Akkuja ladannut konsertti Lahdessa

15.11.2018 Sinfonia Lahti, joht. Santtu-Matias Rouvali, sol. Päivi Nisula, sopraano Sibeliustalossa Lahdessa

Santtu-Matias Rouvali on lahtelaisyleisön "oma poika" – kestosuosikki, joka vetää Sibeliustalossa johtaessaan poikkeuksetta salin täyteen yleisöä. Rouvalin Marja-äiti on eläköitymässä Sinfonia Lahdesta ja soitti nyt kuulemma viimeistä kertaa virkaviulistina. Klarinetisti-isä Matti on jäänyt pois orkesterin riveistä jo hieman aiemmin.

Konsertti alkoi vauhdikkaasti viidellä osalla Dmitri Šostakovitšin Suite for Variety Stage Orchestra -sarjasta. Teosta luultiin vuosituhannen vaihteeseen saakka virheellisesti säveltäjän toiseksi jazz-sarjaksi. Sen oikean, toisen maailmansodan vuosista saakka kadoksissa olleen jazz-sarjan pianopartituuri löydettiin vuonna 1999 ja tuolloin nimisotku pystyttiin oikaisemaan.

Šostakovitš kokosi Suite for Variety Stage Orchestra -sarjan elokuva- ja balettimusiikeista. Hän ohjeisti, että sarjan kahdeksaa osaa voidaan esittää missä järjestyksessä tahansa ja osia voidaan jättää kokonaan poiskin. Lahdessa kuullut viisi osaa olivat: I March, V Lyric Waltz, II Dance 1, VII Waltz 2 ja VIII Finale. Nämä upposivat yleisöön kuin häkä – jopa niin että jokaisen osan jälkeen aplodeerattiin lujasti. Rouvalin tanssivaa ja ilmavaa johtamistyyliä oli kiehtovaa seurata; hän johti koko teoksen ilman partituuria.

Päivi Nisulan johtama Saaristo-ooppera on esittänyt Leonard Bernsteinin oopperaa Trouble in Tahiti suomeksi käännettynä nimellä Tahitilla tuulee. Nisula itse on laulanut vaimon roolia ja esitti lahtelaisyleisön riemuksi numeron What a Movie (näin tämä oli käsiohjelmaan präntätty, vaikka kappale esitettiin suomeksi). Nisula elehti ja ilmeili herkullisesti tarinaa kertoessaan, mutta sanoista sai silti varsin hyvin selvää. Rouvali ei onnistunut balansoimaan esitystä aivan parhaalla mahdollisella tavalla.

Kansallisoopperasta vuonna 2016 eläköitynyt Nisula esitti solistina vielä kaksi numeroa George Gershwinin oopperasta Porgy and Bess. Summertime soi koskettavana, mutta vasta My Man's Gone Now sai minut pyyhkimään silmäkulmiani. Aivan loistavaa tulkintaa ja eläytymistä – Nisula oli selvästi itsekin liikuttuneessa tilassa kappaleen päätyttyä.

Väliajan jälkeen palattiin Šostakovitšin pariin. Sinfonia nro 12 d-molli on saanut lisänimen "Vuosi 1917". Mielestäni teos ei kuulu säveltäjänsä sinfonioiden parhaimmistoon, mutta Rouvalin nuorekkaan eloisaa johtamista oli jälleen mukavaa katsella. Ja eihän se soittokaan hullumpaa ollut...