Manon ei napannut vieläkään

29.10.2019 Elokuvissa: Jules Massenet'n ooppera Manon The Metropolitan Operasta New Yorkista

Edellisestä Finnkinon elokuvateatterissa näkemästäni The Metropolitan Operan Live in HD -esityksestä on kuin huomaamatta kulunut lähes puoli vuotta. Nyt vuorossa oli Massenet'n Manon, jonka olen nähnyt näyttämöllä vain kerran. Ooppera ei tuolloin tehnyt minuun varsinaista vaikutusta, joten päätin antaa sille toisen mahdollisuuden – edes elokuvateatterissa.

Harmikseni lopputulema oli aika lailla edellisen kerran mukainen: kun ei puhuttele, niin ei. Massenet on toki säveltänyt ihan miellyttävää, helposti kuunneltavaa musiikkia, mutta jonkinasteinen tasapaksuus, sovinnaisuus ja vetämättömyys sitä vaivaa. Esimerkiksi Puccini tekee Manon Lescaut -oopperassaan täräyttävämpää jälkeä, vaikka en hänen siirappinsa suurimpia ystäviä olekaan. The Metin orkesteri soitti kyllä Manoninsa ensiluokkaisesti vanhan tutun Maurizio Beninin johdolla.

Laurent Pellyn ohjauskaan ei kirvoittanut suurempia riemunkiljahduksia. Muutaman tarkkanäköisen kohtauksen tai detaljin poimin ilolla, mutta kokonaisuus soljui tavanomaisuudesta toiseen. Harvoja mieleen jääneitä seikkoja oli se, että Saint-Sulpiceen papiksi päätyneen des Grieux'n sänky oli sijoitettu kirkkosalin pylvään juurelle, niin että pääpari pääsi sopivasti siihen peuhaamaan. Kirkon hylkääminen rakkauden vuoksi olisi tullut selväksi ilman ohjaajan tyylitöntä alleviivaamista.

Ja pitkästä, pitkästä aikaa tuli eteeni sellainen The Metin tuotanto, jonka lavastus ei saanut minua haukkomaan henkeäni. Ehkä kaikki pelin osat vaikuttivat toisiinsa – jos olisin ollut lääpälläni musiikkiin ja ohjaukseen, niin kenties lavastuskin olisi näyttäytynyt suopeammassa valossa. Oopperan alun kaupunki- ja huonenäkymissä oli ideaa, mutta kovin olivat kolkosti toteutettuja. Pidin oikeastaan enemmälti vain kolmannen näytöksen Seinen ranta -lavasteista. Oopperan puvustus oli ohjaajan suunnittelema, ja sitä voi luonnehtia kehuvin adjektiivein.

Manon Lescaut'n roolin teki Lisette Oropesa, jota olen päässyt ihailemaan näyttämöllä pari kertaa aiemmin (viimeksi kesällä Savonlinnassa Verdin Rosvoissa). Hänen parinaan Le Chevalier des Grieux'n osassa oli Michael Fabiano, jota kuulin viimeksi elokuussa Turun konsertissa. Molemmat lauloivat upeasti, mutta jokin kipinä rakastavaisten väliltä tuntui puuttuvan ja ilmeet olivat usein päälleliimatun oloisia. Puolalaisbaritoni Artur Ruciński teki pätevästi Lescaut'n eli Manonin serkun osan ja Kwangchul Youn isäpapan eli Le Comte des Grieux'n osan. Muissa tehtävissä olivat mm. Carlo Bosi (Guillot de Morfontaine) ja Brett Polegato (Monsieur de Brétigny).