Ei tanssinut kongressi minulle...

26.2.2017 vapaailta eli ei Werner Richard Heymannin operettia Der Kongress tanzt Volksoperissa Wienissä

Tämän illan ohjelmassa piti olla Werner Richard Heymannin operetti Der Kongress tanzt. Mutta kuinka ollakaan: Kun saavuin Wienin Volksoperiin, sain kuulla että näytös on peruttu ja tilalla esitetään Kálmánin Sirkusprinsessa. Syynä oli kuulemma yhden keskeisen solistin sairastuminen.

No, eipä ollut ensimmäinen - ja tuskin viimeinenkään - kohdalleni osunut näytöksen peruutus Keski-Euroopan matkoilla. Huomaan ihmetteleväni toistuvasti paria asiaa: Miksi oopperatalo ei ilmoita muutoksista sähköpostitse niille, jotka ovat lippunsa hankkineet netistä? Näin toimien ei olisi minunkaan tarvinnut käydä turhaan kääntymässä toisella puolella kaupunkia. Ja toiseksi: miten ihmeen heikosti isommatkin talot näyttävät varautuvan sairastumisiin. Varamiehityksistä on ilmeisesti luovuttu säästöjen vuoksi - mitäs siinä nyt painaa asiakkaan mielipaha, vaiva ja turha rahanmeno. Helsinkiin kyllä on lennätetty paikkaajia milloin mistäkin päin Eurooppaa. Voiko olla niin, että näin harvinaisen teoksen tapauksessa ei roolin osaavia laulajia löydy? Sitä paremmalla syyllä pitäisi Volksoperilla olla oma varamiehitys.

Tuttu Sirkusprinsessa ei minua tällä kertaa innostanut, joten onneksi suostuivat pienen motkotuksen jälkeen lunastamaan lippuni takaisin.

Peer Gynt jätti sekavan vaikutelman

25.2.2017 Werner Egkin ooppera Peer Gynt Theater an der Wienissä

Saksalainen säveltäjä Werner Egk ei ole Suomessa järin tunnettu - ja tuskin hän on nykyisin kotimaassaankaan niitä suosituimpia 1900-luvun säveltäjiä. Tämä saattaa osittain johtua hänen toiminnastaan natsi-Saksan aikana. Mies syntyi nimellä Werner Joseph Mayer vuonna 1901, sai teoria- ja sävellysoppinsa Carl Orffilta Münchenissä ja otti taiteilijanimen Egk vuonna 1923. Hän toimi säveltäjänä ja kapellimestarina eri puolilla Saksaa ja sävellysprofessorina Länsi-Berliinissä. Egk kuoli vuonna 1983.

Hänen oopperansa Peer Gynt perustuu tietenkin Henrik Ibsenin näytelmään. Libretto on säveltäjän itsensä käsialaa. Ooppera sai kantaesityksensä Berliinin Staatsoperissa vuonna 1938. Theater an der Wieniin teoksen oli ohjannut Peter Konwitschny. Hänen näkemyksensä ja toteutuksensa jätti jotenkin sekavan vaikutelman, mihin saattoi kyllä vaikuttaa oopperan rakennekin: kaikkiaan kymmenen näyttämökuvaa tai kohtausta, joissa tarina poukkoili sinne tänne. Helmut Braden lavastus sentään oli suoraviivainen - mutta tylsä.

Aina luotettavia ORF Radio-Symphonieorchester Wieniä ja Arnold Schoenberg Choria johti kapellimestari Leo Hussain. Myös oopperan musiikki oli jokseenkin poukkoilevaa. Siinä oli hienot hetkensä ja tunnelmansa, mutta välillä mentiin kepeän jatsahtavan viihdemusiikin puolelle. Musiikissa saattoi kuulla vaikutteita ja lainoja aina Beethovenilta saakka.

Baritoni Bo Skovhus teki vahvan roolityön pääosassa eli Peer Gyntinä. Kaikki muut solistit esittivät useampia rooleja. Maria Bengtsson oli suloinen ja enkelimäisesti laulanut sokea Solveig. Natascha Petrinsky, Nazanin Ezazi ja Cornelia Horak täydensivät hyvien naissolistien kaartia. Miehistä mainittakoon Rainer Trost, Andrew Owens ja Stefan Cerny.

Lady Macbeth tehosi edelleen

24.2.2017 Dmitri Šostakovitšin ooppera Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth Kansallisoopperassa Helsingissä

Näin tämän Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth -produktion Berliinissä pari vuotta sitten. Esitys teki niin lähtemättömän vaikutuksen, että pakko oli mennä katsomaan ooppera myös Helsingissä.

Den Norske Opera & Ballettin ja Deutsche Oper Berlinin yhteistuotannon on ohjannut Ole Anders Tandberg. Hurjan tarinan käänteitä ei sievistellä ainakaan mahdottomasti, vaan lavalla nähdään seksiä ja väkivaltaa koko rahan edestä. Isot silikoniturskat saavat monenlaista käyttöä ja pienestä lavalla marssivasta puhallinorkesterista tulee veikeä humoristinen peili karmeillekin kohtauksille.

Šostakovitšin musiikki on tässä teoksessa aivan huikeaa ja kapellimestari Oleg Caetani kyllä osasi ottaa siitä kaiken irti. Hän huudatti orkesteria ajoittain sellaisella volyymilla, että katsomossa alkoi jo kaivata korvatulppia. Onneksi nämä "täysillä tööttäämiset" eivät kestäneet kerrallaan pitkään. Orkesteri teki aivan erinomaista työtä - ja anteeksi vaan Deutsche Oper, mutta arvostan Kansallisoopperan lopputuloksen tässä suhteessa paremmaksi.

Solisteissa pisteet sen sijaan menevät Saksan suuntaan, siellä kokonaistaso oli korkeampi. Mutta ei tarvitse hävetä Helsingissäkään laulaneita: Katerina Izmailovan osassa kuultu Svetlana Sozdateleva oli ilmiömäisen hyvä; varsinainen äänitykki, joka teki roolihahmostaan uskottavan tulkinnan. Hän ei juurikaan hävinnyt vertailukohdalleen eli Berliinissä roolin tehneelle Evelyn Herlitziukselle. Sergein osan tehnyt Alexey Kosarev teki pätevää työtä, mutta ei kohonnut erityisemmin suosikikseni. Mika Pohjosella oli nahjusmaisena Zinovi Izmailovina melko vähän laulettavaa, mutta pääsi hän sentään hieman esittelemään tenoriäänensä metallisuutta. Jonkin asteinen pettymys minulle oli Boris Izmailovin roolin tehnyt Alexander Teliga. Berliinissä Sir John Tomlinson teki huikean roolityön uhkaavana, häijynä ja manipuloivana appiukkona. Teligan versio oli monta pykälää pliisumpi eikä hänen laulunsakaan ollut yhtä vakuuttavaa kuin Tomlinsonilla.

Pienemmistä rooleista pitää vielä nostaa esiin muutama onnistuja. Ensinnäkin Esa Ruuttunen teki Vanhan vangin osan erinomaisesti ja oli mieltä lämmittävää kuulla, että vielä on eläkeläisen äänessä tarvittaessa ytyä ja voimaakin. Koit Soasepp teki herkullisen roolityön juovuksissa olleena Pappina ja Heikki Aalto lauloi vakuuttavasti Poliisikomissaarina. Niina Keitel oli hurmaava Sonjetka.

Miellyttävä Koomisen Oopperan liedkonsertti

24.2.2017 Sanna Matinniemi, sopraano & Ilmari Räikkönen, piano Finlandia-talossa Helsingissä

Helsingin Koomisen Oopperan liedkonserttisarjan toisessa osassa esiintyivät sopraano Sanna Matinniemi ja pianisti Ilmari Räikkönen. Ohjelman teemamaa oli Saksa, eli kuulimme saksankielisiä liedejä.

Ohjelma alkoi neljällä Schubertin laululla: Die junge Nonne, Romanze aus Rosamunde, Lachen und Weinen ja Lied der Mignon. Näitä seurasi Brahms-osuus, samoin neljä laulua: Es steht ein' Lind', Der Gang zum Liebchen, Meine Liebe ist grün ja Immer leiser wird mein Schlummer.

Toinen osio vei meidät Schumannin liedien pariin: Widmung, Was will die einsame Träne ja Erstes Grün. Ja päätteeksi Richard Straussia: Allerseelen, Morgen! ja Zueignung.

On kulunut tovi siitä, kun olen viimeksi kuullut Sanna Matinniemen laulua. Hän on kyllä kehittynyt ja kypsynyt laulajana, mutta ei hänen lied-tulkinnoissaan vielä ollut sitä varmuutta, syvällisyyttä ja loistoa kuin esimerkiksi tämän konserttisarjan avanneella Erica Backilla. Matinniemen laulamista vaivasivat ajoittain pienet alavireisyydet sekä eräänlainen kireys, eli ääni ei aina virrannut aivan luonnollisen vapaasti. Mutta nuori taiteilija on vielä matkalla, enkä epäile vähääkään hänen potentiaaliaan ja tulevaa uraansa.

Ilmari Räikkönen maalaili pianolla hienoja tunnelmakuvia ja taustoja runojen teksteille. Hänen näkemyksensä kappaleista vaikutti poikkeuksellisen selkeältä ja vakaalta. Nautinnollista!

Vielä pieni kehu ja kiitos Koomiselle Oopperalle, sillä tähän konserttiin oli tehty oikein painettu käsiohjelma. Laulujen sanoissa ja saksan oikeinkirjoituksessa oli vielä vähän jotain vinksallaan, mutta suunta on hyvä - eli kohti ammattimaista toteutusta. Sarjan liedkonsertteja on tänä keväänä jäljellä vielä kolme. Toivottavasti yleisö löytää niihin entistä runsaslukuisempana!

Romeo ja Julia taas kerran

21.2.2017 Elokuvissa: Vincenzo Bellinin ooppera I Capuleti e i Montecchi Gran Teatre del Liceusta

Bellinin ooppera Capuletit ja Montecchit vuodelta 1830 kertoo Shakespearen tutun Romeo ja Julia -näytelmän tarinan libretisti Felice Romanin sanoin. Tämä valkokankaalla näkemäni esitys oli taltioitu Barcelonan Liceu-oopperassa.

Vincent Boussardin ohjaus lepäsi yksinkertaisissa ja kolkoissa lavasteissa lähes täysin henkilösuoritusten varassa. Ainoastaan Christian Lacroixin puvut toivat kaivattua visuaalisuutta - varsinkin lavalla nähtyjen naisten asut olivat mielikuvituksellisia. Kapellimestarina toimi Riccardo Frizza, joka liiteli hienosti mukana Bellinin bel canto -kuvioissa. Vahvasti ja jäntevästi esiintynyt mieskuoro teki hyvän vaikutuksen.

Joyce DiDonato oli erinomainen Romeo näyttelemistä myöten. Patrizia Ciofi ei ollut uskottava nuorena Giuliettana, ja ainakin minua ärsytti liioiteltu ilmeily ja jatkuva naaman vääntely. Mutta taivaallisen kauniisti hänkin lauloi! Tebaldona nähtiin Antonino Siragusa, Lorenzona Simon Orfila ja Capelliona eli Julian isänä Marco Spotti.

Händel-herkuttelua Karlsruhessa

19.2.2017 Georg Friedrich Händelin ooppera Semele Badisches Staatstheaterissa Karlsruhessa

Pitihän sitä piipahtaa tänäkin vuonna Karlsruhen Händel-festivaaleilla, tosin vain yhden iltaesityksen verran. Vuonna 1744 Lontoossa kantaesityksensä saaneen Semelen tarina perustuu kreikkalaiseen mytologiaan ja Ovidiuksen runoelmaan Muodonmuutoksia, jonka pohjalta William Congreve laati librettonsa.

Semelen lajityypistä on kiistelty pitkään ja hartaasti. Sitä ei löydy monista Händelin oopperoiden luetteloista, vaan se on usein luokiteltu oratorioksi. Tämä perustuu väärinkäsitykseen, sillä teos on "musical drama after the manner of an oratorio". Händel sävelsi jo olemassa olleen oopperalibreton ja ooppera teos on ilman muuta myös rakenteeltaan ja sisällöltään. Ensimmäinen kuoronumero vie kyllä ajatukset väistämättä oratorioiden maailmaan...

Karlsruhen produktion oli ohjannut Floris Visser, ja kylläpä olikin tehnyt hienoa työtä! Tästä voisivat parin edellisiltani (Frankfurt & München) oopperoiden ohjaajat ottaa mallia siitä, miten käytetään mielikuvitusta ja ajatellaan "laatikon ulkopuolelta". Aivan upeasti nykymaailmaan siirretty tarina, joka alkoi alkusoittoa kuvittaneesta presidentin virkavalan vannomisesta, jatkuen sihteerikön kanssa pelehtimiseen ja ties mihin. Aikaharppaus oli toteutettu harvinaisen tyylikkäästi. Gideon Daveyn lavastus ja puvut ansaitsevat myös kehuja. Pyörivää lavaa hyödynnettiin hienosti niin lavasteiden vaihdossa kuin tapahtumien etenemisessä.

Christopher Moulds johti Deutsche Händel-Solisten -nimistä orkesteria ja Händel-Festspielchoria, jonka oli valmentanut Carsten Wiebusch. Musiikki oli tasapainoista ja kaikki tuntui soljuvan niin helpon oloisesti. Myös laulusolistit osasivat hommansa: Jennifer France (Semele), Ed Lyon (Jupiter), Terry Wey (Athamas) ja Katharine Tier (Juno) valloittivat yleisön taitavuudellaan ja tunteikkuudellaan Händelin barokkikuvioissa. Muissa rooleissa olivat Dilara Baştar (Ino), Hannah Bradbury (Iris), Edward Gauntt (Cadmus), Yang Xu (Somnus) ja Ilkin Alpas (Cupido).

Rossinin musiikin ja DiDonaton juhlaa

18.2.2017 Gioachino Rossinin ooppera Semiramide Bayerische Staatsoperissa Münchenissä

Münchenin turvallisuuskonferenssi oli tuonut poliiseja keskikaupungin jokaiseen kadunkulmaan ja sekoittanut osan julkisesta liikenteestä. Ehdin kuitenkin juuri ja juuri ajoissa Nationaltheateriin katsomaan Rossinin Semiramiden. Kyseessä on yhteistuotanto Lontoon Royal Opera Housen kanssa ja se sai ensi-iltansa Münchenissä vajaa viikko sitten.

Assyrian Semiramisin legenda innoitti Voltairea kirjoittamaan tragedian Sémiramis vuonna 1748. Tarinaan tarttui myöhemmin Gaetano Rossi, jonka laatiman libreton Rossini sitten sävelsi; kantaesityksensä Semiramide sai Venetsiassa 1823. Jo seuraavana vuonna ooppera nähtiin ensimmäistä kertaa Münchenissä!

David Aldenin ohjaus oli jotenkin kaksijakoinen. Lavalla nähtiin paljon mielikuvituksettomia ja paikalleen pysähtyneitä pönötyskohtauksia, mutta esimerkiksi kuorokohtauksiin oli keksitty näyttävyyttä ja sisältöä. Paul Steinbergin lavastuksessa oli oivallusta, esimerkiksi valtava Nino-kuninkaan patsas ja poseerauskuvat veivät ajatukset johonkin Keski-Aasian "diktatuuristaniin". Buki Shiff käytti puvuissaan kaikille tuttuja islamilaisen maailman malleja.

Esityksen kapellimestarina toimi vanha tuttu Michele Mariotti, joka on kotoisin Rossinin syntymäkaupungista Pesarosta. Hänen suorituksensa oli aivan täyden kympin arvoinen - tuntui että miehen suonissa suorastaan virtaa Rossinin säveliä, sillä niin saumattomasti hän oli yhtä orkesterin ja solistien kanssa. Eikä Mariotti tuntunut paljon partituuria tarvitsevan, se näytti vähän väliä laahaavan kymmenkunta sivua jäljessä. Paikoin Rossinin sävelkieli kuulosti niin hauskalta ja melodiat humoristisilta, että meinasin ryhtyä nauramaan väärissä paikoissa. Musiikki oli aika ajoin melko kaukana melodramma tragicon tunnelmista.

Mutta solistit tietenkin kruunasivat tämän esityksen. Laulajat olivat ensiluokkaisia, kuten Baijerin Valtionoopperassa yleensä on tapana. Joyce DiDonato oli nimiroolissa aivan ylimaallisen hyvä. Kyllä tällainen ääni ja tekniikka yhdistettynä valtavaan lavakarismaan ja näyttelijäntaitoihin on harvinainen yhdistelmä. Yleisö palkitsi oopperan lopuksi hänet sellaisilla aplodeilla, huudoilla ja tömistyksillä, etten ole tainnut koskaan kuulla yhtä voimakkaita suosionosoituksia.

Paljon huonommaksi ei jäänyt Daniela Barcellona Arsacen roolissa ja myös Alex Esposito Assurina ansaitsee vahvan kiitettävän arvosanan. Aivan mahtavaa kuunneltavaa! Pienemmissä osissa olivat Lawrence Brownlee (Idreno), Elsa Benoit (Azema), Simone Alberghini (Oroe) ja Galeano Salas (Mitrane). Kuolleen Nino-kuninkaan haamun (basso Igor Tsarkov) parvelta jylissyt julistus toi kovasti mieleen Komtuurin Don Giovannin loppukohtauksessa. Varmaankin tarkoituksellinen viittaus Rossinilta?

Valju Prokofjev-produktio Frankfurtissa

17.2.2017 Sergei Prokofjevin ooppera Peluri Oper Frankfurtissa

Prokofjevin Peluri (ven. Igrok) sai ensi-iltansa Frankfurtissa vuonna 2013 saksaksi laulettuna versiona Der Spieler. Pääsin katsomaan repriisikierroksen näytöksen tästä Harry Kupferin ohjauksesta. Suomessakin tunnettu Kupfer oli jäsentänyt ihan hyvin Dostojevskin romaaniin perustuvan seikkailun rahan ja ihmissuhteiden maailmassa. Silti näyttämön tapahtumat ja kokonaisuus jättivät jotenkin valjun vaikutelman. Henkilöohjaus oli jäänyt melko pinnalliseksi ja lavalla nähtiin pitkiä jaksoja, joiden aikana ei oikeastaan tapahtunut mitään. Loppuun oli pitänyt ohjaajan puumerkkinä lisätä se aina niin ihastuttava itsemurha. Hans Schavernochin mitäänsanomaton lavastus pahensi valjuuden vaikutelmaa entisestään.

No, musiikillisesta puolesta en voi valittaa. Talon Generalmusikdirektor Sebastian Weigle johti orkesteriaan taidolla ja loihti siitä upean vaihtelevaa soittoa. Solisteista basso Andreas Bauer teki vahvan suorituksen Kenraalina. Polinan esittäjä oli sairastunut, joten osan lauloi Barbara Zechmeister lavan sivussa ja näyttelemässä nähtiin ohjaaja-assistentti Corinna Tetzel. Frank van Aken oli Aleksein roolissa ajoittain kykyjensä ja jaksamisensa rajoilla, mutta klaarasi kuitenkin tehtävänsä loppuun saakka varsin kunnialla. Hedwig Fassbender oli mahtava omapäinen Babuška ja varsinainen äänitykki - henkilössä ei kyllä ollut pienintäkään merkkiä eräiden toivomasta lähestyvästä kuolemasta! Muissa rooleissa esiintyivät mm. Theo Lebow (Markiisi), Iurii Samoilov (Mr. Astley), Paula Murrihy (Blanche), Peter Marsh (Ruhtinas Nilski) ja Magnús Baldvinsson (Paroni Würmerhelm).

Oopperakonsertti Tapiolassa

13.2.2017 Helsingin filharmoninen kuoro ja Tapiolan nuoret sinfonikot, joht. Erkki Lasonpalo, sol. Koit Soasepp, basso Tapiolasalissa Espoossa

Helsingin filharmoninen kuoro täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Juhlakausi avattiin Tapiolasalissa oopperakonsertilla yhdessä Tapiolan nuorten sinfonikkojen kanssa. Illan musiikinjohdosta vastasi Erkki Lasonpalo ja juontajana toimi Aarno Cronvall. Sama konsertti uusitaan 18.2. Temppeliaukion kirkossa Helsingissä.

Ohjelma alkoi komeasti O Fortunalla Carl Orffin Carmina Buranasta. Verdiltä kuultiin Kohtalon voiman alkusoitto, Nabuccon kuuluisa kuoronumero Va, pensiero sekä Aidan juhlamarssi eli Marcia trionfale kuoroineen päivineen. Tunnelma vaihtui Mascagnin rauhalliseen Intermezzoon oopperasta Cavalleria rusticana. Tätä seurasi Puccinin Madama Butterflyn ns. hyminäkuoro. Vasta näiden kuuden numeron jälkeen Cronvall kertoi, että illan solisti onkin vaihtunut. Jaakko Ryhänen oli sairastunut, mutta hänen entinen oppilaansa oli saatu paikkaamaan tilanne. Koit Soasepp pääsi lavalle Musorgskin Boris Godunovin kruunajaiskohtauksen merkeissä. Ruhtinas Šuiskin pienen osan lauloi Kalervo Mattila kuoron riveistä.

Väliajan jälkeen siirryttiin Bizet'n Carmenin tunnelmiin. Tässä kuultiin vähän velttoa aksentointia ja tarvittava iskevyys tai napakkuus puuttui soitosta monin paikoin. Sevillasta tehtiin suora leikkaus suomalaiseen oopperamusiikkiin: kuoronumero Onko Suomessa kevät Aulis Sallisen Punaisesta viivasta. Se kalskahtikin erinomaisen komeasti! Suunnitellut pari numeroa Joonas Kokkosen Viimeisistä kiusauksista jäivät pois solistivaihdoksen vuoksi. Ja niinpä päästiinkin lopulta Wagneriin: Mögst du, mein Kind oopperasta Lentävä hollantilainen toi Soaseppin uudelleen lavalle. Hän teki Dalandista paremman ja ilmeikkäämmän tulkinnan kuin Boriksesta. Ohjelman päätti numero Nürnbergin mestarilaulajista, jossa jousiin olisi tarvittu lisää muhevuutta. Ylimääräisenä kuultiin Mozartin Taikahuilun finaali, jonka Soasepp aloitti Sarastrona ja kuoro viimeisteli ylevään hehkuun.

Vaikka solistivaihdos jäi vähän harmittamaan (koska olin paikalle saapunut nimen omaan Ryhästä kuullakseni), oli konsertti positiivinen kokemus. Nuoret sinfonikot suoriutuivat Lasonpalon pätevällä ohjauksella varsin hyvin, vaikka etenkin puhaltajien epäpuhtaudet vihloivat korvaa siellä täällä. Cronvall kertoi soittajien keski-iän olevan 17 vuotta, joten siihen nähden taso oli erinomainen. Kuoro oli mainiossa iskussa ja sen valmentamisesta vastannut taiteellinen johtaja Jonas Rannila voi onnitella laulajiaan ja itseään hyvin alkaneesta juhlavuodesta.

Lumoava Anna Bonitatibus

12.2.2017 Helsingin Barokkiorkesteri, joht. Erich Höbarth, sol. Anna Bonitatibus, mezzosopraano Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin Barokkiorkesterin Vanhan musiikin sarjan kevätkausi alkoi Huippusolistit-konsertilla. Vieraaksi saapunut italialainen mezzosopraano Anna Bonitatibus esiintyi nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Johtajana tai oikeammin "liidaajana" toimi HeBO:n edessä usein vieraillut Erich Höbarth.

Konsertti alkoi J. S. Bachin Brandenburgilaisella konsertolla nro 5 D-duuri. Kuulimme sävykkään ja verevän tulkinnan, jossa solisteina toimivat viulisti Höbarth ja huilisti Pauliina Fred. Bonitatibusin ensimmäinen numero oli Monteverdin Lettera amorosa, jonka hän lauloi Aapo Häkkisen cembalosäestyksellä. Ihanaa, soljuvaa ja tunteikasta laulua!

Väliajan jälkeen oli ohjelmassa musiikkia François Couperinin teoksesta Les Nations. Kuusiosainen La Française alkoi sonaatilla, jota seurasi viiden tanssin sarja. Esityksen loppupuolella musisointiin tuli pieni katkos, kun Höbarthin viulusta katkesi kieli ja hän joutui poistumaan lavalta sitä vaihtamaan. Kaikeksi onneksi kieli katkesi juuri osan lopussa!

Ohjelman päätösnumerona oli Haydnin Arianna a Naxos -soolokantaatti. Bonitatibus eläytyi tekstiin aivan lumoavan hienosti ja hänen täyteläistä ääntään saattoi vain imeä itseensä. Ylimääräisenä saimme häneltä ja Aapo Häkkisen cembalolta Monteverdin hauskan kappaleen Maledetto sia l'aspetto.

Blank Out kikkaili tekniikalla

4.2.2017 Michel van der Aan ooppera Blank Out Kansallisoopperassa Helsingissä

Musica nova Helsinki -festivaalin residenssisäveltäjän, hollantilaisen Michel van der Aan ooppera Blank Out saa Kansallisoopperan Alminsalissa kolme esitystä, joista tämä näkemäni oli ensimmäinen. Ennen esitystä kuuntelin lämpiössä festivaalin taiteellisen johtajan André de Ridderin ja illan teoksen säveltäjän keskustelun oopperasta, sen taustoista ja syntyprosessista. Jotain uutta ja erilaista olisi varmasti luvassa - siihen viittasivat jo yleisölle jaetut 3D-lasit.

Oopperassa nähtiin livenä lavalla vain yksi henkilö, sopraano Katherine Manley, joka esiintyi myös filmiprojektioissa laulaen oman tallenteensa kanssa. Alankomaiden kamarikuoron osuudet soitettiin tallenteelta ja elektroninen musiikki kuultiin samoin kaiuttimien kautta. Baritoni Roderick Williams esiintyi vain filmillä, joka siis näytettiin 3D-projektiona. Lavalla käytettiin myös kameraa, jonka livekuvaa heijastettiin ajoittain valkokankaalle.

Pidin kovasti van der Aan musiikista, joka osoittautui yllättävän melodiseksi. Se sisälsi runsaasti kaunista laululinjaa, mutta myös veikeitä tehokeinoja elektronisella musiikilla toteutettuna. Katherine Manley oli aivan ilmiömäisen hyvä roolissaan, eikä moitteen sijaa ollut Roderick Williamsinkaan suorituksessa - vaikka mieluummin olisin kyllä nähnyt hänet oikeasti lavalla. Ohjaus oli säveltäjän itsensä tekosia, ja osoittautui hyvin mietityksi ja toimivaksi. 3D:n ideaa en tajunnut - minusta se vaikutti lähinnä kikkailevalta yleisönkosiskelulta tai "muka-futuristiselta" oopperataiteen uudistamiselta. Minulle ei siis oikein avautunut, mitä lisäarvoa se toi esitykseen. Mutta olipahan kuriositeetti, eikä siitä nyt varsin haittaakaan ollut...

Uudessa maailmassa Radion sinfoniaorkesterin kanssa

4.2.2017 Sinfoniaorkesteri tutuksi -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n Sinfoniaorkesteri tutuksi -konsertissa perehdyttiin tällä kertaa Dvořákin 9. sinfonian avulla sinfoniaorkesterin soittimiin, sinfonian rakenteeseen ja käsillä olevan teoksen teemoihin sekä muuhun sen sellaiseen. Sujuvana juontajana toimi Jukka Nykänen, joka myös soitti teemoja pianolla, luikautti melodian jollain pillilläkin sekä jopa lauloi katkelman amerikkalaisesta laulusta! Kapellimestari Janne Nisonen osallistui hieman tarinointiin ja soitatti orkesterilla sopivia näytepätkiä Nykäsen juonnon lomassa.

Väliajan jälkeen kuultiin sitten koko perehtymisen kohteena ollut sinfonia, eli Dvořákin Sinfonia nro 9 e-molli, joka tunnetaan nimellä "Uudesta maailmasta". Esitys oli hämmästyttävän tuore ja tasapainoinen, tämän parissa aika kului kuin siivillä. Lähelläni katsomossa istui toistakymmentä pientä lasta, eikä heissäkään näkynyt pitkästymisen merkkejä. Nisosesta on hyvää vauhtia kehittynyt vallan pätevä kapellimestari. Hienoa!

Juhlakonsertti Yrjö Kilpiselle

3.2.2017 Yrjö Kilpinen 125 vuotta -juhlakonsertti Helsingin yliopiston Kielikeskuksen musiikkisalissa

Säveltäjä Yrjö Kilpinen oli perustamassa Yksinlaulun Ystävät r.y. -nimistä yhdistystä vuonna 1948 ja toimi myös sen ensimmäisenä puheenjohtajana. Kilpisen kuoleman jälkeen vuonna 1959 yhdistyksen nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa Yrjö Kilpinen-Seura - Yrjö Kilpinen-Samfundet ry.

Kilpisen syntymästä tulee kuluneeksi 125 vuotta 4.2.2017. Seura järjesti tämän kunniaksi aattoiltana juhlakonsertin, jossa kuultiin näytteitä säveltäjän mahtavasta, hieman yli 800 laulun tuotannosta. Paikka oli minulle aivan uusi tuttavuus, yliopiston Kielikeskuksen viehättävä musiikkisali Fabianinkadulla.

Tilaisuuden aluksi seuran puheenjohtaja Jaakko Kortekangas piti puheen ja yleisökin pääsi kohottamaan kuohuviinimaljat laululle. Kortekangas esitteli juhlavuodeksi suunniteltua toimintaa, johon kuuluu mm. lied-sävellyskilpailu. Seremoniamestari Aarno Cronvall haastatteli muutamaa henkilöä Kilpiseen liittyvistä muistoista. Ääneen pääsivät mm. Maila Haavisto, Tuulikki Närhinsalo ja Erkki Pullinen.

Koko konsertin pianistina urakoi Collin Hansen. Laulajista aloitti Petteri Salomaa, jonka ohjelmassa oli kolme Kilpisen laulua Kantelettaren runoihin: Silloin laulan, Missä armahani ja Siitä sinne tie menevi. Toisena esiintyjänä sopraano Johanna Isokoski lauloi kappaleet Vårvisa, Det ensamma trädet ja Rukous (alkuper. Bön, suomennos oli Erkki Pullisen).

Baritoni Henri Tikkasen ohjelmassa oli kolmeosainen Spelmannen-sarja sekä Larin-Kyöstin runoon sävelletty Ota sun kaunis kanteleesi. Tämän jälkeen konkaribasso Martti Wallén lauloi kuusiosaisen Lieder um den Tod -sarjan. Sirkku Wahlroos-Kaitila esitti laulut Weisst du, Wir gingen, Lumipisara, Nimesi sekä Veneziansk Visa.

Lopuksi Wallén palasi estradille ja sulki ympyrän kahdella Kanteletar-laululla: Nyt on kaikki kallistunna ja Kiitos emännästä. Ylimääräisenä Petteri Salomaa tulkitsi hittikappaleen Laululle.

Konsertti oli hieno läpileikkaus ja kunnianosoitus Kilpisen taiteelle. Solistit olivat hyvätasoisia ja Collin Hansen aivan mainio flyygelinsä ääressä. Itse odotin ennakkoon kovasti Martti Wallénin kuulemista. Tänä vuonna 69 vuotta täyttävä mies on asunut jo pitkään Mallorcalla, eikä mahdollisuuksia kuulla hänen lauluaan ole (ainakaan Suomessa) ollut aikoihin. Wallénhan vaikutti Tukholman kuninkaallisen oopperan solistina vuosina 1975-2000. Ikäisekseen hän oli oikein hyvässä laulukunnossa, mitä nyt ensimmäisissä lauluissa korkeimpien sävelten kanssa piti vähän pinnistellä. Mutta kun lihakset lämpenivät, niin jo sujui paremmin. Konsertin päättäneet kaksi laulua Wallén tulkitsi aivan herkullisesti.

Toinen nykyisin vain harvoin esiintyvä laulaja oli Sirkku Wahlroos-Kaitila. Ikä alkaa jo kuulua hänen äänessään, mutta sen väri on kaunis ja korkeus toimi edelleen hienosti. Ja kuten kokeneilla laulajilla niin usein: tulkinnan syvällisyys oli kerta kaikkiaan nautinnollista.

Jälleen tasokas SibA:n matinea

3.2.2017 Cameratan opiskelijamatinea Musiikkitalossa Helsingissä

Lähes kaksi ja puoli tuntia kestänyt Sibelius-Akatemian opiskelijamatinea oli hieno ja tasokas kokonaisuus. Sen aloitti hyvin musikaalisesti soittanut viulisti Eva Ballaz. Hänen numeronaan olivat osat Andante ja Allegro J. S. Bachin Sonaatista nro 2 a-molli.

Tämän jälkeen saatiin neljän esiintyjän verran pianosonaattien ja viulukonserttojen vuorottelua: Pianisti Noora Ylönen aloitti Haydin Sonaatilla Es-duuri. Tulkinta oli reipas ja oikein tunnelmallinen. Viulisti Saana Parviainen jatkoi Tšaikovskin Viulukonsertolla yhdessä pianisti Sonja Fräkin kanssa. Viuluosuus oli teknisesti moitteeton ja tarkka, mutta jotenkin ilottoman suorittamisen maku siitä jäi. Fräkin pianismi oli kylläkin erinomaista ja käsien plastiset liikkeet aivan lumoavia.

Nuori pianisti Anton Mejias täräytti Prokofjevin Sonaatista nro 7 B-duuri vauhdikkaan ja rämäkän tulkinnan. Hänen tekniikkansa on häikäisevän hyvällä tasolla. Viulisti Essi Höglund pääsi soittamaan Sibeliuksen Viulukonsertosta 2. ja 3. osan. Pianistina oli luotettava Timo Koskinen. Höglund silminnähden nautiskeli soittamisesta varsinkin konserton 3. osassa.

Loppusuoralla pianisti Kristina Annamukhamedova soitti kolme lyhyempää teosta: J. S. Bachin Preludin ja fuugan f-molli, Debussyn Etydin nro 8 "Pour les agréments" ja Rodion Štšedrinin (Shchedrinin) pianokappaleen Naughty Limericks (Tschastuschki). Matinean päätti sellisti Augustas Gocentas Alfredo Piattin Kapriisilla nro 6 sekä Krzysztof Pendereckin kappaleella Violoncello totale.

Muumit oopperalavalle pitkästä aikaa

2.2.2017 Ilkka Kuusiston Muumiooppera Helsingin Konservatoriossa

Ilkka Kuusiston ensimmäinen ooppera, Muumiooppera, kantaesitettiin Kansallisoopperassa joulukuussa 1974. Seuraavan runsaan vuoden aikana teosta veivattiin lavalla 35 kertaa, eli suosio oli heti hyvä. Suomessa Muumioopperaa on tämän jälkeen esitetty 1990-luvulla Lahdessa, Tampereella ja Kuopiossa sekä vuonna 2002 Turussa. Paluu Helsinkiin oli odotettu.

Ruoholahdessa, Helsingin Konservatorion konserttisalissa esitettävän produktion on ohjannut Ville Saukkonen. Ohjaus oli ihan toimiva paketti, jossa oli kivoja lapsiyleisölle kohdistettuja yksityiskohtia ja visuaalisuutta, mutta myös aikuisille suunnattuja viittauksia. Pukusuunnittelusta oli vastannut Tyra Therman, lavastuksesta Aili Ojalo ja valaistuksesta Tuukka Törneblom. Tuomas Rousi johti oikein pätevästi soittanutta, opiskelijoista muodostettua Helsinki Concordia -orkesteria.

Teoksen vahvuus on Kuusiston ilmeikäs, monipuolinen ja tyylistä toiseen singahteleva musiikki. Mielestäni sävelkieli on aivan mahtavaa, vaikka kokonaisuutta onkin moitittu rikkonaiseksi. Heikkona lenkkinä pidän Tove Janssonin–Esko Elstelän librettoa, joka mukailee vain väljästi tai viitteellisesti muumikirjaa Vaarallinen juhannus. Tekstissä oli aivan kummallisia ja irralliselta tuntuvia repliikkejä (varsinkin oopperan lopussa), eikä koko juoni oikein vakuuttanut oopperatalon tapahtumien osalta. Toinen miinusmerkki tulee solisteista, joiden taso oli – vaihtelu huomioiden – enintään keskinkertainen. Ei tietysti pitäisi olla kovin ankara, kun lähes kaikki solistit olivat vasta opiskelijoita, mutta kyllä muutama opinnoissaan jo pitkälle ehtinyt laulaja suoriutui tänään luvattoman heikosti.

Mia Heikkinen oli aivan mainio pippurinen energiapakkaus Pikku Myynä. Myös Sampo Martikainen teki vakuuttavaa ja tasalaatuista suoritusta Muumipeikkona. Muumimammana kuultiin Outi Rättöä ja Muumipappana Ronnie Karlssonia. Niiskuneiti oli Anna Ginström, Rouva Vilijonkka Heljä Viirakivi, Miisa (edellisen kotiapulainen) Sanna Iljin ja Emma (oopperan tarpeistonhoitaja) Maija Nuorteva. Nuuskamuikkusen pienemmän roolin teki Wille Enckell. Lisäksi lavalla nähtiin viisi puita ja oopperadiivoja esittänyttä henkilöä sekä joukko Hattivatti-lapsia.