Virkistävää Vivaldia

20.11.2018 Suomalainen barokkiorkesteri, joht. Kreeta-Maria Kentala, viulu, sol. Essi Luttinen, mezzosopraano Hämeenlinnan Raatihuoneessa

Suomalaisen barokkiorkesterin konsertin nimenä oli Il prete rosso – Punainen pappi. Tämä viittaa tietenkin Venetsian lahjaan barokkimusiikille: punahiuksiseen Antonio Vivaldiin, joka vihittiin 25-vuotiaana papiksi.

Ohjelmassa oli pelkkää Vivaldia. Sen runkona olivat vuonna 1711 Amsterdamissa ilmestyneen L'estro armonico -kokoelman konsertot. Niistä kuultiin numerot 11, 3, 1 ja 2. Erityisesti numero ykkönen oli mieleeni, sillä siinä oli peräti neljä solistista viulua. Kreeta-Maria Kentala oli harjoituttanut FiBOlaiset hyvin, sillä 13-jäseninen orkesteri aivan puhkui tunnetta, intoa ja tekemisen meininkiä kaikissa kappaleissa. Hän liidasi soittoa kokeneesti ja soitti hivelevän kauniita solistisia osuuksia.

Konsertin alkupuoliskon päätti konserttojen jälkeen kantaatti Longe mala, umbrae, terrores, jonka solistina lauloi Essi Luttinen. Jälkipuoliskolla konserttojen välissä kuultiin ooppera-aarioita: Zeffiretti, che sussurrate, joka on peräisin nimeltään tuntemattomasta, kadonneesta oopperasta, Vedrò con mio diletto oopperasta Giustino ja tutumpi Agitata da due venti oopperasta Griselda. Luttinen selvitti ongelmitta Vivaldin vaikeat juoksutukset ja kuvioinnit – ja esitykset olivat muutenkin ensiluokkaisen hienoja. Ensimmäisessä aariassa kuultiin mainio oivallus, kun orkesterille vastaavat viulut oli sijoitettu aulaan, jonka kaikuisemmasta akustiikasta ne kuulostivat salin puolelle todella mahtavilta. Ylimääräisenä kuultiin uudelleen Alleluia-osa em. kantaatista.