maanantai 29. lokakuuta 2018

Tasokkaat lied-kilpailun finaalit


28.10.2018 Helsinki Lied -kilpailun B-sarjan ja A-sarjan finaali Helsingin Konservatoriossa Ruoholahdessa

Helsinki Lied -kilpailu järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2015. Kyseessä on maamme ainoa lied-pareille tarkoitettu kilpailu ja se järjestetään kolmen vuoden välein. Tällä kertaa kilpailuun oli ilmoittautunut 69 lied-duoa, joista esikarsinnan sekä alku- ja välierien jälkeen oli kisaamassa kuusi paria molempien sarjojen finaaleissa. B-sarja on alle 25-vuotiaille ja A-sarja 25-vuotiaille ja sitä vanhemmille. Tänä vuonna tuomariston muodostivat Tuija Hakkila (pj), Ralf Gothóni, Andreas Schmidt ja Mitsuko Shirai.

Konservatorion konserttisalissa oli hyvin tilaa, kun B-sarjan finaali alkoi kello 12. Esiintyjät olivat (kaikissa pareissa ensin laulaja ja toisena pianisti): Tuuli Korte ja Tuukka Vierikko, Olivia Kyllönen ja Tatu Piitulainen, Ilona Melgin ja Aino Heimonen, Lotta Pylkäs ja Liisa Smolander, Jonatan Repokari ja Liisalotta Lepistö sekä Wilhelmina Tómasdóttir ja Siiri Ylijoki.

Kaikilta nuorilta laulajilta ei vielä kuultu kovin vahvoja suorituksia. Mielestäni joukosta erottuikin selvästi kolmen parhaan kärki. Oma listani oli tällainen: ykkösenä Tómasdóttir & Ylijoki, toisena Kyllönen & Piitulainen ja kolmantena Pylkäs & Smolander. Tuomaristo palkitsi samat duot, mutta kakkos- ja kolmossija vaihtoivat paikkaa minun listaani nähden. Eli: 1) Tómasdóttir & Ylijoki (todella ansaitusti!), 2) Pylkäs & Smolander ja 3) Kyllönen & Piitulainen. Voittajapari ja kolmospari tulevat Turusta, kakkospari edustaa järjestäjää eli Helsingin Konservatoriota.

Kello 16 alkanut A-sarjan finaali houkutteli paljon enemmän yleisöä. Esiintyjät olivat (näissäkin ensin laulaja ja sitten pianisti): Marianne Montonen ja Jasper Koekoek, Irina Nuutinen ja Milla von Weissenberg, Virva Puumala ja Juho Lepistö, Elisaveta Rimkevitch ja Niina Ranta, Iida Antola ja Fanny Söderström sekä Ylva Gruen ja Jenna Ristilä.

A-finaali oli Sibelius-Akatemian juhlaa, sillä peräti viisi paria edusti tätä opinahjoa. Kuudes pari opiskelee tällä hetkellä Universität der Künste Berlinissä, mutta hekin ovat taustaltaan sibalaisia. Mielestäni finaali oli selvästi tasokkaampi kuin kolme vuotta sitten. Omalla listallani laitoin ykköseksi duon Puumala & Lepistö, kakkoseksi Rimkevitch & Ranta ja kolmoseksi parin Antola & Söderström. Tuomariston tuloslista oli tällainen: 1) Puumala & Lepistö, 2) Antola & Söderström ja 3) Montonen & Koekoek ja Rimkevitch & Ranta (eli jaettu kolmossija). Kaikilta palkituilta kuultiin hämmästyttävän kypsiä ja tasokkaita esityksiä, eikä paremmuusjärjestykseen laittaminen ollut ainakaan minulle helppoa. Voittajaparissa panin erityisesti merkille Juho Lepistön mahtavan osuuden pianistina.

Helsinki Lied -kilpailun säännöt ovat ohjelmiston suhteen tarkoituksella hyvin väljät, mikä mahdollistaa kilpailijoiden profiloitumisen. Kaikilla finalisteilla tämä ei ehkä mennyt ihan nappiin, mutta yleisössä on mukavampaa, kun samaa liediä ei veivata moneen kertaan. Nuoret laulajat olivat käyttäneet mahdollisuuttaan ennakkoluulottomasti, ja minäkin kuulin monia itselleni aivan uusia lauluja. Sibeliusta ei kummassakaan finaalissa laulettu lainkaan! Suomalaisista säveltäjistä kuultiin Saariahoa, Almilaa, Fagerlundia, Heinistä, Melartinia, Madetojaa, Palmgrenia ja Erkki Nummista. Ulkomaisista säveltäjistä ilahduttivat useampi Brittenin laulu sekä mm. Ullmann, Barber, Vaughan Williams, Korngold ja Haydn sekä muutama minulle ennestään tuntematon nimi. Raikasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti