Rossinin naimasekoilu

14.2.2020 Gioachino Rossinin ooppera La gazzetta, ossia Il matrimonio per concorso Bockenheimer Depotissa Frankfurtissa

Ohhoh – siitä on jo melkein neljä vuotta, kun viimeksi kävin Bockenheimer Depotissa! Kyseessä on vuonna 1900 rakennettu entinen raitiovaunuhalli ja -korjaamo, joka on uudistettu teatteritilaksi. Oper Frankfurtin tuotantoja esitetään näyttämöllä ehkä pari–kolme per kausi ja huhtikuussa minun pitäisi tulla tänne uudestaan nykyoopperan merkeissä.

Mutta ei mennä asioiden edelle, sillä nyt oli vuorossa Rossinin La gazzetta, joka kantaesitettiin Napolissa 1816. Se oli pitkään todellinen ohjelmistoharvinaisuus, mutta 2000-luvulla teoksesta on tehty ilahduttavasti useampia tuotantoja. Tuoreimmissa esityksissä on ollut mukana ensimmäisen näytöksen upea kvintetto, joka löydettiin uudelleen vasta 2012. Minun korviini oopperan musiikki kuulosti monin paikoin tutulta – eikä se ole ihmekään, sillä Rossini kierrätti tähän materiaalia useasta aiemmasta oopperastaan. Vastaavasti La gazzettan alkusoitto kelpasi uudelleenkäytettäväksi seuraavana vuonna valmistuneessa La Cenerentolassa.

Mutta miksi oopperalla on tällainen nimi – alkeellisella italian taidollani käännettynä Sanomalehti eli Avioliittokilpailu? Ehkä tämä juonitiivistelmä selventää asiaa: Napolilainen Don Pomponio Storione (Sebastian Geyer) kiertää maita ja mantuja löytääkseen sopivan aviomiehen tyttärelleen. Jokaisella paikkakunnalla hän on laittanut sanomalehteen ilmoituksen tavoittaakseen vävykokelaita, mutta huonolla menestyksellä.

Seurue saapuu Pariisiin. Don Pomponio -parka ei tiedä, että hänen tyttärensä Lisetta (Elizabeth Sutphen) on jo salaa kihlautunut täällä hotellia pitävän Filippon (Mikołaj Trąbka) kanssa. Nuori varakas Alberto (Matthew Swensen) sopisi Lisettan sulhoksi ja pyytääkin tätä sekaannuksen tuloksena puolisokseen – vaikka on rakastunut Doraliceen (Angela Vallone). Tytön isä Anselmo (Franz Mayer) on kuitenkin luvannut Doralicensa kveekari Monsù Traversenille (Danylo Matviienko).

Välttääkseen salaisuutensa paljastumisen ottaa Filippo itselleen valepuolisoksi Madama La Rosen (Nina Tarandek), mikä saa nuoren kihlatun mustasukkaisuuden valtaan. Kveekariksi tekeytyvä Filippo pyytää Don Pomponiolta Lisettan kättä, mutta tytärpä maksaa potut pottuina eikä suostu. Kreivi Alberto on puolestaan mustasukkainen Doralicesta ja "väärät" häät uhkaavat jo. Tarvitaan viivästykseksi kaksintaistelu, naisten ryöstö naamiaisista ja ties mitä ennen kuin keitos on lusikoitu loppuun: Totuus tulee ilmi, kaikki tekevät sovinnon ja isäpapat saadaan suostumaan molempiin "oikeisiin" avioliittoihin.

Pysyitkö kärryillä? Onnittelut jos pysyit! Minulla oli esityksen aikana vaikeuksia, mutta toisaalta edellä kerrottu olikin vahvasti yksinkertaistettu kuvaus tapahtumista. Kaikkiin juonen yksityiskohtiin ja yleiseen tapahtumien kaoottisuuteen nähden ohjaaja Caterina Panti Liberovici oli onnistunut työssään hyvin. Alkuperäistä juonta oli tuotu lähemmäksi meidän maailmaamme mm. muuttamalla aatelinen Don Pomponio nousukkaaksi uusrikkaaksi jne.

Pidin paljon Sergio Mariottin tyylikkäistä lavasteista, jotka loivat puitteet mm. pariisilaiselle rautatieasemalle ja hotellille. Raphaela Rosen puvustus oli tarkkuustyötä ja vei sadan vuoden takaisiin tunnelmiin. Musiikinjohdosta vastasi ammattitaidolla ja suurella kärsivällisyydellä Simone Di Felice. Tämä oli tarpeen, sillä useammalla solistilla oli ongelmia tempossa pysymisen kanssa; etenkin Rossinin nopeimmat kuviot tuntuivat olevan tässä suhteessa vaikeita.