Uusia tuttavuuksia – sekä säveltäjä että ooppera

31.3.2019 Franz Schrekerin ooppera Der ferne Klang Oper Frankfurtissa

Itävaltalainen Franz Schreker (1878–1934) keskittyi tuotannossaan oopperoiden säveltämiseen, mutta suomalaisyleisöille hänen teoksiaan (siis kokonaisia oopperoita) ei ole kai koskaan ollut tarjolla. Schreker oli 1910- ja 1920-luvuilla hyvin suosittu säveltäjä, jopa toiseksi esitetyin elävä oopperasäveltäjä Richard Straussin jälkeen. Hänen oopperansa niittivät mainetta ja mies itse päätyi professoriksi Wieniin sekä myöhemmin professoriksi ja musiikkikorkeakoulun johtajaksi Berliiniin. Jo 1930-luvun alussa hänen oopperoidensa esityksiä peruttiin kansallissosialistien painostuksesta ja natsit savustivat hänet ulos viroistaan vuosina 1932–33. Hyvin pian tämän jälkeen Schreker kuolikin ja painui marginaaliin.

Unohduksen aika on päättynyt 2000-luvulla, sillä vuosikymmeniä esittämättä olleita Schrekerin oopperoita on jälleen tuotu näyttämöille; joitakin produktioita jopa saksankielisen alueen ulkopuolella. Pääsin Frankfurtissa katsomaan uuden Der ferne Klang (suom. Kaukainen sointi) -tuotannon ensi-illan. Kantaesityksensä teos sai juuri Frankfurtin oopperassa (nykyinen Alte Oper) vuonna 1912. Musiikki ei ollut hullumpaa – Schreker yhdistää kiinnostavalla ja persoonallisella tavalla (myöhäis)romantiikkaa, impressionismia ja ekspressionismia. Symboliikka tuntuu olleen hänelle merkityksellistä, samoin modernismia ennakoivat kokeilut. Ensi-illan johti aina määrätietoisella otteellaan talon Generalmusikdirektor Sebastian Weigle.

Ohjaus ja lavastus olivat minulle pienoinen yllätys; niistä vastasivat työpari Damiano Michieletto ja Paolo Fantin. Ohjaus oli seesteinen ja vähäeleinen, mutta loi silti koko teoksen läpi kestävän jännitteen. Michieletto oli lisännyt lavalle hortoilemaan kaksi näyttelijää, jotka esittivät pääparia (Grete ja Fritz) vanhoina. Perinteinen lavastus oli lähes minimalistinen, ainoastaan joitakin huonekaluja, mutta sen korvasivat ohuet läpikuultavat verhot, joita liikuteltiin ahkerasti ja joihin myös heijastettiin erilaisia kuvia ja muotoja. Moderni puvustus oli Klaus Brunsin ja oivallinen valaistus Alessandro Carlettin.

Päärooleissa oli kaksi talon debytanttia, Jennifer Holloway Gretenä ja Ian Koziara Fritzinä. Hollowayn roolityöstä pidin todella paljon, mutta Koziaraa en pitänyt kaksisena löytönä tähän osaan. Pienempiä rooleja on parikymmentä ja niissä monessa kuultiin talon oopperastudion jäseniä. Pätevistä laulajista mainittakoon vielä Anthony Robin Schneider (majatalon isäntä), Magnús Baldvinsson ja Barbara Zechmeister (Graumannit eli Greten vanhemmat) sekä Gordon Bintner (kreivi) ja Iain MacNeil (paroni).