Sofokleen soivat tragediat

23.10.2019 Suomen kansallisoopperan orkesteri ja kuoro sekä solistit, joht. Eivind Gullberg Jensen Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisooppera tarjosi mielenkiintoisen konsertti-illan, joka ei ihme kyllä saanut yleisöä liikkeelle, vaan sali jäi puolityhjäksi. Päänumerona oli meillä hyvin harvoin esitetty Igor Stravinskyn Oedipus Rex, jonka säveltäjä itse risti oopperaoratorioksi. Sen pariksi oli Sofokles-yhteyden kautta valittu Manfred Honeckin ja Tomáš Illen kokoama sarja Richard Straussin Elektra-oopperan musiikista.

Oopperaorkesteri ei soittanut konserttia montussaan, vaan näyttämölle levittäytyneenä. Puolituntinen Elektra-sarja oli oikein kiinnostavaa kuultavaa. Oopperaesityksissä huomio kiinnittyy usein liiaksi solisteihin, mutta kun laulajia ei tässä teoksessa ollut, niin Straussin musiikista nousi kuin huomaamatta esiin muita tasoja ja sävyjä. Säveltäjälle tyypillisiä myöhäisromantiikasta ammentavia paisutuksia ja toisteisia huippuja oli monia, mutta aika usein ne jäivät kuivakkaiksi tai jähmeiksi. Osansa oli ehkä salin akustiikalla, mutta epäilemättä myös kapellimestari Eivind Gullberg Jensenillä, sillä kyllä kansallisoopperan orkesteri on eräiden muiden maestrojen johdolla soittanut Straussia toiseen malliin.

Väliajan jälkeen kuultu Oedipus Rex esitettiin harmillisesti konserttiversiona. Näyttämöllisyys olisi syventänyt teosta, johon kuitenkin on kirjoitettu ja tarkoitettu sisältyvän oopperallista musiikkidraamaa. Nyt mentiin katkonaisella oratoriolinjalla, jossa musiikkinumerot ja näyttelijä Timo Torikan kertojaosuudet vuorottelivat.

Stravinskyn neoklassinen musiikki on mestarillista ja luo yhdessä latinankielisen tekstin kanssa hienon vaikutelman. Selittäviä puheosuuksia en oikein ymmärrä tai arvosta, ne vaan tahtovat lässäyttää musiikin kohottaman tunnelman. Torikka kantoi kainalossaan Sofokleen kipsipäätä, jonka veriset silmät teoksen lopussa viittasivat Oidipuksen itseltään puhkaisemiin silmiin.

Kansallisoopperan kuoron miehet oli sijoitettu näyttämön takaosaan, mikä asetti haasteita yhteissoinnille. He lauloivat kohtuullisen hyvin, mutta teoksen alkupuolella kuului aivan liikaa eriaikaisuutta. Olikohan teosta harjoiteltu riittävästi? Solisteihin olin tyytyväinen, mutta ehkä heidät olisi voinut sijoittaa näyttämölle toisin. Thomas Mohrin (Oidipus) tenori soi kiinteänä ja kantavana ja vanha tuttu Michael Kraus sai Kreoniinsa ytyä ja sävykkyyttä. Jekaterina Gubanovan (Iokaste) samettisuutta oli ilo kuunnella, mutta paikka paikoin ääni kuulosti kuin liikaa "maskissa" olevalta. Pienemmissä tehtävissä olivat Jyrki Korhonen (Teiresias) ja Jussi Myllys (Paimen), joista jälkimmäinen teki osansa raikkaasti.