Kohtauksia koronakeväästä

28.8.2020 Covid fan tutte -ooppera Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisooppera aloitti syyskautensa Covid fan tutte -produktiolla, joka korvasi peruuntuneen Valkyyrian. Tästä oli saatukin oiva aasinsilta uutuusteokseen, joka käynnistyi Wagnerin tuhdilla alkusoitolla. Orkesteri vaihtoi pian Mozartiin, sillä Covid fan tutten pohjana on tietenkin Così fan tutten musiikki. Partituurista oli tosin leikattu leijonanosa pois, jäljelle jääneitä kohtauksia oli sekoitettu ja niiden välit oli täytetty uusilla puheosuuksilla. Ja olipa mukaan ympätty numerot Don Giovannista ja Taikahuilusta.

Minna Lindgren oli kirjoittanut teoksen suomenkielisen libreton. Se oli enimmäkseen nokkela, hauska ja onnistunut, vaikka kirjoitusaika jäi varmasti kovin lyhyeksi. Keskusteluun oopperan aiheen ja käsittelytavan sopivuudesta en halua osallistua. Uskon, että kaikki olemme tietoisia siitä, miten paljon inhimillistä kärsimystä pandemia on aiheuttanut. Itse hörähtelin sujuvasti libretistin oivalluksille ja herjoille muutaman kerran oikein ääneen. Mutta finaaliin saakka vauhti ei kantanut, vaan se oli suorastaan tylsä. Teoksen viimeiset 15 minuuttia pitkästyttivät kaiken vauhdin ja komiikan jälkeen.

Talon taiteellisen johdon suosioon päässyt Jussi Nikkilä vastasi Covid fan tutten ohjauksesta. Aika varmoilla ratkaisuilla ja tehokeinoilla mentiin, mutta en tarkoita tätä moitteeksi. Teoksen rakenteesta johtuen kokonaisuus oli fragmentaarinen, mutta se oli kaiketi tarkoituskin, kun alaotsikkona on "kohtauksia koronakeväästä". Monien puheosuuksien aikana ohjausta vaivasi eräänlainen velttous. Napakkuus toivon mukaan lisääntyy ensi-iltaa seuraavissa näytöksissä; nyt harjoitusaika oli saattanut jäädä liian vähäiseksi.

Musiikinjohdosta vastasi Esa-Pekka Salonen tietenkin pätevästi, eikä orkesterin sointi ollut pahemmin kesäterässä. Kuoroa ei nähty lavalla, vaan laulavina päinä suurella näytöllä. Illan solistit olivat ensiluokkaisia kirkkaimpana tähtenään Karita Mattila. Hänen muuntautumiskykynsä eri tehtäviin oli ilmiömäinen! Mattilan laulettavaksi oli laitettu myös alkuperäisen Cosìn miesosuuksia. Näissä oli pari kertaa kuultavissa sopraanollemme epätyypillistä äänen haurautta. Toivottavasti kyse oli vain siitä, että oltiin äänialan rajoilla tai sitten pitkästä laulutauosta. Mattilan itseironinen esiintyminen suurena maailmantähtenä oli joka tapauksessa loistavaa katseltavaa ja kuunneltavaa!

Muissa rooleissa lauloivat Miina-Liisa Värelä, Johanna Rusanen, Tuomas Katajala, Waltteri Torikka ja Tommi Hakala. Näyttelijä Sanna-Kaisa Palo oli valloittava Kansallisoopperan rajapintapäällikkö ja Ylermi Rajamaa huvittava Mouzart. Covid-viruksena näyttämöllä tanssi Natasha Lommi. Ja 'valtion virallisena' viittomakielen tulkkina tunnetuksi tullut Outi Huusko oli tulkkaamassa ministerien ja asiantuntijoiden tiedotustilaisuuksia.

Myöhempi lisäys: Tallenne syyskuun 1. päivän esityksestä löytyy Yle Areenasta: https://areena.yle.fi/1-50592359.

Turandot tulevaisuudessa

27.8.2020 Giacomo Puccinin ooppera Turandot Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Opera BOX joutui siirtämään kevään Turandot-esityksensä elokuun loppuun, ja onneksi koronavirustilanne on nyt sellainen, että kaikki neljä näytöstä voidaan yleisölle tarjota. Turvajärjestelyt tosin yskivät (pun intended?) pahasti tässä ensi-illassa – toivottavasti muut näytökset sujuvat ohjeita noudattaen.

Odotin jännittyneenä, mitä ohjaaja on tällä kertaa keksinyt, eikä Ville Saukkonen tietenkään pettänyt! Lavalla ei nähty sitä tavanomaista kiinakrääsää ja kliseisyyttä, mikä on leimannut useita aiemmin näkemiäni Turandot-produktioita. Ohjaaja oli siirtänyt tunnetun rakkaustarinan tulevaisuuden Kiinaan, jonne vieraan planeetan prinssi Calaf saapuu kosiomatkalle. Armoton valtakoneisto ja teknologia jylläävät, mutta fantasian ydin on säilytetty kirkkaana. Futuristinen näyttämökuva kyborgeineen kaikkineen vei ajatukset Tähtien sodan tai vastaavan suuntaan, mutta modernisointi oli tyylikäs eikä liian ilmeinen. Mukana oli myös tanssijoita (Katriina Kantola, Heini Hermunen) Saukkoselle tyypilliseen tapaan. Teloittaja Pu-tin-Pao (Jaakko Hutchings) oli nokkela keksintö, jolla oli oma osansa teoksen loppuratkaisussa.

Ohjauksen lisäksi on aihetta kehua lavastusta ja projisointeja (Emil Sallinen), puvustusta (Joona Huotari) sekä valaistusta (Janne Teivainen). Ilmeisesti pienehköllä budjetilla on jälleen tehty ihmeitä – esitys oli visuaalisesti upea ja tehokas. Koronavirusrajoitusten vuoksi tuotanto jouduttiin toteuttamaan pienennetyllä kuorolla ja produktiossa käytettiin sinfonietta-kokoiselle orkesterille sovitettua partituuria. Kapellimestari Jonas Rannila johti joukkonsa hyvään ja tasapainoiseen suoritukseen. Orkesteri kuulosti usein kokoaan suuremmalta (se on saavutus Aleksanterin teatterin akustiikassa!) ja Helsingin filharmonisen kuoron riveistä kootut laulajat hämmästyttivät ajoittain tasokkuudellaan. Lisäksi mukana oli Kaisaniemen musiikkiluokkalaisista koottu lapsikuoro.

Kaikkiin illan solistisuorituksiin en ollut varauksettoman tyytyväinen. Turandotina laulanut Satu Kristiina Vesa ei aivan kyennyt täyttämään roolin vaatimuksia, vaikka hänen äänivaransa ovat melkoiset. Vanha tuttu Giuseppe Varano (Calaf) teki ensemblen vahvimman vaikutuksen ja oli selvästi yleisön suosikki jo ennen onnistunutta Nessun dormaa. Annami Hylkilä aloitti Liùna jotenkin haparoiden, mutta viimeistään kuolinkohtauksessa hän oli täydessä iskussa. Niklas Spångberg oli oivallinen Timur ja Kristian Lindroos Amiraali (alun perin Mandariini). Pekka Kuivalainen lauloi lavan sivusta Keisari Altoumin osan, joka kuulosti salin akustiikassa jotenkin ponnettomalta. Ping–Pang–Pong-kolmikon muodostivat Aarne Pelkonen, Ville Salonen ja Petteri Loukio; heidät ohjaaja oli toteuttanut vauhdikkaina commedia dell'arte -hahmoina.

Lähes kaikki elokuun näytökset olivat loppuunmyytyjä, mutta ei hätää: Lisää on tulossa tammikuulle 2021. Suosittelen!

Laulava Oulun polliisi

26.8.2020 Petrus Schroderus, tenori & Janne Hovi, piano Musiikkitalossa Helsingissä

Anna sen soida -kampanjassa kerätään varoja Musiikin edistämissäätiölle, joka jakaa rahat edelleen koronavirusepidemian kurittamille muusikoille. Osana kampanjaa järjestettiin Helsingin Musiikkitalossa Rakastan elämää -hyväntekeväisyyskonsertti, jossa esiintyivät tenori Petrus Schroderus ja pianisti Janne Hovi. Tiedä sitten paljonko tällä oikeasti hyväntekeväisyyspottia kerrytettiin, sillä konsertin liput maksoivat ainoastaan 10 euroa, konserttisalin paikoista oli turvavälien vuoksi käytössä vain pieni osa, ja aika huonosti niitäkään oli saatu myydyksi...

Schroderus nousi viime keväänä esille Oulun poliisin julkaisemalla YouTube-videolla, jossa tenorimme laulaa suositun Rakastan elämää -kappaleen. Julkaisu herätti huomiota mm. Venäjällä ja alkuperäisvideota on katsottu jo lähes 2,4 miljoonaa kertaa. Schroderushan vaikutti kilpailuvoittojensa jälkeen Kansallisoopperassa vuosina 2004–2012, mutta turhautui loppuvuosina, kun rooleja ei enää irronnut talon uudelta johdolta ja palasi poliisintyöhönsä Ouluun.

Tämä konsertti oli ensimmäinen Musiikkitalon suuressa salissa järjestetty yleisötilaisuus sitten maaliskuun. Noin tunnin mittaisen session juonsi Vesa Kytöoja. Konsertti oli jaettu kolmeen osioon: Ruotsia tai ruotsin kieltä edustivat Sibeliuksen Svarta rosor ja Första kyssen sekä kansansävelmä Ack Värmeland, du sköna – viimeisin tosin suomeksi laulettuna (Kaunis kotimaani). Suomi-osion kappaleet olivat Oskar Merikannon Oi, muistatko vielä sen virren, Madetojan Yrtit tummat ja Serenadi sekä Perttu Hietasen ja Taisto Wesslinin Lapin kesä.

Venäjää toivat esille Volga-laulu Lehárin operetista Perintöruhtinas, kansansävelmä Kuljen yksin autiolla tiellä sekä Solovjov-Sedoin ikivihreä Unohtumaton ilta. Näistä viimeisen Schroderus lauloi venäjäksi (Podmoskovnyje vetšera). Ja loppuun kuultiin tietenkin se Kolmanovskin Rakastan elämää.

Schroderuksen esiintymistä leimasi harmillisesti epätasaisuus. Alussa ylä-äänet olivat tiukassa ja laulu muuttui usein puskemiseksi. Kukkoja ja muita ongelmia esiintyi myöhemminkin. Mutta parhaimmillaan tenorimme laulu oli oikein nautinnollista, sävykästä ja tulkinnoistakin löytyi syvyyttä. Esimerkiksi Vesa-Matti Loirin leimaamasta ja puhkikuluttamasta Lapin kesästä kuultiin herkän levollinen esitys. Konsertin jälkipuoliskolla äänen virtaaminen vapautui selvästi, kun Schroderus siirtyi pois nuottitelineen takaa. Janne Hovi oli duossa mies paikallaan; hän oli valinnut Musiikkitalon flyygeleistä soittimekseen Bösendorferin.

Musiikkiteatteria Tšehovin hengessä

20.8.2020 Hevosenkaltainen sukunimi ja mitä jäljelle jää -esitys Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian laulumusiikin aineryhmän opiskelijoiden näyttämöilmaisuaineiden lopputyön piti päästä lavalle jo toukokuussa. Koronatilanne siirsi esitykset elokuulle ja matkalla teoskin muutti muotoaan joidenkin opiskelijoiden jäätyä pois projektista. Alun perin J. Martina Roosin (miksihän tuo J. on nyt tullut käyttöön?) piti ohjata esitys Kalle Luotosen näytelmän pohjalta. Anton Tšehovin novelliin perustuvaa näytelmää muokattiin lyhentämällä ja poistamalla kohtauksia sekä yhdistämällä roolihenkilöitä. Kokonaisuus muuttui lopulta mahdottomaksi väen vähetessä, ja Roos päätyi kesällä kirjoittamaan tarinan uudelleen.

Hevosenkaltainen sukunimi ja mitä jäljelle jää kertoi eristyksissä elävästä perheestä, joka kieltäytyy kohtaamasta tosiasioita. Teos oli neljän laulunopiskelijan näyttämöllisesti vahvaa musiikkiteatteria. Sen osana kuultiin Tšaikovskin sävellyksiä, sekä laulumusiikkia että pianokappaleita tai -sovituksia. Flyygelin ääressä taituroi Jussi Littunen, jolle oli myös kirjoitettu muutama repliikki Tšaikovskina.

Produktio jäi harmillisesti harvojen herkuksi, sillä ainakin tähän keskimmäiseen kolmesta esityksestä oli jaossa vain muutama lippu kutsuvieraiden yms. lisäksi. Arvostin esityksen käsikirjoitusta ja ohjausta, vaikka pari kertaa juoni meinasikin lähteä laukalle. Tunnelma oli kuitenkin aitotšehovilainen – jotain olennaista Roos oli kyennyt tavoittamaan tai säilyttämään. Valosuunnittelu oli Jukka Kolimaan ja huonekaluröykkiöistä koottu lavastus työryhmän Mikko Elonen, Kolimaa ja Roos.

Esiintymässä olivat sopraanot Virva Puumala (Anna) ja Marianne Montonen (Njanja), tenori Aarne Mansikka (Andrei) sekä baritoni Veikko Vallinoja (Volodja). Ohjaaja Roos oli saanut lyhyessä ajassa nuoret hyvin sisälle rooleihinsa; heidän heittäytymistään oli suorastaan ilahduttavaa seurata. Laulullisesti vahvimman suorituksen teki Puumala, jonka solidi tekniikka vaikuttaa olevan jo ammattilaistasolla. Eikä Montonen jäänyt juurikaan huonommaksi, mutta Mansikan ja Vallinojan laulu ei yltänyt alkuunkaan samalle viivalle. Esimerkiksi sanoitettu Tšaikovskin Pianokonsertto nro 1:n teema oli aivan liikaa tenorimme kyvyille.

200-vuotisjuhlakonsertti?

16.8.2020 Tommi Hakala, baritoni, Dan Karlström, tenori, Sami Luttinen, basso, Tuomas Pursio, bassobaritoni & Hans-Otto Ehrström, piano Savoy-teatterissa Helsingissä

Neljä kansainvälistä uraa tekevää suomalaista mieslaulajaa järjesti Helsingin Savoy-teatterissa juhlakonsertin – nämä jo opiskeluaikoinaan Sibelius-Akatemiassa tutustuneet herrat täyttävät nimittäin jokainen tänä vuonna 50. Tommi Hakala tekee uraa freelancerina, mutta Dan Karlström ja Tuomas Pursio ovat kiinnitettynä Oper Leipzigissa ja Sami Luttinen vaikuttaa Deutsche Oper am Rheinissa.

Sua tervehdin sopi erinomaisesti konsertin aloitukseksi mieskvartetin a cappella -esityksenä (muut numerot kuultiin Hans-Otto Ehrströmin oivallisella pianosäestyksellä). Tommi Hakalan alkujuonnon jälkeen jokainen solisti esitti yksinlaulun, jotka olivat Griegin En dröm (Karlström), Sibeliuksen Illalle (Luttinen), Kuulan Tuijotin tulehen kauan (Pursio) ja O. Merikannon Elämälle (Hakala).

Oopperaakin oli tarjolla, totta kai: Pursio aloitti Filipin Ella giammai m'amò -aarialla ja jatkoi yhdessä Luttisen kanssa Filipin ja Suurinkvisiittorin duetolla. (Nämä olivat sivumennen sanoen hienoinen pettymys minulle.) Karlströmin valinta oli Che gelida manina, jonka perään hän jatkoi Hakalan kanssa La bohème -oopperan toisella numerolla: O Mimì, tu più non torni -duetolla. Luttinen vei kuulijat toisiin tunnelmiin Greminin aarialla Jevgeni Oneginista. Ja osion päätteeksi Hakala kajautti Toreadorin laulun (Votre toast) Carmenista.

Konsertin loppu soljui keveämmissä merkeissä: Pursion Tango Desirée ja Luttisen Kangastus osoittivat, miten muuntautumiskykyisiä oopperalaulajat voivat olla. Kerrassaan mainioita esityksiä! Näihin tangoihin liittyi toinenkin yllätys, kun lavalle nousi nelinkertainen nuorten harmonikansoiton SM-voittaja, itse Raimo Sirkiä! Ja hienosti soi hänen haitarinsa edelleen...

Viimeiset kappaleet olivat musikaaleista (ja yksi elokuvasta). Karlström esitti laulun Guldet blev till sand, joka on Kristina från Duvemåla -musikaalista ja Hakala tunnelmoi klassikolla Sinua, sinua rakastan. Luttisen Ol' Man River oli nappisuoritus ja yksi konsertin parhaita esityksiä. 1930-luvun Roberta-musikaalia ei enää juuri kukaan tunne, mutta Karlströmin laulama Smoke Gets in Your Eyes on jäänyt siitä elämään. Ohjelman päätti South Pacific -musikaalin Some enchanted evening, jonka solistimme lauloivat yhdessä.

Ja tietysti pari ylimääräistäkin saatiin, molemmat operettimusiikkia: Vait' on huulet on Iloisen lesken rakastetuimpia numeroita, ja sen saapui juhlakalujen kanssa esittämään sopraano Reetta Haavisto. Toiseen encoreen saatiin lisää naisvahvistuksia, mm. Anna Danik ja Essi Luttinen. Kappaleena oli Lepakon Brüderlein und Schwesterlein.

Norma toimi tälläkin kerralla

11.8.2020 Vincenzo Bellinin ooppera Norma Sellosalissa Espoossa

Teatro Productions Oy:n Norma-tuotanto esitettiin Sellosalissa syyskuussa 2018. Nyt oopperasta nähtiin uudelleenlämmitys Norman osan laulaneen Laura Leisman yrityksen tuotantona. Esityskertoja oli kolme, joista kävin katsomassa viimeisen. Koronaviruspandemian aiheuttama pitkä kuiva kauteni päättyi – viimeinkin oikea oopperaesitys livenä!

Pari vuotta sitten kirjoittamani blogiteksti sopii mielestäni monilta osin myös tähän uusintakokemukseen: http://oopperaa.blogspot.com/2018/09/norma-yllatti-tasokkuudellaan-8.html. Joitakin lavallepanon yksityiskohtia muistin toisin – olisiko ohjaaja Ville Saukkonen tehnyt hienosäätöä tälle kierrokselle vai olivatko muistikuvani vain vääriä? Diplomikonserttiinsa valmistautuva nuori kapellimestari Chloé Dufresne hoiti tehtävänsä pätevästi orkesterin (BelArte Ensemble) ja kuoron (BelArte Chorus) kanssa.

Pääroolin Normana lauloi tälläkin kertaa Laura Leisma, eikä hänen suorituksestaan ole kuin hyvää sanottavaa. Pollione oli vaihtunut Pekka Kuivalaiseksi, joka ei aivan pystynyt täyttämään pari vuotta sitten roolin tehneen Giuseppe Varanon saappaita. Hannu Forsberg oli Orovesona hienoisessa kesäterässä, mutta Niina Keitel (Adalgisa) ja Eeva Semerdjiev (Clotilde) tekivät tasalaatuista työtä. Petteri Loukio oli valopilkku Flavion pienessä roolissa.

Panulan 90-vuotisjuhlakonsertti

10.8.2020 Vantaan Viihdeorkesteri, joht. Jorma Panula, sol. Olga Heikkilä, sopraano & Elja Puukko, baritoni Temppeliaukion kirkossa Helsingissä

Kapellimestarien kouluttajana legendan asemaan noussut akateemikko Jorma Panula täytti 90 vuotta 10.8.2020. Mies on edelleen aktiivinen ja jatkaa opetustyötään. Syntymäpäiväkin sujui työn merkeissä, sillä maestro johti Temppeliaukion kirkon juhlakonsertissa omaa musiikkiaan. Orkesterina oli Vantaan Viihdeorkesteri.

Panula oli valinnut ohjelmaan kappaleita 1950–1980-luvuilta (sekä yhden tuoreen teoksen). Aloituksena kuultiin veikeä sikermä S.F. – suomalaisia teemoja vuodelta 1951 ja loppuun kantaesityksenä samanhenkinen Opus 3, joka syntyi viime vuonna. Muita orkesterikappaleita olivat Koraali Etelä-Pohjanmaalta ja Koska meillä on joulu -teemaan sävelletty orkesteriesittely vuodelta 1963.

Illan pääosassa oli Panulan laulumusiikki. Kirsti Puhtilan runoihin sävellettyjä kappaleita kuultiin useita (Kehtolaulu, Lakkipää, Madonna ja Balladi) ja oli mukaan päässyt pari puolison eli Sauvo Puhtilankin tekstien sävellystä (uskomaton tango Rappiorustholli sekä tunnetumpi On kuun vuorilla hiljaisuus). Laulunumeroita edustivat vielä On likellä luhtien ehtoo suvivesperistä Peltomiehen rukous, Canzone Eino Leinon runoon, Musta Tango (teksti M. A. Numminen) sekä musikaalista Ruma Elsa laulut Tango ja Liisankatu (sanat Ensio Rislakki).

Konsertin osaavina solisteina lauloivat sopraano Olga Heikkilä ja baritoni Elja Puukko. Melkein parasta antia olivat kuitenkin Panulan kulmikkaat, mutta humoristiset juonnot ja välitokaisut. Pirteä ja hyväkuntoinen maestro pursusi energiaa ja – uskokaa tai älkää – leppoisan hyvää tuulta. Onnittelen lämpimästi ja jään odottamaan 100-vuotiskonserttia!