Pari pikkuherkkua Dresdenissä

20.4.2019 Franz von Suppén operetti Die schöne Galathée ja Giacomo Puccinin ooppera Gianni Schicchi Staatsoperette Dresdenissä

Itävaltalainen, nykyisen Kroatian alueella syntynyt Franz von Suppé (1819–1895) on jäänyt historiaan ennen kaikkea saksankielisen operetin isänä. Offenbachin voittokulku ylti 1860-luvun alussa Wieniin saakka ja vastaisku oli saatava aikaan. Vuonna 1865 kantaesitetty Die schöne Galathée (suom. Kaunis Galateia) oli von Suppén ensimmäinen menestys tällä saralla.

Operetin taustalla on tuttu kreikkalaisen mytologian tarina: Pygmalion veistää niin ylimaallisen kauniin marmoripatsaan, että rakastuu siihen. Hän pyytää Afroditea (tässä teoksessa roomalaisittain Venus) herättämään Galathée-patsaan henkiin ja toive toteutuu. Operetissa on lisätty mukaan apupoika Ganymed ja taidekeräilijä Mydas, joka yrittää ostaa patsaan. Tapahtumat eivät suju Pygmalionin mielen mukaan, sillä eläväksi muuttunut Galathée osoittautuu määräileväksi, mielialaltaan vaihtelevaksi ja turhamaiseksi. Hän on rikkauksien perään ja vielä uskotonkin Ganymedin kanssa. Aikansa asenteellisuuttako?

Noin tunnin kestäneessä operetissa oli oikein hyvät solistit. Galathée oli Maria Perlt ja Pygmalion Richard Samek. Ganymedin housuroolissa esiintyi Antigone Papoulkas ja Mydas oli Bryan Rothfuss. Venuksen mykkäroolissa sulojaan esitteli Gabriele Samsonovaite.

Väliajan jälkeen oli vuorossa double bill -illan toinen osa, Puccinin tuttu Gianni Schicchi. Jo von Suppén operetissa Axel Köhlerin ohjaus miellytti minua kovasti, mutta tässä oopperassa hän pisti vielä pari pykälää paremmaksi: Samassa paketissa riemastuttavaa hauskuutta ja kylmäävää pahuutta, mutta puskafarssista (sellaisiakin toteutuksia kun on tästä teoksesta nähty) pysyttiin kaukana. Donatin suku esitettiin mafiaperheenä, joka oli kokoontunut tummanpuhuvaan kartanoon odottamaan Buoso-sedän kuolemaa. Alussa miehet vetivät tikkua siitä, kuka joutuu tukehduttamaan Buoson tyynyllä – ja hävinnyt pisti sitten reippaasti toimeksi. Makaaberia menoa oli esityksen aikana enemmänkin ja loppuratkaisu oli jännittävä, kun peiton alle piiloon jäänyt Gherardino-poika ampui löytämällään pistoolilla Gianni Schicchin.

Solistit olivat kaikki hyvää keskitasoa; mainittakoon heistä nyt Andreas Scheibner (Gianni Schicchi), Maria Perlt (Lauretta), Richard Samek (Rinuccio) ja Gundula Hintz (tomera Zita). Pienemmässä notaarin osassa oli komeaääninen Semperoperin baritoni Hans-Joachim Ketelsen.

Molemmat teokset oli lavastanut Arne Walther ja puvustanut Judith Adam. He olivat tehneet erinomaista työtä ja varsinkin näyttävät lavastukset jäivät mieleen. Niissä ei todellakaan ollut säästelty, vaikka kyse oli kestoltaan lyhyistä teoksista. Ja vielä on mainittava illan kapellimestari Andreas Schüller, joka luotsasi esitykset luotettavasti ja hyvän vauhdikkaalla otteella.