Pettymys Berliinissä – ja kuinka siitä selvittiin

19.4.2019 Staatskapelle Berlin ja Rundfunkchor Berlin, joht. Daniel Barenboim, sol. Aida Garifullina, sopraano Philharmoniessa Berliinissä

Kolmas ja viimeinen iltani Berliinin Staatsoperin Festtage-ohjelmasta piti huipentua konserttiin, jonka solistina laulaisi huippusopraano Anna Netrebko. Mutta kuinka ollakaan, tähti sai kurkunpäätulehduksen ja joutui lähtemään Berliinistä kotiin maitojunalla. Voi sitä pettymyksen määrää!

Korvaajaksi oli saatu sopraano Aida Garifullina, jota kuulin jo pari iltaa sitten Prokofjevin oopperassa. Hän on toki tunnettu, hienoa uraa tekevä laulaja, mutta ei kuitenkaan vielä nimenä Netrebkon tasolla. No, tähän oli tyytyminen – sentään Staatsoper lupasi palauttaa kaikille halukkaille 30 % lipun hinnasta. Netrebko myi Philharmonien käytännössä täyteen, mutta nyt konsertin alkaessa salissa oli paljon tyhjiä paikkoja; monet siis jättivät varmasti saapumatta solistivaihdoksen vuoksi.

Ohjelmassa oli pelkästään Giuseppe Verdin musiikkia. Ensimmäinen numero oli alkusoitto oopperasta I vespri siciliani eli Sisilialainen vesper. Netrebkon piti laulaa Abigailia Nabuccosta, Aidaa Aidasta ja Leonoraa La forza del destinosta eli Kohtalon voimasta. Teokset tietenkin vaihtuivat solistin äänityypin mukaisesti. Garifullina lauloi Gildaa Rigolettosta (Tutte le feste al tempio ja Gualtier Maldè...Caro nome che il mio cor) sekä Violettaa La traviatasta (Teneste la promessa...Addio del passato). Näiden välissä kuultiin Nabuccon tunnettu kuoronumero Va, pensiero, sull'ali dorate. Oopperaosuus päättyi La forza del destinon alkusoittoon.

Väliajan jälkeen kuultiin pitkäperjantaihin hyvin sopien Quattro pezzi sacri. Nämä neljä kappaletta Verdi sävelsi kypsässä iässä vuosina 1886–1897. Alun perin kappaleita ei ollut tarkoitettu yhteen, vaan kyse taisi olla kustantajan keksinnöstä – mutta hyvin ne toimivat kokonaisuutena.

Netrebko-peruutuksen aiheuttama mielipaha haihtui kummasti konsertin aikana. Garifullina lauloi kuin enkeli ja oli olemukseltaankin niin hurmaava, että kyllähän se sulatti pettymyksen. Hänen suvereeni tekniikkansa ja kaunissävyinen äänensä pääsivät todella esiin ja oikeuksiinsa Gildan ja Violettan parissa. Brava!

Mutta melkeinpä vielä enemmän ihailin kapellimestarin ja orkesterin saumatonta yhteistyötä. Barenboim on johtanut Staatskapellea vuodesta 1992, joten ei ole ihmekään, että soittajat tuntuivat ymmärtävän hänen viestinsä jo ennen kuin koko elettä oli edes tehty. Barenboim johti alkusoitot ilman partituuria ja kaikissa numeroissa hämmästytti hänen taitonsa löytää sekä myös ilmentää detaljeja ja nyansseja Verdin musiikissa. Useimmat kappaleet tuntuivat soivan hienommin kuin koskaan ennen olen niitä kuullut. Osansa oli varmasti Philharmonien konserttisalin loistavalla akustiikalla.

Myös kuoro eli Rundfunkchor Berlin ansaitsee suuret aplodit osuudestaan. Quattro pezzi sacrin ensimmäinen osa eli Ave Maria soi eteerisen kauniina ja herkkänä. Viimeisessä osassa eli Te Deumissa kuoro pääsi väläyttelemään voimaansa ja iskevyyttäänkin. Olipa upeaa!