 2016. Sen libreton on kirjoittanut Marina Kronkvist omaelämäkerralliseen kirjaansa perustuen. Vanhempien menettäminen muutaman vuoden iässä leimaa lapsen varttumista sekä suhdetta itseensä ja muihin ihmisiin. Monologiooppera on psykologinen draama uskalluksesta - kuinka palata traumaattisiin muistoihin ja löytää lopulta rakkaus itseensä.

Märit Bergvall oli ohjannut hyvän paketin, joka tarjosi paljon ajateltavaa. Esityksessä käytettiin lyhyttä Ursula Sepposen videota. Aivan keskeinen osa teosta olivat tanssiosuudet, jotka esitti Susanna Ujanen. Koreografina on toiminut Sofie Lybäck. Toisena henkilönä näyttämöllä oli laulusolisti, suomalaissyntyinen sopraano Christin Högnabba, joka sattuu olemaan oopperan säveltäjän puoliso. Högnabba suoriutui osastaan oikein hyvin ja hänellä oli väriltään miellyttävä ääni.

Stefan Lindgrenin musiikki kietoutui osaksi esityskokonaisuutta niin orgaanisesti, että se tuntui toisinaan jäävän vähän taka-alalle. Ehkä sävellyksessä olisi voinut käyttää myös voimakkaampia sävyjä ja kontrasteja. Lindgren soitti itse esityksessä pianoa ja johti musiikkia sen äärestä. Orkesteri oli kovin pieni: pianon lisäksi vain sello, klarinetti ja huilu.

Christel Leetä edes harjoituksen verran

17.1.2018 Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoitus, joht. Jun Märkl, sol. Christel Lee, viulu Musiikkitalossa Helsingissä

HKO:laiset taitavat tykätä kapellimestari Jun Märklistä, sillä hän on viime vuosina vieraillut orkesterin edessä säännöllisesti. Ja ei siinä mitään, hän on toki osaava johtaja. Osaava on myös viulisti Christel Lee, jonka muistamme Sibelius-viulukilpailun voittajana vuodelta 2015. Ihailin jo silloin hänen soittoaan ja olen odottanut tätä Leen vierailua Helsingissä. Vaan ikävästi minulle osui muuta ohjelmaa sekä keskiviikko- että torstai-illaksi, joten konsertti jäi väliin - mutta onneksi oli kenraaliharjoitus, jossa pääsi hyvään makuun ohjelmasta...

Harjoitus alkoi Antonin Dvořákin sinfonisella runolla Vesimies, jota en muista kuulleeni aiemmin. Kappaleen innoittajana on toiminut Karel J. Erbenin synkkä ja julma runo. Dvořákin versio oli hieno teos, joka karisti tehokkaasti unen rippeet aamuisista silmistä. HKO oikein hehkui tämän musiikin kanssa!

Toisena numerona oli Dvořákin Viulukonsertto a-molli. Orkesteri, kapellimestari ja solisti tekivät oivallisen tarkkaa, jo tässä vaiheessa yhteen hitsautunutta työtä. Ja Leen osuus oli odotetusti hivelevän kaunis ja sävykäs, mutta soittamisen iloa oli vaikea havaita.

Väliajan jälkeen veivattiin vielä Johannes Brahmsin Sinfoniaa nro 1 c-molli. Märklin näkemys ja tulkinta tästä tutusta ja mielestäni vähän tylsästä kappaleesta oli vakaa ja yllätyksetön. Muuta ei tarvittukaan, sillä HKO kyllä hallitsee tämän musiikin.

Pian 10 vuotta The Metin oopperoita Suomen valkokankailla

16.1.2018 Elokuvissa: Engelbert Humperdinckin ooppera Hannu ja Kerttu The Metropolitan Operasta New Yorkista

Finnkino aloitti The Metropolitan Operan Live in HD -ohjelmiston esittämisen teattereissaan syksyllä 2008. (Kaikkihan muistamme esimerkiksi Karita Mattilan tähdittämän Salomen tuolta ajalta!) Juhlavuoden erikoisnäytöksenä esitettiin nyt muutamassa teatterissa Humperdinckin Hannu ja Kerttu (Hänsel und Gretel), joka on tallennettu The Metissä 1.1.2008.

Richard Jonesin ohjaus oli aivan valloittavan hieno, puhumattakaan John Macfarlanen lavastuksesta ja puvuista. Olipa taas kerran sellaista visuaalista loistoa, jota The Met voi vaan tarjota! Kapellimestari Vladimir Jurowski ja orkesteri ansaitsevat kiitettävän arvosanan musiikillisesta lopputuloksesta. Olen nähnyt Hannun ja Kertun livenä kaksi kertaa, mutta selvästi pienemmällä orkesterilla toteutettuna, ja niihin verrattuna tämän esityksen mahtava sointikuva oli aivan eri planeetalta.

Christine Schäfer ja Alice Coote olivat oivallinen pari Hannuna ja Kerttuna. Äidin roolissa nähtiin Rosalind Plowright ja isänä muhkeasti laulanut Alan Held. Philip Langridge oli loistava noita aina näyttelemistä myöten. Pienemmissä osissa olivat Nukkumattina Sasha Cooke ja Kastekeijuna Lisette Oropesa.

Onnistunut tuotanto von Weberin viimeisestä oopperasta

14.1.2018 Carl Maria von Weberin ooppera Oberon Erkel-teatterissa Budapestissa

Carl Maria von Weber otti rahapulassaan vastaan lontoolaisten oopperatilauksen vuonna 1824. Kahdesta tarjotusta aiheesta hän valitsi Oberonin ja oopperan nimeksi tuli Oberon, or The Elf King's Oath. Vuonna 1826 von Weber matkusti Lontooseen - vastoin lääkärinsä neuvoa - viimeistelläkseen teoksen ja johtaakseen kantaesityksen Covent Gardenissa. Menestyksekkään ensi-illan (12.4.1826) jälkeen hän johti huhti-toukokuussa vielä kaksitoista loppuunmyytyä esitystä ja puuhasi kaikenlaista muutakin. Miehen terveys ei tätä kestänyt, vaan säveltäjä kuoli "vieraalla maalla" kesäkuun 1826 alussa, vain 39-vuotiaana.

Tiedetään, että von Weber ei ollut oopperansa rakenteeseen tyytyväinen, vaan suunnitteli muokkaavansa sitä Saksaan palaamisen jälkeen. Tämä jäi siis haaveeksi, mutta useat muut säveltäjät ja libretistit ovat sorkkineet teosta myöhemmin. Unkarin valtionooppera ei kerro ohjelmatiedoissaan, mikä versio nyt esitettiin. Pieni miinus myös siitä, että ooppera esitettiin unkariksi - olisin mieluummin kuullut teoksen alkuperäisellä englanninkielisellä libretolla tai edes saksankielisellä, joka esitettiin jo joulukuussa 1826 Leipzigissa.

Pidin vauhdikkaasta ja persoonallisesta Oberonista, joka on mielestäni musiikillisesti paras ja kiinnostavin niistä muutamasta von Weberin oopperasta, jotka olen kuullut. Orkesteri soitti kapellimestari Zsolt Jankón johdolla muhkeasti, linjakkaasti ja iskevästi. Tuotannon oli ohjannut monitoimimies György Selmeczi, joka juuri eilen toimi Ruzitskan ja Orbánin oopperoissa kapellimestarina! Hän käytti taitavasti kuorolaisia ja tanssijoita tuomaan näyttämölle eloa (koreografina Melinda Jakab). Visuaaliseen puoleen oli satsattu mukavasti; lavastus oli Gyula Lőrinczin ja puvustus Andrea Ledenjákin.

Tässä tuotannossa ei ollut mukana kaikkia alkuperäisen oopperan henkilöitä. Jäljelle jääneiden roolituksessa oli onnistuttu hyvin: Oberonin eli keijukaisten kuninkaan osassa oli Tony Bardon, Titaniana Bogoi Viorica ja Puckina Orsolya Veress. Sir Huon of Bordeaux oli Adorján Pataki ja hänen palvelijansa Sherasmin oli Sándor Balla. Fatiman roolin teki Maria Molnar ja saraseeniprinssi Babekan oli Moldovan Vlad. Rareș Arcadie Cîmpeanilla oli kolmoisrooli Bagdadin kalifi Haroun al Rachidina, Tunisian emiiri Almanzorina ja Kaarle Suurena. Kalifin tytär Reiza oli Yolanda Covacinschi ja Tímea Fülöp esitti merenneitoa.

Unkarilaisen oopperan alkulähteillä

13.1.2018 József Ruzitskan ooppera Béla futása ja György Orbánin ooppera Pikkó hertzeg Erkel-teatterissa Budapestissa

Kahden teoksen ilta Erkel-teatterissa alkoi József Ruzitskan oopperalla Béla futása (Bélan pako). Vuonna 1775 syntynyt Ruzitska teki uransa lähinnä sotilas- ja teatterikapellimestarina, mutta hänen kuolinaikansa ja -paikkansa eivät ole tiedossa. Bélan pako vuodelta 1822 on varhaisimpia unkarilaisia oopperoita. Se sijoittuu Dalmatiaan vuonna 1241, jolloin unkarilaisten valtakausi alueella päättyi lopullisesti mongolien murskatessa kuningas Béla IV:n armeijan. Aatelismies Kálmán vihaa kuningasta ja syyttää tätä poikansa kuolemasta, mutta osoittautuu vihollisen paineen edessä uskolliseksi hallitsijalleen. Kálmán on pelastanut myös kuningattaren lapsineen linnaansa ja jalomielinen kuningas tietenkin palkitsee tämän.

Béla IV:n roolin lauloi vaikuttavasti ja vahvasti Adorján Pataki. Loránd Váta näytteli hienosti Kálmánin osan, mutta hänen laulunsa oli horjuvaa ja ajoittain epäpuhdasta. Tytärpuoli Loran osassa oli kaunisääninen Timea Fülöp ja kuningatar Mariana Zsuzsa Barabás. Muissa rooleissa esiintyivät Zsombor Rétyi (Csabi), Arnold Gergely (Ferkó), Árpád Sándor (Johanniittaritari) ja Róbert Laczkó Vass (mongolien lähettiläs).

Aivan ensimmäinen unkarilainen ooppera on József Chudyn (1753-1813) Pikkó herceg és Jutka Perzsi vuodelta 1793. Valitettavasti siitä on säilynyt ainoastaan libretto; musiikki on siis kadonnut historian hämäriin. György Orbán (s. 1947) on työstänyt libreton uusiksi ja säveltänyt siihen myös uuden musiikin. Pikkó hertzeg (Prinssi Pikkó) esitettiin illan toisena oopperana väliajan jälkeen. Tässä teoksessa tataarikaanin (János Szilágyi) tytär Perzsi (Zsejke Székely) haluaisi naimisiin, mutta isä ei innostu asiasta lainkaan. Syynä on se, että vävyksi olisi tulossa prinssi Pikkó (Adorján Pataki), joka on kalmukki ja jonka isä on kaanin verinen vihollinen. Kaanin luottomies Sibuk (Róbert Laczkó Vass) punoo juoniaan, mutta lopputulos on karmea: kaani kuolee kaksintaistelussa Pikkón kanssa ja Perzsi ja Pikkó tekevät itsemurhan.

Ferenc Anger oli ohjannut molemmat oopperat ja lopputulos oli mielestäni kovin lapsellinen ja lässy. Mitä kaikkea näistäkin teoksista olisi vähän visionäärisempi ohjaaja saanut aikaan! Molemmissa teoksissa käytettiin samaa Gergely Z. Zöldyn omituista lavastusta. Se toi mieleen nukketeatterin, mikä ei ainakaan vähentänyt lapsellisuuden vaikutelmaa. Zöldy oli suunnitellut myös teosten puvustuksen. Molemmissa oopperoissa esiintyi parissa kohtauksessa tanssija Florin Ioan Ianc.

Illan onnistujana on mainittava kapellimestari György Selmeczi, joka teki oikein hyvää työtä Ruzitskan musiikin kanssa. Teoksen alkusoitto muistutti paikoin Haydnia, mutta varsinainen ooppera oli sitten tyyliltään erilainen ja persoonallisempi. Selmecziltä sujui hyvin myös Orbánin modernimpi sävelkieli, jossa käytettiin paljon rumpuja ja muita lyömäsoittimia.

Kokonaisuutena ilta oli erittäin mielenkiintoinen, joskaan ei mikään unohtumaton taide-elämys. Molempien oopperoiden libretoissa oli ummehtunutta nationalismia, joka ei puhutellut meikäläistä. Ja Unkarin nykyisestä poliittisesta ynnä mielipideilmastosta huolimatta se ei tainnut puhutella paikallisiakaan, sillä katsomo oli kovin tyhjä - vain noin neljännes paikoista oli myyty.

Valjua vampyyriromantiikkaa

12.1.2018 Heinrich Marschnerin ooppera Der Vampyr Erkel-teatterissa Budapestissa

Heinrich Marschneria (1795-1861) pidetään merkittävimpänä saksankielisen oopperan säveltäjänä von Weberin ja Wagnerin kultakausien välissä. Hän sävelsi vajaat 20 oopperaa, joista meidän aikanamme on esitetty vain muutamia - ja niitäkin koko lailla harvakseltaan.

1800-luvun alkuvuosikymmeninä sävellettiin useita vampyyrioopperoita - aihe oli ilmeisen muodikas. Myös Marschner tarttui koukkuun ja hänen teoksensa Vampyyri (Der Vampyr) kantaesitettiin Leipzigissa vuonna 1828. Magyar Állami Operaház eli Unkarin valtionooppera toi Erkel-teatterin näyttämölle konserttiversion tästä oopperasta. Richard Wagner johti teoksen Würzburgissa 1833 ja muokkasi hieman oopperan musiikkia veljensä pyynnöstä (tämä lauloi esityksessä Aubryn roolin). Budapestissa kuultiin tämä "Wagnerin versio", joka on esitettynä todellinen harvinaisuus.

Marschnerin musiikki ei säväyttänyt minua tällä kertaa sen suuremmin - ooppera kuulosti lähinnä laimennetulta von Weberiltä. Osasyyllinen saattaa olla kapellimestari Ádám Cser, joka ei oikein tuntunut saavan orkesteriaan innostumaan. Hän ei myöskään seurannut riittävästi laulajia, vaan paahtoi menemään oman tahtinsa mukaan. Kokonaisuutta voisi luonnehtia rutiininomaiseksi läpisoittamiseksi, tai ehkä paikoin noustiin tämän yläpuolelle. Oopperan kuoro teki hyvän vaikutuksen, joskin miehiä vaivasi muutaman kerran ikävästi kuulunut eriaikaisuus.

Kaikki solistit tekivät hyvää perustyötä, mutta kukaan ei noussut esiin erityisen vaikuttavana tai säteilevänä persoonana. Vampyyri eli Lord Ruthven oli Bruno Taddia, joka eläytyi rooliinsa hyvin. Sir Humphrey Davenaut oli basso István Rácz ja hänen tyttärenään Malwinana lauloi kauniisti Klára Kolonits. Muissa osissa kuultiin mm. Tamás Busa (Sir John Berkley), Borbála Keszei (Janthe, edellisen tytär) ja Péter Balczó (Sir Edgar Aubry).

Olen melkoisen vakuuttunut, että tämä Marschnerin ooppera ei ollut parhaimmillaan konserttiversiona. Se olisi ansainnut räväkän ohjauksen ja näyttämöllisen toteutuksen, joka tekisi oikeutta myös libretolle.

Voi pojat, mikä Fidelio!

11.1.2018 Ludwig van Beethovenin ooppera Fidelio Musiikkitalossa Helsingissä

Beethovenin ainoa ooppera Fidelio ei kuulu erityisiin suosikkeihini, vaikka siinä onkin upeaa musiikkia ja jokseenkin kiinnostava juoni. Varhaisemmat Leonore-versiot eivät menestyneet, ja säveltäjä muokkasikin oopperaansa useita kertoja ennen kuin nykymuotoinen Fidelio oli valmis. Radion sinfoniaorkesterin Beethoven-festivaalille oli toteutettu teoksesta mukavan erilainen produktio, joka osui ja upposi meikäläiseen aivan täysillä. Olipa mahtava ilta!

Oopperan tylsähköt puheosuudet oli karsittu kokonaan pois ja niiden tilalla esitettiin Jussi Nikkilän käsikirjoittamana ja ohjaamana Beethovenin viimeiset sanat -näytelmä. Pidin lopputuloksesta ja näytelmän huumorista kovasti. Oli mielenkiintoista seurata Beethovenia näytelleen Esko Salmisen eläytymistä valkokankailta, joille heijastettiin kameroiden lähikuvaa livenä. Päähenkilön mielialojen muuttuminen näytelmän edetessä muodosti hienon kaaren, jota sisäkkö Rosalieta näytellyt Kati Outinen täydensi omalta osaltaan. Valkokankailla nähtiin myös videoinserttejä, jotka oli kuulemma kuvattu Latviassa kesällä 2017.

Mielestäni produktion ainoa heikkous oli se, että näytelmä keskeytti musiikin toisinaan hyvin pitkäksi ajaksi. Näin ollen oopperan vähäkin eheys oli koetuksella, mutta itse kestin tämän kyllä. RSO oli Hannu Linnun johdolla aivan liekeissä ja soiton energisyys välittyi katsomoon saakka huumaavana. Musiikkitalon Kuoro teki Jani Sivénin valmentamana hyvää työtä sekin.

Myös esityksen solistit ansaitsevat suitsutusta. Harmillisesti Johanna Rusanen-Kartano oli sairastunut, mutta onneksi korvaavaksi Leonoreksi saatiin pikahälytyksellä Erika Sunnegårdh. Oi mikä esitys häneltä! Florestanina laulanut Russell Thomas oli minulle uusi tuttavuus, jonka huikea tenoriääni vei toisen näytöksen alussa aivan mukanaan. Olisipa hienoa kuulla häntä vaikka Verdin Otellona! Roccona teki perushyvän suorituksen Robert Gleadow ja Malin Christensson oli viehättävä Marzellina. Lavalla oli myös kotimaisten mieslaulajien kärkikaartia: Tommi Hakala pirullisena Pizarrona, Jussi Myllys hienosti laulaneena Jaquinona ja Arttu Kataja vakaana Fernandona. Solistien tyylikäs puvustus oli kiva lisä esitykseen.

30 vuotta vanha La traviata toimii edelleen

5.1.2018 Giuseppe Verdin ooppera La traviata Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan kevään 2018 ohjelmisto on niin tavattoman tylsä, että oopperan ystävä joutuu väkisinkin katsomaan läpikotaisin tuttuja klassikoita, jos nyt ylipäätään aikoo talossa käydä. La traviata on Giancarlo del Monacon ohjaus vuodelta 1988 ja produktiota on esitetty lähes 30 vuoden aikana jo 194 kertaa. Itse olen tähän saakka pystynyt välttämään kiusauksen, eli en ollut nähnyt tätä tuotantoa aiemmin.

Tyylikäs toteutus on kestänyt hyvin aikaa, eikä vaikuta vieläkään vanhentuneelta. Uusintaohjauksesta on vastannut Jere Erkkilä. Michael Scottin lavastus ja puvut ovat epookkipiirteineen kaikkineen sopivan ajattomat. Esityksen kapellimestarina oli latvialaissyntyinen Ainārs Rubiķis, joka aloittaa ensi syksynä Berliinin Komische Operin musiikillisena johtajana. Tällä kertaa en anna nuorelle kyvylle kiitettävää arvosanaa, sillä esityksessä oli luvattoman paljon eriaikaisuutta eikä balansointikaan mennyt aina ihan nappiin. Parhaimmillaan orkesteri oli kyllä hyvin kartalla ja kuulokuva erittäin vaikuttava.

Violettana lauloi Marie Fajtová, joka kuuluu Prahan kansallisoopperan solistikuntaan. Esityksen alkupuolella hänen äänessään oli merkillistä sameutta, joka onneksi hälveni oopperan edetessä, ja myöhemmät aarioiden kuviot olivat upeaa kuultavaa. Alfredona esiintynyt Markus Nykänen yllätti positiivisesti - hän lauloi vaativan roolinsa taidolla ja sävykkäästi ja oli myös lavaolemukseltaan uskottava. Jaakko Kortekangas esitti rutiinilla, mutta kuitenkin koskettavasti, isä-Germontin osan.

Pienemmissä tehtävissä olivat Halim Shon (Gaston), Samuli Takkula (paroni Douphol), Juha Pikkarainen (markiisi d'Obigny), Jyrki Korhonen (tohtori Grenvil), Niina Keitel (Flora), Maria Lenart (Annina), Juhana Suninen (Joseph) ja Jarmo Ojala (lähetti). Näyttämöllä pistäytyivät espanjalaistunnelmissa tanssijat Edita Raušerová ja Wilfried Jacobs sekä härkiä esittäneet Pasi Leppänen ja Timo Mokkila.

Vuosi 2018 käyntiin HeBO:n kanssa

1.1.2018 Helsingin Barokkiorkesteri, joht. Aapo Häkkinen, cembalo, sol. Carolyn Sampson, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin Barokkiorkesterin Uudenvuoden juhlakonsertti on muotoutunut jokavuotiseksi perinteeksi monille musiikin ystäville. Aattoillan konsertti oli tuttuun tapaan loppuunmyyty, mutta uudenvuodenpäivän uusintaan mahtui mattimyöhäisiäkin.

Vuoden vaihtumista tervehdittiin tällä kertaa Georg Philipp Telemannin ja Johann Sebastian Bachin sävelin. Alkuun kuultiin Telemannilta veikeä Ouverture Bourlesque sekä ns. Kanarialintukantaatti eli Trauer-Music eines kunsterfahrenen Canarienvogels. Hirtehinen kantaatti ilmentää loistavasti Telemannin vinoa huumorintajua. Bachilta oli ohjelmaan valittu Cembalokonsertto nro. 3 D-duuri (joka on säveltäjän oma versiointi aiemmasta viulukonsertosta) sekä kantaatti Jauchzet Gott in allen Landen.

Kuulin englantilaissopraano Carolyn Sampsonin laulua ensimmäisen kerran viime syksynä, HeBO:n 20-vuotisjuhlakonsertissa. Hänen lumoava äänensä teki suuren vaikutuksen, joten pakkohan Sampsonia oli tulla kuuntelemaan uudelleen, kun sopiva tilaisuus tarjoutui. Ja oikein kivalta kuulosti nytkin! Telemannin surumielinen kantaatti oli hänen esittämänään koskettava ja (lähes) vakavasti otettava, eivätkä kissat ja kanarialinnut pyörineet mielessä koko aikaa.

Orkesterin laadukkaaseen musisointiin saattoi luottaa tälläkin kertaa. Aapo Häkkisen lennokas tulkinta cembalokonsertosta oli aivan mainio ja Bachin kantaatti paljasti solistimme ilmiömäisen taidon. Ylimääräisenä kuultiin aaria Eternal source of light divine Händelin kantaatista Ode for the Birthday of Queen Anne. Aivan huippuesitys Sampsonilta tämäkin!

Vuoden 2017 tilinpäätös

Vuoden 2017 aikana kävin 187 kulttuuritilaisuudessa, joista yli puolet oli oopperaesityksiä. Tilaisuuksista 138 oli Suomessa ja 49 ulkomailla. Hieman rauhallisemman vuoden 2016 jälkeen palattiin siis samalle tasolle kuin vuonna 2015. Tällä kertaa syyllinen oli Suomi 100 -juhlavuosi, jonka ansiosta konsertteja ja varsinkin oopperaa tehtiin runsaasti eri puolilla maata.

Blogijulkaisuja syntyi vuoden aikana 183 kappaletta ja kävijöitä blogin laskuri on raksuttanut noin 32.000.

Aiempien vuosien tapaan laadin alle oman Top-listani, joka sisältää mieleenpainuvimmat esitykset tai muut kohokohdat vuodelta 2017. Tämä Top 20 -lista on ainoastaan kronologisessa järjestyksessä.

Top 20

3.2.2017 Yrjö Kilpinen 125 vuotta -juhlakonsertti Helsingin yliopiston Kielikeskuksen musiikkisalissa
Miellyttävä, tunnelmaltaan kotoisa konsertti, jonka esiintyjäkaartin kruunasi Martti Wallén.

19.2.2017 Georg Friedrich Händelin ooppera Semele Badisches Staatstheaterissa Karlsruhessa
Ohjaus oli tämän tuotannon parasta antia. (Harvinaista Saksassa!)

11.3.2017 Karl Müller-Berghausin ooppera Die Kalewainen in Pochjola Logomossa Turussa
Oopperaparka sai odottaa kantaesitystään yli 120 vuotta. Mutta hyvää kannatti odottaa!

26.4.2017 Karita Mattila, sopraano & Ville Matvejeff, piano Tampere-talossa
Mattilalta harvinainen ohjelma: koko konsertti saksalaista liediä.

28.4.2017 Die alten, bösen Lieder -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä
Gustav Djupsjöbackan jäähyväiskonsertti säväytti. Loistavat solistit Kristian Lindroos, Henri Tikkanen ja Monica Groop.

9.5.2017 Helsingin Barokkiorkesteri, joht. René Jacobs, sol. Sophie Karthäuser, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä
Täyden kympin Mozart-laulua Karthäuserilta!

26.5.2017 Erkki Melartinin ooppera Aino Kansallisoopperassa Helsingissä
Kansallisoopperalta saatiin juhlavuoden kunniaksi oikein yksi konsertti vanhempaa suomalaista oopperaa. Hehkuvaa musiikkia ja erinomaiset solistit – muutahan ei konserttiversioon kaipaakaan.

30.5.2017 Antonio Vivaldin oratorio Juditha triumphans Saksalaisessa kirkossa Helsingissä
Pätevä ja toimiva esitys Vivaldin ainoasta säilyneestä oratoriosta.

4.6.2017 Hector Berliozin ooppera La damnation de Faust Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä
Monty Python- ja elokuvamies Terry Gilliam yllätti oopperaohjauksella, joka on yksi parhaita pitkään aikaan näkemiäni.

6.6.2017 Nico Dostalin operetti Prinzessin Nofretete Oper Leipzigissa (Musikalische Komödie Saal)
Iso satsaus tuotantoon - ja se kannatti!

12.7.2017 Oscar Strausin operetti Die Perlen der Cleopatra Komische Oper Berlinissä
Barrie Koskyn mielikuvitus ei osoita ehtymisen merkkejä, vaan raikkaan hulvattomia operettiohjauksia pukkaa vuodesta toiseen.

15.9.2017 Radion sinfoniaorkesteri ja Savonlinnan Oopperajuhlakuoro, joht. Hannu Lintu, sol. Camilla Tilling, Michelle Breedt, Tuomas Katajala ja Nathan Berg Musiikkitalossa Helsingissä
Beethovenin Missa solemnis soi niin että seinät tärisivät.

23.9.2017 Sebastian Fagerlundin ooppera Höstsonaten Kansallisoopperassa Helsingissä
Parasta kotimaista nykyoopperaa aikoihin, kaikki palaset kohdallaan.

24.9.2017 Helsingin Barokkiorkesteri ja Eesti Filharmoonia Kammerkoor, joht. Aapo Häkkinen, sol. Carolyn Sampson, Benno Schachtner, Werner Güra, Jonathan Sells & Cornelius Uhle Musiikkitalossa Helsingissä
HeBO:n 20-vuotisjuhlakonsertti oli sanalla sanoen loistava!

11.10.2017 Georg Friedrich Händelin ooppera Alcina Vaasan kaupungintalossa
Resursseiltaan vaatimaton tuotanto onnistui kohoamaan itseään suuremmaksi.

2.11.2017 Suomalainen barokkiorkesteri ja Cantores Minores, joht. Hannu Norjanen, sol. Helena Juntunen, Monica Groop, Niall Chorell ja Tommi Hakala Taidetehtaassa Porvoossa
Ohjelmassa J. S. Bachin Messu h-molli. Say no more!

7.11.2017 Leoš Janáčekin ooppera Káťa Kabanová Wiener Staatsoperissa
Melkein täydellinen paketti. Illan tähtinä sopraano Evelyn Herlitzius ja kapellimestari Graeme Jenkins.

8.11.2017 Giuseppe Verdin ooppera I masnadieri Volksoper Wienissä
Täysipainoinen oopperailta Rosvojen kanssa – hurjia tapahtumia ja mahtavaa musiikkia.

11.11.2017 Giacomo Meyerbeerin ooppera L'étoile du nord Musiikkitalossa Helsingissä
Kokkolan oopperan upea tuotanto. Sakari Oramo kapellimestarina, Anu Komsin uskomaton koloratuuritaituruus ja kirsikkana kakun päällä uusi tuttavuus Anna Palimina.

29.11.2017 Gaetano Donizettin Messa di Requiem Basilica di Santa Maria Maggioressa Bergamossa
Ensimmäinen vierailuni Donizetti Opera -festivaalilla. Requiemin erinomainen esitys autenttisella paikalla oli hyvin vaikuttava.


Vuodelle 2018 on jo tiedossa paljon kiinnostavia ja epäilemättä myös nautinnollisia oopperaesityksiä ja konsertteja niin Suomessa kuin ulkomailla. Koetaan niitä yhdessä livenä tai tämän blogin kautta!


Oikein hyvää musiikkivuotta!

Germont