Hollantilaiset petrasivat

30.8.2015 Royal Concertgebouw Orchestra Amsterdam, joht. Daniel Harding, sol. Kristian Bezuidenhout, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Concertgebouw-orkesterin ensivierailu Musiikkitalossa pari vuotta sitten oli jonkinasteinen pettymys. Orkesteri ei noussut uudessa salissamme silloisella ohjelmistolla ja kapellimestarilla sille huipputasolle, jota oli lupa odottaa. Siksi Helsingin juhlaviikkojen päätökseksi osuneella toisella vierailulla oli revanssin paikka. Ja kyllä hollantilaiset sen myös käyttivät!

Konsertti alkoi Mozartin Pianokonsertolla nro 18 B-duuri (KV. 456). Solisti Kristian Bezuidenhout ja kapellimestari Daniel Harding loihtivat sielukkaan ja hyvin kauniin esityksen. Historiallisiin esityskäytöntöihin oli selvästi perehdytty, ja konsepti toimi erinomaisesti.

Väliajan jälkeen saimme nauttia Brucknerin Sinfoniasta nro 5. Järkälemäinen, hyvän matkaa toista tuntia kestävä teos pysyi hyvin Hardingin hyppysissä. Johtaminen oli energistä ja dynaamista, eivätkä ajoittaiset pienet soiton epäpuhtaudet oikeastaan haitanneet. Teoksessa oli voimaa, rosoa ja rytinää - minun makuuni jo vähän liikaakin. Tätä se teettää, kun säveltäjä on ison koneiston lumoissa eikä osaa tiivistää sanomaansa...

Melodraaman paluu

30.8.2015 Ainoani!-melodraamakonsertti Helsingin kaupungintalossa

Melodraama meni teoslajina muodista jo kauan sitten. Nyt tuo yritti pienimuotoista paluuta Helsingin kaupungintalon juhlasalissa järjestetyssä konsertissa. Sen aluksi Suvi Nuotio esitteli kokonaisuuden idean ja kertoi mm. tapahtumista Juhani Ahon romaanin Yksin taustalla. Konsertin alkupuoliskon ohjelmassa oli kolme Sibeliuksen melodraamaa (O, om du sett, Ett ensamt skidspår ja Trånaden) suomennettuina. Esiintyjinä olivat Maria Suokas (piano) ja Tuukka Vasama (lausunta). Melodraamojen välissä kuultiin Sibeliuksen "kukkasarja" eli opus 85 ja Romanssi op. 24 nr 9. Kappaleiden välissä luettiin otteita Ahon Yksin-romaanista.

Väliajan jälkeen oli vuorossa kolme uutta melodraamaa, jotka Maria Suokas oli tilannut suomalaisilta nykysäveltäjiltä. Esa Ylivaaran Kesähuvila, Minna Leinosen Vesileima ja Ilkka von Boehmin Kultaraha muodostivat hienon vastineen tai peilin Sibeliuksen melodraamoille. Myös näiden kappaleiden välissä luettiin otteita Ahon romaanista Yksin.

Kuoromusiikkia Suomesta ja Israelista

29.8.2015 Lauda Sion -konsertti Kallion kirkossa Helsingissä

Konsertin avasi Kallion kantaattikuoro, joka esitti Taneli Kuusiston kappaleen Psalmi 40. Kuoroa johti ja soolo-osuuden lauloi heidän oma taiteellinen johtajansa, kirkkomuusikko ja tenori Tommi Niskala. Urkuja soitti Irina Vavilova.

Vierailulle saatu Tivonin kamarikuoro Israelista esitti kahdeksan kotimaansa säveltäjien kappaletta, jotka etenivät uskonnollisista psalmiteksteistä aina keveämpiin ja viihteellisempiin lauluihin saakka. Kuoroa johti Yael Wagner-Avital. Tommi Niskala soitti muutamassa kappaleessa pianoa ja yhdessä urkujakin. Ohjelmaan merkitsemättömänä ylimääräisenä seurasi melkoinen yllätys: Sibeliuksen Finlandia molempien kuorojen yhteisesityksenä! Wagner-Avital johti ja Niskala säesti uruilla.

Konsertin päätteeksi kuulimme Mendelssohnin ylevän ja vaikuttavan teoksen Lauda Sion op. 73. Tommi Niskala johti molempia kuoroja ja Irina Vavilova oli uruissa. Solisteina kuultiin Hannakaisa Nyröstä (sopraano), Ulla Raiskiota (altto), Heikki Kuloa (tenori) ja Erkki Rajamäkeä (basso).

Linkolan avioero-ooppera

29.8.2015 Jukka Linkolan ooppera Myrkkyhuntu Malmitalossa Helsingissä

Jukka Linkolan tuorein ooppera Myrkkyhuntu kantaesitettiin osana Helsingin Työväenopiston 100-vuotisjuhlia lokakuussa 2014. Kaikki tähänastiset näytökset ovat jääneet minulta väliin muiden menojen vuoksi, joten oli mukavaa että vielä yksi esitys ilmestyi Malmitalon ohjelmaan.

Yksinäytöksisen oopperan libreton referenssitekstinä (näin käsiohjelmassa kerrottiin) on Euripideen tragedia Medeia. Näkökulma on käännetty lapsiin, jotka käyvät läpi erilaisia tunteita vanhempien avioeron keskellä. Paikoin vähän naiivi ja rakenteeltaan kömpelö, mutta asiansa ajava libretto oli Pipsa Lonkan käsialaa. Asiallinen ja toimiva ohjaus oli Anselmi Hirvosen. Oopperassa hyödynnettiin seinälle heijastettuja videoita.

Linkolan musiikki esitettiin pääasiassa pianolla, jota soitti taitavasti ja ilmeikkäästi Marjaana Merikanto. Jukka Okkonen soitti paikoitellen harmonikkaa ja lyömäsoittimia. Laulusolisteina olivat sopraano Mervi Sipola-Maliniemi (sisko) ja baritoni Jarmo Ojala (veli). Ihan mukava esitys - harmi että maksavaa yleisöä oli paikalla alle 20 henkilöä...

Vaikuttava Wozzeck

28.8.2015 Alban Bergin ooppera Wozzeck Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot tarjosi meille oopperan ystäville vielä yhden herkkupalan: Bergin Wozzeck esitettiin Musiikkitalossa eräänlaisena puolinäyttämöllisenä konserttiversiona. Näyttämösovituksen oli tehnyt Erik Söderblom. Visualisoinnista vastasi Petteri Tikkanen, jonka livenä piirtämät kuvitukset heijastettiin valkokankaille. Veikeä efekti syntyi siitä, että kamera kuvasi jokaisen Tikkasen piirroksen aluksi mustavalkoisena, ja vähät värit "syttyivät" kuviin vasta loppuvaiheessa.

Orkesterina oli Radion sinfoniaorkesteri Hannu Linnun johdolla. RSO pani parastaan Linnun tuiman ja vauhdikkaan komennon alla, ja lopputulos oli kyllä upea. Ajoittain lauluosuudet meinasivat peittyä pauhaavan soiton alle. Pienissä kuoro-osissa piipahtivat Dominante ja Helsingin Saksalaisen koulun Die Singknöpfe.

Solistikaarti oli kauttaaltaan laadukas. Wozzeckin osan lauloi itävaltalainen baritoni Florian Boesch. Hän teki roolihahmostaan ehkä hieman yksinkertaisen, kohtalon heittelemän miehen. Komeasta laulusta huolimatta osa roolin mahdollisuuksista jäi käyttämättä. Tätä ongelmaa ei ollut Karita Mattilan kohdalla. Hän tulkitsi Marien roolin kertakaikkisen upeasti; ensiluokkaista näyttelijäntyötä ja eläytymistä aina asuvalintaa myöten! Ja laulusta löytyi kaikenlaisia sävyjä tilanteen mukaan. Kapteenin osan teki syntyjään australialainen tenori Hubert Francis. Hän oli melkoinen luonnenäyttelijäkyky, eikä laulukaan hullummin sujunut. Muissa osissa nähtiin ja kuultiin Tuomas Pursio, Christian Juslin, Tuomas Katajala, Anna Danik, Nicholas Söderlund, Aarne Pelkonen ja Simo Mäkinen.

Soile Isokosken sulolaulua

27.8.2015 Soile Isokoski, sopraano ja Ilkka Paananen, piano Espoon tuomiokirkossa

Urkuyö ja Aaria -festivaalin päätöskonsertin taiteilijoina olivat tänä vuonna Soile Isokoski ja Ilkka Paananen. Ääriään myöten täysi Espoon tuomiokirkko sai nauttia myöhäisillasta kauniin musiikin parissa. Aluksi kuulimme aarian Ombra mai fu Händelin oopperasta Xerxes (Serse) ja tämän jälkeen pari numeroa Messias-oratoriosta: He shall feed his flock ja I know that my Redeemer liveth. Jumalaisen kaunista!

Tunnelmasta toiseen veivät Wagnerin Wesendonck-laulut, jotka Isokoski esitti suurella tunteella ja vahvasti ilmeitä myöten eläytyen. Lopuksi ohjelmassa oli suomalaista laulumusiikkia: neljä Yrjö Kilpisen ja kaksi Tauno Pylkkäsen kappaletta.

Ylimääräisiä saimme kuulla kaksi: Kilpisen Laululle ja Sibeliuksen Längtan heter min arvedel. Suosionosoitukset olivat huumaavat ja todellakin syystä. Soile Isokosken kokemuksella esitetyt hienot tulkinnat olivat valloittavia, vaikka ääni ei tietenkään ole enää kvaliteeteiltaan samanlainen kuin menneinä vuosikymmeninä. Ei haittaa ainakaan minua! Ilkka Paanasen selkeän erittelevä ja ilmava pianismi kruunasi esitykset.

Merkillistä nykyoopperaa Ateneumissa

27.8.2015 Lotta Wennäkosken ooppera Wunderbar! Ateneum-salissa Helsingissä

Minulle kolmas ja viimeinen teos Helsingin juhlaviikkojen tämänvuotisesta kotimaisen nykyoopperan tarjonnasta oli Lotta Wennäkosken ooppera Wunderbar! Sen musiikki toi mieleen monia kuulemiani Wennäkosken teoksia viime vuosilta: samanlaisia efektejä ja soittimien "persoonallista" käyttöä. Oopperan libretto perustuu Riikka Pulkkisen alkuperäistekstiin, jonka ovat lopulliseen muotoonsa työstäneet Hilkka-Liisa Iivanainen, Wennäkoski ja työryhmä. Iivanainen oli myös ohjannut Ateneumin intiimissä salissa esitetyn produktion.

Oopperassa nainen tutkii mm. Berliinin muurin murtumiseen johtaneita syntymävuotensa (1989) tapahtumia. Sairaalan dokumentit paljastavat hänen kaksoissisarensa kuolleen heti syntymän jälkeen. Nainen hakee vastauksia äidiltään, muistelee ihastumistaan urheilija Katrin Krabbeen ja ties mitä. Mukana tarinassa vilahtavat niin Cicciolina kuin Erich Honeckerkin! Teoksen taustojen ja synopsiksen lukeminen ennen esitystä auttoi kyllä kovasti, muuten en varmaan olisi ymmärtänyt lainkaan mistä oopperassa oli kyse.

Teoksen laulusolisteina olivat Anu Hostikka, Tanja Kauppinen-Savijoki ja Riikka Rantanen. Hostikan äänen lämpeneminen kesti tovin, mutta "varttuneemmat rouvat" tekivät vaikuttavaa laatutyötä alusta loppuun. Jokaisella solistilla oli useampia rooleja, joiden vaihtumista oli välillä vaikea seurata. Musiikista vastasivat viulisti Maija Linkola, sellisti Sirja Nironen ja pianisti Anna Laakso - ja pääsivät he välillä ääneenkin kuorona.

Lusia Rusintytär Espoossa

23.8.2015 Juha T. Koskisen ooppera Lusia Rusintytär Sellosalissa Espoossa

Juha T. Koskisen kamariooppera Lusia Rusintytär sai kantaesityksensä elokuun alussa Oulunsalo Soi -festivaalilla. Teos vieraili yhden illan verran Helsingin juhlaviikoilla, jossa esityspaikkana oli Espoon Sellosali. Elokuun lopulla teos nähdään vielä Oulun kaupunginteatterissa.

Minulle oli yllätys, että kuulimmekin aluksi puolisen tuntia muuta musiikkia ja ooppera oli vuorossa vasta väliajan jälkeen. Tempera-kvartetti aloitti ohjelman osalla III Vivace assai Einojuhani Rautavaaran jousikvartetosta nro 1. Seuraavaksi Elina Mustonen soitti cembalolla veljensä Ollin sävellyksen Sielulintu. Ilmari Mäenpään kappaleesta Trasparente kuulimme version viulisti-mezzosopraanolle ja jousikvartetille. Virpi Räisänen esiintyi tässä sekä viulistina että laulajana. Kappaleen aikana heijastettiin valkokankaalle säveltäjän tekemä videoinstallaatio. Pienoiskonsertin päätti Magnus Lindbergin ...de Tartuffe, je crois... for Piano and String Quartet. Tempera-kvartetin kanssa soitti pianisti Johannes Piirto.

Ja sitten itse asiaan: Lusia Rusintytär -ooppera kertoo Utajärven Ahmaksen kylässä 1600-luvulla eläneen Lusia Korhosen tarinaa. Runonlaulaja ja parantaja Lusiaa epäiltiin noituudesta ja hänet haastettiin Oulun käräjille vuonna 1680. Ennen istuntoa Lusia kuitenkin käveli loitsuja laulaen metsään ja hirttäytyi. Oopperan tapahtumia rytmitti tanssi sekä kohtausten väliset Elina Mustosen soittamat cembalofantasiat tai orkesterivälisoitot. Libreton oli paljolti käräjäpöytäkirjojen kertoman pohjalta laatinut Hannu Väisänen, ja säveltäjä työsti sen lopulliseen muotoonsa. Esityksen oli ohjannut Jorma Uotinen, joka oli laatinut myös tanssijoiden koreografian. Uotinen esiintyi lavalla itsekin tanssijana. Visualisoinnin (Hannu Väisäsen ajatusten pohjalta), lavastuksen ja puvustuksen oli suunnitellut Carmela Wager.

Mezzosopraano Virpi Räisänen esitti Lusian roolin hienosti eläytyen. Hänen näyttelemistään oli jälleen kerran ilo seurata. Toisena laulajana nähtiin ja kuultiin poikasopraano Vili Saarela Kuun äänenä. Mieskuoro Pohjan Laulu esiintyi taustanauhalla. Jonas Rannila johti pientä orkesteria: cembalolla, lyömäsoittimilla, kontrabassolla ja käyrätorvella vahvistettua Tempera-kvartettia. Ja hyvää työtä Jonas tekikin!

Autuus jäi kyllä kauaksi...

18.8.2015 Antti Auvisen ooppera Autuus Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot satsasi tänä vuonna uuteen suomalaiseen oopperaan, joten pakkohan ne kaikki on kiertää katsomassa. Ensimmäisenä vuorossa oli Autuus-niminen teos, jonka sävellys on Antti Auvisen ja libretto Harry Salmenniemen. Säveltäjä kertoo käsiohjelmassa, että oopperan taustalla on tositapahtuma vuodelta 1881: Iisalmelainen kappalainen Oskar Hofström oli saanut uskonnollisen näyn, jonka mukaan "rakas veli Arndt ei tulisi autuaaksi, joll' ei hän heti kuolisi". Niinpä toimen mies matkusti Kangaslammille ja nuiji hengiltä veljensä Arndtin, joka myös oli kappalainen.

Auvinen otti heti alkutahdeista lähtien kuulijoilta luulot pois. Kyllähän tällaista ulvomista, törinää, vinkunaa, raastamista ja kiljumista aina reilun tunnin rupeaman kestää, mutta moisen estetiikka ei vaan kolahda minuun. Tyly tuomio: ei pisteitä säveltäjälle. Teoksessa käytettiin elektronista musiikkia ja taitavasti koostettua videomateriaalia.

Muiden palikoiden suhteen olen vähän myötämielisempi. Salmenniemen runous muodosti mielenkiintoisen ja puhuttelevan tai ainakin tavallisuudesta poikkeavan libreton, vaikka tekstiä aika lailla pilkottiin ja pahoinpideltiinkin. Teemu Mäen ohjaus oli toimiva, selkeä ja merkityksiä luova. Nils Schweckendiek johti jämptillä otteella Helsingin kamarikuoroa ja defunensembleä. Suorastaan kehuja annan teoksen solisteille, jotka hoitivat osansa upeasti: sopraano Mirjam Solomon, tenori Jarno Lehtola ja baritoni Sampo Haapaniemi olivat työstäneet roolinsa kunnolla.

Urkuviikon barokkipäätös

16.8.2015 Pétur Sakari, urut Hollolan kirkossa 

Lahden kansainvälisen urkuviikon päätöskonsertin taiteilijana oli Pétur Sakari (s. 1992), joka on nuoresta iästään huolimatta saanut jo nimeä urkurina ja herättänyt huomiota myös kansainvälisesti. Sakari oli valinnut Hollolan keskiaikaisessa kivikirkossa pidetyn konsertin ohjelmaksi pelkkää barokkimusiikkia. Konsertti alkoi komeasti J. S. Bachin Preludilla ja fuugalla Es-duuri (BWV 552). Tämän jälkeen kuulimme ranskalaisen Nicolas de Grignyn (1672-1703) kauniin kappaleen Récit de tierce en taille sekä monipuolisen sarjan Veni Creator Spiritus. J. S. Bachin tuotannosta saimme nautittavaksi vielä kolme koraalialkusoittoa (BWV 630, 645 ja 622). Ohjelman päätti ranskalaisen François Couperinin (1668-1733) Offertoire sur les Grands jeux.

Ohjelma oli suunniteltu mielenkiintoisesti, kun siinä peilattiin Bachin tyyliä samoihin aikoihin Ranskassa syntyneeseen urkumusiikkiin. Sakarin taitavaa ja ilmeikästä soittoa oli ilo kuunnella. Jotkin rekisteröinnit olivat korviini vähän erikoisia, mutta makuasioitahan nämä ovat... Ylimääräisenä saimme suosikkeihini kuuluvan koraalialkusoiton Ich ruf' zu dir, Herr Jesu Christ (BWV 639). Ja tempovalinta oli juuri minun makuuni!

Kansanoopperaa Anjalassa

15.8.2015 Jouni Sjöblomin kansanooppera Kustaan sota 1788-1790 Anjalan kartanon jokinäyttämöllä Kouvolassa

Kouvolalaisen säveltäjä Jouni Sjöblomin kynästä syntynyt Kustaan sota 1788-1790 sai kantaesityksensä 14.8.2015 Anjalan kartanon pihapiiriin rakennetulla uudella jokinäyttämöllä. Pääsin katsomaan toisen esityksen tästä teoksesta, jonka tekijä on nimennyt "kansanoopperaksi".

Teos kertoi vuosien 1789 ja 1790 tapahtumista lähiseudulla: kansan elämästä, sotatoimista ja sodan tuhoista Kouvolan kylässä, Kustaa III:n haavoittumisesta, majoittumisesta Valkealan pappilaan sekä pakenemisesta sieltä, ruotusotamiesten elämästä, Värälän rauhasta, kansan juhlimisesta ja kiitoksesta Luojalle.

Sjöblom oli säveltänyt helposti sulatettavaa, kansanmusiikkiperinteeseen nojaavaa, mutta ajoittain melko mitäänsanomatonta ja itseään toistavaa musiikkia. Hän johti itse pientä orkesteria ja säesti klavikordilla sotatuomari Ekmanin arkkiveisumaiset kertojaosuudet. Libretto oli harrastelijamainen ja paikoin kömpelö, mutta ajoi ehkä asiansa tämän tyyppisessä teoksessa. Piia Kleimolan ohjaus tarjosi mukavasti katseltavaa, mutta monissa kohtauksissa kuorolaiset vain seisoivat tylsästi lavalla paikoillaan. Näyttämön takaseinän avaaminen toi jokimaiseman tapahtumien hienoksi taustaksi. Seija Kiurun suunnittelemaan puvustukseen oli panostettu kiitettävästi, ja se oli yksi esityksen valopilkuista.

Kylän väki ja sotilaat oli koottu useista lähiseudun kuoroista. Suoritukset olivat kohtalaisia, joskin äänentoisto oli ongelmallinen: katosta roikkuvat mikrofonit eivät aina meinanneet napata ääntä riittävästi. Myös orkesterin soitto kuului teoksen alussa aivan liian hiljaisena. Solisteille en voi juurikaan kehuja jakaa; ainoastaan Annin roolin laulanut Verna Sydänmaanlakka hallitsi hommansa. Esimerkiksi sotatuomari Ekmanin eli Antero Raanojan epävireistä laulua oli ikävää kuunnella. Pekka Penttilä oli suunnitellut teokseen useita tansseja, jotka kuusankoskelainen Tanhuseura Kasareikka esitti. Erikseen on vielä mainittava Viksvaltter, joka esitti tyynesti osansa Kustaa III:n hevosena.

Segerstam teki sen taas!

14.8.2015 Benjamin Brittenin War Requiem Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikkojen ohjelma alkoi osaltani Brittenin War Requiemilla, jota ei järin tiuhaan maailmallakaan esitetä. Kapellimestari vaihtui loppusuoralla, kun pyöräilyonnettomuuden vuoksi sairauslomalle joutuneen Michael Güttlerin korvasi konkari Leif Segerstam. Hän johti konsertissa Suomen kansallisoopperan orkesteria ja kuoroa. Apulaiskapellimestarina toimi Hannu Norjanen, joka johti Cantores Minores -kuoroa. Solistit olivat kaikki brittejä: sopraano Claire Rutter, tenori Jeremy Ovenden ja baritoni Stephen Gadd.

Brittenin teoksessa perinteisen latinankielisen sielunmessun teksti yhdistyy 25-vuotiaana kuolleen Wilfred Owenin realistisiin sotarunoihin. Puolisentoista tuntia kestänyt esitys oli huikean hieno: Segerstam loihti orkesterista sellaisia tunnetiloja ja tehoja, että olin aivan ekstaasissa. Kuorot hoitivat osuutensa mallikkaasti, eikä solisteissakaan suurempia heikkouksia ollut (mitä nyt Rutterin äänen lämpeneminen kesti aikansa). Sopraanosolisti oli sijoitettu kekseliäästi takakatsomoon kuorojen väliin, kun miessolistit olivat lavalla kapellimestarin vieressä. On vaikea kuvailla sanallisesti, miten suuren vaikutuksen konsertti teki. Vahvaa, järisyttävää ja upeaa!

Pettymys urkuviikolla

13.8.2015 Giampaolo Di Rosa, piano Ristinkirkossa Lahdessa

Kyllä, luit aivan oikein: pianokonsertti Lahden kansainvälisellä urkuviikolla! Tämä ei luonnollisestikaan ollut tarkoitus, vaan italialaisen Di Rosan piti kyllä soittaa ohjelmansa uruilla. Soittopeliin vaan sattui tulemaan päivällä vika ja korjaajat saatiin paikalle niin myöhään, ettei urkurille jäänyt enää aikaa harjoitteluun ja rekisteröintien tekemiseen.

No, onneksi Di Rosa on myös pätevä pianisti, joten konserttia ei tarvinnut perua. Ohjelmassa piti olla hänen oma urkusovituksensa J. S. Bachin Goldberg-muunnelmista (BWV 988), mutta nyt kuulimme teoksen pianolla. Pettymykseltäni en oikein osannut nauttia kappaleesta, vaikka se kai ihan tyylikkäästi esitettiinkin. Joissakin variaatioissa ihmettelin soittajan kiirettä, sillä tempovalinnat olivat varsin reippaita.

Ohjelmaan merkityt urkusovitukset Sibeliuksen kappaleista jäivät kokonaan pois. Kuulimme pienen tauon jälkeen massiivisen improvisaation kolmesta Sibeliuksen teemasta, jotka Erkki Krohn antoi Di Rosalle vasta hetkeä ennen esitystä. Musette, Karelia-sarjan Alla marcia ja Soi kunniaksi Luojan kietoutuivat toisiinsa hienolla tavalla, vaikka kevyen rallatuksen ja virren yhdistelmässä olikin tahatonta(?) komiikkaa. Saimme nauttia pitkästä, monipolvisesta ja huikean hienosta improvisaatiosta, jonka jälkeen saattoi ymmärtää Di Rosan saavuttaman maineen tässä lajissa.

Lahden kansainvälisen urkuviikon tarjontaa

11.8.2015 Hans Fagius, urut Ristinkirkossa Lahdessa

Ensimmäinen konserttini tämän vuoden Lahden kansainvälisellä urkuviikolla tarjosi J. S. Bachia koko rahan edestä. Ruotsalainen urkuri Hans Fagius oli kovasti vanhentunut sitten viime näkemän, mutta sormet ja jalat näyttivät edelleen toimivan hyvin vikkelästi. Hän oli koonnut ohjelmaksi Bachin mittavasta tuotannosta mielenkiintoisen valikoiman, jossa kuultiin myös muuta kuin konserttien kestohittejä.

Ohjelma alkoi Preludilla ja fuugalla D-duuri BWV 532. Tätä seurasi neljän koraalialkusoiton kokonaisuus (BWV 709-712) ja edelleen Preludi ja fuuga g-molli BWV 535. Ohjelmiston taitekohtana oli viehättävä Triosonaatti nro 6 G-duuri BWV 530. Loppuosan aloittivat Orgel-Büchlein-koraalialkusoitot (5 kpl, BWV 613-617) ja päätösnumerona oli mahtava Preludi ja fuuga e-molli BWV 548.

Fagius oli Bachinsa ääressä oikein elementissään. Hän soitti musiikkiin eläytyen ja tunnelmasta toiseen vaivattomasti siirtyen. Teknisesti varmaa soittamista oli ilo seurata.

Kirkastettu yö Lahdessa

7.8.2015 Suomen Kansallisoopperan orkesteri, joht. Ville Matvejeff, sol. Lilli Paasikivi Sibeliustalossa Lahdessa

Pyhäniemen kartanon vuotuiseen taidetapahtumaan kuuluu konserttisarja, jonka taiteellinen johtaja on Lilli Paasikivi. Hän toi päivätyöpaikkansa eli Suomen kansallisoopperan orkesterin vierailulle Pyhäniemi 2015 -taidetapahtuman konserttiin Lahden Sibeliustaloon. Konsertin johti Ville Matvejeff ja Paasikivi itse oli laulusolistina yhdessä numerossa. Sama ohjelma oli kuultu jo edellisiltana Urkuyö ja Aaria -festivaalilla Espoossa.

Konsertti alkoi Sibeliuksen säveltämällä musiikilla Maeterlinckin näytelmään Pelléas ja Mélisande (op. 46). Kuulimme osat Linnan portilla, Lähde puistossa, Pastoraali, Intermezzo ja Mélisanden kuolema. Orkesterin jousisointi oli hivelevän kaunista ja Matvejeff johti teoksen hyvin määrätietoisesti ja selkeästi.

Ja sitten Schönbergiä: Lilli Paasikivi lauloi Gurre-Lieder-teoksesta osan Lied der Waldtaube. Aivan upea tulkinta, joka ei jättänyt kylmäksi! Tätä nektaria olisi nauttinut enemmänkin, mutta valitettavasti yhteen laulunumeroon oli tyytyminen. Konsertin päätökseksi kuulimme Schönbergin Verklärte Nachtin jousiorkesteriversiona. Matvejeffin näkemys kappaleesta oli ehyt, mutta enemmänkin sävyjä ja tehoja olisi orkesterista voinut paikoitellen irrottaa.

Ja lopuksi loistavaa nykyoopperaa

1.8.2015 Marco Tutinon ooppera Le Braci Palazzo Ducalessa Martina Francassa 

Festival della Valle d’Itrian käyntini viimeisenä iltana oli vuorossa nykyoopperaa: vuonna 1954 syntyneen milanolaisen Marco Tutinon yksinäytöksinen teos Le Braci (suom. ”hiillos”, ”kekäleet”). Myös libretto on säveltäjän käsialaa, ja perustuu unkarilaisen Sándor Márain romaaniin. Oopperan ensimmäinen versio kantaesitettiin Budapestissä 2014 ja lopullinen versio sai ensiesityksensä nyt Martina Francassa. Teoksen musiikki yllätti, eli se ei ollut lainkaan sellaista mitä ennakkoon odotin. Mutta nythän on taas ”luvallista” säveltää vaikka vanhanaikaisen tonaalisesti, romanttisen ajan musiikin sävyjäkään pelkäämättä.

Tätä produktiota on vaikea olla kehumatta maasta taivaisiin, sillä kaikki palaset loksahtivat paikalleen mielestäni aivan erinomaisesti. Tarina kertoi kahdesta vanhasta ystävästä, kenraali Henrikistä ja pianisti Konradista, jotka eivät ole nähneet toisiaan yli 40 vuoteen. Nyt tapahtuvaa kohtaamista varjostavat menneisyyden haamut, ennen kaikkea Henrikin jo edesmennyt vaimo Kristina, johon molemmilla miehillä oli erityinen suhde. Kaikkiin kenraalin mielessä hautuneisiin kysymyksiin ja epäilyihin ei saada vieläkään vastausta, sillä Henrik heittää Kristinan päiväkirjan tuleen. Lyhyen kohtaamisen jälkeen ystävykset hyvästelevät lopullisesti ja vanha kenraali jää linnansa yksinäisyyteen.

Leo Muscaton ohjaus piti imussaan uskomattomalla tavalla. Nykyiset ja menneet tapahtumat lomittuivat lavan tapahtumissa, eikä katsoja voinut aina tietää mikä oli totta ja mikä ei. Tiziano Santin hienosti lavastama linnan sali oli näyttämön keskipiste. Nuoren Henrikin roolin lauloi Pavol Kuban ja nuoren Konradin roolin Davide Giusti. Angela Nisi oli raikas Kristina ja Romina Tomasoni kenraalin iäkäs taloudenhoitaja Nini. Vanhemmat miehet Roberto Scandiuzzi (Henrik) ja Alfonzo Antoniozzi (Konrad) olivat kuitenkin ne, joiden varaan esitys paljolti rakentui. Olipa hienoa laulamista ja näyttelemistä! Varsinkin Scandiuzzin muhkeaa bassoa oli ilo kuunnella.

Viihdyttävä ilta Don Checcon seurassa

31.7.2015 Nicola De Giosan ooppera Don Checco Palazzo Ducalessa Martina Francassa

Kolmannelle illalleni Martina Francassa Festival della Valle d'Itria tarjosi opera buffan 1800-luvun puolivälistä. Don Checcon säveltäjä Nicola De Giosa oli (jälleen) minulle aiemmin tuntematon nimi. Hän syntyi läheisessä Barin kaupungissa 1819 ja kuoli siellä 1881. Tässä välissä hän mm. opiskeli Napolissa (vuodesta 1834), jossa De Giosan kerrotaan olleen Donizettin sävellysluokan suosikkioppilas. [Mielestäni Don Checcosta löysikin helposti yhtäläisyyksiä Donizettin tyyliin ja hänen koomisille oopperoilleen ominaisiin ratkaisuihin.] Onnistuneen debyyttinsä (1842) jälkeen De Giosa jatkoi oopperoiden säveltämistä harvakseltaan lähes kuolemaansa saakka. Vuodesta 1850 lähtien hän toimi myös kapellimestarina mm. Napolissa, Venetsiassa, Kairossa ja Buenos Airesissa. Elämänsä ehtoopuolella hän omistautui vielä opetustyölle.

Lorenzo Amato oli ohjannut Don Checcosta hyväntuulisen ja menevän komedian. Henkilöohjauksessa oli kyllä monin paikoin liioiteltu esiintymistä, eleitä ja ilmeitä niin, että homma alkoi mennä farssin puolelle. Tämä oli mielestäni ihan tarpeetonta, kyllä huumori olisi noussut esiin ilmankin. Nuorehko kapellimestari Matteo Beltrami oli aivan uskomattoman energinen ja johti hilpeää musiikkia pontevasti. Kuoro hoiti osuutensa vakuuttavasti, vaikka pientä epätarkkuutta ajoituksen suhteen esiintyikin.

Solisteista Carolina Lippo (Fiorina) ja Francesco Castoro (Carletto) hurmasivat nuorina viattomina rakastavaisina. Heidän kauniit heleät äänensä sopivat duetoissa loistavasti yhteen. Majatalon isännän Bertolaccion roolin esittänyt Carmine Monaco ja Don Checcon roolin esittänyt Domenico Colaianni eivät tehneet kauhean suurta vaikutusta laulajina, mutta voi pojat sitä näyttelemistä ja eläytymistä roolihenkilön nahkoihin!