sunnuntai 3. marraskuuta 2019

Ortodoksista kirkkomusiikkia Dominantelta


2.11.2019 Dominante, joht. Seppo Murto, sol. Säde Bartling & Jussi Salonen Espoon tuomiokirkossa

Pyhäinpäivän tienoilla järjestetään hienoja konsertteja ympäri Suomenmaan, kun Requiemit ja monet muut teokset valtaavat kirkkosalit. Esitettävillä teoksilla ei enää nykyisin ole välttämättä mitään (teologista) yhteyttä kirkkovuoden ajankohtaan; tämä pätee myös muiden juhlapyhien aikaan. Minäkin valitsin tämän vuoden tarjonnasta piristävän poikkeuksen, Sergei Rahmaninovin Vigilian, jonka Dominante-kuoro oli valinnut ohjelmakseen. Teosta pidetään yhtenä säveltäjänsä hienoimmista tuotoksista. Konsertti esitettiin ensin Helsingissä Uspenskin katedraalissa ja uusittiin pari päivää myöhemmin Espoon tuomiokirkossa.

Ortodoksinen vigilia-palvelus valmistaa sunnuntain tai juhlapäivän liturgiaan. Rahmaninovin Vigiliassa ehtoopalvelus (osat 16), aamupalvelus (osat 714) ja ensimmäinen hetki (osa 15) esitetään yhteen ilman taukoja. Ne kuvaavat pelastushistorian keskeisimpiä tapahtumia. Rahmaninov käytti sävellyksessään hyväksi vanhoja venäläisiä, kreikkalaisia ja kiovalaisia kirkkomusiikkisävelmiä. Teos valmistui alle kahdessa viikossa vuonna 1915, mutta oli vuosikymmeniä "unohduksissa" ja löydettiin uudelleen vasta 1980-luvulla neuvostovallan otteen lievennyttyä.

Rahmaninov on kirjoittanut Vigiliaansa upeaa kuorotekstuuria, joka luo tekstin mukaan vaihtuvia erilaisia tunnelmia. Dominanten esitys Seppo Murron johdolla oli erinomainen, joskin eräällä kollegallani olisi varmasti huomauttamista venäjän ääntämisestä... Erityisesti mureat bassot kuulostivat mainioilta ja pääsivät tässä teoksessa oikeuksiinsa; ihailin varsinkin yhtä muiden yli (vai pitäisikö sanoa ali?) erottunutta syvää bassoääntä. Vigiliaan on kirjoitettu pienehköt solistitehtävät, joista vastasivat myös kuoron riveissä laulanut Säde Bartling (altto) sekä Jussi Salonen (tenori). Hienosti lauloivat solistitkin, joskin Salonen huljuutti vibratoaan kovin runsaasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti