Satumainen Reininkulta

3.9.2019 Richard Wagnerin ooppera Das Rheingold (Reininkulta) Kansallisoopperassa Helsingissä

Kansallisoopperan uutta Nibelungin sormus -tetralogiaa (Der Ring des Nibelungen) on odotettu pitkään ja hartaasti. Matkalle on mahtunut mm. ohjaajan vaihtaminen, kun Kari Heiskasen konsepti ei miellyttänyt talon johtoa ja tuotannon kapellimestarina toimivaa Esa-Pekka Salosta. Ohjaus annettiin Kansallisoopperan oman Anna Kelon käsiin. Koko Ringin tuotanto on muuten vasta talon toinen – edellisen eli Götz Friedrichin ohjaaman kokonaisuuden esitykset pyörivät vuosina 1996–2011.

Jossittelu on turhaa ja pahin odotus nyt ohi, kun sykli käynnistyi Reininkullan ensi-illalla 30.8.2019. Lisää saadaan toukokuussa 2020, jolloin vuorossa on Valkyyria (Die Walküre) – tosin sen kuusi näytöstä on jo myyty loppuun. Syksyllä 2020 nähdään Siegfried ja seuraavana keväänä päätösosa Jumalten tuho (Götterdämmerung).

Anna Kelon ohjaus yllätti yllätyksettömyydellään. Kansallisoopperan nykyinen linja taitaa suosia tasapaksuja, varman päälle laskelmoituja tuotantoja, joilla saadaan katsomot täyteen? Tällaisia on nyt nähty monista klassikoista sillä ajatuksella, että tuotannot kestäisivät aikaa. En ole itsekään yltiöpäinen modernisointien ystävä, mutta kyllä näin perinteisissä ohjauksissa on lievä museaalisuuden tuoksahdus. Ohjaaja oli toteuttanut aikuisten sadun, johon olisi kyllä voinut miettiä uusia tai yllättäviä kulmia Wagnerin tarkoituksia rikkomatta. Useiden kohtausten asetelmat ja niiden henkilöohjaus muistuttivat liiaksi toisiaan.

Edellinen kappale kuulostaa kovin kriittiseltä, joten otetaan vähän takaisin päin: Ohjaus oli edellä sanotusta huolimatta toimiva ja sujuva, ja nautin esityksestä kovasti. Kelo onnistui pitämään mielenkiintoni herpaantumattomana koko 2,5-tuntisen esityksen ajan. Lavalla nähtiin hyviä oivalluksia, kuten Alberichin kuoriutuminen munasta tai jumalien riutuminen kultaomenien puutteessa. Tekniikkaa käytettiin hyväksi monipuolisesti. Fafner ja Fasolt eivät onneksi olleet mitään topattuja tai puujaloilla käveleviä naurettavia jättiläistekeleitä. Heidän esittämisensä suurilta screeneiltä oli hyvä idea, mutta videokuvan merkillinen nykiminen söi jättikuvien tehoa.

Visuaalisesti esitys oli hieno ja vaikuttava. Mielestäni Mikki Kunttu oli todella onnistunut lavastuksessa ja valaistuksessa, vaikka yleisilme oli kovin tummanpuhuva. Jokusen kerran valojen synkronointi esiintyjien liikkeiden kanssa tai ihmisvoimin tapahtuva lavasteiden liikuttelu ei ollut aivan spot on, mutta nämä ehkä hioutuvat kohdalleen myöhemmissä esityksissä. Erika Turunen on (jälleen kerran!) loihtinut upean puvustuksen, jossa jumalat assosioituvat antiikin Kreikkaan tai Roomaan. Alberichin ja Mimen asut sekä maskeeraus olivat mahtavia.

Kansallisoopperan orkesteri tavoitti wagneriaaniset sävyt Salosen johdolla oikein hyvin. Musiikki alkoi vaikuttavasti pimeässä salissa, ilman alkuaplodeja. Voi pojat sitä iskevyyttä, kun jättiläiset ilmaantuivat paikalle ensimmäisen kerran. Tai miten jalosti oopperan lopetus soikaan, tai moni muukin kohta. Kun kokonaisuus on erinomainen, niin pienetkin virheet ärsyttävät: vaskista kuului luvattoman paljon epäpuhtauksia ja ainakin kerran, jollei kaksikin, oli viulujen yhteissoitossa pientä sanomista.

Solisteissa ei mielestäni ollut heikkoa lenkkiä. Hienoa, että kaikki roolit voitiin miehittää kotimaisin voimin (lasketaan tässä Koit Soasepp joukkoon sensu lato). Tommi Hakala oli jykevä ja äänellisesti loistoiskussa ollut Wotan. Lilli Paasikivi oli vahva Fricka ja Reetta Haavisto Freia. Jumalkaartin täydensivät Tuomas Pursio Donnerina ja Markus Nykänen Frohina. Tuomas Katajala erottui edukseen Logena.

Jukka Rasilainen oli laulullisesti oivallinen Alberich ja Dan Karlström sai vähän revitelläkin Mimenä. Jyrki Korhonen (Fafner) ja Koit Soasepp (Fasolt) onnistuivat loistavasti jättiläisinä; Soaseppiltä tämä oli varmaankin paras roolityö minkä olen kuullut. Jätit oli muuten laitettu laulamaan pimeässä näyttämön etukulmiin (eikä esim. screenien taakse), joten heidän osuutensa kuuluivat saliin hienosti. Sari Nordqvist oli tutussa Erdan osassa. Reinintyttärinä liversivät Marjukka Tepponen (Woglinde), Mari Palo (Wellgunde) ja Jeni Packalén (Flosshilde).

* * *

Myöhempi lisäys: Tallenne 7.9.2019 olleesta esityksestä on katsottavissa Yle Areenassa: https://areena.yle.fi/1-50250719.