Karita Mattila otti yleisönsä Sibeliuksen lauluilla

7.9.2019 Sinfonia Lahti, joht. Dima Slobodeniouk, sol. Karita Mattila, sopraano Sibeliustalossa Lahdessa

Sinfonia Lahden Sibelius-festivaalin kolmannen illan sinfoniakonsertti alkoi sävelrunolla Bardi. Se soi valoisana ja läpikuultavana, ajoittain mystisenä, mutta yhtä kaikki hyvin kiinnostavana. Pienen aloitusnumeron jälkeen lavalle asteli La Karita, joka oli normaaliin tapaan vetänyt salin täyteen yleisöä (mitenkään muun ohjelman kiinnostavuutta väheksymättä). Oli mielenkiintoista seurata paraatipaikalta, kuinka kokenut taiteilijakin voi olla hermostunut ennen konsertin alkua ja tarvitsi hetken itsensä kokoamiseen ja rauhoittamiseen.

Mattilan ohjelmassa oli viisi Sibeliuksen laulua: Arioso, Våren flyktar hastigt, Se'n har jag ej frågat mera, Demanten på marssnön ja Höstkväll. Hänen vaikuttavaa eläytymistään ja varmuuttaan saattoi vain ihailla mykistyneenä. Teknisesti vaikea Höstkväll vaati pienen keskittymishetken, mutta loistavasti sekin sitten sujui. Ylimääräisenä kuultiin Illalle, ja Mattila kyllä ansaitsi seisomaan nousseen yleisön huumaavat suosionosoitukset.

Herkut eivät onneksi loppuneet tähän, vaan väliajan jälkeen kuultiin Öinen ratsastus ja auringonnousu sekä Satu. Ensimmäisen kappaleen aikana oli hauska päästää mielikuvituksensa valloilleen, ja kuvitella mitä kaikkea ratsastaja kohtasikaan öisellä matkallaan. Dima Slobodenioukin näkemys Sadusta (En saga) oli täyteläisen tasapainoinen. Tempot olivat mielestäni juuri kohdallaan, dynaaminen vaihtelu miellytti korvaa ja kapellimestari osasi värittää tämän sinfonisen runon yksityiskohtia hienosti. Yksi parhaimpia kuulemiani Sadun esityksiä – vieläkin teemat soivat päässä korvamatoina!

Ylimääräisenä kuultiin (kuten festivaalilla aiemmin vierailleet saattoivat arvatakin) Finlandia. Se soi muhkeana, ripeänä ja ajoittain jopa aggressiivisena. Näinkin "kulunut" kappale jaksaa vielä koskettaa, kun tulkinta on hyvä.