Laatuisaa operettia wieniläiseen tapaan

10.4.2019 Ralph Benatzkyn operetti Meine Schwester und ich Volksoper Wienissä

Olen nähnyt Wienin Volksoperissa aiemmin kaksi Ralph Benatzkyn (1884–1957) operettia ja nyt oli sitten vuorossa kolmas: Meine Schwester und ich, joka kantaesitettiin Berliinissä keväällä 1930.

Tämänkin operetin juoni on tyypillistä romanttista hömppää, mutta alku on poikkeuksellinen: Ollaan nimittäin oikeudessa käsittelemässä Dolly Fleuriotin, omaa sukua Prinzessin Saint-Labiche ja hänen miehensä, tohtori Roger Fleuriotin avioerohakemusta. Tuomari vaatii kuulla, miten tähän on tultu, ja sitten seuraakin pari viihdyttävää ja tapahtumarikasta tuntia.

Alkujaan Dolly palkkasi Rogerin järjestämään ja luetteloimaan kirjastonsa. Parin välille kehittynyt rakkaus ei pääse syttymään ilmiliekkiin, sillä nahjusmainen Roger ei uskalla tunnustaa tunteitaan edes itselleen. Dollyn vihjailut ja yritykset valuvat hukkaan. Kun Roger on saanut viran yliopistosta ja tekee lähtöä, kehittää Dolly juonen: Hän pyytää Rogeria viemään lähetyksen Nancyssa kenkämyyjänä työskentelevälle siskolleen. Mitään siskoa ei tietenkään ole olemassa, vaan Dolly kiiruhtaa itse liikkeeseen ja ostaa työpaikan rahavaikeuksissa olevalta kauppias Filoselilta.

Kenkäkauppaan saapuva Roger hullaantuu täysin myyjätär Genevièveen eli Dollyyn. Mukana juonen käänteissä on roikkunut kreivi Lacy de Nagyfaludi – Dollyn pitkäaikainen ihailija, joka ei ole vieläkään täysin luovuttanut. Kreivin kainaloon löytyy lopulta myyntitöistä teatteriin siirtynyt Irma, jonka työpaikan Dolly osti kenkäkaupassa. Pääparikin saa toisensa, mutta onni ei ole täyttyäkseen, vaan erokäräjille tosiaan päädytään. Totuus vaimosta oli selvinnyt Rogerille häiden jälkeen. Ongelmia on tuottanut yläluokkainen elämä, johon mies ei ole sopeutunut. Hän on sulkeutunut kuoreensa eikä ole puhunut tilanteesta vaimolleen. Vasta oikeudessa ongelmien syy tulee ilmi ja viisas tuomari päättää lykätä erokäsittelyä puolella vuodella...

Tuotanto oli Volksoperin taattua ammattitaitoista ja viimeisteltyä laatua. Ohjaaja Robert Meyerillä on riittänyt ideoita ja esityksessä oli paljon yksityiskohtia, jotka elävöittivät tarinaa ja ylläpitivät mielenkiintoa. Christoph Cremerin lavastus ja puvustus olivat visuaalisesti näyttäviä. Kapellimestarina heilui Guido Mancusi, jonka osuudesta ei ole kuin hyvää sanottavaa. Mukana esityksessä oli muutamia Volksoperin nuorisokuoron jäseniä, jotka toimivat mm. tarjoilijoina ja revyytanssijoina.

Solisteina oli monia tuttuja nimiä: Lisa Habermann oli aivan hurmaava Dolly. Lukas Permanin charmi Rogerina jäi sen sijaan hieman vajaaksi, eikä hän ollut aivan yhtä taitava laulajakaan. Carsten Süss teki hyvän roolityön kreivi Lacyna, mutta yleisön suosikki oli upeasti näytellyt Herbert Steinböck kenkäkauppias Filoselina. Muissa tehtävissä olivat Julia Koci (Henriette, prinsessan yksityissihteeri), Nicolaus Hagg (Charly, prinsessan kamaripalvelija; toinen rooli oikeuden puheenjohtajana), Johanna Arrouas (Irma, kenkäkaupan myyjä) ja Georg Wacks (Monsieur Camembert, kenkäkaupan asiakas).