Pitkäperjantain kirkkokierros

30.3.2018 Erbarme dich - Pitkäperjantain konsertti Oulunkylän kirkossa Helsingissä

30.3.2018 Alessandro Scarlatti: Stabat Mater Mikaelinkirkossa Helsingissä

30.3.2018 Ambrosius Beber: Markus-passio Espoon tuomiokirkossa

Valitsin pitkäperjantain ohjelmaksi kolme kirkkokonserttia pääkaupunkiseudun ylenpalttisen runsaasta tarjonnasta.

Ensimmäinen konsertti alkoi klo 15 Oulunkylän kirkossa. Mezzosopraano Katja Mäkiö ja urkuri Julia Tamminen esittivät kiinnostavan valikoiman ajankohtaan sopivaa musiikkia: Aluksi Fac me vere tecum flere Haydnin Stabat Materista ja perään Pergolesin Stabat Materista numerot Eja Mater ja Quae moerebat et dolebat. Ranskalainen 1600-luvun sävelmä Pyhä risti kärsimyksen oli konsertin parhaimpia - kiitos Julia Tammisen hienon sovituksen alkusoittoineen. Musiikki jatkui saumattomasti J. S. Bachin Fantasialla c-molli BWV 537.

Kuulimme välissä kaksi kappaletta pianosäestyksellä: Eero Erkkilän Sun ristis juurehen ja Pekka Simojoen Hymni. Näiden jälkeen palattiin urkujen ja barokkimusiikin ääreen: Es ist vollbracht J. S. Bachin Johannes-passiosta ja Erbarme dich saman miehen Matteus-passiosta. Näiden välissä kuultiin aivan mahtava tulkinta Buxtehuden Ciaconasta e-molli BuxWV 160. Konsertti päättyi yhdessä ilman säestystä laulettuun Hans Leo Hasslerin Oi rakkain Jeesukseni -virteen.

* * *
Toinen konsertti oli vuorossa Kontulan Mikaelinkirkossa klo 18. Ohjelmassa oli isä-Scarlattin eli Alessandron (1660-1725) Stabat Mater. Esiintyjät olivat sopraano Margit Tuokko, mezzosopraano Ann-Marie Heino ja urkuri Kaisa Sidoroff. Saimme tasokkaan ja tasapainoisen esityksen, jota olisi mielellään kuunnellut pidempäänkin.

* * *
Ja lopuksi klo 21 Espoon tuomiokirkkoon. Esbo svenska församling järjesti konsertin, jossa esiintyi 8-henkinen MGRENsemble. Aluksi kuultiin Giovanni Felipe Sancesin Pianto della madonna (Stabat Mater) 1600-luvulta. Sen esitti mezzosopraano Nina Kronlund säestäjinään Kari Vaattovaara (renessanssiluuttu) ja Markus Malmgren (urut).

Päänumerona oli Markus Malmgrenin soitintama Ambrosius Beberin Markus-passio 1600-luvun alusta. Teosta ei ole ilmeisesti esitetty koskaan aiemmin Suomessa. Yhtyeessä soittivat edellä mainittujen Vaattovaaran ja Malmgrenin lisäksi Enni Maaninka, Kaisa-Maria Tolonen ja Juho Punkeri (viulu), Tuomas Heikkilä (alttoviulu) ja Petri Arvo (bassodulcian). Laulusta vastasivat Kronlund, Maaninka, Tolonen, Punkeri, Heikkilä ja Malmgren. Kaikilla oli solistisia osuuksia ja kuoro-osuudet hoituivat yhdessä. Kokonaisuus oli viehättävä, joskin musiikillisesti kovin tasapaksu. Tenori Juho Punkeri oli kertojana eli evankelistana mykistävän kaunisääninen ja taitava.

Brittenin kannanotto seksuaaliseen väkivaltaan

29.3.2018 Benjamin Brittenin ooppera The Rape of Lucretia (Lucretian raiskaus) Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Brittenin kamariooppera The Rape of Lucretia kantaesitettiin Glyndebournessa kesällä 1946. Ronald Duncanin libretto perustuu André Obeyn ranskankieliseen näytelmään. Sen pohjana puolestaan ovat historialliset tapahtumat 500-luvun alussa eKr., joista meille kertoo Ovidius Fastissaan. Suomessa oopperasta on käytetty myös häveliästä nimeä Lucretian ryöstö (mm. Kansallisoopperan produktio vuonna 1951).

Opera BOX on tuottanut Aleksanterin teatteriin ajankohtaisen esityksen – vaikka ohjelmistosta päätettäessä ei tietenkään ollut vielä mitään tietoa #metoo-kampanjasta. Ohjaaja Ville Saukkonen on tehnyt tyylikkään kokonaisuuden. Hän ei ole sortunut halpahenkisiin tai alleviivaaviin rinnastuksiin, vaan jättää mieleen nousevat kysymykset asiallisesti katsojan pohdittavaksi. Mitä kaikkea raiskaus tässä kertomuksessa edustaakaan ja miten oopperan kristillinen sisältö on ymmärrettävä?

Tuotannon roolitus on todella onnistunut. Teoksessa ovat suuressa osassa kertojat, Male Chorus ja Female Chorus, joiden epilogi aloittaa esityksen ja prologi rukouksineen päättää sen. Lasse Penttinen oli tehtävässään hieman epätasainen, mutta Hedvig Pauligin osuudessa ei ollut moitittavaa. Vikke Häkkinen oli luonnettaan oivallisesti ilmentänyt etruskiprinssi Tarquinius. Niklas Spångberg ja Riku Pelo olivat jämäkät roomalaiskenraalit Collatinus ja Junius. Collatinuksen vaimona Lucretiana esiintyi Liisa Viinanen, joka yllätti positiivisesti sävykkäällä laulullaan. Katariina Heikkilä oli imettäjä Bianca ja Johanna Isokoski palvelustyttö Lucia. Aivan oopperan lopussa näyttämölle saapuneen lapsen roolissa oli Uuna Pelo.

Jonas Rannila johti Kamariorkesteri Ariadnea, ja lopputulos oli jälleen kerran aivan erinomainen. Erityisesti puupuhaltajille on annettava kehuja, mutta kyllä jousetkin tekivät laatutyötä. Esityksen lavastus ja puvustus olivat Hanna Hakkaraisen suunnittelemat. Pienillä resursseilla saatiin aikaan ihan kelvollinen lopputulos, vaikka pelkistetty näyttämökuva aluksi hieman oudoksuttikin.

Rakkauden puutarhassa Mozartin sävelin

25.3.2018 Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Die Gärtnerin aus Liebe (alkup. La finta giardiniera) Theater Baden-Badenissa

Idyllinen Baden-Baden näytti tänään parhaat puolensa: Aurinko paistoi, linnut lauloivat, puistonurmikoita värittivät monenlaiset kukat, katukahvilassa nautittu ”oman kylän” riesling oli aivan erinomaista ja pieni kuoro esitti klassisia kevätlauluja kahvilan edustalla. Voisiko sitä enempää toivoa?

No, voi toki – ja onneksi sitä oli myös luvassa kaupungin koreassa ja intiimin pienessä, 1860-luvun alussa rakennetussa teatterissa. Mozartin Die Gärtnerin aus Liebe sai tänään ensi-iltansa osana Baden-Badenin Osterfestspielen ohjelmaa. 18-vuotias Mozart sävelsi oopperan alun perin italiankieliseen librettoon nimellä La finta giardiniera. Tämä tapahtui siis 1775 ja viisi vuotta myöhemmin syntyi saksankielinen versio, johon on kirjoitettu myös uutta musiikkia. Suomeksi teoksesta on käytetty monia nimiä, joista tavallisin on kai Valepuutarhuri(tar). Mozartin sävelkieli on teoksessa jo tunnistettavaa, mutta kokonaisuus ei yllä myöhempien oopperoiden tasolle.

Baden-Badenin näyttämöllä nähtiin lähinnä valkoisia seiniä ja ajoittain tuoleja – ja jossain kohtauksessa vähän puutarhaakin. Lähes askeettinen visuaalinen ilme asetti lisäpaineita ohjaukselle, mutta Christian Carsten kykeni täyttämään ne hienosti. Harvoin olen nähnyt näin pätevää henkilöohjausta, joka sai nuoret laulajat loistamaan rooleissaan.

Esitys oli onnistunut myös musiikillisesti. Simon Rössler johti pontevasti pienehköä orkesteria, joka kuulosti ajoittain jopa meluisalta pienessä salissa. Valloittavat nuoret solistit olivat Victoria Kunze (Sandrina), Julie Erhart (Arminda), Clara-Sophie Bertram (Ramiro), Martin Peters (Nardo) ja Rubén Olivares Jofré (Belfiore). Teatterin näyttelijöitä oli mukana kaksi: Nadine Kettler (Serpetta) ja Oliver Jacobs (Podestà).

Auschwitz-ooppera piti otteessaan

24.3.2018 Mieczysław Weinbergin ooppera Die Passagierin Oper Frankfurtissa

Syntyjään puolanjuutalainen säveltäjä Mieczysław Weinberg (1919-1996) pakeni sotaa Neuvostoliittoon vuonna 1939. Hän päätyi Minskin ja Taškentin kautta vuonna 1943 Moskovaan. Sinne hänet houkutteli Dmitri Šostakovitš, jonka kanssa Weinberg oli ystävystynyt Taškentissa.

Weinberg menetti vanhempansa, sisarensa ja muita sukulaisiaan keskitysleireillä. Neuvostoliitossa hänelle itselleen meinasi käydä kalpaten Stalinin vainokoneistossa: Weinberg pidätettiin vuonna 1953 tekaistujen syytteiden nojalla, eivätkä Šostakovitšin vetoomukset riittäneet vapauttamaan miestä. Hänet pelasti lyhyehkön vankeuden jälkeen tapahtunut Stalinin kuolema.

Weinberg sävelsi Passazhirka-oopperansa (Пассажирка; saks. Die Passagierin, engl. The Passenger) vuosina 1967-68. Moskovan Bolshoi-teatteriin suunniteltu kantaesitys peruuntui, ja sitä saatiin odottaa aina vuoteen 2006 saakka. Ensimmäinen näyttämöllinen versio tehtiin vuonna 2010 Bregenzissä. Sittemmin ooppera on nähty jo monissa taloissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tämä Oper Frankfurtin tuotanto on vuodelta 2015.

Juuri Šostakovitš ehdotti Weinbergille oopperan säveltämistä keskitysleiriltä selviytyneen Zofia Posmyszin romaanin pohjalta. Kertomuksessa Saksan uusi suurlähettiläs Walter on vaimonsa kanssa laivamatkalla Euroopasta Brasiliaan. Vaimo Lisa (Liese) uskoo tunnistaneensa yhden matkustajan Martaksi, puolalaiseksi vangiksi, jonka kanssa hänellä oli erikoinen suhde Auschwitzissa. Lisa paljastaa miehelleen olleensa keskitysleirin vartija, ja Walter joutuu aivan pois tolaltaan - tosin pääasiassa uransa ja maineensa vuoksi. Lisa jättää kertomatta oman vastuunsa Martan ystävän Tadeuszin kuolemasta.

Anselm Weberin ohjaus ja kiinnostava juoni pitivät intensiivisesti otteessaan - ihan ilman keskitysleirin kauhuilla mässäilemistä. Katsomossa vallitsi keskittynyt tunnelma ja rikkumaton hiljaisuus, jota ei ensimmäisen näytöksen jälkeen oikein uskallettu tai haluttu tärvellä aplodeilla. Oopperan kohtauksissa liikuttiin sujuvasti nykyisyyden ja menneisyyden välillä, minkä mahdollisti lavastaja Katja Haßin nokkela ratkaisu: Lavan pyöriessä paljastui suuren laivarungon sisältä keskitysleiri. Leo Hussain johti esityksen pätevästi ja päärooleissa oli osaavat henkilöt: Katharina Magiera (Lisa), Peter Marsch (Walter), Jessica Strong (Marta) ja Iain MacNeil (Tadeusz).

* * *
Tämä oli muuten blogini 500. julkaisu. Koko hullutushan alkoi huhtikuussa 2015, eli alle kolme vuotta sitten...

Meyerbeerin uusi tuleminen jatkuu

23.3.2018 Giacomo Meyerbeerin ooppera L'Africaine - Vasco da Gama Oper Frankfurtissa

Giacomo Meyerbeer ja libretisti Eugène Scribe työstivät jo 1850-luvulla Vasco da Gama -oopperaa, joka käsitteli löytöretkeilijän (fiktiivisiä) elämänvaiheita. Teos jäi kuitenkin keskeneräiseksi säveltäjän kuollessa 1864. François-Joseph Fétis viimeisteli vuoden 1865 kantaesityksessä käytetyn partituurin ja antoi oopperalle nimen L'Africaine. Vuonna 2013 Chemnitzissä tuotiin näyttämölle Meyerbeerin alkuperäiseen käsikirjoitukseen perustuva kriittinen editio, ja nimikin oli palautettu Vasco da Gamaksi. Frankfurtin tuotannossa käytetään tätä laitosta, mutta jostain syystä esityksen nimenä on kummallinen kompromissi L'Africaine - Vasco da Gama.

Tobias Kratzerin ohjauksessa on siirrytty löytöretkien ajasta Maan ulkopuolisen elämän etsintään. Modernisointi on tehty tyylikkäästi ja kokonaisuus toimi. Lavastus ja puvustus olivat Rainer Sellmaierin suunnittelemia. Väliaikoineen lähes viisi tuntia kestänyt esitys oli hieman puuduttavan pitkä, vaikka orkesteri soitti Antonello Manacordan johdolla hyvin, eikä kuoronkaan osuudessa ollut valittamista. Ooppera sisältää useita hienoja aarioita, mutta musiikillisesti arvostan Meyerbeerin tuotannosta ainakin Hugenotit tätä korkeammalle.

Vasco da Gaman roolin teki aivan upeasti laulanut Michael Spyres. Selikan esittäjä Claudia Mahnke oli sairastunut, mutta hänen tilalleen oli saatu Claudia Sorokina. Hän lauloi lavan sivussa ja teki oikein erinomaista työtä. Näyttämöllä Selikana nähtiin ohjausassistentti Caterina Panti Liberovici. Brian Mulligan vastasi Neluskon roolista ja Kirsten MacKinnon Inesin roolista. Muissa osissa esiintyivät mm. Andreas Bauer (Don Pedro), Thomas Faulkner (Don Diego), Magnús Baldvinsson (Lissabonin suurinkvisiittori ja Brahman ylipappi), Michael McCown (Don Alvaro) sekä Bianca Andrew (Anna). Roolituksessa oli onnistuttu erinomaisesti, ja kaikkien suorituksista on vain positiivista sanottavaa.

Tuunattu Shakespeare

22.3.2018 Julia & Romeo -näytelmä Kansallisteatterissa Helsingissä

Kansallisteatterin taannoinen Rikhard III oli aivan loistava esitys, ja kun samalta taiteelliselta suunnitteluryhmältä tuli ohjelmistoon uusi Shakespeare-tuotanto, niin olihan se mentävä katsomaan. Tällä kertaa Jussi Nikkilä (ohjaus) ja Anna Viitala (sovitus, dramaturgia) tarjoilivat kuitenkin jotain aivan muuta. Klassikon nimi oli käännetty muotoon Julia & Romeo - ehkä siksi, että Julia on tässä toteutuksessa aktiivisempi toimija, joka ei todellakaan jää parvekkeelleen odottamaan Romeon kiipeämistä.

Esitys oli riemastuttavan raikas ja nuorekas - ehkä osin siksi, että monet näyttelijät olivat Teatterikorkeakoulun opiskelijoita. Tässä piili myös selkeä varjopuoli: ihan kaikkien näyttelijöiden suoritukset eivät olleet ammattitasoa, ja kokonaisvaikutelmana oli enemmänkin opiskelijaproduktio. Mukana oli minulle käsittämättömiä mykkiä kohtauksia, joiden funktiona tuntui olevan joko ajan kuluttaminen tai se, että koreografillekin (Ima Iduozee) oli pitänyt keksiä puuhaa. Mila Laineen ja Aleksi Kaufmannin livemusiikki oli aivan loistava ja ammattitaitoisesti toteutettu esityksen osa.

Satu Tuuli Karhu ja Olli Riipinen tekivät pääparina herkät roolityöt, joissa teinien kipuilu välittyi uskottavasti. Mercution (Miro Lopperi) ja Tybaltin (Jarno Hyökyvaara) vihanpitoon oli yhdistetty ripaus erotiikkaa. Varttuneemmista näyttelijöistä Sanna-Kaisa Palo oli aivan loistava Imettäjänä ja Kristo Salminen hauskutti hippihenkisenä Veli Lorenzona.

Pitkästyttävä Tuhkimo

20.3.2018 Elokuvissa: Gioachino Rossinin ooppera La Cenerentola, ossia La bontà in trionfo Opéra national de Parisista

Tämä Rossinin Tuhkimon esitys oli tallennettu Pariisin Palais Garnierissa kesällä 2017. Libretisti Jacopo Ferretti on karsinut oopperan juonesta pois lähes kaikki tutut sadun elementit ja tässä tuotannossa ohjaaja Guillaume Gallienne oli jatkanut vieläkin realistisempaan suuntaan. Sinänsä hyvä ratkaisu, mutta kun lopputulos oli ikävä ja pitkästyttävä! Tästä dramma giocososta oli karsittu pois kaikki "giocoso", joten vain "drammaa" jäi jäljelle. Éric Rufin lavastus ja Olivier Bériot'n puvustus eivät nekään synnyttäneet suurempia elämyksiä.

Ottavio Dantonen johtama orkesteri oli esityksen kantava voima, mutta siltäkin olisi kaivannut eläväisempää otetta. Solistit pärjäsivät kohtalaisen hyvin, mutta yhtään pidemmäksi ajaksi mieleen jäävää suoritusta ei kuultu. Lähes kaikki solistit olivat minulle ennestään tuntemattomia nimiä: Teresa Iervolino (Angelina eli Tuhkimo), Chiara Skerath (Clorinda), Isabelle Druet (Tisbe), Maurizio Muraro (Don Magnifico), Juan José De León (Don Ramiro), Alessio Arduini (Dandini) ja Roberto Tagliavini (Alidoro).

Rossinin bel canto -oopperaherkku

17.3.2018 Elokuvissa: Gioachino Rossinin ooppera Semiramide The Metropolitan Operasta New Yorkista

Tänään oli ohjelmassa minulle vuoden ensimmäinen The Metropolitan Operan Live in HD -sarjan esitys. Kyseessä oli Rossinin Semiramide, jossa setvitään muinaisen Babylonian valta- ja rakkauskuvioita. Ooppera on laulullisesti erittäin vaativa ja vaikeasti roolitettava, minkä vuoksi se on ollut ohjelmistoissa pienoinen harvinaisuus. Mutta aivan viime vuosina ooppera on yllättäen putkahtanut monien tärkeiden oopperatalojen repertuaariin; itsekin näin teoksen hieman yli vuosi sitten Baijerin valtionoopperassa Münchenissä.

Semiramide on melko tapahtumaköyhä ooppera, eikä ohjaaja John Copley ollut vääntänyt sitä väkisin muuksi. Tuotanto on jo iäkkäänpuoleinen, 1980-luvun puolivälistä. Enimmäkseen näyttämöllä nähtiin kovin staattisia kohtauksia: paikallaan seisovia laulajia toisiaan seuraavissa aarioissa ja duetoissa. Kuoro sentään pistäytyi esillä joitakin kertoja. John Conklinin suurellinen lavastus oli oivallinen tausta tapahtumille, mutta Michael Stennettin puvut ne vasta olivatkin upeita. Visuaalisuutta The Metin parhaiden perinteiden mukaisesti!

Rossini on säveltänyt tähän oopperaan aivan huikaisevaa bel canto -taiturointia. Kapellimestari Maurizio Benini ja orkesteri saavat kiitettävän arvosanan työstään. Eivätkä solistit ansaitse yhtään vähempää - aivan mahtavan tunteikasta, taitavaa ja teknisesti moitteetonta laulua kuultiin kautta linjan. Tärkeimmissä tehtävissä olivat Angela Meade (Semiramide), Elizabeth DeShong (Arsace), Javier Camarena (Idreno), Ildar Abdrazakov (Assur) ja Ryan Speedo Green (Oroe).

Nukketeatterioopperaa Porissa

15.3.2018 Maria Kallionpään ja Markku Klamin ooppera Croak - Or the Unexpected Joys and Perils of Singing Promenadisalissa Porissa

Porin Oopperan ja Poikkitaiteellinen yhdistys Poiken yhteistuotantona syntyi jotain jännittävää ja Suomessa hyvin harvoin nähtyä: nukketeatteriooppera. Croak-oopperassa Anna Ivanova-Brashinskayan ohjaus sekä Viktor Antonovin nukke- ja lavasuunnittelu loihtivat näyttämölle kiinnostavan ja monitahoisen esityksen. Nähty nukketeatteritaide oli vaikuttavaa, vaikka karmivat tapahtumat oli pehmennetty tyylitellen. Näyttävät nuket oli toteutettu ammattitaitoisesti ja niiden nukettajat olivat nuoria suomalaisia taiteilijoita.

Ooppera kertoo hyljeksitystä Lord Croakista, joka tekee faustmaisen sopimuksen paholaisen kanssa. Croak saa komean ulkonäon ja kauniin äänen, mutta sen hintana hänen täytyy tappaa nuoria neitoja, eikä hän saa rakastua yhteenkään heistä. Huonostihan tarinassa tietenkin käy: kielletyn rakkauden kohde Olivia katkaisee lopuksi Croakin kaulan. Englanninkielinen libretto on Mikhail Brashinskyn.

Croak on sävelletty erikoisesti kahden säveltäjän toimesta niin, että molemmat ovat vastanneet omista kohtauksistaan (niitä oopperassa on 16). Kokonaisuus on hämmentävän ehyt, vaikka monien kohtauksien välillä kyllä huomaa säveltäjän vaihtumisen. Pori Sinfonietta soitti Nils Schweckendiekin johdolla poikkeuksellisen hyvin ja sävykkäästi. Porin Oopperakuoron pieni kokoonpano selviytyi ihan kunnialla.

Solistien roolitus oli onnistunut ja kaikkia kuunteli ihan ilokseen: Joonas Eloranta oli Croak, Anna-Kristiina Kaappola Olivia, Teppo Lampela Susi, Jouni Kokora oli Ruhtinas ja Merja Mäkelä Ruhtinatar. Kaappolan kerrottiin olevan sairaana, mutta silti hän teki erinomaisen suorituksen. Teppo Lampela eläytyi rooliinsa ja ulvoi Sutena hienosti.

Lastenooppera synttärilahjana Topeliukselle

14.3.2018 Marko Aution ooppera Prinsessa Adalmina Balderin salissa Helsingissä

Marko Aution lastenooppera Prinsessa Adalmina sai kantaesityksensä Turussa vuonna 2005. Sen libretto perustuu Zachris Topeliuksen tunnettuun Adalminan helmi -satuun. Näin Topeliuksen 200-vuotisjuhlavuonna oli oivallinen ajatus herättää ooppera henkiin uutena produktiona.

Teatro Productions Oy:n tuotannon ensi-ilta oli Helsingissä Balderin salissa. Keväällä on vielä pari muuta esitystä ja lisää on luvassa loppukesällä sekä syksyllä. Tuotanto on valmistettu niin, että se on helppo viedä kiertueelle ja epätyypillisiinkin esityspaikkoihin. Riia Lampisen lavastus oli tämän vuoksi yksinkertainen, mutta hänen upea puvustuksensa ylitti kaikki odotukset.

Noin 70-minuuttinen ooppera on hieman liian pitkä pienimmille katsojille, mutta onneksi ohjaaja Ville Saukkonen on ammattimies. Hän osasi annostella visuaalisuutta, toimintaa, komiikkaa ynnä muita keinoja sopivasti ja oikeissa paikoissa. Ja niin tälläkin kertaa lapsukaiset jaksoivat seurata esityksen loppuun saakka - yhtä lukuun ottamatta.

Kuninkaana lauloi Visa Kohva ja kuningattarena Kaisa Näreranta. Marika Hölttä oli valloittava Adalmina ja Petteri Loukio teki ihan hyvän roolityön Prinssi Sigismundina. Aurora Marthens ja Heta Sammalisto-Muhonen vakuuttivat laulullaan haltioina. Taru Haili, Vilma Keisala, Emil Mahjneh ja Markus Lehtonen olivat hyvin yhteen pelaava palvelijakvartetti. Lintuna tanssi viehkeä Nina Samuelson.

Kantaesityksessä oli soittamassa pieni orkesteri, mutta nyt ooppera kuultiin pianosäestyksellä. Ennakkotiedoissa ilmoitettu Joel Papinoja oli vaihtunut Jussi Littuseksi. Hän teki pianonsa ääressä tarkkaa ja selkeää työtä, ja osasi myös balansoida soittonsa taitavasti erilaisten laulajien kanssa.

Vaihtelua passioperinteeseen

11.3.2018 Kammarkören Novena ja MGRENsemble, joht. Nina Kronlund Espoon tuomiokirkossa

Pianotaiteilija Maria João Piresin piti soittaa tänä iltana Musiikkitalossa, mutta keikka peruttiin jo alkuvuodesta. Konsertti oli siirretty tähän ajankohtaan viime marraskuulta, jolloin taiteilija oli jäähyväiskiertueellaan. Ei siis sallittu tätä nautintoa suomalaisille, mutta onneksi pääkaupunkiseudulta löytää helposti vaihtoehtoista ohjelmaa.

Espoon ruotsalaisen seurakunnan kamarikuoro Novena esiintyi kotikirkossaan yhdessä MGRENsemble-soitinyhtyeen kanssa. Konsertin päänumerona oli Johann Christoph Demantiuksen (1567-1643) Johannes-passio. Ohjelmassa oli muutakin musiikkia ja ennen konserttia Markus Malmgren esitteli yhtyeen soittimista dulcianin, gamban, sinkin ja pasuunan sekä virginaalin.

Alkuun veisattiin yhteislauluna virsi 54, kaksi värssyä ruotsiksi ja kaksi suomeksi. Demantiuksen tuotannosta kuultiin ensin Weissagung des Leidens und Sterbens Jesu Christi aus dem 53. Kapitel des Propheten Esajae eli Profetia Jeesuksen Kristuksen kärsimyksestä ja kuolemasta Jesajan 53. luvun mukaan. Kuoro aloitti hienosti ja toisen osan lauloivat Timo Kiiskinen ja Anne Havunen (joka myös soitti konsertissa urkuja).

Seuraavaksi kuultiin Tomás Luis de Victorian O Domine Iesu Christe sekä Johann Crügerin koraalisovitus O Lamm Gottes, unschuldig. Ja sitten itse asiaan: Demantiuksen kolmiosainen passio esitettiin "paloissa" ja jokaisen osan jälkeen kuultiin lisää Crügerin koraalisovituksia: O Haupt, voll Blut und Wunden, Hertzliebster Jesu, was hast du verbrochen ja Jesus Christus, unser Heiland. Passion solistitehtävissä lauloivat Risto Pulkamo (Jeesus) ja Timo Kiiskinen (Pilatus).

Kuulimme kokonaisuutena onnistuneen ohjelman, jonka Nina Kronlund luotsasi tarkasti läpi. Tarkkuus ei ihan aina edennyt kuoroon saakka, sillä etenkin fraasien aluissa saksan kielen hankalat konsonantit ääntyivät eriaikaisesti. On mukavaa, että J. S. Bachin passioylivoiman vaihtoehdoksi tarjotaan jotain muutakin - kun Suomessa jopa Telemann ja Schütz ovat pieniä harvinaisuuksia. Meilläkin näyttäisi yleistyvän tapa, että paaston aikana ja pääsiäisen seutuvilla esitetään eri säveltäjien Requiemeja ja muita kirkkomusiikkiteoksia, joilla ei ole ajankohtaan mitään teologista yhteyttä.

Vaikuttava Kustaa Vaasa -ooppera arkistojen kätköistä

10.3.2018 Leopold Koželuchin ooppera Gustav Wasa Musiikkitalossa Helsingissä

Tšekkiläinen säveltäjä Leopold Koželuch (1747-1818) muutti 15-vuotiaana Prahaan, jossa hän sai opetusta Jan Ladislav Dusíkilta (Dussek) ja edelleen kolmekymppisenä Wieniin, jossa hän asui ja vaikutti elämänsä loppuun saakka. Koželuch nousi Wienissä nopeasti tietoisuuteen säveltäjänä ja taitavana pianistina. Hän palveli hovisäveltäjänä ja kapellimestarina Mozartin jälkeen vuodesta 1792 lähtien ja toimi myös musiikin opettajana aina keisarillista perhettä myöten.

Aikalaiset arvostivat Koželuchin musiikkia ilmeisen paljon, koska useista lähteistä löytää ylenpalttista suitsutusta ja säveltäjä mainitaan jopa "rakastetuimmaksi kaikista elävistä säveltäjistä". Ja tähän porukkaan sentään kuuluivat Wienissä Haydn ja vielä Mozartkin! Mutta jostain historian oikusta juuri Koželuchin kohtaloksi tuli painua unohduksiin. Suuri osa hänen julkaisemattomasta musiikistaan on kadonnut, ja tämä koskee etenkin vokaalimusiikkia. Koželuchin tiedetään säveltäneen kuusi oopperaa, mutta niistä viisi on kateissa. Myös kuudennen oopperan eli Gustav Wasan luultiin pitkään kuuluvan tähän kategoriaan, mutta onneksi edes se on säilynyt. Käsikirjoitus löytyy Prahan konservatorion kirjastosta, josta Aapo Häkkinen on työstänyt sen Helsingissä esitettäväksi.

Helsingin Barokkiorkesterin tuotanto Kustaa Vaasa -oopperasta on ensimmäinen sitten säveltäjän elinpäivien. Tai tarkalleen ottaen ei edes tiedetä, missä ja milloin oopperaa on aikoinaan esitetty. Edes sävellysvuosi ei ole tiedossa; joissain lähteissä on arveltu Koželuchin kirjoittaneen teoksen noin vuonna 1792, mutta todennäköisesti se on hieman myöhäisempää tekoa. Herooinen ooppera käsittelee Ruotsin valtakunnan syntyä, kun Kustaa Vaasa joukkoineen valloittaa Tukholman ja Kristian II pakenee (tässä tuotannossa Volvollaan) Tanskaan. Musiikkitalon konserttisalissa esitetyn produktion on ohjannut Ville Sandqvist perustuen Erik Söderblomin konseptiin. Solistit lauloivat enimmäkseen green screenin edessä kuvattavina ja tietokoneella kokonaisuuteen ympätyt taustat (mm. Turun linnan sisätiloja) heijastettiin suurille valkokankaille lavan yläpuolella. Videosuunnittelusta vastasivat Emil ja Artur Sallinen. Tyylikäs ja näyttävä puvustus oli Reija Laineen.

Helsingin Barokkiorkesteri ja Helsingin kamarikuoro vastasivat musiikillisesti onnistuneesta ja täysipainoisesta esityksestä - aina luotettavan Aapo Häkkisen johdolla. Oopperassa oli hienoja alku- ja välisoittoja, kauniita aarioita ja ensemble-numeroita - eikä sovi unohtaa useita iskeviä kuoro-osuuksiakaan. Koko solistikaarti onnistui osuuksissaan hyvin: Mario Zeffiri (Kustaa Vaasa), Cornelius Uhle (Kristian II), Niall Chorell (Søren Norby), Martina Janková (Kristina Gyllenstierna), Helena Juntunen (Cecilia Månsdotter Eka), Monica Groop (Margareta Vasa) ja Tuuli Lindeberg (Ruotsin suojelusenkeli). Tällä kertaa nautin eniten Jankován ja Juntusen esiintymisestä.

Saatana saapui ja jäikin Moskovaan

10.3.2018 Mestari ja Margarita -näytelmä Kansallisteatterissa Helsingissä

Luin Mihail Bulgakovin romaanin Saatana saapuu Moskovaan (alkuteos Master i Margarita) ensimmäisen kerran kai lukioikäisenä. Sen absurdius sekä makaaberien ja humorististen tapahtumien omalaatuinen yhdisteleminen tekivät minuun järisyttävän vaikutuksen. Teoksesta tulikin yksi ehdottomia venäläissuosikkejani. Aikuisiän lukukerroilla teoksesta on löytynyt ihan uusia merkityksiä ja varsinkin sen yhteiskunnallinen satiiri on auennut paremmin.

Joten pieni pakko oli mennä katsomaan Kansallisteatterin Willensaunassa pyörivä romaanin näytelmäsovitus. Teoksen alku vähän hämmensi, mutta kun tyylilajiin ja tarinan imuun pääsi sisälle, niin nautittava esityshän siitä muodostui. Pidin Anne Rautiaisen dramatisointia ja ohjausta onnistuneena. Hän tavoitti oivallisesti romaanin "hengen", mutta oli osannut tehdä järkeviä valintoja lavatapahtumien ja painopisteiden suhteen. Janne Siltavuori vastasi lavastuksesta, pukusuunnittelusta ja nukeista, joita olisi ehkä voinut tuoda esille vahvemmin.

Näyttelijöiden suoritukset onnistuivat erinomaisesti. Marc Gassot oli professori Wolandina suorastaan hypnoottinen. Ilja Peltonen kirjailija Bezdomnyina eli Mestarina ja Annika Poijärvi Margaritana eläytyivät osiinsa hyvin ja Poijärvi osoittautui myös vakuuttavaksi laulajaksi. Maria Kuusiluoma ja Juha Varis esittivät Saatanan apureita aivan herkullisesti.

Bravo Maestro!

9.3.2018 Tapiola Sinfonietta, joht. Jorma Panula, sol. Tami Pohjola, viulu Tapiolasalissa Espoossa

Tapiola Sinfoniettan 30-vuotisjuhlakonsertin otsikoksi oli annettu ytimekkäästi Panula. Suomalaisten maestrojen maestro oli itseoikeutettu johtajavalinta tälle konsertille - olihan hän orkesterin ensimmäinen kapellimestari 1980-luvun lopulla. 87-vuotias Jorma Panula vierailee enää harvakseltaan orkesterinjohtajana, mutta jatkaa edelleen aktiivisesti uusien kapellimestarien kouluttamista Panula-Akatemian puitteissa.

Juhlakonsertin ohjelmana oli hieno kokoelma Panulan valitsemaa suomalaista musiikkia. Sibeliusta hän ei kuulemma valinnut, koska sitä soitetaan muutenkin joka paikassa; tuo kappale päätyi ohjelmaan orkesterin puolelta annettuna.

Konsertti alkoi Nils-Eric Fougstedtin Passacaglialla ja jatkui suuresti rakastamallani Einojuhani Rautavaaran Divertimentolla jousiorkesterille. Pakollisena Sibeliuksena kuultiin Belsazarin pidot -orkesterisarja Hjalmar Procopén näytelmään sävelletystä musiikista.

Väliajan jälkeen kuultiin Aulis Sallisen Viulukonsertto. Tavattoman lahjakkaan Tami Pohjolan solistiosuus keskusteli saumattomasti Panulan ja orkesterin kanssa. Pohjola soitti Suomen Kulttuurirahaston omistamalla Guadagnini-viululla, jonka sointi oli samettia korville. Päätösnumerona oli Uuno Klamin Merikuvia, josta Panula oli jättänyt viidennen osan (Scène de ballet) pois. Ehkä mieluummin olisi saanut poistaa viimeisen osan Ravelin Bolero-plagiaatteineen...

Iäkkään maestron johtamista oli lumoavaa seurata ja etenkin kuunnella. Viimeksi Panulan konsertissa istuessani hän vaikutti jotenkin väsähtäneeltä ja ponnettomalta, mutta nyt moisesta ei ollut tietoakaan. Mies pursusi energiaa (siinä määrin kuin hänen ikäisensä nyt voi), ja esimerkiksi käsien liikeradat olivat usein yllättävän laajoja ja reteitä. Kaikkien kappaleiden varmat ja tasapainoiset tulkinnat tekivät vaikutuksen.

Kortekankaan (toistaiseksi) paras ooppera

3.3.2018 Olli Kortekankaan ooppera Veljeni vartija Tampere-talossa

Tampereen Ooppera tilasi sisällissodan muistovuodeksi uuden teoksen säveltäjä Olli Kortekankaalta. Veljeni vartija kertoo vuoden 1918 tapahtumista Tampereella yhden perheen kautta - perheen, jonka poika valitsee valkoisten puolen ja tytär punaisten. Tämän jakolinjan syitä teos ei avaa. Tuomas Parkkisen libretossa ei ole sankareita, vaan sota tuo kaikista esille pahimmat puolet tai murskaa heidät kokonaan: Poika Eemil Rossi (Ville Rusanen) muuttuu säälimättömäksi teurastajaksi, jonka luotiin myös oma isä lopulta kuolee. Pasifisti-isä Johannes Rossikin (Juha Kotilainen) ehtii tätä ennen tarttua aseeseen. Tytär Amanda Rossi (Tuuli Takala) kostaa pettymyksensä rakkaudessa ilmiantamalla punaisen toverinsa Serafina Suomen (Erica Back), joka odottaa Amandan petollisen miehen Iisakki Frimanin lasta. Iisakin (Tuomas Katajala) kohtalona on tulla teloitetuksi vankileirillä sodan jälkeen.

Tuomas Parkkisen librettoa on kehuttu joissain arvosteluissa, mutta itse pidin sitä kovin epätasaisena. Siinä on huikean hienoja osuuksia, väkevää lyriikkaa ja oivalluksia, mutta toisaalta myös latistavia ja mitäänsanomattomia "täytejaksoja". Enkä ihastunut paljon käytettyyn loppusointuiseen riimittelyyn, joka vielä onnahteli muutamassa kohdassa. Mutta ohjaajana Parkkinen oli tehnyt hyvää työtä. Esitys oli looginen ja verkkaisesta alustaan huolimatta dramaturgisesti ehyt. Näyttämön tapahtumat olivat yhtä Kortekankaan musiikin kanssa. Kati Lukan rouhean karu lavastus oli erinomainen tausta tarinalle. Tarja Simonen merkityksellinen puvustus oli onnistunut ja Ville Syrjän valaistus kruunasi näyttämökuvan. Santtu-Matias Rouvali onnistui tarjoilemaan Tampere Filharmonian kanssa musiikillisesti täysipainoisen ja hyvin vaikuttavan esityksen. Musiikki hehkui niin, että tämä kyllä päihitti mennen tullen Isän tytön ja muut Kortekankaan aiemmat oopperat. Heikki Liimolan valmentama Tampereen Oopperan kuoro teki totutusti hyvän suorituksen.

Dresdenin Semperoperissa kolmatta kauttaan laulava Tuuli Takala on saanut esiintymiseensä kokemuksen tuomaa varmuutta. Hän on teknisesti taitava laulaja, jonka äänenväri on jo muuttunut mielenkiintoisesti Sibelius-Akatemian ajoista. Upea roolityö häneltä! Eivätkä keskeisten miesroolien esittäjät jääneet lainkaan huonommiksi: Ville Rusasen kantavaa ja luontevasti soljuvaa ääntä on aina ilo kuunnella. Nyt hän erottui muista solisteista esimerkillisen selkeän diktionsa ansiosta. Tuomas Katajala on erinomainen tenori, ja onkin hienoa että hänen kansainvälinen uransa on saanut uutta nostetta viime aikoina. Juha Kotilainen oli "perusvarma itsensä" ja eläytyi mainiosti henkilönsä nahkoihin. Muissa rooleissa onnistuivat Päivi Nisula, Erica Back, Suvi Väyrynen ja Tuomas Pursio. Virpi Räisänen ei tällä kertaa ollut parhaimmillaan Hanna Waltzin osassa.