Täydellisyyttä lähestyvä Don Giovanni

17.3.2019 Wolfgang Amadeus Mozartin ooppera Don Giovanni (Il Dissoluto punito ossia Il Don Giovanni) Wiener Staatsoperissa

Olen nähnyt Don Giovannin viimeksi vuonna 2015, ja kun teos sattuu olemaan suosikkini Mozartin oopperoista, niin kannattihan se pistäytyä katsomassa Wienin Staatsoperissa. Talon nykyinen produktio sai ensi-iltansa vuonna 2010, ja pian on käsillä sen 60. esitys, mutta silti vain tämäkin näytös oli myyty viimeistä paikkaa myöten.

Minulla oli aluksi asennoitumisvaikeuksia Jean-Louis Martinotyn ohjaukseen ja pelkistettyyn näyttämökuvaan, mutta pienen totuttelun jälkeen pääsin sisälle ohjaajan maailmaan ja sehän vei vallan mukanaan. Raikas ja olennaiseen keskittyvä näkemys, jossa henkilöiden motiiveja selvennettiin niin, että tapahtumien kulkukin muuttui loogiseksi ja ymmärrettäväksi. Loppupuolen illalliskohtaus ja Don Giovannin päätyminen helvettiin oli toteutettu vaikuttavasti. Ei ole ohjaajan syy, että jännite ja tehot katoavat sitä seuraavassa loppulässytyksessä – Mozartin ja Da Ponten olisi pitänyt tajuta lopettaa oopperansa ajoissa! Tämän tuotannon lavastus oli Hans Schavernochin ja puvustus Yan Taxin.

Jos oli ohjaus hyvä, niin voi pojat millainen esitys olikaan musiikillisesti! Valtionoopperan orkesteri soitti Antonello Manacordan johdolla parhaan esityksen, mitä olen tästä oopperasta ikinä kuullut (levytykset mukaan lukien!). Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä intensiteettiä ja värikkyyttä, joka salissa väreili. Ja kun tähän yhdistetään erinomaiset solistit, niin lähellä täydellisyyttä oltiin: Peter Mattei oli sisäistänyt roolinsa Don Giovannina loistavasti ja oli äänellisesti huippukunnossa. Olga Peretyatko hurmasi Donna Annana ja Jinxu Xiahoun (Don Ottavio) äänessä oli oikeaa italialaisväriä. Véronique Gens oli temperamentikas Donna Elvira ja Adam Plachetka teki oivallisen liioittelemattoman Leporellon. Peter Kellner kuohui Masettona ja Daniela Fally oli herkkä Zerlina. Ainoastaan Il Commendatoren osan laulaneeseen Dan Paul Dumitrescuun en ollut täysin tyytyväinen. Kun on useamman kerran kuullut aikamme ehkä parhaan Komtuurin eli Jaakko Ryhäsen jylisevän kivipatsaana, niin eivätpä sen jälkeen muut enää tunnu miltään...

(Tämä oli muuten blogini 700. julkaisu. Kiitokset kaikille lukijoille!)