Heinavanker hämmästytti

25.1.2020 Lauluyhtye Heinavanker Paavalinkirkossa Helsingissä

Kävin iltapäivällä katsomassa Kansallisteatterin Kauppamatkustajan kuoleman, mutta ei siitä tällä kertaa enempää, sillä mielenkiinto on jälleen syytä suunnata Aurore – Helsingin Renessanssimusiikkijuhlille. Lauantai-illan esiintyjäksi oli kutsuttu virolainen lauluyhtye Heinavanker, jonka erikoisalaa on vanha kirkkomusiikki. Kokoonpanoon kuuluivat sopraano Ester-Silva Erikson, altto Kadri Hunt, tenori Anto Õnnis, baritoni Tõnis Kaumann, basso Taniel Kirikal sekä tenori Margo Kõlar, joka toimi myös johtajana. Laulajat olivat pukeutuneet kaapuihin, jotka veivät heti ajatukset vuosisatojen taakse.

Konsertin ohjelmassa oli englantilaista messumusiikkia 1400- ja 1500-luvuilta, säveltäjäniminä John Taverner, Walter Frye ja Thomas Tallis. Lisäksi Heinavanker esitti kotimaansa musiikkia, joka oli melkeinpä illan parasta antia. Kuulimme kolme vanhaa kansankoraalia ja kolme arkaaista runolaulua (niistä kaksi oli peräisin Pohjois-Virosta ja kolmas Setumaalta maan kaakkoisosasta), joista jälkimmäisiin liittyi harkittua koreografiaa. Ja yllättäen mukana oli myös nykymusiikkia – ensimmäistä kertaa festivaalin historiassa – sillä avausnumero oli Heinavankerin taiteellisen johtajan Margo Kõlarin (s. 1961) säveltämä Te Deum. Tyylillisesti kappale tosin oli puhdasta renessanssin vokaalipolyfoniaa...

Itse en ollut aiemmin kuullut Heinavankeria livenä, mutta tämän konsertin jälkeen ymmärrän täydellisesti, mihin heidän maineensa perustuu. Tavattoman puhdasta, hiottua, yhtenäistä ja nautittavaa yhtyelaulua! Useammalta laulajalta kuultiin myös loistavia yksilösuorituksia; suosikkini oli upeaääninen tenori Anto Õnnis. Heinavanker sai mahtavat suosionosoitukset ja esitti kaksi ylimääräistä. Jo aiemmin oli kuultu näyte Taniel Kirikalin hämmästyttävästä taidosta, mutta toisessa ylimääräisessä hän esitteli sitä anteliaammin modulaatioineen kaikkineen. Kyse oli ymmärtääkseni yläsävellaulusta, jossa Kirikal lauloi kahta ääntä samanaikaisesti. Korkeampi vihellysmäinen ääni oli erikoinen ja toi mieleen lähinnä urkujen huiluäänikerrat. Se kuulosti todella vaikuttavalta samanaikaisen bassomurinan kanssa. Hämmästyttävä taito!

P.s. Jos mieltäsi askarrutti, mistä Heinavanker-yhtyeen nimi tulee, niin vastaus löytyy täältä: https://www.museodelprado.es/en/the-collection/art-work/the-haywain-triptych/7673843a-d2b6-497a-ac80-16242b36c3ce.