Lélio kruunasi kolmen konsertin päivän

27.2.2020 Loviisa Tuomisto, urut Musiikkitalossa Helsingissä

27.2.2020 Kaik miä ilot unohin -konsertti Kansallismuseossa Helsingissä

27.2.2020 Helsingin kaupunginorkesteri & Musiikkitalon Kuoro, joht. Klaus Mäkelä, Cécile Orblin, kertoja, sol. Mario Zeffiri, tenori & Nathan Berg, baritoni Musiikkitalossa Helsingissä

Organon urkumatinessa soitti tällä kertaa Loviisa Tuomisto, joka on kirkkomusiikin opiskelija Sibelius-Akatemiassa. Ohjelma oli saksalaista barokkia ja soitettiin näin ollen tietenkin Verschueren-uruilla.

Tuomiston soittamat kappaleet olivat Dieterich Buxtehudelta Toccata d-molli BuxWV 155 ja Johann Sebastian Bachilta koraalialkusoitto Schmucke dich, o liebe Seele BWV 654 sekä Preludi ja fuuga a-molli BWV 543. Hänen esityksensä olivat jänteviä ja sielukkaita, vaikka virheitä lipsahtelikin aika ajoin. Ihailin pätevää jalkiotyöskentelyä varsinkin Bachin fuugassa.

* * *

Iki-Turso on arkaaiseen runolauluun ja kokeilevaan ääniteatteriin erikoistunut kahdeksanhenkinen ryhmä. He viettävät 20-vuotisjuhlavuottaan järjestämällä Oodi runolaululle -nimisen runolauluviikon Helsingissä. Ohjelmassa on yli 20 tapahtumaa ja konserttia, joihin on vieläpä hienosti vapaa pääsy (varsinaista juhlakonserttia lukuun ottamatta). Viikko huipentuu tietenkin Kalevalan päivänä 28.2.

Kävin kuuntelemassa Kaik miä ilot unohin -iltapäiväkonsertin, joka esitteli Inkerin runolauluja. Ohjelma alkoi Kansallismuseon alakerrassa Inkeriläiset – unohdetut suomalaiset -näyttelyssä, josta siirryimme seuraavan kerroksen Ateljeehen laulun saattelemana kulkueena.

Konsertissa esiintyivät Iki-Turson jäsenet Eila Hartikainen, Maari Kallberg, Ilona Korhonen, Anna-Kaisa Liedes ja Outi Pulkkinen. Vierailijana oli mukana tutkija Kati Kallio, joka kertoi taustoja laulujen takaa. Kuulimme pääasiassa naisten laulamia runolauluja, mutta ryhmän miesjäsenistä Taito Hoffrén "pakotettiin" kuitenkin esittämään yksi improvisaatio. Konsertti oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa kokonaisuus, kiitos ikitursolaiset!

* * *

Illalle oli vielä luvassa oikea herkkukonsertti. Hector Berlioz sävelsi Fantastisen sinfoniansa (Symphonie fantastique: Épisode de la vie d'un artiste … en cinq parties) vuonna 1830. Kappale on varmasti useimmille klassisen musiikin ystäville tuttu ja se on orkestereille ihan peruskauraa Helsingissäkin. RSO soitti kappaleen vuonna 2019 peräti kaksi kertaa!

Harvempi ehkä tietää, että Berlioz sävelsi teokselle jatko-osan. Le retour à la vie, mélologue en six parties valmistui 1831 ja kantaesitettiin seuraavana vuonna. Nopea sävellysaikataulu oli mahdollinen, sillä Berlioz käytti paljolti aiempaa materiaaliaan. Vuonna 1855 säveltäjä muokkasi teoksesta revision Franz Lisztin pyynnöstä ja se sai nimen Lélio, ou Le retour à la vie.

Lélio päättää ja täydentää Fantastisen sinfonian. Ja toisaalta: Lélio loppuu siihen, mistä Fantastinen sinfonia alkoi. Berlioz näet käyttää samaa johtoaihetta (idée fixe), joka kuvaa hänen palvomaansa Harriet Smithsonia. Säveltäjä tarkoitti teokset esitettäväksi yhdessä, Lélion välittömästi Fantastisen sinfonian jälkeen. Tämä on kuitenkin harvinaista, ja vasta nyt Helsingin kaupunginorkesteri esitti teosparin yhdessä ensimmäistä kertaa Suomessa. On mahdollista, että Léliota ei ole aiemmin esitetty meillä kokonaisena (lausuntaosuuksineen) ja täydellä "koneistolla" edes yksinään.

Nautin tavattomasti Klaus Mäkelän johtamisesta ja näkemyksestä Symphonie fantastiquen parissa, vaikka lopputulos ei yltänytkään RSO:n ja Hannu Linnun syyskuisen tulkinnan tasolle. Lisää hiomista olisi vielä kaivattu, nyt erottui mm. rytmistä epätarkkuutta. Viimeisiin osiin Mäkelä ei saanut ladattua riittävää tehoa ja räjähtelevää ytyä.

Léliota en ollut kuullut koskaan aikaisemmin ja se muodostui elämykseksi, joka varmasti säilyy mielessä pitkään. Teos on sinänsä sillisalaattimainen ja Berlioz yrittää epätoivoisesti nivoa musiikkinsa yhteen pitkien lausuntaosuuksien aasinsilloilla. Eric Söderblom oli ohjannut Musiikkitalon konserttisalissa hyvin toimineen toteutuksen; ainoa moite tulee valkokankaille heijastetun livekuvan laadusta ja kuvauksen poukkoilevuudesta. Lélion henkilöt oli puvustettu (Pirjo Liiri-Majava) ja maskeerattu (Krista Stenberg) tyylikkäästi.

Lausuntaosuudesta vastasi näyttelijä Cécile Orblin, josta Söderblom oli tehnyt Berlioz-asuisen kertojan. Orblin oli loistava, eläytymisessään intensiivinen ja intohimoinen. Hänen ranskansa oli erittäin selkeää, mutta onneksi valkokankaille heijastettiin tekstitys suomeksi. Laulusolisteina olivat oopperalavoilta tutut miehet, tenori Mario Zeffiri ja baritoni Nathan Berg. Hienolta kuulosti, aivan ensiluokkaiset solistit oli tähän kiinnitetty! Myös Musiikkitalon Kuoro pärjäsi hyvin – vaikka muutaman kerran kuului, että taas siellä oli niitä laulajia, jotka vaan tuijottivat plariaan eivätkä seuranneet kapellimestaria.

Tallenne konsertista löytyy täältä: https://www.youtube.com/watch?v=HtXFKz3xP5I.

* * *

Tämä on blogini 900. julkaisu. Kiitokset kaikille lukijoilleni!