Maailmanluokan juonittelua barokkityyliin

2.6.2019 Georg Friedrich Händelin ooppera Agrippina Turun konserttitalossa

Turun musiikkijuhlat ajoittuu vasta elokuulle, mutta ohjelma käynnistyi alkukesän varaslähdöllä barokkioopperan maailmaan. Tunnettu ja arvostettu Il Pomo d'Oro -orkesteri saapui jälleen Turkuun, tällä kertaa esittämään konserttiversiona Händelin oopperan Agrippina. Orkesteria luotsasi cembalon äärestä Maxim Emelyanychev ja solisteiksi oli kiinnitetty useita huipputason nimiä.

Agrippina kantaesitettiin Venetsiassa joulukuussa 1709 ja se oli 24-vuotiaan säveltäjän läpimurtoteos. Ooppera sisältää paljon lainattua ja kierrätettyä musiikkia, mutta kokonaisuus on kiinnostava ja antoisa. "Kaikkien tuntemia" hittiaarioita ei tästä teoksesta ole noussut, mutta hienoja melodioita kyllä riittää.

Turun esitys oli lyhyesti luonnehdittuna erinomainen, suorastaan loistava. Muusikot soittivat energisesti ja sävykkäästi ja heillä näytti selvästi olevan hauskaa – mikä ei koskaan ole huono asia. Emelyanychev innosti kaikkia parhaimpaansa ja kykeni ihailtavaan tarkkuuteen, vaikka istuikin selin solisteihin nähden.

Ja ne solistit – oi että mitä taituruuden ilotulitusta! Agrippinan osan laulanut yhdysvaltalainen mezzosopraano Samantha Hankey oli minulle uusi tuttavuus, mutta ehdottomasti seuraamisen arvoinen jatkossa. Taitavaa ja lähes täydellistä laulullista ilmaisua rikasti hänen ilmeikäs eläytymisensä. Häikäilemättömän Agrippinan juonittelua ja kieroilua oli mahtavaa seurata!

Vanha suosikkini Franco Fagioli teki Neronesta oivallisen reppanan mammanpojan. Hänen äänensä oli lavan kolmesta kontratenorista selvästi värikylläisin ja ilmaisuvoimaisin, ja myös Fagioli näytteli osansa taidolla. Hänen maneerinsa tuntuvat vain pahenevan vuosi vuodelta, eikä laulun aikana tapahtuvaa naaman vääntelyä ollut aina mukavaa seurata. Mutta kuulokuva oli loistava!

Bassobaritoni Luca Pisaroni teki vakaan roolin Claudiona ja muutkin matalammat miesäänet onnistuivat hyvin: Andrea Mastroni oli Pallante ja Biagio Pizzuti oli Lesbo. Kontratenori Xavier Sabata lämpeni Ottonen roolissa kunnolla vasta oopperan jälkipuoliskolla. Kolmas tämän fakin edustaja eli Jakub Józef Orlinski jäi pienemmässä Narcison osassaan ehkä vähemmälle huomiolle. Näin ei käynyt sopraano Elsa Benoit'lle, joka oli hurmaava ja säteilevä Poppea. Hänestäkin kuoriutui teoksen lopulla oikein kykenevä peluri!