Laulutaidetta parhaimmillaan
30.1.2016 Professorin lauluja -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä
Sibafest jatkui osaltani laulumusiikilla. Professori Petteri Salomaa oli valinnut konserttiin kolme eri osiota itselleen tärkeää musiikkia. Tyyliltään tai teemoiltaan osiot eivät liittyneet toisiinsa mitenkään ilmeisesti, mutta ne esittelivät hienosti baritonimme kykyjä ja erilaisia puolia tulkitsijana. Taitavana ja tunneilmaisua pursuavana pianistipartnerina oli Kirill Kozlovski.
Konsertti alkoi viidellä Schubertin liedillä: Der Einsame, Fischerweise, Der Kreuzzug, Alinde ja Am Fenster. Ja kylläpä oli hunajaa korville! Salomaa on viime vuosina laulanut julkisesti varsin vähän, ja ne muutamat kuulemani esityksetkin ovat menneet vähän niin ja näin. Siksi olikin todellinen ilo kuulla, että entinen laulukunto on taas löytynyt. Salomaan täyteläinen, ilmaisuvoimainen ja sävykäs baritoni teki liedeistä kertakaikkisen tyylikkäitä tulkintoja. Tätä olisi tahtonut enemmänkin!
Toisena osiona kuultiin Jacques Ibertin Chansons de Don Quichotte -laulusarja. Neljässä laulussa liikuttiin tunneskaalalla aikamoinen matka, ja Salomaa onnistui näissäkin kappaleissa erinomaisesti. Varsinkin viimeinen, eli Chanson de la mort de Don Quichotte, oli mykistävän tehokas esitys.
Väliajan jälkeen oli vuorossa uudempaa musiikkia: Rodion Shtshedrinin vuonna 2003 valmistunut laulusarja Vuosisatani, villi petoni. Sen laulujen sanat ovat Stalinin Neuvostoliiton tuhoaman Osip Mandelstamin runoja. Laulujen väliset tekstiosuudet luki näyttelijä Tiia Louste. Tämä teos ei todellakaan voi jättää kuulijaa kylmäksi! Pianon parkuminen ja laulajan valitus olivat vaikuttavaa ja järkyttävääkin kuultavaa. Shtshedrin sävelsi teoksen alun perin tenorille, mutta teki siihen muutoksia Salomaata varten niin, että hän pystyy baritonina teoksen esittämään. Hyvin korkeassa rekisterissä liikutaan silti edelleen, ja Salomaa oli selvästi äärirajoillaan kappaleen kanssa. Mutta upeasti hän vaativasta esityksestä suoriutui!
Omituinen Taikahuilu lapsille
30.1.2016 Pikku-Taikahuilu Musiikkitalossa Helsingissä
Sibafestin ohjelmaan kuului lapsille suunnattu versio Mozartin oopperasta Taikahuilu. Tämä Pikku-Taikahuiluksi ristitty lyhennelmä sai kantaesityksensä Savonlinnan Oopperajuhlilla viime kesänä. Kuudelle laulusolistille sovitettu teos kesti hieman yli tunnin ja sen musiikista vastasivat pianisti Maarja Plink ja huilisti Jacintha Damström.
En ole koskaan ymmärtänyt Taikahuilun markkinointia lasten tai koko perheen oopperana. Mielestäni sen tapahtumat, käsiteltävät teemat ja monet yksityiskohdat (Yön kuningatar pakottaa tyttärensä Paminan murhaamaan, Papageno valmistelee itsemurhaa jne. jne.) eivät ole aivan pienimmille lapsille sopivia. Olen kuullut puolustavana argumenttina sen, että eivät pienet lapset ymmärrä kaikkia tapahtumia ja viittauksia. Eivät tietenkään (siis samalla tavalla kuin aikuiset), mutta kyllä Pikku-Taikahuilussakin kuulin pari kertaa lähellä istuneiden lasten sanovan vanhemmilleen että pelottaa. Kokonaisuutta ei pelasta se, että lavalla toikkaroi hetken aikaa lauma eläimiä. Tässä sovituksessa juuri ne eläimet ja muut sadunomaisimmat kohdat oli jätetty pois, mutta väkivaltaa Martina Roosin ohjaus kyllä toi lavalle!
No, ehkä olen vaan tullut liian vanhaksi... Yleisössä oli hyvin paljon 2–4-vuotiaita, joiden vanhemmilla ei ehkä ollut ennakkotietoa tämän "lastenoopperan" sisällöstä. Lisäksi pienimpien lasten jaksamisen ja keskittymiskyvyn rajat tulivat selvästi vastaan jo oopperan puolivälissä. Ehkä alaikäraja esitykseen olisi ollut paikallaan, ainakin suosituksena?
Yön Kuningattaren ja Papagenan osat lauloi Johanna Engelbarth oikein pätevästi. Papageno Sampo Haapaniemi valloitti yleisön iloisella olemuksellaan ja hyvillä näyttelijäntaidoillaan; toki myös laulaminen sujui häneltä. Saara Kiiveri oli Pamina ja 1. daami, ja suoriutui tehtävästään hyvin. Sen sijaan Toomas Kolk epäonnistui Sarastrona täysin. Kuinka monta nuottia voikaan yhden aarian aikana laulaa väärin! Hän esitti myös 2. daamin osan. Juho Punkeri oli armoitettu koomikko 3. daamin, Akan ja Papin osissa. Monostatoksesta hän teki totisemman ja jotenkin ponnettoman hahmon. Laulajana Punkeri oli kuitenkin ensemblen vahvimpia. Tuukka Säily oli Taminon roolissa valju ja mitäänsanomaton, ja laulussakin oli vähän moitteen sijaa.
Kauneuden ytimessä Tavernerin ja Tavenerin kanssa
29.1.2016 Pre-Sibafest: Taverner–Tavener -konsertti Musiikkitalossa Helsingissä
Viikon kestävän Sibafestin alla kuultiin Musiikkitalon Camerata-salissa "ennakkokonsertti". Se yhdisti renessanssiajan mestari John Tavernerin (n. 1495-1545) ja brittisäveltäjä John Tavenerin (1944-2013) musiikkia. Jälkimmäinen halusi tuottaa musiikkia, joka on kuin Jumalan ääni - mutta kyllä sama luonnehdinta sopii täysin myös Tavernerin sävellyksiin.
Konsertissa Sibelius-Akatemian Vokaaliyhtyettä johtivat kuoronjohtoluokan opiskelijat Dominik Lukas Vogt, Riku Laurikka, Visa Yrjölä, Simo Häkli, Anna Karjula, Lily Solomonov, Eleriin Müüripeal ja Elisa Huovinen.
Ohjelman aloitti gregoriaaninen laulu Gloria tibi Trinitas. Konsertin rungon muodosti Tavernerin neliosainen Missa Gloria tibi Trinitas. Sen osien välissä kuultiin aina yksi tai kaksi Tavenerin laulua. Vokaaliyhtye esitti kappaleet erinomaisella intensiteetillä ja ammattitaidolla. Konsertti tarjosi alusta loppuun saakka hivelevän kaunista musiikkia upeina esityksinä. 16-jäseninen yhtye kasvoi messun osissa 18-henkiseksi, kun johtajista Riku Laurikka ja Simo Häkli liittyivät mukaan. Kuoronjohtajien moniosaamisesta todisti myös se, että viimeisessä numerossa johtaneen Elisa Huovisen tilalle laulajistoon siirtyi jo aiemmin osuutensa johtanut Lily Solomonov.
Bruckneria ym. HKO:n kenraaliharjoituksessa
29.1.2016 Helsingin kaupunginorkesterin kenraaliharjoitus, joht. Hartmut Haenchen Musiikkitalossa Helsingissä
HKO:n perjantain iltakonsertin ohjelmassa on luvassa Mozartin Maurerische Trauermusik, Martinůn sinfoninen runo Memorial to Lidiche ja Brucknerin Sinfonia nro 5 B-duuri. Aamun kenraaliharjoituksessa keskityttiin näistä Bruckneriin ja "pikkukappaleet" soitettiin nopeasti alta pois ilman taukoa.
Hartmut Haenchen johti sinfoniasta esityksen, joka oli minun mieleeni. Itsekin hämmästyin tätä, sillä Brucknerin sinfoniat eivät kuulu suosikkeihini. Mutta kenraaliharjoituksessa kuultu esitys oli selkeydessään jotain muuta kuin tavanomainen sointipuuro. Upea tulkinta - pisteet HKO:lle ja etenkin Haenchenille!
Indigossa ooppera kohtasi metallimusiikin
28.1.2016 Perttu Kivilaakson ja Eicca Toppisen ooppera Indigo Kansallisoopperassa Helsingissä
Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi tilasi ennakkoluulottomasti uuden oopperan Apocalyptica-yhtyeen sellohevimiehiltä. Kivilaakso ja Toppinen tarttuivat haasteeseen, jossa heitä avusti musiikin editoinnin, sovituksen ja orkestroinnin osalta (eli siis hyvin suurelta osin) Jaakko Kuusisto. Oopperan ympärillä on ollut melkoista mediapöhinää ja näytökset ovat myyneet hyvin, joten pakkohan tämä oli minunkin käydä katsomassa. Näytöksen aluksi oli pieniä teknisiä ongelmia, kun "rautaesirippua" ei saatu ylös, joten ooppera pääsi alkamaan myöhässä.
Indigon musiikki oli mielenkiintoinen, mutta melkoisen epätasainen ja pirstaleinen kokoelma erilaisia tyylejä ja teemoja. Oopperamusiikki kohtasi metallimusiikin estetiikan, niin kuin käsiohjelmassa hienosti todettiin. Oopperan intohimoisena ystävänä tunnettu Kivilaakso oli ladannut sävelkieleen jaksoja Verdin ja Puccinin tyyliin, ja oli siellä lisäksi muistumia mm. Wagnerin musiikista. Indigossa oli useita todella kauniita ja häpeämättömän romanttisia aarioita ja duettoja. Myös muutamat vaikuttavat ensemble- ja kuoronumerot jäivät mieleen.
Teoksen heikoin lenkki oli ehkä libretto. Sami Parkkisen englanninkieliselle, paikoin jähmeälle ja turhanpäiväisyyksiin juuttuvalle tekstille en anna kamalasti pisteitä. Muutamissa kohdissa sanat vaikuttivat hyvin lapsellisilta ja yksinkertaisilta, aivan kuin ne olisi kirjoitettu peruskoululaisen kielitaidolla. Tarinassa sinänsä oli mielenkiintoisia yhtymäkohtia oman aikamme ilmiöihin. Vilppu Kiljusen ohjaus oli simppeli, mutta kuitenkin ihan miellyttävä ja hienovaraisia tehokeinoja käyttävä. Sampo Pyhälän lavastus pelasi paljolti lavan liikkuvilla osilla.
Esityksen johti Jaakko Kuusisto oikein pätevästi. Hän oli hienosti sisällä musiikissa, mikä on varmaankin väistämätöntä, kun jokainen nuotti on kulkenut omien käsien kautta. Laulajista parhaan vaikutuksen minuun tekivät Marjukka Tepponen Aureliana ja Mari Palo Myrnana; myös konkari Päivi Nisula oli erinomainen Mrs Swansonina. Markus Nykänen oli Danielin osassa muutaman kerran äärirajoillaan. Jaakko Kortekangas aloitti Tri Hackertina jotenkin vaisusti, mutta parani ja lämpeni toisessa näytöksessä. Christian Juslin ei sykähdyttänyt Carlin roolissa lainkaan. Pienemmissä tehtävissä olivat Koit Soasepp ja Petri Bäckström sekä Lapsivanhuksena Olavi Merikanto. Lisäksi esityksessä käytettiin tanssijoita, joille koreografian oli tehnyt Reija Wäre.
Tunnelmasta toiseen Tapiolassa
28.1.2016 Tapiola Sinfonietta, joht. Klaus Mäkelä, sol. Mika Kares Tapiolasalissa Espoossa
Tapiola Sinfoniettan iltapäiväkonsertin johti ennakkoon ilmoitetun Jean-Jacques Kantorowin sijaan nuori kotimainen lupaus Klaus Mäkelä. Ohjelma alkoi Tšaikovskin teoksella Sarja orkesterille nro 4 G-duuri, lisänimeltään Mozartiana. Tšaikovski on käyttänyt tässä useita Mozartin teemoja ja sävelmiä ja lähinnä orkestroinut ne isommalle kokoonpanolle. Siis selväpiirteinen kunnianosoitus ihaillulle kollegalle! Mäkelän työskentely vaikutti oikein lupaavalta ja ihmeen eheän kokonaisuuden hän Mozartianasta sai aikaan.
Toisena teoksena kuultiin Dvořákin Raamatullisia lauluja op. 99. Solistina oli basso Mika Kares, jonka komeaa ja soinnikasta laulua oli upea kuunnella. Hänen kantava äänensä kuului vaivatta lavan takaosasta orkesterin yli. Mukavan lisän esitykseen toi se, että jokaisen kymmenen laulun kohdalla heijastettiin taustan valkokankaalle kuva eri maalauksesta. Ne olivat Tapiola Sinfoniettan fagotistin, myös taidemaalariksi valmistuneen Bridget Allaire-Mäen käsialaa.
Ja tietenkin konsertin päätteeksi - tuttuun tapaan - lipun hintaan sisältyneet leivoskahvit!
Paluu sadan vuoden jälkeen
23.1.2016 Elokuvissa: Georges Bizet'n ooppera Helmenkalastajat The Metropolitan Operasta
The Metropolitan Operan Live in HD -lähetykset jatkuivat Finnkinon teattereissa Bizet'n Helmenkalastajilla (Les Pêcheurs de Perles). Kyseessä oli uusi produktio, joka oli varmasti ansainnut aikansa ja paikkansa. Edellisen kerran teos on nimittäin nähty The Metissä sata vuotta sitten, jolloin lavalla lauloivat itse Enrico Caruso ja Giuseppe De Luca!
Kapellimestari Gianandrea Noseda nosti teoksen musiikin loistavalle tasolle. Hän esimerkiksi maalasi uhkaavan myrskyn tunnelmat orkesterillaan aivan upeasti. Penny Woolcockin ohjaus ei oikeastaan sykähdyttänyt suuresti suuntaan tai toiseen - hyvää ja toimivaa perustyötä siis. Alkusoiton aikana nähdyt, köysien varassa ilmassa liikkuneet sukeltajat olivat ilmakuplineen kaikkineen hieno oivallus. Dick Birdin lavastus oli perinteikäs, mutta näyttävä.
Leïlan roolissa tässä produktiossa oli sopraano Diana Damrau, jonka näin samassa osassa vuonna 2014 Wienissä. Katsojille tarjottiin kertakaikkisen upeaa laulua ja eläytymistä; tuntuu että hänen roolityönsä oli vain syventynyt parin vuoden takaisesta.
Nadirin osassa oli tenori Matthew Polenzani ja Zurgana baritoni Mariusz Kwiecien. Hekin tarjosivat hienoja hetkiä ja elämyksiä, vaikka laulu ei ollutkaan aivan yhtä moitteetonta kuin Damraulla. Näyttelijöinäkin miehet jäivät kyllä kakkossijalle. Pienessä Nourabadin roolissa esiintyi bassobaritoni Nicolas Testé.
