Siniparran salaisuudet

9.8.2019 Béla Bartókin ooppera Herttua Siniparran linna (A Kékszakállú herceg vára) Rauma-salissa

Rauma Festivon ohjelmassa tehtiin historiaa, kun iltakonsertti tarjosi festivaalin ensimmäisen omatuotanteisen oopperaesityksen. Mika Kareksen valitsema teos oli Bartókin Herttua Siniparran linna, joka kuuluu suosikkeihini 1900-luvun alkupuoliskon oopperoista. Kares laulaa saman teoksen solistina Helsingin kaupunginorkesterin konserteissa ensi tammikuun puolivälissä, joten Rauman loppuunmyydyn esityksen vuoksi osattomaksi jääneet voivat suunnata silloin Musiikkitaloon.

Olin jotenkin odottanut konserttiesitystä ja yllätyin iloisesti, kun Raumalla nähtiinkin ihan näyttämöllinen toteutus. Ohjaajana oli Siljamari Heikinheimo, joka on viime vuosina laajentanut profiiliaan viulistista näyttämötaiteen puolelle. Hän oli ideoinut kehyskertomukseksi parisuhdeseminaarin, johon liittyvät uudet puhutut tekstit oli kirjoittanut Elina Aalto. Näyttämöllä nähtiin solistien lisäksi tanssija Reetta Parvikko, joka kommentoi tapahtumia Judithin mielenä. Olipa hieno idea ja toteutus! Näyttävä lavastus oli koottu raumalaisilta festivaalin ystäviltä lainatuista antiikki- ja tyylihuonekaluista.

Kirill Kozlovski oli vaikean tehtävän edessä, sillä hänen piti flyygelillään saada ilmoille se, mitä Bartók kirjoitti satapäiselle orkesterille. Eihän kuulokuva tietenkään voinut tätä vastata, mutta yllättävän hyvin teos toimi pianosäestykselläkin (olen aiemmin kuullut oopperan aina orkesteriversiona). Kozlovskilla on yksityiskohtien tajua ja tarvittaessa hän takoi soittimestaan melkoisia tehoja. Solistit, eli sopraano Hannakaisa Nyrönen Juditina ja basso Mika Kares Sinipartana, tekivät hyvän vaikutuksen ja Nyrösen näytteleminen oli ensiluokkaista. Ehkä Karekselta olisin paikoin toivonut herkempää tai hienovaraisempaa tekstin käsittelyä – ei bassonkaan tarvitse aina jylistä!