JPO ensimmäistä kertaa Suomessa

3.4.2019 Japanin filharmoninen orkesteri, joht. Pietari Inkinen, sol. Sheku Kanneh-Mason, sello Kuusankoskitalossa Kouvolassa

Vuonna 1956 perustettu Japanin filharmoninen orkesteri on tunnettu mm. Jean Sibeliuksen musiikin lipunkantajana. Tähän on syynä ennen kaikkea Akeo Watanabe – yksi orkesterin perustajista ja sen ensimmäinen kapellimestari – jonka äiti oli suomalainen. Orkesteri levytti Watanaben johdolla kaikki Sibeliuksen sinfoniat sekä 1960- että 1980-luvulla.

JPO on vieraillut aiemmin Euroopassa viidesti, mutta Suomeen heidät saatiin vasta nyt ensimmäistä kertaa – maidemme satavuotisten diplomaattisuhteiden kunniaksi. Orkesteri soitti 2.4. Helsingin Musiikkitalossa ja 3.4. Kouvolan Kuusankoskitalossa. Jälkimmäinen konsertti pidettiin orkesterin ylikapellimestari Pietari Inkisen (s. 1980) kotiseudulla. Se juhlisti samalla uuden Kouvolan kaupungin syntymistä kuntaliitosten tuloksena kymmenen vuotta sitten. Kouvolasta japanilaisten kiertue jatkuu Saksaan, Itävaltaan ja Iso-Britanniaan.

Täpötäysi Kuusaa-sali hiljentyi aluksi kuuntelemaan Tōru Takemitsun herkkää Requiemia jousiorkesterille. Toisena numerona oli Edward Elgarin Sellokonsertto e-molli. Sen solistina soitti rakettimaiseen urakiitoon noussut nuori britti, sellisti Sheku Kanneh-Mason (s. 1999). Edellisillan Helsingin-konsertista paikallisen sanomalehden kriitikko kirjoitti, että "Kanneh-Mason rakensi teoksesta raastavan tilityksen sijaan herkän kuvajaisten sarjan" ja "Musiikki kehräsi ihanuudessa, jota ei koskaan tavoitettu tai uskallettu valita". Ohhoh! Joko solisti oli muuttanut tulkintaansa iltojen välillä radikaalisti tai sitten minä vaan koin esityksen perustavanlaatuisesti toisin... Mutta Kanneh-Masonin käytössä olevan, noin 400-vuotiaan Amati-sellon sointi oli kerrassaan upea!

Pietari Inkinen antoi loistavasti solistille tilaa, kuten Elgar on tarkoittanutkin. Väliajan jälkeen kuullussa Sibeliuksen Sinfoniassa nro 2 D-duuri saatiin lisänäyttöä kapellimestarin osaamisesta, sillä esimerkiksi suuren orkesterin balansointi pienessä salissa ei varmasti ollut helppoa. Inkinen johti sinfonian ilman partituuria, mutta silti hyvin täsmällisesti ja pateettisuutta välttäen. Ylimääräisenä kuultu Sibeliuksen Finlandia ei ehkä vetänyt vertoja Radion sinfoniaorkesterin, Helsingin kapunginorkesterin tai Sinfonia Lahden parhaille esityksille, mutta tasapainoinen ja verevä tulkinta se oli ilman muuta. Ja kyllä monet silmäkulmat kostuivat kiitoksena japanilaisille...