maanantai 4. tammikuuta 2021

Ei ainakaan Heiligenstadtista...

Vuoden vaihtuessa palasin tuttuun tapaani silmäilemään päättyneen vuoden ooppera- ja konserttikokemuksia. Koronapandemian leimaama vuosi tarkoitti monien ulkomaanmatkojen, oopperaelämysten ja odotettujen konserttien peruuntumista. Hieman yllättäen osallistuin kuitenkin vuoden aikana yli sataan kulttuuritapahtumaan livenä ja päälle suuri määrä netin kautta seurattuja striimauksia tai tallenteita. Ehkä tämä ei totaalinen annus horribilis ollutkaan?

Poikkeusvuodesta johtuen en nyt laatinut perinteistä Top 10 -listaani. Monia helmiä jäi kyllä mieleen vahvoina elämyksinä; mainittakoon vaikkapa Meyerbeerin oopperat Berliinissä, useampi erinomainen lied-konsertti, Bachin H-mollimessu, pari kotimaista uutuusoopperaa, Parsifal urkusäestyksellä tai Händelin Tolomeo Karlsruhessa.

Vuoden 2020 lopulla tein pitkään hautuneen päätöksen ja lopetan blogini julkaisemisen tähän kirjoitukseen. Hieman haikealtahan tämä tuntuu, mutta luultavasti jään henkiin. Kiitos kaikille lukijoilleni vuosien varrella! Jatketaan musiikista nauttimista ja luotetaan siihen, että kuljemme kohti parempaa koko ajan.

"Pasila, Porilaisten marssi!"

Germont

torstai 26. marraskuuta 2020

Viattomuuden loppu?

21.11.2020 Benjamin Brittenin ooppera Albert Herring Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen uudelle tuotannolle, Brittenin Albert Herringille, kävi ikävästi. Suunnitellusta kuudesta esityskerrasta ehdittiin toteuttamaan vain kaksi, ennen kuin koronavirustilanteen vaatimat rajoitukset pistivät lapun luukulle. Onneksi kuitenkin produktion molemmat miehitykset pääsivät näyttämölle edes kerran.

Näkemässäni toisessa esityksessä orkesteria johti Markus Lehtinen. Brittenin rytmisesti hankala musiikki pysyi hyvin kasassa ja kokonaisuutta kuunteli oikein mieluusti. Lehtinen kaivoi musiikista huumoria ja tuki hienosti solisteja mm. vaikeissa ensemblekohtauksissa. Laulajat suoriutuivat varsin hyvin, mutta yhtään häikäisevää kykyä ei tällä kertaa joukkoon osunut. Maria Turunen oli topakka Lady Billows, jonka hahmossa ei ollut päälleliimattua komiikkaa, vaan huumori löytyi monista hienovaraisesti peitellyistä detaljeista. Latvialainen vierailija Sniezde Kaņepe oli Florence Piken osassa ilahduttavan kolkko ja maskuliininen hahmo.

Jasper Leppänen teki tänään nimiroolin ja oli ehkä illan suurin yllättäjä laulullisesti. Kuulimme nuorelta tenorilta sävykästä, herkkää, tuntevaa ja vielä puhdastakin laulua. Veikko Vallinojalla (Mr. Gedge, The Vicar) ja Akseli Ferrandilla (Mr. Upfold, The Mayor) oli pieniä ajoittaisia ongelmia, mutta Janne Sihvo teki hyvän suorituksen myhäilevänä Superintendent Buddina. Muista rooleista mainittakoon Iris Candelarian esittämä takakireä opettaja, Miss Wordsworth, sekä Luke Scottin Sid parinaan Ruut Mattilan Nancy. Niin ja vielä esiinnoston ansaitsee Olivia Kyllönen Mrs. Herringin osassa.

Albert Herringin ohjaajana vieraili englantilainen Victoria Newlyn, joka on ennestään tuttu SibA:n Britten-oopperoista vuosina 2017 ja 2018. Hän oli työstänyt erittäin pätevästi oopperan teemoja ja ristiriitoja niin näkyviä kuin pinnanalaisia. Englantilaisten kompleksinen suhtautuminen seksuaalisuuteen sai osansa, kuten tietysti luokkayhteiskuntakin ja kylän merkkihenkilöitä käsiteltiin taitavan satiirisesti. Sampo Pyhälän lavasteet olivat satukirjamaisen kauniit ja muuntautuvuudessaan suorastaan nerokkaat. Puvustuksen oli suunnitellut Taina Relander.

torstai 19. marraskuuta 2020

Kohtalo luostarissa

17.11.2020 Giacomo Puccinin ooppera Suor Angelica (Sisar Angelica) Kuusankosken kirkossa Kouvolassa

Kuusankosken Kirkkomusiikkiviikolla esitettiin Puccinin Suor Angelica puolinäyttämöllisenä versiona. Käsiohjelmassa tätä kutsuttiin jostain syystä konserttiversioksi, vaikka tuotannolle oli nimetty ohjaaja (Anne Korpelainen), jonka kädenjälki myös näkyi vahvana esityksessä, näyttämöllä oli lavastusta ja kaikki esiintyjät oli puvustettukin.

Käsiohjelmassa oli toinenkin omituisuus, sillä "säestys" oli merkitty Kirsi Saaren (piano) ja Päivi Stenvallin (huilu) hoidettavaksi. Saari urakoikin pianon ääressä koko teoksen, mutta Stenvallin kohdalla olisi ollut syytä mainita digitaalipiano, jolla hän soitti jatkuvasti mm. kellopeli- ja urkusoundeja. Huilu ainoastaan käväisi oopperan äänimaisemassa.

Suor Angelican esitys oli rakennettu Pohjois-Kymen musiikkiopiston voimin. Ohjaaja Anne Korpelainen on talon opettajia ja lauloi itse Ruhtinattaren eli Angelican tädin osan. Illan upeimmasta roolityöstä vastasi opiston toinen opettaja, sopraano Emilia Vesalainen-Pellas. Hänen Sisar Angelicassaan oli kaikki palaset kohdallaan. Pienemmissä tehtävissä oli opiskelijoita, joiden taso oli vaihteleva, mutta toisaalta heillä oli laulettavaakin niin vähän, ettei tämä muodostunut ongelmaksi. Kuorona opiskelijoiden yhteissointi kuulosti jopa hyvältä.

Oopperan tekstityksessä oli valittu hyvä linja: Librettoa ei ollut käännetty suoraan suomeksi, vaan valkokankaalle heijastettiin kokonaisen kohtauksen tai ainakin sen osan tapahtumia kuvaava tiivistelmä. Näin tekstitystä ei tarvinnut vilkuilla kovin tiuhaan, vaan oli mahdollista keskittyä esityksen seuraamiseen.

tiistai 17. marraskuuta 2020

Rakastunut Beethoven

15.11.2020 Paavali Jumppanen, piano & Sophie Klußmann, sopraano Ritarihuoneessa Helsingissä

Paavali Jumppasen suunnittelema Beethovenin tarina -sarja oli edennyt seitsemänteen konserttiinsa (tosin pari kevään 2020 konserttia jouduttiin siirtämään koronatilanteen vuoksi vuodella eteen päin). Konserttisarjassa esitellään teemoittain wieniläismestarin elämäntyötä säveltäjän 250-vuotisjuhlan kunniaksi.

Tällä kertaa ohjelmaan oli koottu kappaleita, jotka Beethoven omisti rakkaille tai tärkeille läheisilleen. Kunnian saivat kreivitär Therese von Brunsvik, Itävallan arkkiherttua Rudolf, kreivitär Giulietta Guicciardi ja ruhtinas Joseph Franz von Lobkowitz. Jumppanen esitteli teosten ja omistusten taustoja ennen konsertin alkua.

Kuulimme Jumppasen soittamana kolme pianokappaletta: Pianosonaatti nro 24 Fis-duuri "À Thérèse", Pianosonaatti nro 26 Es-duuri "Les Adieux" sekä Pianosonaatti nro 14 cis-molli "Kuutamo". Kaikesta välittyi, miten tärkeä säveltäjä Beethoven on Jumppaselle, ja miten syvällisesti hän on teosten tulkintaan paneutunut. Kaikki tarpeellinen tavoitettiin runollisuudesta herkkään tunnelmointiin, tunnekuohuja ja eron tuskaa unohtamatta. Kuluneenpuoleinen Kuutamosonaatti nousi kuitenkin kappaleista suosikikseni. Esitys oli todella hieno heti ensimmäisestä osasta lähtien, kun sen jykevä juhlallisuus vei ajatukset surumarssin suuntaan. Jumppasen täyteläinen soitto, rytminkäsittely ja iskevyys oli suorastaan mestarillista!

Konsertin päätti laulusarja An die ferne Geliebte (suom. Kaukaiselle rakastetulle). Solistivieraaksi saatiin erikoisjärjestelyin saksalaissopraano Sophie Klußmann. Tämäkin esitys oli loistava ja olisin mielelläni kuunnellut Klußmannin kirkasta ja vivahteikasta ääntä paljon enemmän. Yhteys Jumppasen kanssa toimi hyvin ja kokonaisuus nousi osiensa summaa merkittävämmäksi.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Paras Trubaduurini

15.11.2020 Elokuvissa: Giuseppe Verdin ooppera Trubaduuri (Il trovatore) The Metropolitan Operasta New Yorkista

Finnkino näyttää elokuvateattereissaan tällä kaudella The Metropolitan Operan tuotannoista ainoastaan uusintoja, sillä talohan on koronapandemian vuoksi suljettu syksyyn 2021 saakka. Nyt vuorossa oli Verdin Trubaduuri, jonka live-lähetys oli 3.10.2015. En tuolloin käynyt tätä esitystä katsomassa, joten nyt oli melkeinpä pakko, kun oopperatarjontaa on niin vähän.

Ja hyvä olikin, että kävin katsomassa, sillä tämä oli heittämällä paras produktio mitä olen Trubaduurista nähnyt! Jotain tällaista osasin toki aavistella, kun Leonorana oli Anna Netrebko ja Lunan kreivinä vuonna 2017 kuollut Dmitri Hvorostovski. Manricona lauloi Yonghoon Lee ja Azucenana tuolloin 63-vuotias konkari Dolora Zajick. Myös pienemmissä rooleissa oli todella tasokkaita laulajia, mainittakoon heistä nyt esimerkkinä slovakialaisbasso Štefan Kocán (Ferrando).

Solistikaarti oli mahtava ja pelasi ensiluokkaisesti yhteen niin äänellisesti kuin näyttämöllisesti. Marco Armiliato oli ilmiömäinen Verdi-kapellimestari saaden musiikin hehkumaan ja hengittämään ja virtaamaan läpi teoksen energisenä. Pidin David McVicarin selkeästä ja jäsennellystä ohjauksesta kovasti. Charles Edwardsin lavastus nyt ei ollut mikään häikäisevä, mutta ajoi hyvin asiansa. Brigitte Reiffenstuelin puvuista annan vielä pari lisäpistettä.

lauantai 14. marraskuuta 2020

Kelpo annos barokkimusiikkia

13.11.2020 Abendbarock-konsertti Sibelius-Akatemian konserttisalissa Helsingissä

13.11.2020 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Kreeta-Maria Kentala, viulu, sol. Kyeong Ham, oboe Musiikkitalossa Helsingissä

Sibelius-Akatemian vanhan musiikin ja laulumusiikin aineryhmät järjestivät yhteistyökumppaniensa kanssa Abendbarock-konsertin R-talon konserttisalissa.

Ohjelmassa oli pelkästään Dietrich Buxtehuden sävellyksiä. Hän vaikutti vuosikymmeniä (16681707) Lyypekissä ja oli pohjoissaksalaisen barokkimusiikin suurin mestari. Tunnettu on mm. anekdootti siitä, kuinka parikymppinen Johann Sebastian Bach käveli yli 400 kilometriä suuntaansa kuullakseen Buxtehudea urkurina. Todennäköisesti Bach myös pääsi soittamaan viulistina Buxtehuden Abendmusik-konsertissa, sillä hän viipyi kaupungissa lähes kolme kuukautta. Pari vuotta aikaisemmin Georg Friedrich Händelkin oli pistäytynyt Lyypekissä. Buxtehude suunnitteli eläköitymistä ja tarjosi virkaansa Händelille. Tämä pakeni kiireesti paikalta, sillä diiliin olisi kuulunut avioituminen Buxtehuden vanhimman tyttären kanssa!

Harmillisen suuri osa Buxtehuden sävellyksistä on tuhoutunut tai kadonnut. Vokaalimusiikkia on säilynyt yli sata teosta ja niistä muutaman kuulimme tässä konsertissa: Laudate pueri Dominum, Herr, wenn ich nur dich hab', Klag-Lied "Muss der Tod denn auch entbinden" ja Das neugeborne Kindelein. Lisäksi kuultiin muutama kappale triokokoonpanoille tai pienille soitinyhtyeille.

Esiintyjät olivat Sibelius-Akatemian opiskelijoita, mutta lisäksi huomasin Kirill Kozlovskin soittavan täydennysmiehenä yhdessä kappaleessa cembaloa ja toisessa urkuja. Konsertin ohjelma oli tasapainoinen ja hyvin mietitty kokonaisuus, eikä esityksissäkään mitään vikaa ollut. Itse kiinnitin tietysti erityistä huomiota laulusolisteihin, joista pari oli minulle aivan uusia tuttavuuksia: Sadelilja Larimo, Hanna Hasu, Isabella Shaw, Mai Pohjola, Niilo Erkkilä ja Jere Hölttä. Ns. urapotentiaalia löytyy näyte-erän perusteella useammalta nuorelta laulajalta jäämme odottamaan...

* * *

RSO:n konsertissa oli tarjolla niin ikään barokkikattaus Kreeta-Maria Kentalan liidaamana. Avausnumeroa odotin kovasti ennakkoon ja odotukseni palkittiin avokätisesti. Élisabeth Jacquet de La Guerre sävelsi ensimmäisenä naisena oopperan Ranskassa. Céphale et Procris (suom. Kefalos ja Prokris) valmistui 1694. Libretto perustuu antiikin myyttiin, jonka voit kerrata Ovidiuksen Muodonmuutoksista.

Kentala oli koonnut oopperan tanssinumeroista hienon sarjan, joka tempaisi imuunsa vauhdikkuudellaan ja rytmikkyydellään. Esikuvana olleen Lullyn tyyli ja vaikutteet kuuluvat musiikissa selvinä. Olisi kiinnostavaa kuulla koko ooppera (siitä on olemassa levytys), jotta voisi arvioida sitä, miksi teoksesta ei aikanaan tullut menestystä. Onko sen musiikissa tai libretossa heikkouksia, eikö Lullyn tyylinen musiikki enää puhutellut yleisöä vuosia hovisäveltäjän kuoleman jälkeen vai voisiko kyse olla banaalisti vain säveltäjän sukupuolesta? Viimeksi mainittu ei tunnu todennäköiseltä, sillä Jacquet de La Guerre oli jo saavuttanut nimeä ja tunnustusta muiden teoslajien säveltäjänä.

Toisena kappaleena kuultiin J. S. Bachin Oboekonsertto BWV 1055R. Teos on säilynyt Bachin itsensä cembaloversiona, mutta mm. sen soolo-osuuden äänialan ja kuvioinnin perusteella on päätelty, että alun perin soolosoitin on todennäköisesti ollut oboe d'amore. Konserton alkuperäisversio on siis kadonnut, mutta se on rekonstruoitu oboekonsertoksi (siitä tuo R-kirjain BWV-numeron perässä). RSO:n 2. soolo-oboisti Kyeong Ham taituroi osuutensa syvästi eläytyen ja orkesterin dynaaminen yhteissoitto täydensi huippuluokan kokemuksen.

Illan päätti G. F. Händelin Ilotulitusmusiikkia (Music for the Royal Fireworks). Onkin vierähtänyt tovi siitä, kun tämä sarja on viimeksi tullut konsertissa minua vastaan kokonaisena. Kentala johdatti orkesterin energiseen tilaan, jossa Händelin musiikki kohottui juhlavaksi ja riemukkaaksi. Todellista yhteismusisoinnin iloa kelpasi kuunnella!

maanantai 9. marraskuuta 2020

Liediä kunnon miesäänillä

8.11.2020 Markus Suihkonen, basso & Marita Viitasalo, piano Olarin kirkossa Espoossa

8.11.2020 Erik Rousi, bassobaritoni & Ilmo Ranta, piano Temppeliaukion kirkossa Helsingissä

Olipa juhlava isänpäivä! Ohjelmassa peräti kaksi lied-konserttia ja molemmissa esiintymässä samankaltainen duo: matalaa miesääntä edustava nuoren polven laulaja sekä pitkän uran tehnyt konkaripianisti.

Iltapäivällä Olarin kirkossa konsertoivat basso Markus Suihkonen ja pianisti Marita Viitasalo. Kuulimme Brahmsin sarjan Vier ernste Gesänge, Kuulan laulut Syystunnelma, Tule armaani, Yö ja Epilogi sekä Musorgskin sarjan Kuoleman lauluja ja tansseja.

Suihkonen oli valinnut kovin raskaan ja tummasävyisen ohjelman. Eikä siinä mitään, kyllä minulle kelpasi mutta riskinä oli se, että osa kappaleista soljui ikään kuin automaattiohjauksella, samalla tulkinnalla, sävyillä ja väreillä. Teknisesti Suihkonen pärjäsi hyvin ja Viitasalo tuki luotettavana pianistina. Kuulan lauluissa saatiin oivallista mahtipontisuutta, mutta Musorgskin musiikissa olisin kaivannut voimakkaampaa tunnelmointia.

* * *

Illalla suuntasin Temppeliaukion kirkkoon, kun Solistiyhdistyksen konserttisarjassa vierailivat bassobaritoni Erik Rousi ja pianisti Ilmo Ranta. He esittivät Schubertin iki-ihanan laulusarjan Die schöne Müllerin.

Kuulin Kauniin myllärintyttären Erik Rousin laulamana (tosin toisen pianistin kanssa) pari kuukautta sitten (ks. https://oopperaa.blogspot.com/2020/09/ilmeikasta-schubertia-6.html). Esitys oli niin hyvä, että piti tulla kuuntelemaan uudestaan ja jos suinkin mahdollista, oli tämä kerta vieläkin vakuuttavampi. Rousin eläytyminen Wilhelm Müllerin teksteihin oli loistavaa; tästä saisi aika moni laulaja ottaa mallia! Rousilla on hyvin notkea ja laaja-alainen ääni, jolla ei ollut vaikeuksia ilmentää runojen merkityksiä ja tunteita. Ilmo Ranta täydensi kokonaisuuden mahdottoman eläväisellä ja värikkäällä soitollaan. Hienoa!