Uutta kamarioopperaa kaksi yhden hinnalla

7.12.2019 Uljas Pulkkiksen ooppera I väntan på en jordbävning ja Paavo Korpijaakon ooppera Oikeusjuttu Louhisalissa Espoossa

Suomalaisen kamarioopperan 30-vuotista toimintaa juhlistettiin oikein kahden uuden kotimaisen kamarioopperan voimin. Yhdistys oli tuottanut teokset yhdessä Espoon kaupunginteatterin kanssa ja esityspaikkana oli Espoon kulttuurikeskuksen Louhisali. Näytöksiä oli ainakin tällä erää vain kaksi, sillä alkujaan suunniteltu kolmas esityskerta peruttiin.

Ensimmäinen teos oli Uljas Pulkkiksen (vai Pulkkisin?) säveltämä I väntan på en jordbävning. Seppo Parkkisen libretto perustuu Zinaida Lindénin Runeberg-palkittuun romaaniin, joka on suomennettu nimellä Ennen maanjäristystä. Väliajan jälkeen vuorossa oli Paavo Korpijaakon säveltämä Oikeusjuttu, jonka monikielisen libreton (Jussi Moila) taustalta löytyy luonnollisesti Franz Kafkan tunnettu romaani.

Molemmat oopperat oli toteutettu saman työryhmän voimin. Ohjaaja oli Vilppu Kiljunen, lavastukset oli suunnitellut Sampo Pyhälä, puvustukset Marja Uusitalo ja valaistuksesta vastasi Jarkko Lievonen. Kapellimestari Taavi Oramo johti orkesteria, jossa oli seitsemän soittajaa. Erikseen on mainittava kokoonpanoon kuulunut kantele.

Uutuusoopperat olivat hyvä parivaljakko. Niiden teemoissa oli paljon yhteistä: maailman mielettömyyttä ja sattumanvaraisuutta, vallankäyttöä, vierautta ja ulkopuolisuutta. Pidän kumpaakin teosta onnistuneena niin sävellyksen kuin libreton osalta. Musiikillisesti Pulkkiksen ooppera oli hienostunut, värikäs, usein viipyilevän tunteikas, voisi sanoa impressionistinen. Korpijaakon sävelkieli oli puolestaan maanläheisempää, ajoittain rouheaa ja koomista, yhtä posketonta kuin oopperan tapahtumatkin.

Ensimmäisessä teoksessa minulla oli aluksi vaikeuksia ymmärtää ohjaajan aivoituksia, mutta pikku hiljaa juonesta ja lavan tapahtumista pääsi kärryille. Oikeusjutun ohjauksesta pidin enemmän; se oli monitahoisempi ja kaikessa yliampuvuudessaankin jotenkin älyllisesti kiehtovampi. Takaseinään heijastettu pienoismallin livekuva oli aika turha elementti, koska sitä ei juurikaan ehtinyt seuraamaan näyttämön vilkkaan menon vuoksi. Solistit lauloivat Oikeusjutussa suurelta osin paikoillaan, rivissä nuottitelineiden takana. Tämän eräänlaisena vastapainona käytettiin katsomoakin esityksen osana.

Edellä mainitun työryhmän lisäksi myös solistit olivat samat molemmissa oopperoissa. I väntan på en jordbävning eteni varmasti ja laadukkaasti, mutta Oikeusjutussa solistit tuntuivat siirtyvän isommalle vaihteelle ja ääniin syttyi uusi hehku. Gabriel Suovasella oli takavuosina aika pitkään ongelmia tekniikkansa kanssa, mutta tällä kertaa mies vakuutti pääosissaan (Ivan Demidov, Josef K.). Suovanen osoittautui myös loistavaksi näyttelijäksi. Annami Hylkilä ja Ann-Marie Heino tekivät hyvää perustyötä, mutta Reetta Ristimäen äänelliset kvaliteetit eivät riittäneet nuorempien tasolle. Oivallinen näyttelijä hänkin oli. Sampo Haapaniemi ja Jussi Vänttinen hoitivat osuutensa kunnialla. Janne Marja-Aho oli erinomainen tanssiva näyttelijä ja taitava Oikeusjutun kertojana.