Pylkkäsen ooppera näyttämölle lähes 70 vuoden tauon jälkeen

12.1.2020 Tauno Pylkkäsen ooppera Mare ja hänen poikansa Aleksanterin teatterissa Helsingissä

Tauno Pylkkäsen läpimurto-ooppera Mare ja hänen poikansa kantaesitettiin 1945. Viimeksi se on nähty näyttämöllä vuonna 1953 ennen tätä Helsingin Oopperayhdistyksen tuoretta produktiota. Yhdistys teki kiitettävän kulttuuriteon tuomalla oopperan lähes 70 vuoden tauon jälkeen Aleksanterin teatteriin. Konserttiversiona teos on tehty 2000-luvullakin: Kansallisoopperan ja Rahvusooper Estonian yhteistuotanto esitettiin Hannu Linnun johdolla syyskuussa 2004 kaksi kertaa Tallinnassa ja huhtikuussa 2005 kerran Helsingissä. En tuolloin päässyt teosta kuuntelemaan, mikä on harmittanut lähes 15 vuotta! Kiitokset siis Helsingin Oopperayhdistykselle työstä kotimaisen oopperahistorian parissa – Kansallisoopperaa kun se ei oikein näytä kiinnostavan.

Mare ja hänen poikansa perustuu Aino Kallaksen näytelmään, jonka tapahtumat sijoittuvat Liivinmaalle 1340-luvulle. Ooppera kertoo tarinan Maresta, joka on menettänyt taisteluissa miehensä ja kuusi poikaansa. Ainoastaan nuorin poika Imant on enää elossa, mutta hän aikoo osallistua hyökkäykseen Viljannin linnaa ja miehittäjiä vastaan. Poikansa hengen puolesta pelkäävä äiti kavaltaa kapinalliset linnan komtuuri Goswin von Herikelle. Kapinalliset, 300 nuorta miestä, tapetaan, mutta Imantin henki säästetään komtuurin lupauksen mukaisesti. Äidin teko paljastuu lopulta Imantille ja hän tekee itsemurhan. Mare tunnustaa kavalluksensa kyläläisille ja saa rangaistuksensa.

Ohjaaja Ville Saukkonen oli sijoittanut tapahtumat vuoden 1940 Viroon – tuolloinhan Neuvostoliitto miehitti maan ja se liitettiin osaksi työväen paratiisia. Ohjauksen peruslinja oli hyvä ja toimivakin, ellei nyt takertunut ristiriitaan siinä, että puna-armeijan miehet lauloivat mm. olevansa Kristuksen sotureita. Mutta saattoihan tuohon suhtautua ironiana... Kokonaisuus oli kuitenkin sujuva ja pidin toteutuksesta paljon. Jacob Börlinin ja Lauri Peltosen vauhdikkaat ja taiturilliset tanssinumerot olivat hieno lisä esitykseen. Oopperan lavastus ja puvustus oli Reeta Tuoresmäen käsialaa ja Tuittu Teivainen oli suunnitellut ilmeikkään valaistuksen.

Musiikki kuultiin noin 40-henkiselle Helsinki Opera Orchestralle sovitettuna uutena versiona; sen oli työstänyt Matti Makkonen. Minuun Pylkkäsen uhkea musiikki teki todella suuren vaikutuksen – mitä tämäkin teos voisi olla vielä suuremmalla orkesterilla ja kunnon akustiikassa! Erkki Lasonpalo teki kapellimestarina pätevää työtä nyt käytössä olleilla eväillä. Kuorokin suoriutui kohtuullisen hyvin.

Pisteitä tämä tuotanto ansaitsee myös solisteistaan, vaikka kaikkien tehtävien roolitus ei ollutkaan onnistunut. Maren roolin teki Marjatta Airas ja Mangona oli Esa Ruuttunen. Näyttämöiltä jo vetäytymässä olevat konkarit tekivät osansa ammattitaidolla ja erityisesti kiinnitin huomiota heidän upeaan näyttelemiseensä. Laulukin molemmilla kulki varsin hyvin, mitä nyt Airaksen äänessä oli kuultavissa väsymistä oopperan jälkipuolella. Mutta oikeastaan se sopi "efektinä" hänen esittämälleen murtuneelle naiselle. Henri Tikkanen teki vahvan suorituksen komtuurina, vaikka pari kertaa yläsävelet jäivät matkalle. Sen sijaan Tero Haloselle Imant oli liian vaativa tehtävä ja hän erottui tasoltaan muista solisteista. Leikarin pienen poikasopraano-osan lauloi Alexandre Goncharov Dias, mutta tänään ei ollut hänenkään päivänsä.