Gergijev et al. Mikkelissä

29.6.2016 Eleonora Vindau, sopraano ja Vasili Popov, piano Mikaelissa Mikkelissä

29.6.2016 Mariinski-teatterin sinfoniaorkesteri ja kuoro, joht. Valeri Gergijev, sol. Alexander Toradze, piano ja Julia Matoshkina, mezzosopraano Mikaelissa Mikkelissä

Mikkelin Musiikkijuhlat täytti tänä vuonna 25 vuotta, mutta kekkerit on säästetty ensi vuodelle, jolloin yhteistyö juhlien taiteellisen johtajan Valeri Gergijevin kanssa tulee jatkuneeksi neljännesvuosisadan. Tänä kesänä teemana oli Sergei Prokofjev, jonka syntymästä on 125 vuotta.

Ehdin nauttimaan tämän vuoden tarjonnasta kaksi konserttia. Näistä ensimmäinen oli sopraano Eleonora Vindaun ja pianisti Vasili Popovin konsertti Mikaelin kamarimusiikkisalissa. Vindau on ukrainalaissyntyinen nuorehko laulaja, joka on kuulunut vuodesta 2007 lähtien Mariinski-teatterin nuorten laulajien akatemian solisteihin. Popovilla on melkoisesti kilpailumenestystä ja hän on toiminut Mariinskin nuorten laulajien akatemian korrepetiittorina vuodesta 2010.

Ohjelmassa oli ensin oopperamusiikkia: Despinan aaria Una donna a quindici anni Mozartin oopperasta Così fan tutte, Parasjan aaria Musorgskin oopperasta Sorotšinskin markkinat ja Susannan aaria Deh vieni non tardar Mozartin Figaron häistä.

Välissä kuultiin pianokappaleena Chopinin Valse brillante As-duuri op. 34 nro 1. Tätä seurasi Prokofjevin Ruma ankanpoikanen op. 18. ja toisena pianokappaleena Rahmaninovin pianosovitus Tšaikovskin Kehtolaulusta.

Ohjelman päätti Musorgskin seitsenosainen Lastenkamarilauluja-sarja sekä neljä ukrainalaista kansanlaulua, joiden nimiä ei ohjelmassa kerrottu. Ylimääräisenä kuultiin todellinen yllätysnumero: Yksi ruusu on kasvanut laaksossa.

Vindaulla on hyvä tekniikka ja keskirekisterissä erittäin kauniisti soiva ääni. Korkeimpien sävelien kanssa oli tänään ongelmia ja ne eivät syttyneet lainkaan. Mozartin aarioissa jotkin eleet ja ilmeet tuntuivat kovin päälleliimatuilta. Popov oli pianistina aivan erinomainen ja herkkä tulkitsija.

Oli tietysti sympaattista valita ylimääräiseksi numeroksi suomalainen kansansävelmä ja vieläpä esittää se suomeksi. Mutta sen verran korkeaa työmoraalia voisi ammattilaiselta odottaa, että hän vaivautuisi opettelemaan sanat kunnolla. Nyt esityksessä oli luvattoman paljon kokonaan vääriä sanoja sekä väärin lausuttuja sanoja. Mutta kaikesta huolimatta esitys oli tunteisiin vetoava ja koskettava - niin että vanha kyynikkokin sai pyyhkiä silmäkulmiaan.

* * *

Iltakonsertti Mikaelin Martti Talvela -salissa alkoi Gergijevin tuttuun tyyliin myöhässä ja päättyi lähes tunnin myöhemmin kuin ohjelmaan oli merkitty.

Avausnumerona oli Prokofjevin teos Pelurit - Neljä muotokuvaa ja loppuratkaisu op. 49. Se perustuu säveltäjän aiempaan Peluri-oopperaan ja esittelee muotokuvissa oopperan päähenkilöt. Musiikin kuuntelu meinasi ajoittain unohtua, kun huomio tahtoi aina kiinnittyä Gergijevin lievästi sanoen persoonallisen johtamistyylin seuraamiseen.

Toisena kappaleena kuultiin Igor Stravinskyn Konsertto pianolle ja puupuhaltimille. Solistina oli vanha kunnon Alexander Toradze, joka antoi flyygelille melkoista kyytiä. Erinomaisen svengaava ja vauhdikas tulkinta!

Väliajan jälkeen konsertin päätti Prokofjevin seitsenosainen kantaatti Aleksanteri Nevski op. 78. Mariinski-teatterin kuoron laulu oli mahtavaa kuultavaa, ja kyllä orkesterikin nousi korkealle tasolle. Teoksen loppupuolella lavalla piipahti solistina mezzosopraano Julia Matoshkina. Hänellä oli jumalaisen ihanan samettinen, hyvää tekevä ääni - voi kun ei saatu kuulla enempää!

Kirjeitä kuningattarelta

16.6.2016 Monica Groop, mezzosopraano, Tapio Tiitu, urut ja Ilmo Ranta, piano Espoon tuomiokirkossa

Urkuyö ja Aaria -festivaalin konsertti oli nimetty otsikolla Kirjeitä kuningattarelta, mikä oli viittaus yhteen ohjelmassa olleista teoksista.

Konsertti alkoi J. S. Bachin Sinfonialla D-duuri BWV 29. Tiitun sormet eivät tänään pysyneet ihan vauhdissa, vaan vääriä ääniä tuli luvattoman paljon. Avausnumeron jälkeen Groop lauloi urkusäestyksellä kolme kappaletta: alttoaarian Qui sedes ad dexteram Patris J. S. Bachin H-molli-messusta BWV 232, Edward Griegin kappaleen Ave Maris stella ja Antonín Dvořákin laulun Ein neues Lied sarjasta Raamatullisia lauluja.

Väliin Tiitu soitti kaksi minulle hyvinkin tuttua urkukappaletta: Théodore Duboisin Toccatan ja Joseph Bonnetin Caprice héroiquen. Nyt soitossa ei ollut suurempaa moitittavaa, vaan vauhdikkaat kappaleet sujuivat hyvin.

Konsertin jälkiosan laulut Groop esitti pianosäestyksellä Ilmo Rannan kanssa. Ensin kuultiin Robert Schumannin Heprealaisesta sarjasta laulu Mein Herz ist schwer. Tätä seurasi Schumannin viisiosainen Gedichte der Königin Maria Stuart. Ja lopuksi saman herran laulu Requiem.

Ohjelman päätti kolme laulua (nrot 1, 2 ja 6) Hector Berliozin sarjasta Le Nuit d'été. Ja mikä sopisikaan ajatuksellisesti paremmin ylimääräiseksi numeroksi kuin Yrjö Kilpisen Kesäyö!

Kyllä täytyy taas kehua Monica Groopin laulutaidetta - hänen ihanaa äänenväriään, hienoa tekniikkaa ja ääntämystä sekä ennen kaikkea tunteiden ja tunnelmien välityskykyä. Ilmo Rannan pianismi täydensi kappaleet oikeiksi taide-elämyksiksi. Illan hämyssä saattoi poistua kirkosta hyvin tyytyväisenä ja virkistyneenä.

Wagnerin unohdettu komedia

12.6.2016 Richard Wagnerin ooppera Das Liebesverbot oder die Novize von Palermo Oper Leipzigissa

Wagnerin ensimmäinen ooppera Die Hochzeit (suom. Häät) jäi keskeneräiseksi ja toisella oopperalla, eli Das Liebesverbotilla (suom. Lemmenkielto), oli muuten vaan huono kohtalo: Vuonna 1834 sävelletty ooppera sai ensi-iltansa Magdeburgissa pari vuotta myöhemmin säveltäjän itsensä johtamana. Kantaesitys meni aivan poskelleen ja toinen esitys jouduttiin perumaan kulisseissa syntyneen nyrkkitappelun vuoksi. Oopperaa ei esitetty enää koskaan Wagnerin elinaikana - eikä se järin usein ole päässyt näyttämölle myöhemminkään.

Säveltäjän kirjoittama libretto perustuu Shakespearen näytelmään Measure for Measure. Ooppera on toinen Wagnerin kahdesta "komediasta"; se tunnetumpi on tietenkin Nürnbergin mestarilaulajat. Tässä Liebesverbotissa on kyllä koomisia aineksia ja sisältöä monin verroin enemmän kuin Mestarilaulajissa, ainakin jos ohjaaja ne oivaltaa ja nostaa esiin. Onneksi tässä tuotannossa Aron Stiehl oli kyllä oivaltanut. Kepeä ote lähenteli tai muistutti ajoittain jopa operettia! Jürgen Kirnerin lavastus ja osin myös Sven Bindseilin puvustus olivat vähän hämäriä, mutta ajoivat asiansa.

Oopperan musiikki oli mielenkiintoista, ikään kuin aluillaan olevaa Wagneria, josta oli tunnistettavissa monia säveltäjän myöhempiä tunnusmerkkejä. Robin Engelen johti muhevasti soittanutta Gewandhausorchesteria. Solisteista Reinhard Dornin (Brighella) ääni ei ollut lainkaan kunnossa ensimmäisessä näytöksessä. Tästä kuulutettiinkin väliajan jälkeen ja pyydettiin ymmärrystä asialle. Melkoisen epäammattimaista toimintaa tämän tason oopperatalolta! Miksi lavalle ei järjestetty varahenkilöä tai ainakin ongelmista olisi ollut syytä kertoa ennen esityksen alkamista. Sinänsä Dorn oli mainio koomikko ja esiintyjä, ikävä juttu että laulu ei vaan nyt luistanut.

Harmillisesti Tuomas Pursio ei ollut tänään lauluvuorossa Friedrichinä, vaan osan teki Mark Schnaible. Leipzigin oopperan solistikunnan suomalaismiehistä toinen, eli Dan Karlström, teki hyvää työtä Luziona. Paul McNamara oli teknisesti varma ja hyvä Claudio. Lydia Easley Isabellana oli erinomainen Wagner-sopraano, jolta löytyi äänivaroja. Magdalena Hinterdobler oli näyttävä ja kaunisääninen Dorella ja Anna Schoeck tyylikkäästi laulanut Mariana. Muissa rooleissa olivat Martin Petzold (Pontio Pilato), Maximilian Argmann (Antonio), Jürgen Kurth (Angelo) ja Sejong Chang (Danieli).

Realistinen nykyooppera yllätti kesyydellään

11.6.2016 HK Gruberin ooppera Geschichten aus dem Wiener Wald Komische Oper Berlinissä

Itävaltalainen HK (Heinz Karl) Gruber oli minulle ennestään tuttu vain nimenä, enkä edes tiennyt että hän on säveltänyt myös oopperoita. Teos Geschichten aus dem Wiener Wald (suom. Wienerwaldin tarinoita) sai kantaesityksensä vuonna 2014. Sen libretto perustuu Ödön von Horváthin samannimiseen näytelmään vuodelta 1931. Nimi oli lainattu Johann Strauβ nuoremman tunnetusta valssista (jossa Wienerwald on tosin kirjoitettu yhteen).

Gruberin musiikki jäi minulle vähän hämäräksi kokemukseksi poukkoilevuutensa ja epätasaisuutensa vuoksi. Tunnustusta täytyy kuitenkin antaa mm. Strauβin melodioiden hienosta tyylittelystä ja muuntelusta osaksi oopperan musiikkia. Hendrik Vestmann teki kapellimestarina varmasti parhaansa, mutta balansointi ei aina osunut aivan kohdalleen.

Michał Zadaran ohjaus oli toimiva ja asiallisen realistinen. Hieman yllätyin siitä, ettei lavalla revitelty (berliiniläiseen tapaan) enempää esim. väkivallalla ja seksillä - siihen tarina olisi antanut oivat mahdollisuudet. Robert Rumasin lavastus ja Julia Kornackan puvustus loivat mainiota ajankuvaa; lavalla nähtiin mm. oikeita henkilöautoja. Tärkeimmissä solistitehtävissä olivat Cornelia Zink (Marianne), Tom Erik Lie (Alfred), Adrian Strooper (Oskar), Ursula Hesse von den Steinen (Valerie) ja Jens Larsen (Zauberkönig).

Unimaailman pyörteissä

10.6.2016 Bohuslav Martinůn ooppera Juliette Staatsoper im Schiller Theaterissa Berliinissä

Suomessa Bohuslav Martinůn oopperoita ei jostain syystä esitetä. Kansallisoopperassa on nähty vain yksi hänen oopperansa ja sekin vuonna 1953. Onneksi Keski-Euroopassa törmää säännöllisesti miehen teoksiin, sillä niistä löytyy kyllä hienoja kappaleita - kuten esimerkiksi tämä Juliette.

Berliinin Staatsoperin produktion on ohjannut Claus Guth ja lavastanut Alfred Peter. Puvustus on Eva Desseckerin, koreografia Ramses Siglin ja valaistus Olaf Freesen. Paketti oli hyvin yhtenäinen, eli kaikki osat tukivat toisiaan saumattomasti ja kuvasivat mainiosti oopperan surrealistista unimaailmaa. Esitykseen oli rakennettu komiikkaa nokkelilla pienillä oivalluksilla ja toistoilla.

Pääosissa olivat Magdalena Kožená (Juliette) ja Rolando Villazón (Michel). Kožená lauloi puhtaasti ja tyylikkäästi, mutta jotain siitä jäi puuttumaan - vähän ulkokohtainen vaikutelma jäi päällimmäiseksi. Villazónin tenori ei ollut aivan parhaassa iskussaan, sillä korkeat sävelet tuotettiin kovin puristeisesti ja pari kertaa käytiin äänen särkymisen rajalla. Mutta voi pojat sitä näyttelemistä! Villazón oli lavalla aivan uskomattoman hieno! Voisin ihan kirkkain silmin väittää, etten ole koko oopperaharrastukseni aikana nähnyt laulajalta näin huikeaa suoritusta. Bravo!

Muissa tärkeissä rooleissa nähtiin Richard Croft, Arttu Kataja, Wolfgang Schöne ja Jan Martiník. Pienemmissä osissa olivat Thomas Lichtenecker, Elsa Dreisig, Adriane Queiroz, Natalia Skrycka ja Florian Hoffmann. Mukana teoksessa oli myös kuusi tanssijaa ja naiskuoro.

Kapellimestari Daniel Barenboim teki Staatskapellensa kanssa mahtavaa työtä. Näin ollen illasta tuli myös musiikillisesti - jos ei nyt ihan unohtumaton, niin ainakin erinomainen. Maestro toi tapansa mukaan esityksen jälkeen koko orkesterin näyttämölle vastaanottamaan ansaitut suosionosoitukset.

Sotaisa Silla Hallessa

9.6.2016 Georg Friedrich Händelin ooppera Lucio Cornelio Silla Oper Hallessa

Toinen Hallen Händel-festivaalin ohjelmasta poimimani esitys oli ooppera Lucio Cornelio Silla. Roomalaisen, n. vuosina 138-78 eKr. eläneen kenraalin ja valtiomies Sullan (Lucius Cornelius Sulla Felix) edesottamuksista kertova ooppera esitettiin Hallessa jo viime vuonna, joten nyt oli kyseessä produktion uudelleenlämmitys. Parituntinen harvinaisuus esitettiin ilman väliaikaa.

Esityksen kapellimestarina oli italialainen Enrico Onofri, joka teki täyden kympin arvoista työtä. Hänen johtamistyylinsä oli persoonallinen, energinen ja tavattoman musikaalinen. Syvällinen eläytyminen läpäisi myös orkesterin, ja Händelin sävelet puhkesivat uljaaseen hehkuun. Musiikillisesti esitys tuntui paremmalta kuin neljä päivää aiemmin näkemäni Sosarme. Ehkä syytä tai ansiota oli myös Händelissä, sillä tässä teoksessa vaikutti olevan enemmän hienoja melodioita, vaihtelua ja sävykkäitä aarioita. Händel kierrätti eli uudelleenkäytti Sillan musiikkia myöhemmässä oopperassaan Amadigi di Gaula.

Pidin Stephen Lawlessin ohjauksesta, joka hyödynsi erinomaisesti pyörivällä näyttämöllä vaihtuvien huoneiden mahdollisuuksia. Henkilöiden välisiin suhteisiin luotiin erilaisia tasoja ja käännekohtia, jotka pitivät mielenkiintoa yllä. Lavastus ja puvut olivat Frank Philipp Schlößmannin suunnitelemia, yksinkertaisen kauniita kautta linjan. Esityksessä hyödynnettiin vanhoja sotafilmien pätkiä, ilm. I maailmansodan ajalta.

Solistit olivat enimmäkseen hyvää keskitasoa. Nimiroolin lauloi kontratenori Filippo Mineccia, joka oli uskottava häijynä ja sikailevana Sillana. Romelia Lichtenstein oli kaunisääninen Metella (Sillan vaimo). Kontratenori Jeffrey Kim (Lepido) ja basso Ulrich Burdach (Scabro/Il dio) olivat muut miessolistit. Flavian osan esittänyt Ines Lex ja Claudion osan esittänyt Antigone Papoulkas olivat kaunisäänisiä ja teknisesti varmoja laulajia. Celiana kuultiin Eva Bauchmüller.

Sitä sun tätä Berliinissä

8.6.2016 Berliinin filharmonikot, sol. Krystian Zimerman, piano, joht. Simon Rattle Philharmonie Berlinissä

Sir Simon soitattaa Berliinin filharmonikoilla aika usein englantilaista ohjelmistoa. Niin myös tällä kertaa, kun konsertti alkoi Edward Elgarin teoksella Introduction and Allegro op. 47 jousikvartetille ja jousiorkesterille. Tätä seurasi Ludwig van Beethovenin Pianokonsertto nro 4 G-duuri op. 58. Solisti Zimermanin, Rattlen ja orkesterin yhteispeli oli nautinnollista, aivan huippuunsa hiottua yhteen hiileen puhaltamista. Puolalaissyntyisen Zimermanin sormissa oli taikaa ja sointi oli tarvittaessa hyvinkin samettinen.

Väliajan jälkeen kuultiin kantaesitys: Julian Andersonin kahdeksanminuuttinen kappale Incantesimi. Sävellyksessä käytettiin mielenkiintoisesti lyömäsoittimia ja englannintorvella oli kauniit osuudet. Säveltäjä itsekin oli paikalla ja saapui lavalle kappaleen jälkeen. Konsertin päätösnumerona oli Antonin Dvořákin Slaavilaisia tansseja op. 46. Rattle latasi näihin energiaa koko rahan edestä ja lyyrisemmätkin jaksot vedettiin ripeästi lähes robustilla otteella. Mutta yleisö tietenkin tykkäsi!

Händelin oratorio ei tuottanut täyttymystä

7.6.2016 G. F. Händelin oratorio Belshazzar Philharmonien Kammermusiksaalissa Berliinissä

Händelin oratorio Belshazzar esitettiin Berliinissä Accademia Bizantina -orkesterin ja RIAS Kammerchorin voimin. Esityksen johti ja cembalistina toimi Ottavio Dantone.

Solisteista tenori Thomas Walker (Belshazzar) yritti liikaa ja lauloi usein sävyttömästi tai jopa raa'anpuoleisesti. Pari ripausta finessiä olisi ollut paikallaan! Walkerin laulussa oli moitittavaa myös sävelpuhtauden suhteen. Sopraano Rosemary Joshua (Nitocris) ja altto Delphine Galou (Daniel) tekivät osissaan sävykkäät ja taitavat suoritukset. Kontratenori Valer Sabadus (Cyrus) aloitti varovasti ja hennosti, mutta pian hänen kauniiseen ja notkeaan lauluunsa tuli myös riittävästi kantavuutta. Bassobaritoni Andreas Wolf (Gobrias) oli tekniikaltaan varma ja tasainen laulaja.

Hyvästä orkesterista ja enimmäkseen hyvistä solisteista huolimatta konsertti jätti jotenkin vajaan tunnelman. Parasta antia olivat ehkä RIAS Kammerchorin osuudet. Kuorosta löytyi uskomattoman hienoja sävyjä, tarkkuutta ja yhtenäisyyttä - ja Händel oli myös säveltänyt kuoronumeroihin hienoja melodioita.

Opiskelijakonsertti Berliinissä

6.6.2016 Musikforum Gendarmenmarkt -konsertti Konzerthaus Berlinissä

Berliinin Konzerthausin pienestä salista löytyi tylsän maanantai-illan ohjelmaksi konsertti, jossa esiintyivät Hochschule für Musik Hanns Eisler Berlinin opiskelijat.

Ohjelmassa oli mm. Mozartin Sonaatti pianolle ja viululle A-duuri (es. Thomas Reif, viulu ja Thomas Hoppe, piano) sekä Saint-Saënsin Sonaatti fagotille ja pianolle G-duuri (es. Michaela Špačková, fagotti ja Jin-Son Kim, piano). Väliajan jälkeen kuultiin mm. Lisztin pianomusiikkia (es. Kenji Miura) sekä Jascha Heifetzin Porgy ja Bess -sovituksia viululle ja pianolle (es. Tobias Feldman, viulu ja Thomas Hoppe, piano).

Kovatasoista väkeä ovat berliiniläiset opiskelijat tämän näyte-erän perusteella. Mutta konsertin esiintyjiksi olikin valittu nuoria, jotka käsiohjelman mukaan ovat jo saavuttaneet menestystä kansainvälisissä kilpailuissa.

Sukuriitoja ja valtataistelua (ym.)

5.6.2016 G. F. Händelin ooppera Sosarme, re di Media Oper Hallessa

Händelin syntymäkaupungissa, Saksi-Anhaltin osavaltion suurimmassa kaupungissa Hallessa, järjestetään vuosittain säveltäjälle omistettu musiikkifestivaali. Viimeksi olin paikalla kesäkuussa 2014, joten nyt oli taas aika päästä Saalen rannalle. Vahvana vetovoimatekijänä oli se, että tämän vuoden ohjelmassa on peräti kaksi Händelin oopperaa, joita en ole nähnyt.

Näistä ensimmäisenä oli vuorossa Sosarme, re di Media. Ooppera sai kantaesityksensä Lontoossa vuonna 1732. Teos oli suuri menestys - sitä esitettiin 12 kertaa ja uudelleenlämmitettynä kolme kertaa pari vuotta myöhemmin. Sitten vierähtikin yli 200 vuotta, sillä seuraavan kerran oopperaa esitettiin vasta 1900-luvun puolivälissä! Tämän jälkeen produktioita on tehty muutamia, mutta harvinaisuudeksi Sosarmen voi ilman muuta edelleen lukea.

Hallessa oli saatu lavalle aivan pätevä ja toimiva tuotanto, jossa ei oikeastaan ollut heikkoja lenkkejä. Tuttu kapellimestari Bernhard Forck johti antaumuksella orkesteriaan, jonka soitto aivan hehkui värikylläisyyttä. Ohjaus ja lavastus oli itävaltalaisen Philipp Harnoncourtin, joka on keväällä kuolleen legendaarisen kapellimestarin ja vanhan musiikin liikkeen gurun Nikolaus Harnoncourtin poika. Selkeä ja jäsentynyt ohjaus sisälsi jänniä tehokeinoja ja oivalluksia, joista syntyi paikoin myös huumoria muutoin niin vakavaan tarinaan.

Nimiroolissa Sosarmena lauloi kontratenori Benno Schachtner. Haliate oli Robert Sellier ja hänen "sukukuntaansa" kuuluivat Elmira (Ines Lex), Erenice (Henriette Gödde), Argone (Michael Taylor), Melo (Julia Böhme) ja Altomaro (Ki-Hyun Park). Kauneinta barokkilaulua tuottivat mielestäni Lex, Gödde ja Böhme, eli naissolistit. Myös Schachtner suoriutui hyvin ja hänen erikoisensävyistä, heleää kontratenoriaan oli miellyttävä kuunnella.