Tylsä ohjaus, mutta piristävät solistit

19.12.2018 Elokuvissa: Giuseppe Verdin ooppera La traviata The Metropolitan Operasta New Yorkista

Kävin keväällä 2012 Finnkinon elokuvateatterissa katsomassa The Metropolitan Operan Live in HD -sarjan La traviatan. Kyseessä oli saksalaisen Willy Deckerin ohjaus, joka ihastutti raikkaalla ja modernilla otteellaan sekä lavastuksellaan.

Tässä The Metin uudessa tuotannossa ohjaaja Michael Mayer on ottanut monta paluuaskelta perinteiseen suuntaan. Ohjaus oli mielestäni tylsän tavanomainen ja vähän pliisukin – ainoa omaperäisyyden pilkahdus nähtiin alkusoiton kuvituksessa. Christine Jonesin lavastuksena oli kaikissa näytöksissä ylenpalttisesti koristeltu huonenäkymä. Tällaiseen pakettiin kuului tietenkin epookkihenkinen puvustus, jonka oli suunnitellut Susan Hilferty.

Musiikillisesti esitys oli aivan erinomainen, kuinkas muuten. Yannick Nézet-Séguin on johtanut The Metissä useita produktioita, mutta tämä oli hänen ensimmäisensä talon uutena music directorina. Nézet-Séguinin tempot olivat ajoittain yllättävän hitaita, mutta pitää ajatella positiivisesti, että varmaan hän halusi antaa aikaa laulajille...

Violetta Valéryn rooli vaatii laulajaltaan tavattomasti, mutta monista koloratuurirooleistaan tunnettu Diana Damrau selätti haasteen vaivatta. Hänen äänensä on kypsynyt vuosien varrella miellyttävästi. Myös Juan Diego Flórezilta löytyy Donizetti- ja Rossini-taustansa vuoksi notkeutta ja korkeutta. Hän on laulanut Rigoletton kreiviä ja siirtynyt nyt "seuraavan tason" Verdi-rooliin Alfredoksi. Flórezin ääni on ehkä vieläkin pykälän liian vaalea Alfredoksi – mutta tämä on tietenkin makuasioita...

Kolmannessa pääroolissa eli isä-Germontina lauloi luotettavasti Quinn Kelsey. Hänen baritoniäänestään ei löytynyt sellaisia tummempia sävyjä, kuin monilla tämän osan legendaarisilla esittäjillä on ollut. Ehkä tässä roolituksessa oli punaisena lankana juuri se, että hieman kevyemmät tai vaaleammat äänet sopivat loistavasti yhteen?