Kaufmann on ykkönen!

30.8.2018 Elokuvissa: Jonas Kaufmann: Under The Stars

Huipputenori Jonas Kaufmann esiintyi heinäkuussa Berliinin Waldbühnellä ja tallenne tuosta konsertista saatiin elokuvateatterilevitykseen myös Suomeen. Orkesterina toimi Rundfunk-Sinfonieorchester Berlin ja kapellimestarina Kaufmannin luottomies Jochen Rieder. Lavalla nähtiin myös vierailija, mezzosopraano Anita Rachvelishvili.

Konsertin ohjelma oli tällainen (laulusolistit merkitty nimikirjaimilla):

• Verdi: Sinfonia (oopp. I vespri siciliani)
• Ponchielli: Cielo e mar (oopp. La Gioconda) JK
• Mascagni: Voi lo sapete, o mamma (oopp. Cavalleria rusticana) AR
• Mascagni: Tu qui, Santuzza? (oopp. Cavalleria rusticana) JK & AR
• Mascagni: Intermezzo (oopp. Cavalleria rusticana)
• Mascagni: Mamma, quel vino è genoroso (oopp. Cavalleria rusticana) JK
• De Curtis: Ti voglio tanto bene JK
  
• D'Anzi: Voglio vivere così JK
• Leoncavallo: Mattinata JK
• Rota: The Legend of the Glass Mountain
• de Crescenzo: Rondine al nido JK
• Dalla: Caruso AR
• Bixio: Parlami d'amore Mariù JK
• Rota: La passerella di addio
• De Curtis: Torna a Surriento JK
• Musumarra: Il canto JK & AR
• De Curtis: Non ti scordar di me JK
• Rota: Parla più piano JK
• Ferilli: Un amore così grande JK
• Gastaldon: Musica proibita JK & AR
• Tagliaferri & Valente: Passione JK
• Cardillo: Core 'ngrato eli Catarì, Catarì JK
• Modugno: Volare JK & AR
• Puccini: Nessun dorma (oopp. Turandot) JK

Mahtava konsertti kerta kaikkiaan! Kaufmannin eläytyvä ja sävykäs laulutaide oli jälleen kerran loisteliasta ja sanoisinko lähes täydellistä. Myös Rachvelishvili lauloi erinomaisesti eikä orkesteriakaan voi kuin kehua. Bravi!

Hyvän mielen operettikonsertti Porvoossa

29.8.2018 Iloista operettia -konsertti Taidetehtaassa Porvoossa

Lohja Soi -festivaalilla kuultiin aiemmin elokuussa operettikonsertti yhteistyössä Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen kanssa. Konsertti uusittiin nyt Porvoossa paikallisen eli Porvoonseudun musiikkiopiston kanssa. Soittamassa oli Lohjan kaupunginorkesteri ja kapellimestarina Markus Lehtinen, joka myös juonsi konsertin. Solisteina oli SibA:n oopperakoulutuksen nykyinen, eli vuonna 2017 aloittanut ensemble. Sen kaikki seitsemän laulajaa olivat mukana esiintymässä.

Otto Nicolain Windsorin iloisista rouvista kuultiin vauhdikas ja ponteva alkusoitto sekä toisena numerona duetto, jossa Rachel McIntosh ja Réka Bata ruotivat eloisasti Falstaffin kirjeitä. Jussi Vänttisen numerona oli Und da soll man noch galant sein, joka on Carl Millöckerin Kerjäläisylioppilaasta. Vänttinen teki positiivisen vaikutuksen ja eläytyi laulun tekstiin hyvin.

Seuraava numero oli harvemmin kuultavaa musiikkia: Du sollst der Kaiser meiner Seele sein, joka on peräisin Robert Stolzin operetista Der Favorit. Isabella Shaw'n tulkinta oli kovin tasapaksu eikä tekstin sisältö välittynyt katsomoon saakka. Topias Lundell esitti Emmerich Kálmánin Sirkusprinsessasta tunnetun numeron Zwei Märchenaugen. Lundell on kehittynyt laulajana kovasti, ja kappale oli oivallista kuunneltavaa, kunhan pienestä alkujännityksestä päästiin. Rentoutuneena hänen äänestään katosi alkuun häirinnyt kulmikkuus.

Orkesteri soitti kivana välinumerona Johann Strauβ nuoremman Annen-Polkan. Sen jälkeen oli vuorossa Albert Lortzingin Der Waffenschmied -oopperasta Irmentrautin Welt, du kannst mir nicht gefallen. Rachel McIntoshin pikkusievä esitys olisi kaivannut lisää ytyä ja tunnetta. Tätä ongelmaa ei ollut Henri Tikkasella, joka lauloi Dunkelrote Rosen -numeron Millöckerin Gasparonesta. Tikkanen on tämän näyte-erän perusteella teknisesti valmiimpi kuin muut konsertin miessolistit ja lisäksi hänellä on erittäin miellyttävä äänenväri ja kaunis fraseeraustyyli. Ensimmäisen puoliajan päätti Isabella Shaw, joka vei meidät Jacques Offenbachin La Grande-Duchesse de Gérolsteinin maailmaan. Ranskan kieli istui Shaw'lle saksaa paremmin ja esitys oli vapautuneempi kuin hänen ensimmäisessä numerossaan.

Toisen puoliajan aloitti orkesterikappale, joka oli alkusoitto Johann Strauβ nuoremman Mustalaisparonista. Jussi Vänttinen flirttaili yleisön kanssa Danilona; numero on tietenkin Franz Lehárin Iloisesta leskestä. Samasta operetista kuultiin Vilja-Lied, jonka solisti oli Minna-Leena Lahti. Olipas sävykästä ja kaunista laulua! Taas tuli todistetuksi, että "puhkisoitettu" kappalekin voi koskettaa riittävän hyvänä esityksenä. Kálmánin Kreivitär Marizan hitti Komm, Zigány soi Henri Tikkasen laulamana suoraan sanoen loistavasti. Tikkanen on mielestäni fakkinsa suurimpia nuoria lupauksia Suomessa - häntä varmasti kuulemme vielä suuremmillakin lavoilla.

Réka Bata esitti Lehárin Mustalaisrakkautta-operetista tunnetun numeron, mutta unkariksi: Messze a nagy erdő soi hallitusti ja tyylikkäästi. Väliin kuultiin orkesterikappale, joka oli Strauβ juniorin Éljen a Magyar. Polkka soi vauhdikkaasti ja sai monen jalan vipattamaan... Kálmánin Kreivitär Marizaan palattiin Topias Lundellin toisen numeron ajaksi: Suosikkeihini kuuluva Wenn es Abend wird soi ihanan tunteellisena ja solistin hyväilevä tenoriääni pääsi tässä oikeuksiinsa. Laulajan diktio oli esimerkillisen hyvä, mutta olemus tässäkin kappaleessa turhan jäykkä ja vakava.

Strauβ nuoremman Lepakosta oli ohjelmaan valittu Orlofskyn suosittu Ich lade gern mir Gäste ein. Rachel McIntosh onnistui tässä laulullisesti hyvin ja esitykseen oli lisätty hauska pieni näytelmä miessolistien kanssa. Ohjelman päätti Vänttisen ja Lahden duetto Lippen schweigen, joka on Lehárin Iloisesta leskestä. Vahva ja uskottava esitys molemmilta solisteilta! Tavanomaista ylimääräistä ei kuultu, vaan Markus Lehtisen yllätysveto: Kullervo Linnan valssi Kultainen nuoruus laulettiin yhteislauluna! Orkesteri käytti Markku Johanssonin sovitusta, jossa oli hienoja muistumia wieniläisvalsseista.

Kreisikomediaa Voltairen ja Bernsteinin tapaan

25.8.2018 Leonard Bernsteinin operetti Candide Savoy-teatterissa Helsingissä

Yhdysvaltalainen kapellimestarilegenda Leonard Bernstein syntyi 25.8.1918. Mikäpä olisi sopivampi tapa muistaa miehen 100-vuotispäivää kuin hänen musiikkinsa esittäminen ja vaikkapa hänen operettinsa ensi-ilta? Vuonna 1990 kuollut Bernstein oli paitsi kapellimestari, myös säveltäjä, pianisti ja armoitettu pedagogi.

Candide-operettia on esitetty viimeksi Helsingissä yli 40 vuotta sitten (Kaupunginteatterissa vuosina 1975-76). Uusien Savoy-teatterin esitysten äiti on Heli Immonen, jonka yritys toimii produktion tuottajana. Ohjaaja on Tuomas Parkkinen, joka on onnistunut tämän poukkoilevan tarinan kanssa mainiosti. Operetin juonihan on aivan päätön ja absurdi, mutta Parkkinen ei sortunut liioitteluun - tai ehkä vähän, juuri tarinan edellyttämän verran. Osku Heiskasen koreografia tuki esitystä hyvin, kuten myös Annukka Pykäläisen näyttävä puvustus.

Operetin libretto perustuu Voltairen pienoisromaaniin. Kertomukseen sisältyy paikoin pilkahtelevaa filosofista sisältöä ja pohdintaa, mutta on mahdotonta tietää kuinka tosissaan kirjailija on niiden kanssa ollut. Tuskinpa kovin, sillä satiiri on leimallista, ja nuo kohdat katoavat sujuvasti Candiden karnevalistiseen keitokseen ilman sen suurempaa huomiota. Savoy-teatterissa esitys kuultiin uutena Auli Särkiö-Pitkäsen suomennoksena. Sillä oli ansionsa eli pääosin suomentaja on tehnyt hyvää työtä - mutta oli tekstissä kömpelöitäkin paikkoja, joissa teksti ei oikein istunut nuottikuvaan. Lisäksi huomasin pari kohtaa, joissa käännös ei tavoittanut alkuperäisen libreton huumoria tai sanaleikkiä.

Seuraamani ensi-ilta oli musiikillisesti onnistunut. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea energiselle kapellimestari Jonas Rannilalle, joka ylläpiti menoa ja melskettä tyylikkäästi ja tarkasti. Jo alkusoitto nosti odotukset korkealle - hyvää on varmasti tulossa! Bernsteinin sävellyksessä on herkullista parodiaa moneen suuntaan. Helsinki Sinfonietta soitti innostuneesti ja värikkäästi, eikä tuotantoon kootusta Candide-kuorostakaan ole kuin hyvää sanottavaa. No, ehkä jonkun kerran osa kuorolaisista oli hieman eri kohdassa nuottiviivastolla, mutta pian taas palattiin samaan tahtiin.

Solisteina kuultiin kokeneita laulajia, jotka onnistuivat hyvin osuuksissaan ja myös näyttelemiseen oli panostettu. Heikki Kilpeläisellä oli monirooli Voltairena, Panglossina, Martinina ja Cacambona. Tero Harjunniemi oli vakaa Candide ja Kaisa Ranta taiturillinen Cunegonde. Heikki Halinen väläytteli pari kertaa tenoriäänensä loistoa Kuvernöörinä; hän esitti myös Vanderdendurin ja Ragotskin roolit. Annami Hylkilä jäi Paquettena vähän taka-alalle. Jussi Merikanto oli hyvässä laulukunnossa Maximilianina ja Kapteenina. Heli Immosella oli herkullisia hetkiä Vanhan rouvan osassa.

Vahvaa puolalaista oopperaa

25.8.2018 Stanisław Moniuszkon ooppera Halka Kulttuuritalossa Helsingissä

Helsingin Koomisen Oopperan ensimmäistä kertaa järjestämä Helsinki Opera Festival toi suomalaisyleisön kuultavaksi oopperaharvinaisuuden. Stanisław Moniuszkoa pidetään "Puolan oopperan isänä" ja hänen tunnetuin teoksensa on Halka. Teosta on esitetty Suomessa ainakin 1936-37 ja 1952-53, mutta tuolloin on ollut kyseessä nelinäytöksinen vuoden 1857 versio. Helsingissä nyt ensimmäistä kertaa esitetty alkuperäinen, ns. Vilnan versio on sävelletty 1847-48 ja siinä näytöksiä on vain kaksi.

Halka-tuotanto on toteutettu yhteistyössä puolalaisen Capella Cracoviensis -orkesterin ja kuoron kanssa. Esityksen johti kapellimestari Jan Tomasz Adamus, joka teki pätevää työtä ja osoitti hyvin, kuinka barokkiorkesteri taipuu romanttisen oopperan esittämiseen. Moniuszkon musiikki on vauhdikasta ja mahtipontista, eikä pianissimoista ole tietoakaan. Melkoista paahtamista siis, mutta teknisesti taitavat ja kantavaääniset solistit sekä iskevästi laulanut kuoro pysyivät hyvin matkassa. Jokusen kerran laulajien ja orkesterin kesken oli pientä eriaikaisuutta tai poikkeavuutta tempossa. Tämä johtui siitä, että orkesteri oli näyttämön takaosassa ja kapellimestari selin laulajiin, joten näköyhteyttä heidän välillään ei ollut. Adamus kuitenkin korjasi tilanteet salamannopeasti.

Solisteista Halkan osan tehnyt Natalia Kawałek lauloi ajoittain kuin enkeli. Toisessa naisroolissa Zofiana vakuutti Małgorzata Rodek. Vahvan miessolistien joukon muodostivat Jakub Pawlik (Jontek), Sebastian Szumski (Janusz), Marek Opaska (Marszałek) ja Jerzy Butryn (Cześnik).

Laura Åkerlundin ohjaus oli looginen ja sujuva eikä siinä ollut lainkaan joutokäyntiä tai paikallaan seisoskelua. Jo alkusoiton ohjaaja oli kuvittanut hienosti. Permannon keskikatsomon istuimet oli poistettu kokonaan ja paljastunutta parkettilattiaa käytettiin hyväksi esityksessä. Hyvä oivallus, sillä orkesterilta vapaaksi jäänyt näyttämön osa oli melkoisen pieni.

Kokonaisuutena pidin esityksestä kovasti ja harmittelin ainoastaan sitä, miten vähän paikalla oli katsojia. Oliko syy tuntemattomassa teoksessa, liian vähäisessä markkinoinnissa vai tämän viikon ylenpalttisessa kulttuuritarjonnassa? Helsingin esitysten jälkeen esitys lähtee kiertueelle Puolaan, joten toivotaan parempaa yleisömenestystä siellä.

Birgittaa ja Mahleria – voi mikä pari!

24.8.2018 Jani Sivénin ooppera Pyhä Birgitta Naantalin kirkossa

Jani Sivénin kolmas ooppera sopi mainiosti juhlistamaan Naantalin kaupungin 575-vuotisjuhlaa. Pyhä Birgitta sai ensi-iltansa eilen torstaina ja tänään perjantaina oli vielä kaksi esitystä. Tuotanto on turkulaisen Oopperakammari ry:n.

Birgitta Birgersdotter (1303-1373) oli ruotsalainen mystikko ja aikansa vaikutusvaltaisia naisia. Hänet kanonisoitiin vuonna 1391. Birgitta perusti edelleen toimivan Ordo Sanctissimi Salvatoris -nimisen sääntökunnan, joka tunnetaan yleisesti Pyhän Birgitan sääntökuntana tai birgittalaissääntökuntana. Birgitan suunnittelema luostari perustettiin Ruotsin Vadstenaan vasta hänen kuolemansa jälkeen 1384. Nykyiseen Naantaliin birgittalaisluostari perustettiin viitisenkymmentä vuotta myöhemmin ja se toimi yli sadan vuoden ajan. Naantalin kirkko on entinen luostarin kirkko ja ainoa siitä jäljellä oleva rakennus.

Sivénin teos alkoi hienolla prologilla, jossa kuoron jäsenet lauloivat ryhminä Cantus sororum -kokoelman hymnejä eri puolilla kirkkoa. Yleisö ei tietenkään tajunnut hiljentyä niitä kuuntelemaan, vaan kirkossa vallitsi melkoinen pulina ja mekastus varsinaisen oopperan alkamiseen saakka. Teos sisälsi yksitoista kohtausta, jotka ajoittuvat Birgitan elämän eri vaiheisiin. Birgittana nähtiin kolme eri solistia, jotka olivat toisinaan samanaikaisestikin lavalla.

Nuorta Birgittaa esitti Anni Niemelä, aikuista Reetta Haavisto ja vanhaa Riikka Hakola. Satu-Kristina Vesa oli Birgitan imettäjä ja palvelija Anna. Tiitus Ylipäällä oli ainoana miessolistina useita rooleja, mm. Annan poika Bjärne ja Birgitan rippi-isä. Kirkon käytävällä ja lavallakin pyörähdelleen lauluensemblen eli tertsetin muodostivat Anna Ginström, Essi Lind ja Ruut Karhula. Kaikki solistit olivat korkeatasoisia laulajia ja tekivät vaikuttavaa työtä. Erikseen on mainittava Satu-Kristina Vesan upea näytteleminen Annana. Esityksessä nähtiin vielä Kristuksen mykkäroolissa Oskari Campomanes.

Pyhä Birgitta oli onnistunut kokonaisuus. Mirva Koivukankaan libretto ansaitsee kiitosta; se ei ollut lainkaan hullumpi eikä ainakaan sellaista räpellystä kuin monissa uusissa suomalaisoopperoissa on tavannut viime vuosina olla... Ville Saukkosen harkittu ohjaus toimi erinomaisesti ja oli riittävän pelkistetty. Lavastuksesta vastasi Jani Uljas, puvustuksesta Marjo Haapasalo ja valoista Mari Agge.

Jani Sivén johti itse teoksensa. Pidin musiikista kovasti, mihin ehkä vaikutti orkesterin erikoinen kokoonpano: urut, saksofoni, harppu ja erilaisia lyömäsoittimia. Säveltäjä oli hyödyntänyt taitavasti kirkkotilan akustiikkaa ja kaikua. Musiikilliseen lopputulokseen vaikutti kiinnostavasti se, että orkesteri ja kuoro olivat kirkkosalin takaosassa ja solistit sen etuosassa. Kamarikuoro Auditen tasokas ja sielukas esiintyminen kruunasi kokonaisuuden; Sivén oli kirjoittanut perustamansa ja yli 25 vuotta johtamansa kuoron osuudet "mittatilaustyönä".

* * *

Ehdin oopperan jälkeen ajoissa hotellihuoneeseeni seuraamaan Yle Areenasta suorana lähetyksenä Helsingin juhlaviikkojen konsertin. Esiintymässä oli Radion sinfoniaorkesteri sekä viisi kuoroa ja kahdeksan solistia Hannu Linnun johdolla. Teoksena oli Gustav Mahlerin Sinfonia nro 8 Es-duuri.

En ole koskaan ollut Mahlerin megalomaanisten hullutusten suurimpia ystäviä. Kahdeksas sinfonia muodostuu kahdesta jossain määrin erillisestä osasta, jotka yrittävät työntää yhteen keskiaikaista hymniä ja Goethen Faustia. Merkillistä! Mutta täytyy myöntää, että tämä esitys kyllä toimi, kun ei vaivannut liikaa päätään... Hannu Linnulla oli kokonaisuus hyvin otteessaan ja solistikaarti oli loistava, vaikka Johanna Rusanen-Kartano ja Tommi Hakala olivatkin sairastuneet. Laulamassa olivat Camilla Nylund, Helena Juntunen, Anu Komsi, Lilli Paasikivi, Tuija Knihtilä, Tuomas Katajala, Stephen Gadd ja Mika Kares. Melkein kotimainen dream team!

Freiburgilaista barokkiloistoa

21.8.2018 Freiburger Barockorchester, joht. Gottfried von der Goltz Musiikkitalossa Helsingissä

Helsingin juhlaviikot toi Jane ja Aatos Erkon säätiön tuella Helsinkiin vierailulle Freiburgin barokkiorkesterin, joka on lajissaan arvostettu huippukokoonpano.

Ohjelmassa oli Corellin ja Pergolesin musiikkia. Arcangelo Corellin (1653-1713) tuotanto ei ole kovin laaja ja se sisältää suurimmaksi osaksi instrumentaalimusiikkia. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat monet Concerto grossot, joita tässäkin konsertissa kuultiin kaksi: avausnumerona Concerto grosso nro 3 c-molli ja kolmantena teoksena Concerto grosso nro 1 D-duuri, johon trumpetit toivat kivasti lisäytyä.

Giovanni Battista Pergolesi (1710-1736) puolestaan keskittyi lyhyen elämänsä aikana vokaalimusiikkiin. Corellin teosten välissä kuultiin häneltä Salve Regina, jossa solistina lauloi Sunhae Im. Eteläkorealainen sopraano on aiemmin esiintynyt suomalaisille Helsingin Barokkiorkesterin kanssa. Kuolinvuonna 1736 syntynyt galantin tyylin sävellys on yksi kolmesta Pergolesin versiosta vanhaan antifonitekstiin. Sunhae Im lauloi osuutensa kauniisti, mutta samanlaista ylimaallista kirkkautta ja kuulautta hennossa äänessä ei ollut kuin vaikkapa Julia Lezhnevalla.

Väliajan jälkeen päästiin oopperaan, kun Pergolesilta kuultiin kahden intermezzon La serva padrona vuodelta 1733. Suomeksi oopperan nimi on Palvelija emäntänä tai Piika emäntänä. Vasta kesäkuussa esitettiin Suomenlinnassa Giovanni Paisiellon myöhäisempi versio samaan librettoon. Totesin jo silloin blogissani, että pidän Paisiellon versiota musiikillisesti kiinnostavampana, enkä näe syytä muuttaa mielipidettäni tämän freiburgilaisten "muistinvirkistyksen" jälkeenkään.

Tristan Braun oli ohjannut oopperasta version, jonka kaltaisia on usein kutsuttu "puolinäyttämölliseksi". Lavastuksena oli ainoastaan yksi sohva, mutta konserttisalin niukkoja mahdollisuuksia yritettiin muuten käyttää hyväksi mm. liikkumisen osalta. Kokonaisuus ajoi asiansa, ja Braun näytteli itse Vesponen mykkäroolin. Sunhae Im oli tässäkin teoksessa sopraanosolistina. Hänen olemuksensa ja äänenvärinsä ei ehkä ollut paras valinta Serpinan rooliin, mutta kaunista laulua saimme kyllä kuulla. Konkari Furio Zanasi esitti Uberton osan tasapainoisesti.

Freiburgin barokkiorkesterin loistokas ja täyteläinen sointi hurmasi jo avausnumerosta lähtien. Olipa erityisen muheva jousisto! Aivan ensiluokkaista musisointia, jossa tarkkuus ja erinomainen yhteissoitto on hiottu huippuunsa. Kiitos hienosta illasta!

Hoffmannin suuret rakkaudet, I-III

19.8.2018 Jacques Offenbachin ooppera Les contes d'Hoffmann (Hoffmannin kertomukset) Helsingin Konservatoriossa Ruoholahdessa

Oopperastudio Ainon uusi tuotanto on Offenbachin Hoffmannin kertomukset, jota esitetään pianosäestyksellisenä konserttiversiona Helsingin Konservatorion konserttisalissa. Toinen esitys on eri miehityksellä viikon kuluttua, eli 26.8. Esitysten johtajana ja taidokkaana pianistina toimii tuttuun tapaan Tero Valtonen.

Solistien taso oli yleisvaikutelmaltaan korkeampi kuin ainolaisten edellisessä Taika-ampuja-tuotannossa. Antti Tolvanen (Hoffmann) jaksoi raskaan roolinsa varsin hyvin, mutta loppupuolella alkoi puhti loppua yläsävelistä. Runoilijan ensimmäisenä rakkautena eli Olympiana liverteli taidokkaasti Emmi Kaijansinkko. Toinen eli Antonia oli vakaalla tekniikalla laulanut Tuuli-Elina Kilpelä ja kolmas eli venetsialainen kurtisaani Giulietta oli vakuuttavasti äänivarojaan esitellyt Kaisa Takkula.

Antti Pakkasen piti laulaa Paholaisena (siis Lindorfin, Coppeliuksen, Mirakelin ja Dapertutton osat), mutta hän oli sairastunut. Paikkaajaksi oli saatu lyhyellä varoitusajalla Mika Nikander, joka eläytyi osuuksiinsa hienosti. Marika Kivinen onnistui Muusana ja Niilo Erkkilän kaunista tenoria kuunteli mielellään kolmoisroolissa Frantz-Nathanael-Spalanzani.

Hoffmannin kertomukset on tulossa lähes 50 vuoden tauon jälkeen Kansallisoopperan ohjelmistoon loka-marraskuussa. Silloin tämän vauhdikkaan ja hienon teoksen voi nähdä Dresdenin Semperoperista hankittuna näyttämöversiona. Ja jos et malta odottaa sinne saakka, niin Yle Areenassa voi vielä vajaan viikon ajan katsoa veikeän 1950-luvun elokuvaversion tästä oopperasta (https://areena.yle.fi/1-4391161).

Jumalainen Nylund

18.8.2018 Camilla Nylund, sopraano & Marita Viitasalo, piano Karjalohjan kirkossa Lohjalla

Olenkohan käyttänyt yllä olevan otsikon jo joskus aikaisemmin? Hyvin mahdollista, sillä niin upeita ja loistavia Camilla Nylundin esiintymiset ovat olleet aina kun minulla on ollut tilaisuus hänen laulutaidettaan kuulla.

Lohja Soi -festivaalin päätöspäivän konsertti järjestettiin Karjalohjan komeassa kivikirkossa. Salamaniskun sytyttämä tulipalo tuhosi kirkon vuonna 1970 - kuparikattokin suli ja vain seinät jäivät jäljelle. Raunio hylättiin pariksikymmeneksi vuodeksi, mutta onneksi Pioneerikoulu ei saanut himoitsemaansa lupaa sen räjäyttämiseen harjoitustyönä. 1990-luvun alussa käynnistyi kirkon korjaaminen ja mm. uusi kellotapuli valmistui 1995. En ollut käynyt sisällä kirkossa koskaan aiemmin, mutta tämän näyte-erän perusteella se osoittautui myös akustiikaltaan hyväksi konserttikirkoksi.

Avaukseksi kuulimme Toivo Kuulaa: Sinikan laulu, Sinipiika, Tuijotin tulehen kauan ja Purjein kuutamolla. Eihän sille mitään voinut, että jouduin pyyhkimään silmäkulmia jo heti alkuun... Claude Debussyn kuusi laulua Paul Verlainen runoihin eivät suinkaan ole unohdettuja, vaan Ariettes oubliées tunnetaan kyllä - ja ihanan Nylundin laulamana vielä useamman olisi syytä ne tuntea!

Väliajan jälkeen oli vuorossa Richard Wagnerin viisiosainen sarja Wesendonck-Lieder. Säveltäjä on tavoittanut upeasti Mathilde Wesendonckin tekstien erilaiset tunnelmat, ja vaikka lauluja esitetään todella usein, en tunnu koskaan kyllästyvän niihin. Eikä ole aihettakaan, jos esitys on näin korkeatasoinen kuin Nylundilla ja pianisti Marita Viitasalolla.

Viimeisen osion muodostivat viisi Richard Straussin laulua: Heimliche Aufforderung, Morgen!, Die Georgine, Mein Auge ja Cäcilie. Nylundin ja Viitasalon yhteistyö toimi näissäkin erinomaisesti. Ja niin oivallisia tulkintoja kuin kuulimmekin konsertin alkupuolella, niin pakko on todeta, että Nylund on selvemmin mukavuusalueellaan saksankielisen laulumusiikin parissa. Aivan fantastista!

Seisomaan nousseen yleisön suosionosoitukset palkittiin ylimääräisellä, joka oli Jean Sibeliuksen Var det en dröm? Väristyksiä vaan tuntui selkäpiissä! Ennen konserttia osuin kuulemaan harjoituksen lopun, ja sen perusteella duomme oli valmistanut toisenkin ylimääräisen. Karjalohjan yleisöllä oli kuitenkin niin kiire rynnätä ulos, että Kuulan Aamulaulu jäi tällä erää kuulematta...

Salosen kuusikymppiset

17.8.2018 Esa-Pekka Salonen 60 vuotta -konsertti Kansallisoopperassa Helsingissä

Kesäkuussa 60 vuotta täyttänyttä Esa-Pekka Salosta juhlittiin Helsingin juhlaviikkojen sekä Suomen kansallisoopperan ja -baletin yhteistuotantona. Tapahtuma myytiin keväällä nopeasti loppuun, mutta onneksi Yleisradio lähetti konsertin suorana ja sen tallenne on katsottavissa Yle Areenassa (https://areena.yle.fi/1-4423763).

Ohjelma alkoi Massahumu-nimisellä kantaesityksellä. Sen takaa löytyy Korvat auki -yhdistyksen riveistä noussut Aukottoman seinän korvat -kollektiivi, eli nuoren polven säveltäjät Joel Järventausta, Touko Niemi, Matilda Seppälä, Lauri Supponen ja Niilo Tarnanen. Kappaleeseen sisältyneistä puheosuuksista meni osa surkean äänentoiston vuoksi ohi korvien. Myöhemmin kuultiin laulettuna mm. Salosen saamia onnittelutwiittejä. Esiintyjiä oli sijoitettu näyttämön lisäksi eri puolille 1. ja 2. parvea, mikä ei ollut salin akustiikka huomioiden paras mahdollinen ratkaisu.

Konsertin juontajana toimi Paula Vesala, Salosen "naapurintyttö" Los Angelesista. Kappaleiden välissä kuultiin Vesalan kepeää höpöttelyä ja vuoropuhelua, jossa juontaja (kuten niin usein tuntuu käyvän!) oli melkein enemmän äänessä kuin juhlakalu. Pari Salosen nokkelaa kommenttia kirvoitti yleisöstä hyvät naurut.

Musiikki jatkui yllätysnumerolla: Heinrich Ignaz Franz Biberin Battalia vuodelta 1673. Barokkimusiikkia ei ehkä tule yhdistäneeksi Saloseen ensimmäisenä, mutta suvereenisti hän tämänkin johti ja lopputulos oli erittäin kiinnostava. Tämän jälkeen Vesala lauloi oman tekstinsä johdantona seuraavaan kappaleeseen ja yleisö pääsi mukaan laulamaan taustakuorona. Se seuraava kappale oli neuvostoliittolaisen Aleksandr Mosolovin Teräsvalimo vuodelta 1927. Salonen sai orkesterikoneensa jyskyttämään huumaavalla intensiteetillä ja voimalla.

Ennen väliaikaa kuultiin Ravelin Daphnis et Chloé, sarja nro 1, jonka saapui johtamaan Salosen ystävä Alan Gilbert. Hän päätti viime vuonna kautensa New Yorkin filharmonikkojen johdossa ja aloittaa ensi vuonna ylikapellimestarina Hampurissa. Ravelin baletti ei ole koskaan saavuttanut kummoista asemaa, mutta konserttiteoksena sitä esitetään - samoin kuin Ravelin kokoamaa kahta orkesterisarjaa. Tätä "ykkössarjaa" näkee ohjelmistoissa hieman harvemmin, ja oli hieno kokemus kuulla siitä Gilbertin jäntevä tulkinta.

Konsertin jälkipuoliskon aloitti toinen kantaesitys: Paula Vesalan Olin kerran täällä, jonka Salonen on orkestroinut. Kappaleessa Vesala lauloi itse sekä "liveohjelmoi ja efektoi elektronisia sampleja". Eipä siitä sen enempää... Seuraavaksi nähtiin videotervehdyksiä, joissa muisteltiin menneitä ja onniteltiin Salosta. Hauskin oli Kaija Saariahon kertomus ensitapaamisestaan Salosen kanssa.

Hartaasti odotettuna numerona oli vuorossa Salosen Pollux, joka kantaesitettiin Gustavo Dudamelin johdolla viime huhtikuussa Los Angelesissa. Nyt teos kuultiin ensimmäistä kertaa Suomessa. Olihan huikean hieno kappale, jolle säveltäjän omakohtainen ote kapellimestarina antoi lisäarvoa. Tuskin maltan odottaa sisarteos Castoria, joka Salosella on vielä työn alla!

Konsertti päättyi kruunajaiskohtaukseen Musorgskin oopperasta Boris Godunov. Solistina lauloi bassolegenda Matti Salminen. Salonen ylläpiti mahtavaa imua - tätä olisi halunnut lisää ja paljon! Loppuhulinan eli aplodimyrskyn keskellä laulettiin vielä koko salin voimin onnittelulaulu Saloselle, Gilbertin johdolla.

Täyden vastineen oopperakonsertti

16.8.2018 Suuri Oopperagaala Laurentius-salissa Lohjalla

Lohjan Tenoripäivät vaihtoi nimensä Lohja Soi -festivaaliksi, mutta jatkaa onneksi ohjelmapolitiikassaan laulumusiikin painottamista. Laurentius-salin perinteinen Suuri Oopperagaala oli loppuunmyyty - mikä ei ollut ihmekään, kun esiintymään oli saatu kansainvälisen tason solistikvartetti: sopraano Camilla Nylund, mezzosopraano Monica Groop, tenori Tuomas Katajala ja basso Mika Kares. Konsertissa soitti Lohjan kaupunginorkesteri Markus Lehtisen johdolla. Aarno Cronvall toimi lähes kolmetuntisen illan juontajana ja melkein malttoi pitää lörpöttelynsä kurissa...

Liikkeelle lähdettiin Mozartilla: Ryöstö seraljista -oopperan alkusoitto, Osminin Wer ein Liebchen hat gefunden sekä duetto Verwünscht seist du samt deinem Liede! Osminina lauloi tietenkin Kares ja Belmontena Katajala. Väliin kuultiin Figaron häiden alkusoitto ja sitä seurasi vielä kaksi Mozart-numeroa: Fiordiligin ja Dorabellan duetto Prenderó quel brunettino (es. Nylund & Groop) oopperasta Così fan tutte ja Taminon Dies Bildnis ist bezaubernd schön (es. Katajala) oopperasta Taikahuilu. Mahtavaa!

Monica Groop lauloi upeasti Delilan aarian Mon coeur s'ouvre à ta voix Saint-Saënsin Simson ja Delilasta. Tämän jälkeen seurasi pari numeroa Verdiltä: Fiescon resitatiivi ja aaria Simon Boccanegrasta sopi Karekselle erinomaisesti, kuten myös Elisabettan Tu che le vanità (oopperasta Don Carlo) Nylundille. Ennen väliaikaa kuultiin Bizet'n Carmenista alkusoitto, jossa Lehtinen paahtoi menemään hurjalla tempolla, sekä Habanera, jonka esitti teemaan sopivaan asuun vaihtanut Groop.

Konsertin jälkipuolisko alkoi Tšaikovskin Jevgeni Oneginilla: ensin alkusoitto, sitten Lenskin Kuda, kuda (es. Katajala) ja Greminin Ljubvi vse vozrasti pokorny (es. Kares). Katajalan esitys oli parhaimpia tästä aariasta aikoihin kuulemiani, eikä Kareskaan ollut hullumpi - ääni ja olemus vaan kaipaavat lisää vuosia tätä roolia ajatellen.

Ja sitten Wagner-osio: Lohengrinin 3. näytöksen alkusoitto soi vaikuttavasti ja Nylundin Dich, teure Halle eli Elisabethin aaria Tannhäuserista sai suorastaan ihon kananlihalle. Kares lauloi lämpimästi Dalandin Mögst du, mein Kind -aarian Lentävästä hollantilaisesta.

Tuomas Katajala oli valinnut oopperakonserteissa harvemmin kuultavan numeron, nimittäin Maxin resitatiivin ja aarian von Weberin Taika-ampujasta. Groopin viimeisenä kappaleena oli Va! Laisse couler mes larmes -aaria Massenet'n Wertheristä. Konsertti päättyi Dvořákin Rusalkan sävelin: Rusalkan ja Vodnikin duetto (es. Nylund & Kares) sekä "pakollinen" Laulu kuulle. Nylund kyllä esitti viimeisen numeron niin upeasti, että se upposi suoraan sydämeen.

Konsertti oli kokonaisuudessaan huikean hieno ja antoisa. Kaikki solistit onnistuivat upeasti numeroissaan ja orkesterikin oli hyvässä vedossa - paria pikku horjahdusta ei kannata laskea. Wagner soi päässä vielä paluumatkallakin...

Mahtava messu Porvoossa

12.8.2018 Gioachino Rossinin Petite messe solennelle Porvoon tuomiokirkossa

Pellingin musiikkipäivät järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa. Taiteellinen johtaja Monica Groop oli valinnut päätöskonsertin ohjelmaksi Rossinin Petite messe solennellen ("pieni juhlallinen messu"). Rossini sävelsi sen 1863, viisi vuotta ennen kuolemaansa. Humoristinen maestro kutsui teosta "viimeiseksi vanhuuden synnikseen" ja lisäsi ironisesti teoksen nimeen sanan "pieni". Hän jopa kirjoitti messun valmistuttua saatekirjeen Jumalalle...

Petite messe solennelle on alun perin kirjoitettu 12 laulajalle (joista neljä solistia), kahdelle pianolle ja urkuharmonille. Teoksesta on olemassa Rossinin myöhemmin työstämä orkesteriversio, mutta oli ihan mukavaa vaihtelua, että Porvoossa kuultiin alkuperäisen kaltainen versio - tosin yhdellä pianolla ja suuremmalla kuorolla.

Esitys oli tavattoman hieno ja onnistunut. Jubilate-kuoro teki vaikuttavaa työtä Eric-Olof Söderströmin johdolla. Solistit olivat rautaisia ammattilaisia ja onnistuivat kaikki erinomaisesti. Sopraano-osan lauloi kirkkaasti ja selkeästi hovilaulajatar Hillevi Martinpelto Ruotsista. Alttona esiintyi mezzosopraano Monica Groop, ja hänen äänensä lämpöä ja sävykkyyttä saattoi jälleen kerran vain ihastella huokaillen. Tenori Tuomas Katajala on tehnyt oivallisia rooleja italialaisessa oopperakirjallisuudessa, ja näköjään Rossinin messukin toimi loistavasti. Neljäs solisti, baritoni Andreas Schmidt, on minulle tuttu Saksan oopperalavoilta. Hänen lauluaan leimasi tarkkuus, älyllisyys ja eläytyvä musikaalisuus.

Pianistina piti ohjelman mukaan olla ruotsalainen Matti Hirvonen, mutta hämmästyksekseni flyygelin ääreen hiipi konsertin alkaessa Kirill Kozlovski. Muutoksesta ei vaivauduttu ilmoittamaan mitään edes alun tervetulotoivotuksen ja kännykkämuistutuksen yhteydessä. Kozlovski oli konsertin sankari ja teki aivan uskomattoman hienoa työtä. Siinä oli flyygeliparkakin kovilla moneen kertaan, kun Rossinin voimallisia akordeja taottiin kuuluville. Kerrassaan huikeaa! Urkuharmonia soitti kanttori Reidar Tollander, mutta soittimen hennohko ääni jäi usein dominoivan pianon ja kuoron alle. Preludio religioso -osassa harmonikin pääsi sentään esille soolosoittimena.

Kansanoopperaa Elimäellä

11.8.2018 Jouni Sjöblomin kansanooppera Aleksanteri II:n aikaan Elimäen museonäyttämöllä Kouvolassa

Kävin kolme vuotta sitten katsomassa kouvolalaisen Jouni Sjöblomin kansanoopperan Kustaan sota 1788-1790, jota esitettiin Anjalan kartanon pihapiirissä. Paikallishistoriaan linkittyvä sävellys sai tänä vuonna jatkoa, kun Elimäen kotiseutumuseon yhteydessä olevalla näyttämöllä esitetään elokuussa Aleksanteri II:n aikaan -teosta.

Sjöblom on jälleen paitsi säveltänyt, myös käsikirjoittanut kansanoopperansa - mikä on todettavissa niin hyvässä kuin pahassa. Käsikirjoitus ei ollut järin vakuuttava ja laulujen sanoitukset vetivät monin paikoin suupieliä ylöspäin. Teoksessa seurattiin Jaalan Siikavassa syntyneen Jaalan Rinssin (vääpeli Juho Prins, 1838-1919) elämänvaiheita ja Aleksanteri II:n kytkeytymistä niihin. Alan miehenä Sjöblom on osannut hyödyntää näppärästi kansanlauluja ja 1800-luvun tansseja, mutta myös säveltää uusia toimivia melodioita ja tarttuvia rallatuksia. Mukaan oli mahdutettu lainana myös Fredrik Paciuksen Suomen laulu ja Maamme.

Kustaan sota -teoksen suurin heikkous oli vaativat solistiosuudet, joihin amatöörilaulajien kyvyt eivät riittäneet. Sjöblom on selvästi viisastunut vahingosta, ja solistisia osuuksia oli tässä oopperassa melko vähän. Niissä kuultiin ja nähtiin ihan kelvollisia harrastajasuorituksia, mm. Hannu Kuoppamäki Aleksanteri II:na, Terho Happonen Jaalan Rinssinä ja Ossi Koivusaari Johan Didrik Petterssonina. Luukas Kaskimaa oli valloittava esittäessään Jaalan Rinssiä lapsena. Kuoron laulajat oli koottu lähialueen harrastajakuoroista ja tällä kertaa vaikutelma oli ihan tyydyttävä.

Kansanoopperan tekijätiimistä löytyy paljolti samoja henkilöitä kuin kolme vuotta sitten. Säveltäjä Sjöblom johti itse esitystä ja soitti koskettimia. Piia Kleimolan ohjaus ajoi asiansa, ja tapahtumia elävöitettiin mm. rautatien ja Kymijoen ylittävän Korian sillan rakentamisella. Monien kuorolaisten liioiteltu eläytyminen oli huvittavaa - mutta ehkä ohjaaja on sallinut tämän tarkoituksella? Seija Kiurun puvustuksessa oli tälläkin kertaa monia valopilkkuja. Pekka Penttilä oli suunnitellut tanssit kuusankoskelaiselle Kasareikka-tanhuseuralle, joka oli mukana Kustaan sodassakin. Uutuutena lavalla nähtiin Tykkimäen sirkuskoululaisia, jotka elävöittivät markkinoiden menoa.

Ländlerin tahdeista suomalaisiin lauluihin

9.8.2018 Kesäisen kevyesti keinahdellen -konsertti Espoon tuomiokirkossa

Urkuyö ja Aaria -festivaali on tarjonnut Erkki Korhosen johtajakaudella kovin vähän urkumusiikkia, mutta vokaalimusiikin ystäviä on hemmoteltu ylenpalttisesti. Niin tässäkin konsertissa, jossa solisteina esiintyivät sopraano Mari Palo, mezzosopraano Lilli Paasikivi, tenori Tuomas Katajala ja baritoni Kristian Lindroos. Pätevinä pianisteina olivat Tuula Hällström ja Erkki Korhonen.

Ohjelman käynnisti Johannes Brahmsin Liebeslieder Walzer op. 52. Molemmat pianistit istuivat flyygelin ääressä ja soittivat kappaleet nelikätisesti. Solistit eläytyivät hienosti laulujen teksteihin, yhteislaulu sujui erinomaisesti ja joitakin hienoja yksilösuorituksiakin kuultiin.

Toivo Kuula -osuuden pianistina toimi Erkki Korhonen. Tuomas Katajala lauloi aluksi Syystunnelman ja Aamulaulun. Todella koskettavia ja herkkiä tulkintoja! Lilli Paasikiven numerona oli Kesäyö kirkkomaalla, jonka aikana melkein joutui pyyhkimään silmäkulmiaan. Tätä riskiä eri ollut Kristian Lindroosin railakkaissa esityksissä: Luullahan jotta on lysti olla ja Niin kauan minä tramppaan.

Seuraavaksi oli vuorossa Oskar Merikanto -osuus pianistinaan Tuula Hällström. Hän soitti aluksi soolonumeronaan Romanssin op. 12. Aivan loistava esitys; niin sävykäs ja kaunis! Hällström todellakin ansaitsi yleisön poikkeuksellisen voimakkaat aplodit. Ja sitten lauluihin: Mari Palo ja Tuomas Katajala duetoivat Soipa kieli -kappaleen ja Katajala jatkoi Ma elän! -laululla. Jälkimmäinen tuotti konsertin ainoat bravo-huudot. Paasikivi tunnelmoi Pai, pai, paitaressulla ja Palo Omenankukilla sekä Kun päivä paistaa -kappaleella. Jälkimmäisen lopetus oli niin komea, että yleisö osasi palkita sen kunnon suosionosoituksilla. Kristian Lindroosin Elämälle oli konsertin heikoin esitys, jossa laulaja oli äärirajoillaan. Lindroos jatkoi vielä Paasikiven kanssa hempeällä duetolla Onnelliset.

Suomalaisten laulujen jälkeen palattiin vielä hetkeksi Brahmsin pariin. Neue Liebeslieder op. 65 -sarjaa ei kuultu kokonaan, vaan ainoastaan osat 1, 2 ja 15. Hällström ja Korhonen taituroivat nämäkin kappaleet nelikätisesti. Heille molemmille on annettava koko konsertista kiitettävä arvosana. Ylimääräisenä kuultiin Merikannon Oi, kiitos sa Luojani armollinen.

Urkuja ja oopperaa

8.8.2018 Night at the Opera -konsertti Sibeliustalossa Lahdessa

Lahden Kansainvälisen Urkuviikon konsertti yhdisti kaksi suurta rakkauttani: ooppera- ja urkumusiikin. Tai näin ainakin luulin ja karu todellisuus paljastui vasta käsiohjelmasta: uruilla soitettiin vain muutama numero ja kaikki aariat kuultiinkin pianosäestyksellä. Konsertin juontajana ja pianistina toimi Erkki Korhonen, joka teki flyygelinsä ääressä erinomaista työtä alusta loppuun saakka.

Konsertin ensimmäinen numero oli melkoinen rimanalitus, sillä Bizet'n Carmen-oopperan alkusoitto ei luonnistunut urkuri Marjukka Liimataiselta. Tempo oli naurettavan hidas, rekisteröinnit valjuja, vääriä ääniä tuli melkoisen paljon ja surkeuden viimeisteli päin mäntyä kilistellyt lyömäsoittaja Riku Heino. Yleensä lyömäsoittajat ovat rytmillisesti hyvin tarkkoja ja jämptejä, mutta nyt osa iskuista osui minne sattuu. Carmenin Habaneran esitti mezzosopraano Pilvi Äikäs ja sen jälkeen oli vuorossa toinen Liimataisen urkunumero: Massenet'n Thaïs-oopperan tuttu Meditaatio. Eipä vakuuttanut tämäkään - urkuri ei tuntunut olevan lainkaan sinut soittimen ja sen mahdollisuuksien kanssa.

Lakmén ja Mallikan kukkaisduetossa (Delibes'n oopperasta Lakmé) sopraano Aurora Ikävalkon ja Pilvi Äikäksen äänet sointuivat kauniisti yhteen. Tenori Ilkka Hämäläinen aloitti vahvasti osuutensa Dein ist mein ganzes Herz -numerolla Lehárin operetista Hymyn maa. Toinen tenori Risto Saarman vei meidät Tšaikovskin maailmaan Ja ljublju vas, Olga -aarialla (oopperasta Jevgeni Onegin). Väliin Äikäs esitti Delilan aarian Saint-Saënsin Simson ja Delilasta ja sen perään Saarman jatkoi Lenskillä: Oi minne, minne kaikkositte päivät.

Ja sitten pari numeroa Puccinia: Aurora Ikävalko tarjosi sievän tulkinnan Laurettan O mio babbino caro -aariasta (oopperasta Gianni Schicchi). Tenori Mika Pohjosen numerona oli E lucevan le stelle eli Cavaradossin vaikuttava aaria Tosca-oopperasta. Ennen väliaikaa kuultiin vielä urkunumerona Pyhiinvaeltajien kuoro Wagnerin Tannhäuserista. Olen kuullut parikin kertaa Kalevi Kiviniemen soittavan saman kappaleen Sibeliustalon uruilla, ja totisesti tuli ikävä hänen taiturointiaan...

Konsertin toisella puoliskolla urkurina toimi Urkuviikon johtaja Pauli Pietiläinen. Ja nyt tuli soittoon aivan eri ote ja meininki! Wagnerin Lohengrinista kuultiin 3. näytöksen alkusoitto ja ns. morsiuskuoro. Ikävalko ja Äikäs esittivät jälleen toimivan dueton, Barcarollen Offenbachin Hoffmannin kertomuksista. Operettimusiikilla tunnelmoiden jatkoivat Saarman (Kaks' tummaa silmää Kálmánin Sirkusprinsessasta) ja Hämäläinen (Kun jo ilta on Kálmánin Kreivitär Marizasta).

Ja sitten aimo annos musikaalia: So in Love Cole Porterin Kiss me, Katesta (es. Äikäs) ja All I Ask of You Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummituksesta (es. Ikävalko & Saarman). Frederick Loewen My Fair Ladysta kuultiin Ikävalkon versio Elizan I Could Have Danced All Night -hitistä. Leonard Bernsteinin West Side Storyn kaksi numeroa päättivät musikaaliosuuden: Maria (es. Hämäläinen) ja Tonight (es. Ikävalko & Hämäläinen). Sekä Saarman että Hämäläinen tekivät oikein hyvän vaikutuksen musikaalinumeroissaan.

Lopuksi palattiin vielä oopperan pariin: Mika Pohjonen lauloi Nessun dorman Puccinin Turandotista. Erinomaisen Cavaradossin jälkeen olin jo julistamassa Pohjosen illan parhaaksi solistiksi, mutta nyt Calafin korkeiden nuottien parissa hänen äänensä säröili ikävästi. Pauli Pietiläinen soitti uruilla täräyttävän hienon version Verdin Aida-oopperan Juhlamarssista. Ja päätteeksi kaikki solistit yhtyivät La traviatan tuttuun juomalauluun Libiamo ne' lieti calici. Lopetus oli melkoinen antikliimaksi, sillä brindisi soi tasapaksuna ja haparoivana, eikä riehakkaasta elämänilosta ollut tietoakaan. Plääh!

Vastakohtien ilta

6.8.2018 Krzysztof Urbaniak, urut Kallion kirkossa Helsingissä

6.8.2018 Le jardin florissant - Ruusuromaanin kukkiva puutarha -konsertti Pyhän Laurin kappelissa Vantaalla

Kallion kirkossa järjestetyssä Helsingin Urkukesän iltakonsertissa esiintyi puolalainen urkutaiteilija Krzysztof Urbaniak (s. 1984). Hän on saanut oppinsa Varsovassa ja Stuttgartissa ja opettaa tätä nykyä Łódźin ja Krakovan musiikkiakatemioissa. Urbaniakilla on runsaasti kilpailumenestystä ja käsiohjelman mukaan mies tuntuu häärivän aktiivisesti monilla urkuihin ja urkumusiikkiin liittyvillä osa-alueilla.

Konsertti alkoi Kangasalan urkurakentamon käsialaa olevilla kuoriuruilla, jotka ovat vuodelta 1987. Nämä hollantilaista ja pohjoissaksalaista barokkitraditiota edustavat 19-äänikertaiset urut sopivat erinomaisesti avausnumeroiden esittämiseen: J. S. Bachin 15-minuuttinen Toccata, adagio ja fuuga C-duuri BWV 564 soi vaikuttavan komeasti. Bachilta kuultiin vielä An Wasserflüssen Babylon BWV 653b ja kolmantena barokkinumerona Dieterich Buxtehuden Preludi g-molli BuxWV 163.

Näiden jälkeen Urbaniak siirtyi parvelle 48-äänikertaisten Åkerman & Lund -pääurkujen ääreen. Tämä vuonna 1995 valmistunut soitin edustaa ranskalais-romanttista tyyliä. Felix Mendelssohn-Bartholdyn Allegro d-molli soikin valtavalla voimalla ja intensiteetillä. Seuraavat kappaleet olivat vähemmän tunnetuilta säveltäjiltä: Friedrich Wilhelm Markullin koraalialkusoitto Christus, der ist mein Leben ja Traugott Immanuel Pachalyn Fuga über B-A-C-H. Johannes Brahmsilta kuultiin puhutteleva Herzlich tut mich verlangen op. 122 nr 10 ja tätä seurasi Urbaniakin oma lyhyehkö ja moderni improvisaatio. Päätösnumerona kajahti Louis Viernen tuttu Carillon de Westminster.

Konsertin ohjelma oli monipuolinen ja mielenkiintoinen - ehkä ainoana kriittisenä huomiona oli improvisaationumeron paikka; sen sijainti ohjelmassa ei ollut paras mahdollinen. Urbaniak osoittautui laaja-alaiseksi ja näkemykselliseksi sekä teknisesti moiteettomaksi urkuvirtuoosiksi. Hänen soittoaan oli todella ilo kuunnella Kallion kirkon hyvässä akustiikassa.

* * *

Myöhäisillaksi ehdin vielä Vantaalle, jossa keskiaikaisen Pyhän Laurin kirkon vieressä nököttävässä siunauskappelissa oli BRQ Vantaa -festivaalin konsertti. Kappeli valmistui vasta 2010 ja se istuu mielestäni heikonpuoleisesti muutoin hienosti säilyneeseen vanhaan kirkonkylämiljööseen.

Konsertissa esiintyivät Tuuli Lindeberg (sopraano) ja Anna-Maaria Oramo (clavisimbalum ja virginaali). Ohjelma oli rakennettu 1200-luvun runoelman, Ruusuromaanin (Roman de la Rose) ympärille. Kuulimme keskiajan ja renessanssin musiikkia, jonka avulla kerrottiin tarina nuoren miehen unimatkasta ja kohtaamisesta Ruusun kanssa. Tapahtumapaikkana oli paratiisimainen Mielihyvän puutarha.

Trubaduuri- ja truveerilaulut, balladit ja chansonit veivät Lindebergin ja Oramon esityksinä ajatukset jonnekin kauas... Voi mitä hehkua, tunteikkuutta ja aistillisuutta - ripaus erotiikkaakin jossain välissä! Osa ohjelman säveltäjänimistä oli minulle tuntemattomia; Jaufre Rudelin tunnistin, samoin Guillaume Dufayn ja pari muuta. Niin ja tietenkin William Byrdin, jolta kuultiin pari instrumentaalikappaletta. Hauskasti Lindeberg ja Oramo pääsivät pistäytymään hetkeksi myös toistensa tonteilla - onhan heillä kummallakin takanaan sekä piano- että lauluopintoja, vaikka polut ovat vieneetkin eri suuntiin.

Konsertin molemmilta taiteilijoilta voi aina odottaa korkeaa tasoa ja osaamista, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Lindebergin ja Oramon herkät tulkinnat olivat aivan muuta kuin aiempi urkukonsertin jyly, mutta juuri vastakohtaisuuksissa on usein jotain kiehtovaa. Clavisimbalum on harvoin vastaan tuleva keskiaikainen cembalon edeltäjä, eikä samaan perheeseen kuuluva virginaalikaan ihan jokapäiväinen konserttisoitin ole. Sen kultakautta olivat myöhäisrenessanssi ja varhaisbarokki, ja mm. edellä mainitun William Byrdin kappaleet istuvat sille mainiosti. Anna-Maaria Oramo osoitti hallitsevansa molemmat soittimet suvereenisti.