Merikantoa, Langgaardia ja Straussia

22.1.2020 Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo, sol. Anu Komsi, sopraano Musiikkitalossa Helsingissä

RSO:n konserttiin oli tällä kertaa valittu pääasiassa 1920-luvulla sävellettyä musiikkia; ainoastaan päätösnumero oli 1940-luvulta. Sakari Oramo räväytti illan käyntiin Aarre Merikannon ekspressionistisella orkesterikappaleella Fantasia. Se valmistui 1923, mutta kantaesitettiin vasta 1952. Oramo ei säästellyt teoksen monissa massiivisissa purkauksissa, vaan ajoi ne läpi lähes ylitsepursuavan demonisuuden vallassa. Vyörytykset toimivat tehokkaina vastakohtina kappaleen herkille, lyyrisille jaksoille. Mahtavaa!

Toisena Merikannon teoksena kuultiin orkesterilaulu Ekho V. A. Koskenniemen runoon. Solisti Anu Komsi oli elementissään tässä taidokkaassa, kiehtovasti orkestroidussa kappaleessa, ja ilmensi huikean hienosti rakastavan naisen kaipausta.

Väliajan jälkeen oli vuorossa minulle uusi tuttavuus: tanskalaisen Rued Langgaardin (1893–1952) Sinfonia nro 6 "Det Himmelrivende". Teoksen sanotaan kuuluvan säveltäjän kuudentoista sinfonian parhaimmistoon. Se on rakenteeltaan erikoinen, muunnelmasarjan tapaan rakentuva kokonaisuus. Teema esitellään aluksi kahtena versiona ja näitä seuraa viisi muunnelmajaksoa. RSO:n soittama esitys oli kapellimestarin taidetta parhaimmillaan – juuri Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon professorina aloittanut Oramo oli todellakin mies paikallaan.

Päätökseksi kuultiin Richard Straussin Vier letzte Lieder, jossa Anu Komsi palasi solistiksi. Onneksi olin ostanut lipun permannon P-osaan, joka sijaitsee aivan lavan edessä. Ajattelin ennakkoon, että laulujen herkimmät sävyt ja koskettavat pianissimot eivät ehkä välity kauempana oleviin katsomon osiin. Minulla ei ollutkaan kuulemisen kanssa mitään ongelmia, mutta kaikkialla salissa ei oltu yhtä onnekkaita. Straussin levolliset sävelet olivat rauhoittava päätös konsertti-illalle. Kuoleman läheisyyden tunteva säveltäjä kykeni vielä yhteen mestariteokseen, jossa sopraanon osuudet kietoutuvat orkesterin myöhäisromanttiseen hehkuun. Ja Im Abendrot -laulun seesteinen lopetus on aina yhtä liikuttavan kaunis.