perjantai 28. kesäkuuta 2019

31 rakkaudelle


27.6.2019 Paul Abrahamin operetti Roxy und ihr Wunderteam Komische Oper Berlinissä

Berliinin Komische Operissa on nähty viime vuosina sarja operettiharvinaisuuksia, joita ovat yhdistäneet poikkeuksellisen korkeatasoiset ja lennokkaat tuotannot. Erityisesti Paul Abrahamin (18921960) teoksia on nostettu vuosikymmenten unholasta. Tämän kauden lisäys listaan on hänen "jalkapallo-operettinsa" Roxy und ihr Wunderteam vuodelta 1937. Unkarinkielinen alkuperäisversio 3:1 a szerelem javára kantaesitettiin Budapestissa 1936, mutta teoksen nimi muuttui täysin seuraavan vuoden saksankieliseen laitokseen.

Esitys oli yksi tasokkaimmista ja viihdyttävimmistä näkemistäni opereteista pitkään aikaan. Wienin Volksoper on todellakin saanut Komische Operista tasoisensa "kilpailijan" operettiperinteen ylläpitäjänä ja jatkajana (tiedetään toki traditio oli ja on Wienissä ja Berliinissä erilainen). Stefan Huberin ohjaus oli erinomainen: nokkelan oivaltava, hauska ja vauhdikas sortumatta lainkaan halpahenkisyyksiin tai rimanalituksiin. Jopa se, että teoksen naistähtöstä esitti mies, oli perusteltu ratkaisu. Partituuria oli muokattu jonkin verran ja ilmeisesti tämän vuoksi skotti Sam Cheswick lauloi uudelleensanoitetun The Last Rose of Summer -kappaleen, joka ymmärtääkseni on irlantilainen eikä skotlantilainen sävelmä!

Operetin tanssikohtaukset olivat todella näyttäviä ja muutenkin koreografiaan (Danny Costello) oli satsattu. Yleisö äityi taputtamaan Stephan Prattesin lavastukselle parikin kertaa esityksen aikana. Heike Seidler täydensi kokonaisuuden mainiolla puvustuksellaan. Abrahamin jazz-vaikutteinen musiikki oli mainion menevää ja tarttuvaa ja kyllä orkesteri hoiti osuutensa hienosti Kai Tietjen johdolla. Solisteista haluan nostaa esille Jörn-Felix Altin, joka oli maalivahti Jani Hatschekia esittäessään aivan omaa luokkaansa loistava kyky niin operetti-/musikaalilaulajana, näyttelijänä kuin tanssijanakin!

Operetin juoni on pääpiirteissään seuraava: Unkari on voittanut Englannin jalkapallossa ja joukkue juhlii tätä hotellissa. Paikalle törmää skottineito Roxy (Christoph Marti), jonka pitäisi mennä naimisiin. Hän on kuitenkin tullut toisiin aatoksiin ja paennut nahjusmaiselta sulholtaan Bobby Wilkinsiltä (Johannes Dunz) sekä holhoojaltaan, säilyketehtailija Sam Cheswickiltä (Uwe Schönbeck). Jalkapalloilijat auttavat Roxya hädässä, vaikka kapteeni Gjurka Karoly (Tobias Bonn) onkin ajatusta vastaan. Roxy puetaan mieheksi ja salakuljetetaan tiimin mukana Unkariin. Siellä joukkueen on tarkoitus harjoitella uusintaottelua varten jalkapalloliiton puheenjohtajan, paroni Szatmaryn (Christoph Späth) tiluksilla.

Paronin isännöitsijä Kovacz (Mathias Schlung) on tehnyt omaa pimeää bisnestään ja vuokrannut salaa majoitustilaa budapestiläisen tyttökoulun oppilaille. Peruminen on liian myöhäistä ja niin paronin tilalle majoittuvat samaan aikaan jalkapalloilijat ja tyttökoululaiset opettajansa Aranka von Tötössyn (Andreja Schneider) johdolla. Tietäähän sen mitä tästä seuraa...! Ja eivätkö paikalle vielä pelmahda Roxyn ex-sulho Bobby ja Sam-enokin, jotka ovat saaneet väärinkäsityksen tuloksena vinkin, että Roxy olisi karannut paronin kanssa. Loppu on tietenkin onnellinen naisten neuvokkuuden ansiosta: rakkaus voittaa, pareja syntyy roppakaupalla ja Unkari voittaa Englannin potkupallossa toistamiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti