Lempeästi Laestadiuksesta, kriittisesti lestadiolaisuudesta

12.10.2019 Jyrki Linjaman ooppera Kolme kirjettä Laestadiukselle Oulun tuomiokirkossa

Pidin aikoinaan kovasti Jyrki Linjaman ensimmäisestä kirkko-oopperasta (Die Geburt des Täufers, suom. Johannes Kastajan syntymä). Kuulin sen Kauniaisissa, jossa baritoni Esa Ruuttunen lauloi hienosti Zachariaan osan. Ilmeisesti Ruuttunenkin oli vaikuttunut teoksesta, sillä hän tilasi Linjamalta uuden kirkko-oopperan, joka sisältäisi hänelle itselleen uran viimeisen suuren roolin. Aiheeksi Ruuttunen oli päättänyt herätyspappi Lars Levi Laestadiuksen (1800–1861).

Ooppera Kolme kirjettä Laestadiukselle oli työn alla 2015–17 ja sai kantaesityksensä kesällä 2017 Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla. Jätin tuolloin esitykset väliin pitkän välimatkan vuoksi, kun oli tiedossa että teos on myöhemmin mahdollista nähdä Etelä-Suomessa. Mutta kuinkas kävikään – ooppera kyllä vieraili "ihmisten ilmoilla" (viimeksi helmikuussa 2018 Turussa), mutta itse olin kaikkien esitysten aikaan ulkomailla tai muuten estynyt. Onneksi Uuden Musiikin Lokakuu eli Pohjois-Suomen XV nykymusiikkijuhlat toi oopperan vielä kertaalleen kuultavaksi Oulussa. Olin toki kuunnellut oopperan konserttiversion Yle Areenasta, mutta halusin päästä kokemaan sen myös livenä. Ouluun siis!

Esityksen oli ohjannut Michael Baran ja hän on myös kirjoittanut libreton yhdessä säveltäjä Linjaman kanssa. Ooppera tapahtuu Laestadiuksen kuolinvuoteella kuolinmessua laulavan enkelin seurassa. Ajan ja paikan rajat katoavat ja yhdellä tasolla Laestadius kokee takaumia elämästään. Esille tulevat hänen saavutuksensa kasvitieteilijänä ja kansatieteilijänä, saamelaisten muinaisuskon tutkijana. Kohtaaminen Brita-Kajsan kanssa, tästä seurannut raskaus ja avioituminen tuodaan esille, samoin Laestadiuksen kipuilu isättömyytensä kanssa. Hän muistelee elämänsä kolmea vahvaa ja tärkeää naista.

Oopperan toisella tasolla kohdataan samoin kolme naista, mutta meidän ajastamme. He kirjoittavat Laestadiukselle kirjeet, joissa tuovat esille herätysliikkeessä kokemansa väkivallan. Suhtautuminen esittäviin taiteisiin on kielteistä ja avioituminen liikkeen ulkopuolelle (oopperan esimerkkitapauksessa "harhaoppisen" körttipapin kanssa) on tuomittavaa. Teoista on seurannut karttamista, hylkäämistä ja hoitokokouksia. Ja karmeimpana mieleen jäävät kolmannen kirjeen raiskaukset ja seksuaalinen hyväksikäyttö, jotka alkoivat tytön ollessa 10-vuotias. Liike suojeli tekijää, ei uhria.

Libretto on kovin kriittinen ja suorasanainen (vanhoillis)lestadiolaista herätysliikettä kohtaan. Itseltään Laestadiukselta pahat teot eivät saa ymmärrystä, vaan libretistit esittävät hänet järkyttyneenä ja vihaisenakin siitä, miten hänen nimissään on toimittu. Oopperan lopussa enkeli lohduttaa Laestadiusta ja antaa eräänlaisen synninpäästön murtuneelle kuolevalle miehelle.

Eihän tästä kokonaisuudesta voinut olla pitämättä. Linjaman (joka tulee itse vanhoillislestadiolaisesta suvusta) musiikki on kiehtovaa ja tehokasta käyttäessään hyväksi mm. useita Siionin laulujen sävelmiä. Soittamassa oli Kamariorkesteri Soli Deo Glorian kuusihenkinen kokoonpano, josta enemmistö oli RSO:n päteviä muusikoita. Kapellimestarina toimi orkesterin taiteellinen johtaja Juhani Lamminmäki.

Esa Ruuttusen osa Laestadiuksena oli tavattoman pitkä, vaativa ja raskas. 69-vuotias baritonimme oli äänellisesti hyvässä vedossa eikä osoittanut mitään väsymisen merkkejä. Sävykästä ja koskettavaa! Tekstin kanssa sattui pari kertaa pieni unohdus, mutta konkari paikkasi tilanteet nopeasti – luulen, että virheitä ei edes huomannut, ellei seurannut librettoa tiiviisti. Mutta ei Linjama helpolla päästänyt toistakaan solistia, mezzosopraano Laura Mäkitaloa, joka esitti kaikki seitsemän naisroolia. Mäkitalon etuna oli se, että hänellä oli lähes koko teoksen ajan partituuri edessään. Kaunista ja taitavaa!

Järjestäjille on annettava pientä kritiikkiä käsiohjelmien ja librettojen loppumisesta kesken. Oulun tuomiokirkko ei ehkä ollut paras tila oopperan esittämiseen, vaikka monisatapäinen yleisö tietysti mahtui sinne ongelmitta. Kuulin useiden ihmisten jupisevan siitä, ettei laulu aina kuulunut kirkon takaosaan, eikä ainakaan sanoista saanut kaikuisassa tilassa selvää. Itselläni näitä ongelmia ei ollut, sillä istuin rivillä 3 loistavalla paikalla keskikäytävän ja kapellimestarin vieressä. Tälle paikalle osui sen verran orkesterille tarkoitettua valoa, että pystyin vaivatta lukemaan librettoa – tämä ei onnistunut muualla pimennetyssä kirkossa. Valaistusta olisi pitänyt miettiä tarkemmin, sillä libreton seuraaminen oli oikein hyödyllistä.