Schumannin Faust-mammutti Nikkilän versiona

23.8.2019 Robert Schumannin Kohtauksia Goethen Faustista (Szenen aus Goethes Faust) Kaapelitehtaassa Helsingissä

Schumannin työskentely Szenen aus Goethes Faustin kanssa kesti kymmenkunta vuotta ja valmistui lopulta 1853. Suurimuotoinen teos esitettiin kuitenkin kokonaisuudessaan vasta säveltäjän kuoleman jälkeen. Schumann itse kutsui sävellystä oratorioksi, mutta sen luokittelu tiettyyn teoslajiin jakaa mielipiteitä. Kappale on ollut pitkään toivelistallani, joten kiitokset Helsingin juhlaviikoille sen ottamisesta ohjelmaan!

Kohtauksia Goethen Faustista esitettiin kaksi kertaa Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa. Helsingin Sanomien kriitikko ehti jo haukkua esityspaikan, mutta minulla ei oikeastaan ole moittimista sen suhteen. Katsomon nousevasta osasta näki hienosti kaiken ja tilan akustiikka yllätti todella positiivisesti. Kuorojen ja kolmannessa osassa solistienkin laulu kuului ongelmitta parvelta aivan hallin toisesta päästä; osuutensa tässä oli varmasti myös kapellimestari Hannu Linnun taitavalla balansoinnilla.

Tuotannon oli käsikirjoittanut ja ohjannut Jussi Nikkilä. Ohjaajan ajatuksista ja teoksen taustoista voi lukea tästä Helsingin Sanomien artikkelista: https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006211460.html. Esityksessä nähtiin mielenkiintoinen ratkaisu, sillä solistit lauloivat kuin konserttiversiossa ikään ja tapahtumien esittäminen lavalla oli uskottu erillisille, lähes koko teoksen ajan mykkinä pysytteleville näyttelijöille.

Lavan taustana ollut suurikokoinen näyttö syötti videokuvaa ja yhtenäisempää, Islannissa kuvattua filmiä – voisi sanoa elokuvaa. Tässä olikin kokonaisuuden suurin heikkous: seurattavaa oli niin paljon eri suunnilla, että havainnoimisen ja sisäistämisen rajat alkoivat tulla vastaan. Mielestäni alkusoiton kuvittanut video Faustin ja Paholaisen kaupanteosta oli hieno ja toimiva, sillä Schumann jätti tämän kohtauksen pois omasta sävellyksestään. Mutta myöhemmin nähtiin paljon sellaista kuvitusta, joka ei tuntunut tarjoavan olennaista lisää tulkintaan vaan todellakin hajotti keskittymistä.

Tässä toteutuksessa oli normaalia enemmän laulusolisteja, vaikka pienempiä tehtäviä olikin yhdistelty. Illan upeimmista suorituksista vastasivat Soile Isokoski, Arttu Kataja, Tuomas Katajala (joka korvasi sairastuneen Maximilian Schmittin) ja Helena Juntunen. Eivätkä huonoja olleet muutkaan solistit: Markus Suihkonen, Annastiina Tahkola, Virva Puumala, Irina Nuutinen, Aarne Pelkonen ja Niall Chorell. Näyttelijöistä ilmeikäs ja karismaattinen Sanna-Kaisa Palo (Mephistopheles) oli omaa luokkaansa. Faustina näytteli Hannu Kivioja.

Radion sinfoniaorkesteri soitti Hannu Linnun johdolla kiinteästi, hienovaraisesti ja rutinoidusti (mikä on tässä yhteydessä positiivinen luonnehdinta). Oikein hyvältä kuulostivat kuoro-osuudetkin, joista vastasivat Tapiolan Kamarikuoro, EMO Ensemble ja Cantores Minores. Oivaltava yksityiskohta oli se, että esiintyjien mustat asut vaihtuivat kolmanteen osaan valkoisiksi. Niin, ja vielä on mainittava Pietu Pietiäisen erinomainen valosuunnittelu, joka ei jäänyt vain lavan valaisemiseksi.