Saatiinko nyt vain hopeaa?

28.2.2019 Elena Stikhina, sopraano & Hans-Otto Ehrström, piano Savoy-teatterissa Helsingissä

Urallaan nousukiidossa oleva venäläissopraano Elena Stikhina debytoi hiljattain The Metropolitan Operassa New Yorkissa. Suomessa hän on esiintynyt jo useita kertoja ja minäkin olen kuullut häntä mm. Kansallisoopperassa. Suomen konserttidebyytti oli Joroisten Musiikkipäivillä viime kesänä. Kirjoitin siitä blogin otsikolla Puhdasta sopraanokultaa (http://oopperaa.blogspot.com/2018/07/puhdasta-sopraanokultaa-22.html). Tämän julkaisun otsikossa mainittu hopea viittaakin juuri viimevuotiseen luonnehdintaani.

Stikhina ei nimittäin ollut Savoy-teatterin konsertissa parhaimmillaan, ainakaan konsertin alkupuolella. Äänessä oli hienoista käheyttä tai sameutta (liekö ollut sairastelua hiljattain?), hengitystekniikassa oli sanomista ja hänelle ominainen loistokkuus sekä jalo sointi jäivät vajaiksi. Lisäksi vokaalien ääntämyksessä oli usein moitittavaa; erityisen hyvin tämä kuului Puccinin aariassa.

Hienoja tulkintoja kyllä kuultiin, mutta eivät ne olleet aivan sitä tasoa, mitä hän on aiemmin pystynyt tarjoamaan. Kuullut numerot olivat Casta diva Bellinin Normasta, Ecco: respiro appena... Io son l’umile ancella Cilean Adriana Lecouvreurista, Qual fiamma avea nel guardo!... Stridono lassù eli Neddan aaria Leoncavallon Pajatsosta sekä Un bel dì vedremo, joka on Puccinin Madama Butterflysta.

Pianisti Hans-Otto Ehrström (jonka sukunimeä oli pahoinpidelty ohjelmalehtisessä peräti kahdella kirjoitusvirheellä!) soitti "sorbetiksi" eli raikastavaksi väliruoaksi kolme Poulencin improvisaatiota sekä neljänneksi sarjan viimeisen: Hommage à Edith Piaf.

Esiintymisasun vaihtaminen taisi auttaa, sillä pienen tauon jälkeen Stikhina oli löytänyt lauluunsa uuden vaihteen. Tacea la notte placida Verdin Il trovatoresta sekä ns. Tatjanan kirjekohtaus (Puskai pogibnu ja) Tšaikovskin Jevgeni Oneginista olivat erinomaisia. Ohjelma päättyi Rahmaninovin tutuilla lauluilla: Zdes' khorosho, Ne poi krasavitsa, Son ja Vesennie vody.

Ylimääräisenä kuultiin mainio esitys Mercè, dilette amichesta eli ns. Elenan bolerosta, joka on peräisin Verdin oopperasta I vespri siciliani. Hans-Otto Ehrström soitti koko konsertin ajan rutinoidusti, mutta herkästi laulajaa seuraten. Erityisesti Tatjanan kirjekohtauksessa hänen upea pianisminsa kiinnitti huomioni.