Urkumusiikkia Wienin illassa

18.2.2020 Kit Armstrong, urut Wiener Konzerthausissa

Siirryin Saksanmaalta Wieniin, jossa tuli heti eteen kysymys iltaohjelmasta. Staatsoperissa ja Theater an der Wienissä ei ollut esitystä lainkaan ja Volksoperissakin vain lämpiökonsertti. Musikvereinissa olisi tarjolla kamarimusiikkia ja Verdin Requiem, mutta voiton vei sittenkin urkukonsertti Konzerthausissa.

Kit Armstrong syntyi Los Angelesissa vuonna 1992. Hänen äitinsä on juuriltaan taiwanilainen ja isänsä britti. Armstrongia on pidetty musiikin ihmelapsena: 5-vuotiaana hän opetteli säveltämään lukemansa kirjan avulla sekä aloitti piano-opintonsa. 8-vuotiaana oli vuorossa hänen ensimmäinen konserttinsa ja jo 10-vuotiaana hän debytoi julkisuudessa säveltäjänä. Myöhemmällä iällä seurasivat "oikeat" sävellysopinnotkin. Hänen uraansa ovat leimanneet kilpailuvoitot, sävellyspalkinnot ja esiintymiset arvostetuissa konserttisaleissa sekä huippuorkesterien ja -kapellimestarien kanssa. Ja mitä kaikkea vielä onkaan edessä... Suomessakin Armstrongia on kuultu pianistina, ainakin Helsingissä ja Espoossa muistan hänen soittaneen.

Wienin Konzerthausissa on Itävallan suurimmat, 116-äänikertaiset urut, mutta ne on harmillisesti sijoitettu piiloon kullanväristen palmunlehväkoristeiden rivien taakse. Rieger-urut ovat alkujaan vuodelta 1913 ja ne on restauroitu 1982. Vuonna 2015 tehtiin mittavat puhdistus- ja muutostyöt, joiden tuloksena soitin on nyt loistokunnossa.

Kit Armstrong on esiintynyt myös urkurina vuodesta 2016 lähtien. Tähän Wienin-konserttiinsa hän oli valinnut monipuolisen ja kiinnostavan ohjelman. Aloituskappale oli Edward Elgarin taidokas ja vaikuttava Urkusonaatti G-duuri. Vaikka Armstrongin soitto ei ollutkaan aivan virheetöntä, pidin tavattomasti hänen raikkaasta otteestaan, joka riisui kappaleesta liian romantiikan painolastin. Toinen numero oli renessanssimusiikkia: Uppon la mi re on laitettu noin vuonna 1563 kuolleen englantilaisen säveltäjän ja urkurin Thomas Prestonin nimiin. Näpsäkkä kappale, mutta sen alkupuolella jalkio-osuuden rytmi sekosi Armstrongilta hetkeksi.

György Ligetiltä kuultiin kaksi osaa (nrot 7 ja 11) Musica Ricercata -teoksesta, joka on alkujaan sävelletty pianolle. Viimeinen osa on omistettu kunnianosoituksena Girolamo Frescobaldille, ja seuraavaksi kuultiinkin hänen Ricercarinsa kokoelmasta Fiori Musicali. Ennen väliaikaa soi vielä Jan Pieterszoon Sweelinckin Fantasia contraria. Sujuvia ja tyylitajuisia esityksiä kaikki.

Paussin jälkeen jatkettiin varhaisbarokilla, mutta englantilaisella. John Bullin tuotannosta Armstrong oli valinnut soitettavakseen kolme kappaletta: In nomine, Fantasia ja seitsemän muunnosta gregoriaanisesta hymnistä Telluris ingens conditor. Nämä kaikki olivat minulle uusia tuttavuuksia, mutta tykkään-listalle menivät ilman muuta!

Konsertti päättyi Charles-Marie Widorin sävelin. Symphonie Romanesta eli Urkusinfoniasta nro 10 kuultiin toinen osa Choral. Urkusinfoniasta nro 5 kuultiin tietenkin päätösosa Toccata. Siihen en ollut varauksettoman tyytyväinen: Vierastin Armstrongin fraseerausta ja osin tempojakin, mutta suurin ongelma oli rekisteröinti, joka puuroutti kappaleen varsinkin sen loppupuolella. Bombarde 32' murahteli mukavasti läpi, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Olen kuullut kappaleen useamman kerran todellisten huippunimien soittamana ja hyvässä (katedraali)akustiikassa, mm. Cavaillé-Coll-uruilla. Kun on maistanut parasta, niin muut eivät enää tahdo kelvata...