keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Poron matkassa Intian suuntaan


25.6.2019 Georg Friedrich Händelin ooppera Poro, re dell'Indie Komische Oper Berlinissä

Kesäkuun loppu ja jälleen perinteinen Berliinin Komische Operin festivaali, jossa esitetään kuuden päivän aikana kuusi valittua teosta kuluneen kauden ohjelmistosta. Niistä ensimmäiseksi osui Händelin Poro, re dell'Indie tai Poros, kuten se oli saksalaisittain nimetty. Kantaesityksensä ooppera sai Lontoossa helmikuussa 1731.

Poron libretto perustuu Metastasion teokseen Alessandro nell'Indie, joka oli 1700-luvulla erittäin suosittu se sävellettiin oopperaksi yli 60 kertaa! Kertomus sijoittuu nykyisen Pakistanin alueelle vuoteen 327 tai 326 eaa. Punaisena lankana on valloittaja Aleksanteri Suuren ja paikallisen kuninkaan Poroksen kohtaaminen, mutta pääosaan nousevat kuitenkin rakkaussuhteet, kolmiodraama ja mustasukkaisuus.

Taitava Harry Kupfer on sijoittanut tapahtumat brittien siirtomaa-aikaan. Alessandro olikin Sir Alexander, jota esitti kontratenori Eric Jurenas. Ihailin hänen notkeaa ja kirkasta ääntään, joka oli poikkeuksellisen sävykäs ja ilmaisuvoimainen. Intialainen kuningas Poros oli Dominik Köninger, joka eläytyi osaansa antaumuksella. Tässä tuotannossa henkilöiden nimiä oli muutettu, ja Poroksen sisar olikin Nimbavati, jota esitti Idunnu Münch ja hänen rakastettunsa Gandharta oli Philipp Meierhöfer. Ruzan Mantashyan oli upeaääninen Mahamaya, toisen intialaisen valtion kuningatar. Timagenesin pienen roolin lauloi Samuli Taskinen, joka on Komische Operin oopperastudion jäsen. Hän onnistui ihan hyvin, mutta saksan lausumisen kanssa on vielä tehtävä töitä.

Myös lavastajana oli tunnettu kyky, Hans Schavernoch. Hänen viidakkomaisemansa ja rapistuneet temppelinsä olivat todella hienoja ja melkein riittivät siirtämään katsojan Intiaan. Näyttävä ja tyyliin sopiva puvustus oli Yan Taxin. Jörg Halubekin johtama orkesteri teki oikeutta Händelin sävellykselle harvassa hänen oopperassaan on näin raikkaan kepeää ja viihdyttävää musiikkia. Teoksessa on useita ensiluokkaisia aarioita, joiden kuunteleminen oli puhdasta nautintoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti