sunnuntai 19. elokuuta 2018

Hoffmannin suuret rakkaudet, I-III


19.8.2018 Jacques Offenbachin ooppera Les contes d'Hoffmann (Hoffmannin kertomukset) Helsingin Konservatoriossa Ruoholahdessa

Oopperastudio Ainon uusi tuotanto on Offenbachin Hoffmannin kertomukset, jota esitetään pianosäestyksellisenä konserttiversiona Helsingin Konservatorion konserttisalissa. Toinen esitys on eri miehityksellä viikon kuluttua, eli 26.8. Esitysten johtajana ja taidokkaana pianistina toimii tuttuun tapaan Tero Valtonen.

Solistien taso oli yleisvaikutelmaltaan korkeampi kuin ainolaisten edellisessä Taika-ampuja-tuotannossa. Antti Tolvanen (Hoffmann) jaksoi raskaan roolinsa varsin hyvin, mutta loppupuolella alkoi puhti loppua yläsävelistä. Runoilijan ensimmäisenä rakkautena eli Olympiana liverteli taidokkaasti Emmi Kaijansinkko. Toinen eli Antonia oli vakaalla tekniikalla laulanut Tuuli-Elina Kilpelä ja kolmas eli venetsialainen kurtisaani Giulietta oli vakuuttavasti äänivarojaan esitellyt Kaisa Takkula.

Antti Pakkasen piti laulaa Paholaisena (siis Lindorfin, Coppeliuksen, Mirakelin ja Dapertutton osat), mutta hän oli sairastunut. Paikkaajaksi oli saatu lyhyellä varoitusajalla Mika Nikander, joka eläytyi osuuksiinsa hienosti. Marika Kivinen onnistui Muusana ja Niilo Erkkilän kaunista tenoria kuunteli mielellään kolmoisroolissa Frantz-Nathanael-Spalanzani.

Hoffmannin kertomukset on tulossa lähes 50 vuoden tauon jälkeen Kansallisoopperan ohjelmistoon loka-marraskuussa. Silloin tämän vauhdikkaan ja hienon teoksen voi nähdä Dresdenin Semperoperista hankittuna näyttämöversiona. Ja jos et malta odottaa sinne saakka, niin Yle Areenassa voi vielä vajaan viikon ajan katsoa veikeän 1950-luvun elokuvaversion tästä oopperasta (https://areena.yle.fi/1-4391161).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti