lauantai 29. kesäkuuta 2019

Vakavampaa menoa Koomisessa oopperassa


28.6.2019 Erich Wolfgang Korngoldin ooppera Die tote Stadt Komische Oper Berlinissä

Korngoldin Die tote Stadt (Kuollut kaupunki) ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen juuri Berliinin Komische Operin ohjelmistovalintana, vaikka talo on toki laajentanut repertuaariaan ja "vakavaa" oopperaa löytyy nykyisin joka kauden tarjonnasta. Itse olen tämän teoksen nähnyt aiemmin vain kerran, vuonna 2010 Kansallisoopperassa. Kasper Holtenin ohjaama ja Mikko Franckin kapellimestaroima esitys on jäänyt mieleeni huippukokemuksena eikä vähiten solisteina laulaneiden Camilla Nylundin ja Klaus Florian Vogtin ansiosta. Tuotanto palaa muuten Kansallisoopperan ohjelmistoon ensi lokakuussa (tosin eri solisteilla), joten nyt on hyvä tilaisuus paikata puute, jos teos ei ole vielä tullut tutuksi!

Robert Carsenin ohjaus lähestyi kertomusta aluksi hyvin maanläheisesti ja realistisesti. Toisessa näytöksessä lisättiin kierroksia ja mukaan tuli etäännytettyjä tai hämärrettyjä kohtauksia (esimerkiksi Mariettan onnistunut viettely). Tanssijoiden käyttö parissa kohdassa sopi tähän produktioon kuin nenä päähän. Paulin ristiriitaiseen hahmoon saatiin kunnolla särmää vasta kolmannessa näytöksessä. Taitavasti mietitty kokonaisuus piti otteessaan ja sitä tukivat Michael Levinen lavastus sekä Petra Reinhardtin hillitty puvustus. Orkesteria johti jälleen Ainārs Rubiķis, joka ei aina malttanut pitää intoaan kurissa ja kokonaisuutta balanssissa.

Korngold on kirjoittanut Paulille ja Mariettalle vaativaa ja korkealla pysyvää laulettavaa. Aleš Briscein ja Sara Jakubiak klaarasivat osuutensa hyvin, vaikka eivät ehkä aivan Vogtin ja Nylundin tasoisia olleetkaan. Erityisesti ihailin tenorimme turnajaiskestävyyttä. Fritzin roolin teki Günter Papendell, jonka äänenväriin en erityisemmin ihastunut. Pienemmissä tehtävissä olivat Maria Fiselier, Georgina Melville, Marta Mika, Adrian Strooper ja Ivan Turšić.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti