Schumannit dominikaanien vieraina
10.12.2019 Tuuli Lindeberg, sopraano & Emil Holmström, piano Angelicum-salissa Helsingissä
Helsinki – Bösendorfer – 1880 on Emil Holmströmin suunnittelema konserttisarja, jossa esitetään 1800-luvun kamarimusiikkia ajanmukaisessa ympäristössä ja mahdollisuuksien mukaan ajanmukaisin soittimin.
Ajanmukainen ympäristö tarkoittaa tässä tapauksessa Helsingissä Ritarikatu 3:ssa sijaitsevaa salia, joka on osa entistä asuin- ja sittemmin toimistokäytössä ollutta huoneistoa. Kyseinen talo on valmistunut vuonna 1886 ja Angelicum-nimen saanut sali on hiljattain entisöity sen omistavan dominikaaniveljeskunnan toimesta 1800-luvun lopun asuun. Jo aiemmin poistetun väliseinän tilalla on nyt rivi korinttilaistyylisiä pylväitä ja salissa melkein tuoksui vielä tuore maali.
Konserttisarjan keskipisteenä on Holmströmin omistama vanha Bösendorfer-flyygeli. Vuodelta 1882 oleva soitin eroaa moderneista flyygeleistä huomattavasti niin tekniikaltaan kuin soinniltaankin. Tässä sarjan kolmannessa konsertissa kuultiin Robert ja Clara Schumannin lauluja. Johdannoksi Holmström soitti kuitenkin Robertin pianomusiikkia: Drei Phantasiestücke op. 111. Hän tavoitti oivallisesti tämän säveltäjän myöhäistuotantoon kuuluvan teoksen maanisuuden ja tietynlaisen yksiniitisyyden.
Laulumusiikin pariin päästiin Robert Schumannin sarjalla Frauenliebe und -leben op. 42. Tuuli Lindeberg lauloi varmasti ja puhtaasti, kuten hänellä on tapana, mutta jotenkin kokonaisuus vaikutti minuun vain laimeasti. Lindeberg on tunnettu vanhan musiikin osaaja ja taiturillinen nykymusiikin tulkki, mutta romantiikan ajan ohjelmiston parissa häntä ei kovin usein kuule. En tiedä, oliko tällä mitään yhteyttä omaan kokemukseeni – ehkä väärin virittyneissä korvissani tai korvien välissä oli jotain ongelmaa...
Väliajan jälkeen kuultiin yhdeksän Clara Schumannin säveltämää laulua (Der Wanderer, Er ist gekommen, Liebst du um Schönheit, Warum willst du and're fragen, Ich hab' in deinem Auge, O weh des Scheidens, Loreley, Mein Stern ja Die gute Nacht). Jotenkin koin näiden kappaleiden sopivan niin musiikillisesti kuin tekstiensä osalta Lindebergin esitettäviksi paljon paremmin. Monien kappaleiden tulkinta tunkeutui suoraan johonkin salaiseen ytimeeni ja Holmströmkin tuntui olevan intensiivisemmin mukana. Näin sitä voi kuulijalle syntyä merkillisiä tuntemuksia, joista moni muu paikalla ollut on todennäköisesti eri mieltä.
Ylimääräisenä kuultiin Robert Schumannin opuksesta 107 ensimmäinen laulu eli Herzeleid. Kauniin surumielinen ja tekstiltään moniselitteinen kappale oli erinomainen valinta konsertin päätökseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti