Traaginen melodraama Medeasta

30.7.2015 Giovanni Simone Mayrin ooppera Medea in Corinto Palazzo Ducalessa Martina Francassa

Toisen iltani ohjelmaksi Festival della Valle d'Itria tarjosi Mayrin oopperan Medea in Corinto. Säveltäjä syntyi Johann(es) Simon Mayrina (sukunimen kirjoitusasusta on tosin useita muotoja) vuonna 1763 Baijerissa, mutta muutti 1780-luvun lopulla opiskelemaan Italiaan ja jäi sille tielleen. Tämän vuoksi hänen etunimistään käytetään usein italialaistettuja muotoja. Mayr teki elämäntyönsä Bergamon katedraalin maestro di cappellana vuodesta 1802 aina kuolemaansa (1845) saakka. Hän oli mm. Donizettin opettaja. Mayr sai työtarjouksia Wienistä, Lontoosta, Pietarista, Roomasta ja Pariisista, mutta pysyi uskollisesti kotikaupungissaan.

Mayr sävelsi lähes 70 oopperaa, joita ei juurikaan enää esitetä nykyisin. Minullekin herran tuotanto oli aivan tuntematonta, kunnes tämä mahdollisuus Martina Francassa tarjoutui. Ja miten positiivinen yllätys Medea in Corinto olikaan musiikillisesti! Jos muutkin Mayrin oopperat ovat laadullisesti vastaavia, niin kyllä niitä soisi esitettävän edelleen. Osa musiikin hehkusta ja tenhosta oli varmaankin maestro Fabio Luisin ammattitaidon ansiota. Hänen pätevää ja innostunutta johtamistaan oli lähes hypnoottista katsella - jopa niin, että välillä unohti kokonaan seurata lavan tapahtumia!

Yksinkertainen unikkopeltolavastus loi puitteet Benedetto Siccan hieman tylsälle ohjaukselle. Solistit enimmäkseen pönöttivät paikoillaan ja eloa lavalle toivat vain tanssijat ja kuorolaiset. Suuri osa yleisöstä ei tästä liiemmin pitänyt, sillä niin ohjaaja kuin tanssijat saivat esityksen päätyttyä osakseen aikamoiset buuaukset. Antiikin kertomuksiin perustuvat libretot tuppaavat kyllä olemaan aika tapahtumaköyhiä ja vaikeasti elävöitettäviä, joten ehkä ohjaajalle pitäisi antaa vähän armoa?

Laulusolistit olivat tässäkin produktiossa hyvää tasoa. Vaikutuksen tekivät Roberto Lorenzi (Creonte), Mihaela Marcu (Creusa), Enea Scala (Egeo) ja Michael Spyres (Giasone). Davinia Rodriguez oli Medean roolissa hyytävän tehokas ja hänen äänessään oli riittävä ripaus dramaattisuutta. Erikseen on vielä mainittava Orchestra Internazionale d'Italian konserttimestari Giuseppe Carbone, joka soitti soolo-osuutensa hivelevän kauniisti.

Varhaista oopperaa Italian kantapäässä

29.7.2015 Monteverdin ooppera Poppean kruunaus (L'incoronazione di Poppea) Chiostro di San Domenicossa Martina Francassa

Festival della Valle d'Itria järjestetään tänä kesänä Martina Francassa Kaakkois-Italiassa jo 41. kerran. Festivaali on tunnettu harvinaisiin (dvs. nykyisin harvoin esitettäviin) ja usein italialaisiin oopperoihin keskittyvästä ohjelmapolitiikastaan. Silloin tällöin ohjelmassa on jotain muutakin.

Oman matkani ensimmäinen teos eli Claudio Monteverdin Poppean kruunaus vuodelta 1642 ei nyt enää ole mikään erityinen harvinaisuus, vaan sitä esitetään maailmalla jonkin verran. Itse olen nähnyt oopperan pari vuotta sitten Berliinin Komische Operissa. Täytyy heti aluksi todeta, että pidin kyllä tästä italialaisesta versiosta enemmän kuin saksalaisesta.

San Domenicon luostarin pienehkölle sisäpihalle oli toteutettu intiimi ja tyylikäs produktio, sellainen kun nyt tilan rajoitteet yms. huomioiden oli mahdollista. Gianmaria Alivertan ohjaus ansaitsee erityiset kiitokset selkeydestään sekä tilan ja henkilöiden luomien mahdollisuuksien monipuolisesta hyödyntämisestä. Kapellimestari Antonio Greco oli musiikin kanssa aivan elementissään, ja johti esityksen cembalonsa äärestä temperamentikkaasti elehtien. Pieni orkesteri oli kokonaan periodisoittimia käyttänyt ensemble Cremona Antiqua.

Esityksen solistit olivat pääsääntöisesti hyvin nuoria, mutta hämmästyttävän hyviä ja eläytymiskykyisiä laulajia. Ruusun ansaitsevat mm. Quiteria Muñoz Inglada (Poppea), Shaked Bar (Nerone), Anna Bessi (Ottavia) sekä upean tummaääninen Francesca Sartorato (Ottone). Suomalainen Kristian Lindroos lauloi Merkuriuksen (Mercurio) pienen roolin.

Sibeliuksen kamarimusiikkia Kokkolassa

24.7.2015 Sibelius-konsertti: Liisa Pohjola, piano ja Sakari Oramo, viulu Kokkolan Raatihuoneella

Kokkolan oopperakesän 2015 ohjelmistossa huomioitiin Sibeliuksen juhlavuosi muutenkin kuin Neito tornissa -oopperalla. Pianisti Liisa Pohjola ja viulisti Sakari Oramo pitivät iltapäiväkonsertin Kokkolan Raatihuoneen salissa. Ohjelmassa oli valikoima Sibeliuksen kamarimusiikkiteoksia viululle ja pianolle (sekä pari pianokappaletta). Joukossa oli muutamia harvinaisuuksiakin, mm. konsertin aloittaneet Grave ja Perpetuum mobile (op. 2), joista esitettiin vuoden 1888 alkuperäisversiot. Äidin ja pojan nautinnollinen yhteismusisointi jatkui Masurkalla ja Rondinolla opuksesta 81 sekä Sonatiinilla E-duuri (op. 80). Pohjolan napakka pianismi täydensi erikoisen hyvin Oramon tunteellisempaa ja maalailevampaa viuluosuutta.

Pienen tauon jälkeen oli vuorossa Pohjolan esittämä pianokappale Neilikka (op. 85 nro 2). Duo jatkoi kappaleilla Nummella (Auf der Heide) ja Balladi opuksesta 115. Pienen Campanula-pianokappaleen (op. 85 nro 5) jälkeen kuultiin Sibeliuksen viimeisimpiä opusnumeron saaneita sävellyksiä: opus 116 eli Scène de danse, Danse caractéristique ja Rondeau romantique. Varsinkin viimeiseen kappaleeseen esittäjät latasivat Oramon lupauksen mukaisesti tunnetta koko rahan edestä.

Ylimääräisenä kuultu Romanssi F-duuri (op. 78 nro 2) oli paikalleen sopiva täysosuma. Se päätti konsertin, joka oli (paljolti juontojen ja esittelyjen ansiosta) tunnelmaltaan kotoisan lämmin ja välitön. Pohjola ja Oramo tarjosivat moitteetonta kamarimusisointia mielenkiintoisella ohjelmistolla ja otteella.

Neidot Kokkolassa

23.7.2015 Seppo Pohjolan ooppera Harrbådan neito ja Jean Sibeliuksen ooppera Neito tornissa (Jungfrun i tornet) Snellman-salissa Kokkolassa 

Kokkola Opera oli tilannut juhlavuoden (10. Kokkolan oopperakesä) kunniaksi uuden teoksen. Harrbådan neito on reilun tunnin mittainen ooppera, jonka säveltäjä on Seppo Pohjola ja libretisti Jusa Peltoniemi. Pohjolan eloisaan sävellykseen oli ympätty useita kansanlauluja tai niiden katkelmia ja Anu Komsin laulamat koloratuuriosuudet oli kirjoitettu loistavasti osaksi orkesterikudosta.

Peltoniemen libretto oli melkoinen kotiseututeos. Siihen oli yhdistetty Kokkolan paikallishistoriaa ja nimistöä, alkaen Harrbådan neidosta kertovista kummitustarinoista, Valpon suorittamasta asekätkentäetsinnästä ja kirkkoherra Chydeniuksesta. Oman hauskuutensa tekstiin toi Sören Lillkungin esittämän Siggen paikallinen murre. Vuosisadat lomittuivat iloisesti toisiinsa, mutta Aku-Petteri Pahkamäen ohjauksessa paketti pysyi hyvin kasassa.

Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri soitti teoksen kantaesityksen Erkki Lasonpalon johdolla. Ihan oli hyvää työtä, vaikka pari kertaa orkesteri ja laulajat eksyivätkin toisistaan. Lasonpalo sai kuitenkin tilanteet nopeasti hallintaansa. Solistikunta oli osaavaa ja suoriutui rooleistaan erinomaisesti. Kiitokset vaan Anu Komsille, Annika Myllärille, Markus Nykäselle, Sören Lillkungille ja Riku Pelolle!

Väliajan jälkeen oli vuorossa illan toinen ooppera. Vuonna 1896 kantaesitetty Neito tornissa on Sibeliuksen välityö, jonka hän sävelsi Kotimaisen Oopperan tukiarpajaisia varten. Säveltäjä itse oli teokseen tyytymätön ja veti sen kantaesityksen jälkeen pois ilmeisesti muokatakseen teosta myöhemmin. Tätä ei koskaan tapahtunut ja oopperan kohtalona oli jäädä musiikinhistorian kuriositeetiksi. Kuluneiden yli sadan vuoden aikana teosta ei kaiketi ole esitetty lainkaan näyttämöversiona ennen tätä Kokkolan produktiota. Konserttiversiona Neito tornissa on sentään päässyt esiin joitakin kertoja ja onpa se levytettykin.

Oopperan johtanut Sakari Oramo oli työstänyt partituurin esityskuntoon. Hänen työskentelyään orkesterin edessä oli ilo seurata ja lopputulos oli musiikillisesti aivan mahdottoman upea. Eihän tämä nyt tietenkään Sibeliuksen hienoimpiin sävellyksiin kuulu, mutta Oramo kykeni luomaan teokseen hehkua ja nostamaan esiin kauniita yksityiskohtia. Todella nautinnollista!

Neito tornissa -oopperan heikkoutena on pidetty R. Herzbergin "vaatimatonta" librettoa. Nyt kun pääsin itse ensimmäistä kertaa kuulemaan (ja lukemaan seinälle heijastettuna) sen kokonaan, niin en voi kuin olla vahvasti samaa mieltä. Kertakaikkisen avutonta, naiivia ja typerää tekstiä! Miten ihmeessä Sibelius haksahti tällaisen säveltämään, kun esim. yksinlauluihin hän kykeni valitsemaan pääsääntöisesti laadukasta runoutta? Olisiko tilaajalla eli Emmy Achtélla ollut osuutta asiaan?

Aku-Petteri Pahkamäki oli ratkaissut surkeasta libretosta seuraavat ongelmat nähdäkseni ainoalla mahdollisella keinolla: huumorilla ja parodialla. Tämä toimi mainiosti! Hienon elämyksen kruunasivat solistit Annami Hylkilä, Riku Pelo, Markus Nykänen ja Annika Mylläri. Molemmissa illan teoksissa oli mukana nuorista laulajista koottu mainio kuoro.

Oodi kesälle Sumiaisissa

11.7.2015 Jaakko Ryhänen ja nuoret taitajat -konsertti Sumiaisten kirkossa

Viikonloppuni Keski-Suomessa jatkui Sumiaisissa (jossa en muuten ollut käynyt koskaan aiemmin). Jyväskylän Kesä -festivaalin konsertissa kuulimme ooppera-aarioita ja suomalaisia lauluja basso Jaakko Ryhäsen sekä hänen nykyisten ja entisten oppilaidensa esittämänä. Maestro itse juonsi konsertin täpötäydessä kirkossa mutkattoman hyväntuuliseen ja humoristiseen tyyliinsä. Pianoa konsertissa soitti Tuuli Takkala.

Bonnin oopperan solistikuntaan kuuluva bassobaritoni Rolf Broman avasi konsertin. Hän lauloi Sarastron aarian In diesen heil'gen Hallen alkuosan saksaksi ja Ryhänen lauloi itse loppuosan suomeksi. Toinen bassobaritoni, nuori Markus Suihkonen, lauloi Alekon aarian Rahmaninovin samannimisestä oopperasta. Esitys oli väkevä, mutta sävyskaala suppeahko. Seuraavaksi tenori Jere Martikainen vetäisi komeasti Lenskin aarian Jevgeni Oneginista. Ryhänen pani vielä paremmaksi, ja esitti Greminin aariasta korviahivelevän kauniin tulkinnan, jossa vuosikymmenten kokemus kyllä kuului.

Ja sitten italialaiseen ohjelmistoon: O mio babbino caro Puccinin Gianni Schicchistä sai hieman horjuvan tulkinnan sopraano Linda Urbanskilta. Kyse saattoi olla jännityksestä, sillä laulaminen vapautui aarian loppua kohti. Baritoni Jani Kyllönen esitti jotenkin tukkoisesti Posan aarian Verdin Don Carlosta. Vierailevana tähtenä kuulimme sopraano Hedvig Pauligia, joka lauloi vakuuttavasti Casta divan Bellinin Normasta.

Eihän oopperakonsertti olisi mitään ilman Wagneria! Basso Ronnie Karlsson loihti Lohengrinin kuningas Heinrichin aariasta yllättävän hienon ja tasapainoisen esityksen. Hän on todellakin kehittynyt laulajana kovasti parin viime vuoden aikana. Rolf Broman tulkitsi perään Wolframin laulun iltatähdelle (oopperasta Tannhäuser).

Ja Wagnerin vastapainoksi vähän keveämpää ennen väliaikaa: Mikko Sateila lauloi Volga-laulun Lehárin operetista Perintöruhtinas. Esitystä vaivasivat useat epäpuhtaudet ja tekniset ongelmat, joista ainakin jälkimmäiset saattavat mennä käynnissä olevan fakinvaihdoksen piikkiin. Odotellaan - hyvä hänestä vielä tulee! Aviopari Broman–Paulig lauloi lopuksi dueton Gershwinin oopperasta Porgy ja Bess.

Väliajan jälkeen siirryttiin kotimaiseen ohjelmistoon. Paikallinen kyky, La Kala -oopperan perustanut sopraano Marie Finne-Bray lauloi itselleni melko vieraan Ainon aarian Melartinin samannimisestä oopperasta. Linda Urbanski jatkoi Melartinilla: laulu Minä metsän polkuja kuljen ei kuitenkaan sävähdyttänyt suuremmin. Kuulan sävellyksistä kuulimme laulut Karjapihassa (Finne-Bray) ja Kesäyö kirkkomaalla (Suihkonen). Finne-Bray rakensi kappaleestaan hauskan ja eläytyvän kuvauksen. Suihkonen aloitti hieman alavireisesti, mutta korjasi ongelman pian.

Sitten olikin Merikannon vuoro: Mikko Sateila ihmetteli, että Miksi laulan, mutta löysi lopulta vastauksen. Hänen diktionsa oli esimerkillisen selkeä. Jani Kyllösen Soi vienosti murheeni soitto jäi jotenkin ponnettomaksi ja sävelpuhtaudessakin esiintyi hienoista horjuvuutta. Ryhäsen Merellä oli vaikuttava tulkinta, mutta Takkalan pianismi jäi tässä kappaleessa vaisuksi. Ronnie Karlsson jatkoi meriteemaa Myrskylinnulla, joka oli jälleen häneltä oikein mainio esitys. Lauluosion päättivät Urbanski ja Martikainen kappaleella Onnelliset. Pikkusievä esitys, jossa Martikainen joutui selvästi jarruttelemaan.

Yhteislauluna veisatut Suvivirren kolme säkeistöä saivat Ryhäseltä kiitosta. Tässä tunnelmassa olikin käypäistä päättää konsertti Kokkosen Viimeisillä kiusauksilla. Ryhänen (Paavo Ruotsalainen), Paulig (Riitta) ja Martikainen (Juhana) esittivät oopperan ensimmäisen näytöksen loppukohtauksen eli Riitan kuolinkohtauksen. Tämän jälkeen laulettiin väkevästi Paavon virsi, johon kaikki konsertin solistit yhtyivät. Kertakaikkisen hieno konsertti, jossa pari tuntia hujahti ihan huomaamatta!

Sysmän Suvisoiton 30-vuotisjuhlakonsertti

10.7.2015 Jyväskylä Sinfonia, joht. Ari Rasilainen, sol. Jorma Hynninen, baritoni ja Sara Etelävuori, viulu Luhangan kirkossa

Sysmän Suvisoiton perustanut kapellimestari Ari Rasilainen palasi tapahtuman taiteelliseksi johtajaksi 30-vuotisjuhlan kunniaksi. Hän johti itse juhlakonsertin Luhangan kirkossa, jossa orkesterina oli Jyväskylä Sinfonia.

Ohjelma alkoi kahdella otteella Aulis Sallisen oopperasta Punainen viiva. Jorma Hynninen lauloi numerot Taas sinä kerrot minulle ja Piirretään. Sallisen juhlavuoden kunniaksi kuultiin seuraavana hänen viulukonserttonsa (op. 18), jossa solistina oli Sara Etelävuori. Säveltäjä oli itsekin paikalla konsertissa ja sai melkoiset suosionosoitukset.

Juhlavuositeema jatkui edelleen, sillä ennen väliaikaa kuultiin viisi Sibeliuksen laulua. Jorma Hynninen tulkitsi lähes henkeäsalpaavan upeasti kappaleet Illalle, På verandan vid havet, Kom nu hit, död!, Hållilå uti storm och i regn ja Ristilukki. Se mikä Hynnisen äänen kvaliteetissa on ehkä huippuvuosista menetetty, korvautuu mennen tullen tulkinnan kypsyydellä ja syvyydellä. Niin viimeisen päälle mietittyä ja kiteytynyttä!

Väliajan jälkeen kuultiin päätösnumerona Beethovenin 7. sinfonia. Rasilainen loihti siitä kirkon hyvässä akustiikassa rullaavan ja mutkattoman tulkinnan, josta ei puuttunut leikillisyyttäkään. Ylimääräisenä orkesteri soitti Sibeliuksen Valse tristen, jossa tempovalinta oli melkoisen reipas.

Merikanto-laulukilpailun finaali

4.7.2015 Merikanto-laulukilpailun finaali Mäntyharjun kirkossa

Taidekeskus Salmelan järjestämän neljännen Merikanto-laulukilpailun finaali kilpailtiin illalla 4.7. Mäntyharjun kirkossa. Välierä oli jo aiemmin samana iltapäivänä, mutta siihen en valitettavasti ehtinyt.

Tuomaristo (Aarno Cronvall, pj., Gustav Djupsjöbacka, Essi Luttinen ja Jaakko Ryhänen) oli valinnut 17:sta välieräkilpailijasta kuusi finalistia. Jokainen esitti yhden Oskar Merikannon, yhden Aarre Merikannon ja juhlavuoden kunniaksi myös yhden Jean Sibeliuksen laulun pianosäestyksellä.

Finaalin aloitti baritoni Samuli Takkula pianistinaan Maria Männikkö. Kuulimme Sibeliuksen laulun Till Frigga, Aarre Merikannolta Kehtolaulun ja Oskar Merikannolta ikitutun Elämälle-kappaleen. Takkulalla oli kaunissävyinen ja miellyttävä ääni, mutta laulamista vaivasi lähes kautta linjan alavireisyys. Suoritus ei ikävä kyllä vakuuttanut.

Toisena lauloi tenori Juho Punkeri. Hänen pianistinaan oli Joel Papinoja. Ohjelman muodostivat Oskarin Itkevä huilu, Sibeliuksen Vilse ja Aarren Pan. Punkerin yritys rakentaa lauluihin persoonallista tulkintaa jäi vajaaksi, mutta vilkkaat tenorikädet olivat sentään vauhdissa!

Kolmantena vuorossa oli mezzosopraano Laura Mäkitalo, pianistina jälleen Papinoja. Ensin kuultiin Aarre Merikannon Kesäyö, sitten Oskar Merikannon Omenankukat ja lopuksi Sibeliuksen Var det en dröm? Mäkitalon sävykäs ääni ja sisäistynyt tulkinta miellyttivät, joskin Sibeliuksen kappaleen olen kuullut hänen esittävän parikin kertaa huomattavasti paremmin ja dramaattisemmin kuin nyt.

Neljäs kilpailija oli baritoni Joonas Asikainen, jonka pianistina jatkoi edelleen Joel Papinoja. Kuulimme Sibeliuksen Vilsen, Aarre Merikannon kappaleen Salo kuutamolla ja Oskar Merikannon Elämälle-laulun. Asikainen onnistui hyvin ja ohjelma oli tasapainoinen. Esimerkiksi Vilsen esitys oli teknisesti hyvä ja sävykäs sekä tulkinnallisesti paljon parempi kuin Juho Punkerilla. Asikaisen äänessä oli Salo kuutamolla -kappaleessa paikoin aivan jormahynnismäisiä sävyjä!

Seuraavaksi kuulimme sopraano Niina Laitista. Hän esitti Oskarilta Nocturnen, Aarrelta laulun Kväll på stranden ja Sibeliukselta Var det en dröm? -kappaleen. Laitinen on teknisesti varsin hyvä laulaja, mutta molempien Merikantojen kappaleissa hänen äänensä muuttui ylärekisterissä aivan sävyttömäksi ja kireäksi. Sibeliuksen vaativassa laulussa hän sen sijaan onnistui erinomaisesti - nautittava esitys!

Finaalin päätti sopraano Hannakaisa Nyrönen pianistinaan Asta Onnila. Jo ensimmäisen kappaleen aikana (Sibeliuksen Kaiutar) ajattelin, että noinkohan tässä on voittaja, vaikka Nyrösen äänenvärissä on kyllä jotain, joka vähän potkii minulla vastaan. Onnilan kolkosta pianismista en pitänyt tässä kappaleessa. Aarre Merikannon Askeleita ja Oskar Merikannon Kun vaan laulaa saan saivat voimakkaat, teknisesti varmat esitykset.

Ja niinhän siinä kävi, että Nyrönen vei voiton. Toiseksi tuomaristo sijoitti Laitisen ja kolmanneksi Asikaisen. Itse en ehkä olisi Laitista noin korkealle sijoittanut, mutta tuomaristolle ratkaisu oli ilmeisen helppo, sillä he miettivät kirkon sakastissa päätöstään vain 15 minuutin ajan.