Kirkko oopperan pääosassa

1.8.2019 Olli Kortekankaan ooppera Elämänkuvat Isonkyrön vanhassa kirkossa

Olli Kortekankaan Elämänkuvat on kaiketi hänen kymmenes oopperansa (korjatkaa, jos olen väärässä). Olen kolmea varhaisinta lukuun ottamatta nähnyt ne kaikki ja tuntuu että Kortekankaan sävellykset ovat vain parantuneet kerta kerralta. Tämän uusimman kirkko-oopperan historia ulottuu kymmenen vuoden taakse ja sen lähtökohtana on edesmenneen Irma Rewellin (yksi Vaasan Oopperan perustajista ja kantavista voimista vuosikymmenten ajan) idea.

Oopperan tilasi Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Pohjanmaan rahasto ja se kantaesitettiin nyt osana Korsholman Musiikkijuhlien ohjelmaa. Teos liittyy Isonkyrön vanhan kirkon, eli 1500-luvun alkupuolella rakennetun kivikirkon kuuluisiin kalkkimaalauksiin. Kirkon rakenteet ovat säilyneet tai oikeammin ne on palautettu keskiaikaiseen asuunsa ja sen sisäseiniä peittävät kauttaaltaan 1560-luvun maalaukset. Niitä on kolmessa rivissä yhteensä 114 kappaletta. Säveltäjä onkin käsiohjelmaan kirjoittanut, että "kolmas päärooli on itse kirkolla, sen maalauksilla ja interiöörillä".

Ville Saukkosen ohjaama esitys alkoi jo kirkon ulkopuolella, jossa vapaasti keskiaikaiseen tyyliin puetut (Taina Relander) kyläläiset touhusivat ja ihastelivat uutta kivikirkkoaan. Sisällä kirkon etuosaan rakennetulla lavalla istui yksi kuorolaisista veistämässä puista Maria-patsasta. Erillistä lavastusta ei juurikaan ollut, vaan kirkko itsessään ja alttarikaappien puuveistokset riittivät mainiosti. Kirkkolaivan keskikäytävää käytettiin sekä kuorojen liikkumiseen että kolmen tanssijan esiintymiseen. Ohjaus oli harkitun tyylikäs ja oikein miellyttävä.

Oopperan orkesteri oli koottu Vaasan ja Seinäjoen kaupunginorkesterien soittajista. Kapellimestarina toimi Anna-Maria Helsing. Kortekankaan sävellyksestä piti alun perin tulla oratorio ja ainakin joissain kuoronumeroissa oli kuultavissa siihen viittaavia sävyjä. Oopperassa esiintyi Vaasan oopperakuoron lisäksi Kuula-opiston lapsikuoro, ja molemmat hoitivat osuutensa kunnialla. Pidin teoksen ilmaisuvoimaisesta ja perinnetietoisesta sävelkielestä; ennen kaikkea loppupuolella kuultu Orkesteri-Intermezzo oli vaikuttavaa kuultavaa.

Elämänkuvissa kulkevat rinnakkain Maalarin (Waltteri Torikka) ja Mariian (Päivi Nisula) tarinat, joita yhdistää suhde Isonkyrön kirkkoon. Maalari elää 1500-luvulla ja hän tuskailee omaa riittämättömyyttään suuren kalkkimaalausurakan edessä. Meidän aikaamme edustava Mariia kipuilee elämänsä tyhjyyden ja merkityksen kanssa. Pia Perkiön ansiokkaassa libretossa heidän kertomuksensa kietoutuvat yhteen ja osoittavat, ettei ihminen ole sadoissa vuosissa paljoakaan muuttunut. Molemmat solistit tekivät roolinsa ilmeikkäästi ja vaikuttavasti.