Uutuusoopperassa ei toiminut juuri mikään

11.11.2019 Vesa Haapaniemen ooppera Juoksuhautojen jälkeen Tampereen tuomiokirkossa

Tätä iltaa odotin hyvin jännittyneenä: Kalle Päätalon Juoksuhautojen jälkeen -romaaniin perustuva ooppera, jonka libretto on Juice Leskisen (1950–2006) ja sävellys Tampereella kanttorina toimineen Vesa Haapaniemen (s. 1941). Odotukseni kohteena (näin vanhana Juice-fanina) oli ensisijaisesti libretto, jonka Leskinen kirjoitti vuosina 1999–2002. Esityspäivä oli valittu tarkoituksella, sillä Päätalon syntymästä tuli kuluneeksi päivälleen sata vuotta. Tampereen tuomiokirkko oli ehkä erikoinen esityspaikka tällaiselle teokselle, mutta se selittynee säveltäjän suhteilla. Leskinen ei ole säästellyt libretossaan kirosanoja, ja tämä oli selvästi joillekin kuulijoille liikaa – kun sentään kirkossa oltiin.

Oopperan päähenkilönä on entinen rintamalotta, leskeksi jäänyt ja sittemmin dementoitunut Jenni Kinnunen. Hänen poikansa Matti saapuu kesälomallaan lapsuudenkotiinsa Kainuuseen. Matti vie äitinsä autoajelulle ja ehkä tutut maisemat saavat Jennin palaamaan ja muistamaan nuoruutensa, ennen kaikkea sota-ajan järkyttäviä tapahtumia. Ooppera sai kantaesityksensä konserttiversiona. Musiikista vastasi kamariorkesteri säveltäjän johdolla ja kuorona toimi sekakuoro Tampereen Laulu. Solisteina olivat Inga Sulin, Leena Riihimäki, Jussi Lehtipuu ja Rauno Arvola.

Lopputulosta joudun harmikseni luonnehtimaan vaatimattomaksi ja sekavaksi – oikein mikään osa-alue ei tuntunut toimivan. Viimeistelyä ja harjoittelua olisi tarvittu roppakaupalla lisää kaikenlaisen amatöörimäisen säätämisen karsimiseksi. Liekö aika loppunut kesken, vaikka esityspäivä oli kuulemma päätetty ja kirkko varattu jo tammikuussa. Kaiken huippu oli se, että kapellimestarilla näytti jonkun kerran olevan nuotit hukassa, ja esitykseen tuli keskeytyksiä. Haapaniemen sävellyksessä oli hetkensä, mutta kokonaisuutena se oli kovin yksiulotteinen, eikä oikein puhutellut, saati jättänyt pysyvämpiä muistikuvia. Myöskään Leskisen librettoa en osannut arvostaa kovin korkealle, vaikka riimittely häneltä toki sujui; vaikutelma oli jotenkin raakilemainen ja dramaturgisesti lattea. Esityksen suurimpia ongelmia oli se, että tekstistä sai ainakin minun istumapaikallani selvää vain satunnaisesti. Syytä oli varmasti sävellyksessä ja tilan akustiikassa, mutta myös laulajissa ja musiikinjohdossa.