Melemed Sibeliuksen kimpussa

16.10.2020 Mackenzie Melemed, piano Kalevi Aho -salissa Lahdessa

Sinfonia Lahden järjestämää Sibelius-festivaalia ei onneksi peruttu tänä vuonna, vaan se toteutui nelipäiväisenä. Itse tein päätöksen jättää ilta- eli sinfoniakonsertit väliin ja ostin lipun ainoastaan kolmeen pienimuotoisempaan päiväkonserttiin. Niistä ensimmäinen oli Lahden musiikkiopiston Kalevi Aho -salissa.

Sibeliuksen pianomusiikkia oli soittamassa yhdysvaltalainen Mackenzie Melemed. Meillä hänet muistetaan Maj Lind -pianokilpailun vuoden 2017 voittajana. Melemed hurmasi suomalaiset paitsi pianismillaan, myös "huvin vuoksi" opiskelemansa suomen kielen taidolla. Nyttemmin hän on jopa muuttanut tänne ja asuu Maskussa vuoden oleskeluluvalla. Toiveissa olisi kuulemma pysyä pidempäänkin... Melemed on vieraillut monien orkesteriemme solistina ja useilla festivaaleillakin, mutta minä pääsin kuulemaan vasta nyt hänen soittoaan livenä.

Ohjelman aloitti Sonatiini fis-molli, jonka Melemed soitti jäntevästi, mutta myös jotenkin 'teknisesti' tai viileän etäisesti, ja siksi en täysin lämmennyt tälle tulkinnalle. Toisena kuultu Kyllikki-sarja sen sijaan upposi minuun paremmin kaikessa eläväisyydessään ja tunteikkuudessaan. Valse tristestä kuultiin Sibeliuksen oma pianoversio, jonka Melemed tarjoili nautiskellen usein silmät kiinni. Tulkinta kuulosti persoonalliselta johtuen mm. siitä, että hän käytti pedaalia paljon vähemmän kuin useimmat muut kuulemani pianistit.

Seuraavaksi kuultiin Kymmenen kappaletta pianolle -teoksesta (op. 24) osat Impromptu, Idylli ja Romanssi Des-duuri. Näistä viimeinen on ollut lapsesta saakka yksi suosikkejani Sibeliuksen pianokappaleista – ja niinhän se kosketti taas lämpimästi kuin vanha rakastettu. Viisi romanttista kappaletta pianolle op. 101 oli yksi konsertin parhaista ja ehyimmistä kokonaisuuksista. Esimerkiksi Scène lyriquen iloinen pyörteisyys ja tanssillinen vauhdikkuus olivat valloittavia.

Varsinaisen ohjelman päätti Finlandia, jossa Melemed pääsi aiempia kappaleita paremmin esittelemään teknistä taituruuttaan. Onneksi esitys ei jäänyt siihen, vaan tulkinta kantoi pidemmälle ja oli sisällöllisesti vahva, ehyt ja merkityksellinen. Melemedin vyöryttämä isänmaallisten tunteiden purkaus oli niin väkevä, että taas jouduin minäkin silmäkulmiani kuivailemaan. Ylimääräisenä tarjottiin käsittääkseni Kymmenestä bagatellista pianolle op. 34 osa Pastoraali (Danse pastorale).