Lisää herkkua Krenekiltä

1.11.2019 Ernst Krenekin oopperat Der Diktator, Schwergewicht oder Die Ehre der Nation ja Das geheime Königreich Oper Frankfurtissa

Kirjoitin Ernst Krenekistä (alkujaan Křenek) vasta 1,5 viikkoa sitten, kun kuulin Münchenissä hänen oopperansa Karl V. (http://oopperaa.blogspot.com/2019/10/dodekafonista-herkkua-21.html).

Sain ilokseni tutustua lisää Krenekin oopperatuotantoon, kun Oper Frankfurt esitti kolme hänen yksinäytöksistä oopperaansa saman illan aikana. Nämä olivat Der Diktator (Diktaattori), Schwergewicht oder Die Ehre der Nation (Raskassarja eli Kansakunnan kunnia) ja Das geheime Königreich (Salainen valtakunta). Teokset on sävelletty vuosina 1926–27, eli ne ovat hieman varhaisempia kuin 12-säveljärjestelmään perustuva Karl V. Oopperat kantaesitettiin yhdessä toukokuussa 1928 Wiesbadenissa, joten Frankfurtin yhteisproduktiolle oli vankka historiallinen peruste.

Ilta alkoi traagisella Der Diktatorilla, jonka on sanottu olevan musiikiltaan Puccini-vaikutteinen. Nimihenkilö eli Diktaattori (Davide Damiani) päättää lomaillessaan julistaa sodan, mistä hänen vaimonsa Charlotte (Angela Vallone) ei pidä lainkaan. Diktaattorin henkilössä on nähtävissä Benito Mussolinin piirteitä. Hän iskee silmänsä Mariaan (Juanita Lascarro), joka on taistelussa sokeutuneen upseerin (Vincent Wolfsteiner) vaimo. Maria suunnittelee murhaavansa vihaamansa Diktaattorin ja saapuu tapaamaan häntä valeasussa. Maria ampuu Diktaattoria kaikkiaan kolmesti, mutta haavoittunut mies nousee jokaisen kerran jälkeen aina uudelleen ylös laulamaan – tämä sai katsomossa aikaan melkoisen naurunremakan. Välienselvittelyn aikana Marian tunteet Diktaattoria kohtaan muuttuvat. Salakuunteleva vaimo Charlotte havaitsee tämän ja ryntää huoneeseen. Hän tarttuu aseeseen ja yrittää ampua miehensä, mutta osuukin Mariaan. Diktaattori lavastaa tapahtuman itsemurhaksi ja hoitaa asian siististi pois päiväjärjestyksestä. Oopperan lopussa sokea aviomies etsii turhaan vaimoaan.

Schwergewicht oder Die Ehre der Nation oli tunnelmaltaan toista maata. Musiikki on reipasta, humoristista ja juoni satiirinen. Teos oli alun perin (1928) sarjan kolmas ooppera, mutta Frankfurtin tuotannossa se on vaihtanut paikkaa Das geheime Königreichin kanssa. Tämä ratkaisu toimikin paremmin ajatellen kokonaisuuden juonikaarta. Myös Schwergewichtissä nähdään Diktaattori, joka saapuu teatteriin. Illan esityksenä on komedia mestarinyrkkeilijä Adam Ochsenschwanzin (Barnaby Rea), hänen vaimonsa Evelynen (Barbara Zechmeister) sekä vaimon tanssinopettajan ja rakastajan Gastonin (Jonathan Abernethy) kolmiodraamasta. Haastatteleva journalisti (Michael McCown) tekee mainiosti pilkkaa urheilutähden tyhmyydestä ja sivistymättömyydestä. Kun näyttelijät huomaavat vihatun despootin yleisössä, keksivät he improvisoidun juonen hänen murhaamisekseen. Professori Himmelhuberin (Danylo Matviienko) muodollisesti pätevä tytär Anna Maria (Judita Nagyová) houkuttelee Diktaattorin lavalle. Hänet sidotaan kiinni harjoituslaitteeseen, joka alkaa kieputtaa Diktaattoria ympäri ja ympäri – ja lopussa Ochsenschwanz räjäyttää koko komeuden taivaan tuuliin. Juonta oli muutettu alkuperäisestä libretosta, jossa Diktaattori ei esiinny lainkaan.

Illan päätti väliajan jälkeen nähty satuooppera Das geheime Königreich. Diktaattori on tehnyt muodonmuutoksen Kuninkaaksi (Davide Damiani). Vallankumouksellisten huudot kuuluvat ulkoa ja masentunut despootti tunnustaa Narrilleen (Sebastian Geyer) epäonnistuneensa hallitsijana ja antaa tälle kruununsa. Vallanhimoinen Kuningatar (Ambur Braid) on rakastunut kapinallisten johtajaan (Peter Marsh). Kuningatar punoo kieroja juoniaan, joiden avulla hän saakin lopulta kruunun itselleen. Kapinallisten johtaja vapautetaan ja hänen joukkonsa ryntäävät sisään. Narri auttaa kuninkaalliset pakoon salaoven kautta. Toinen kohtaus vei omituiseen satumaailmaan: Kapinallisten johtaja seuraa Kuningatarta taikametsään. Kun mies yrittää saada kruunun itselleen, muuttuu Kuningatar puuksi. Kuningas törmää metsässä kahteen juopuneeseen vallankumoukselliseen. Hän paljastaa miehille henkilöllisyytensä toivoen näiden tappavan itsensä, mutta miehetpä eivät usko Kuningasta vaan jatkavat matkaansa. Kuningas aikoo surmata itsensä, mutta kuulee puusta vaimonsa äänen ja päättää jäädä eloon palvelemaan luontoa.

Musiikillisesti ilta oli nappiosuma – kiitos Krenekin ilmeikkäiden sävellysten, orkesterin ja kapellimestari Lothar Zagrosekin (s. 1942), osaavien solistien sekä kuoron, jolla oli pieni osuus viimeisessä oopperassa. David Hermannin ohjaukset toimivat ja olivat viihdyttäviä, mutta Schwergewichtin muokkaamista en oikein arvostanut. Ymmärrän kyllä sen logiikan Diktaattori-yhteyden luomiseksi, mutta esim. eräät alkujaan Ochsenschwanzille kohdistetut repliikit muuttuivat nyt järjettömiksi. Jo Schrammin lavastus oli hillitty ja vaatimaton kahdessa ensimmäisessä oopperassa, mutta viimeisessä hän oli päässyt toteuttamaan erityisen näyttävän taikametsän. Puvustuksen oli suunnitellut Katharina Tasch ja oivallisen valaistuksen Olaf Winter.